Vinkkejä Thaimaa

Lapsia on kaksi 1v ja 10v.

Pienemmälle otan tuttelijauheen ja keitän vettä mistä saamme maitoa. Kaikki mahdolliset rokotukset jotka saa on otettu paitsi havrix mitä ei saa näin pienelle mutta toisaalta hän ei syö paikallisia ruokiakaan sillä otan myös ruuat mukaan. En näe mitään syytä ostaa paikallista ruokaa kun matkalaukut kerran menomatkalla lähes tyhjät toki paikalliset vaipat varmasti otamme käyttöön..

Isommalla on Havrix sekä normaali rokotesuoja..

Mitä hyviä vinkkejä muilla matkaavilla vanhemmilla on meille. Toki käyn vielä tekemässä apteekissa ensiapupakkauksen mitä suosittelevat immodiumit yms..

Me olemme matkasta innoissamme ja se on peruttu niin monta kertaa mm. sairauden ja tämän pikkuvauvelin takia joten me menemme nyt ja nautimme matkasta..

Vauvalle ja isommallekin ajattelin ottaa pitkähihaisia, hyvät lippikset sekä rajua suojakerrointa mukaan. Toki otamme myös hyvän matkafiiliksen..

Kerrankin ei mitään jouluhössötystä..

Tiedän saavani kaiken maailman ikävää kakkaa niskaani mutta ei se mitään sanalla ette pysty minua loukkaamaan joten antaa tulla vaan jos jollain on oikein paha mieli. Toki keskustelisin mielummin asiallisesti muiden vanhempien kanssa..
286352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Käyttääkö teillä 1-vuotias vielä vaippoja????
Ruuat mukaan tälle 1-vuotiaalle? Haloo!!! Kyllä sieltä syötävää löytyy Thaimaastakin.
Unohda ne immodiumit, jos se kakara kerran vaippoja käyttää. Muutenkin Immodiumia ainoastaan hätätilassa, vain jos joutuu matkustamaan.

Äänestä

raahata niitä huutavia kiljukauloja niin pitkälle matkalle?ajattele edes muita matkustajia kun et näköjään pysty ajattelemaan omien lastesi parasta!

Äänestä
  • Ai niin, mutta tehän varmasti matkustatte näillä karjakoneilla muidn seuramatkalaisten kanssa ja majoitutte samaan hotelliin muiden satojen suomalaisten kanssa. Käytte varmasti syömässäkin siellä missä listat on suomeksi. Eli me ei todellakaan tavata Thaimaassa.

    Äänestä

  • osuta samaan paikkaan kirjoitti:

    Ai niin, mutta tehän varmasti matkustatte näillä karjakoneilla muidn seuramatkalaisten kanssa ja majoitutte samaan hotelliin muiden satojen suomalaisten kanssa. Käytte varmasti syömässäkin siellä missä listat on suomeksi. Eli me ei todellakaan tavata Thaimaassa.

    ei tavata.. Noin negatiiviset ihmiset ovat ikävystyttäviä valittajia jotka harvoin näkee mitään positiivista asioissa..

    Äänestä

  • kiljukauloista vai eikö suomen kieli ole hallinnassa. Vai tarkoititko meidän 10v poikaa.. joka on kyllä ikänsä matkustanut eikä koskaan kenellekkään haitaksi. Puhuu muuten sujuvaa englantiakin.

    Hanki elämä ja mene vaikka palstalle kansantanhu tai vaihdevuodet häiriköimään..

    Äänestä

  • osuta samaan paikkaan kirjoitti:

    Ai niin, mutta tehän varmasti matkustatte näillä karjakoneilla muidn seuramatkalaisten kanssa ja majoitutte samaan hotelliin muiden satojen suomalaisten kanssa. Käytte varmasti syömässäkin siellä missä listat on suomeksi. Eli me ei todellakaan tavata Thaimaassa.

    Ihmiset matkustelevat eri syistä ja eri resursseilla. Ei pienten lasten kanssa ole kovin helppo lähteä elämysmatkalle jonnekin pusikkoon tai edes "oikeaan" Thaimaahan. Ole vaan snobi ja sano että massaturismi on syvältä, sillä kuitenkin on kysyntänsä ja tarkoituksensa. Eihän sinun ole pakko mennä tällaisiin paikkoihin. Itse olen käynyt kyllä varsin etäisissä ja haastavissa paikoissa mutta en silti sano että perinteinen rantaloma on peffasta - ei kaikille sovi reppumatkailu.

    Äänestä

  • osuta samaan paikkaan kirjoitti:

    Ai niin, mutta tehän varmasti matkustatte näillä karjakoneilla muidn seuramatkalaisten kanssa ja majoitutte samaan hotelliin muiden satojen suomalaisten kanssa. Käytte varmasti syömässäkin siellä missä listat on suomeksi. Eli me ei todellakaan tavata Thaimaassa.

    täytyy olla jos huvina on toisten ilon pilaaminen. Mitä v____a se teille kuuluu matkustaako joku muu yksin vai lasten kanssa?

    Ainakin kirkko tarjoaa elämääsi sisältöä ilmaiseksi! Yritä edes jotain! Kaikki mahdollisuudet sulla on kun tuosta ei pääse kuin fiksumpaan suuntaan!

    Äänestä

ihmisten kommentteja osastolla matkalla lasten kanssa ihan asialliseen aloitukseen..?

Kiristääkö tuulipuku..? Vai vaivaako vaihdevuoden oireet?

Äänestä
  • Mitä järkeä on lähteä lomalle lasten kanssa? Mitä lomaa se on kun saa kattoa tenavien perään ja olla passaamassa ja komentelemassa koko ajan. Ei edes pääse ravintolaan syömään ja mahdollisesti iltadrinkeille ilman tenavia. Itse lähden lomalle rentoutumaan ja olemaan mahdollisimman kaukana kiukuttelevista ja passattavista tenavista.

    Äänestä

Kuulostat siltä että homma on hallussa, vaikka kyllä täältäkin saa tietenkin kaikki vauvanruoat jne. Riippuu tietty hiukan missä päin olette, kuinka laajaa tarjonta on. Ja ehkä on tosiaan viisasta pitäytyä tutuissa ruoissa pienemmän kanssa.

Mitäs muuta, no hanavettä ei tietenkään kannata juoda, ja aurinkosuoja on syytä olla kunnossa eikä muutenkaan pidä viettää liikaa aikaa suorassa auringonpaisteessa, ei lasten eikä aikuisten. Tosin kuumuus muistuttaa tuosta aika tehokkaasti. Suojakerroin vähintään 30 ja mielellään tosiaan paitaa päälle pienemmille rannalla ollessa. Täältä voi ainakin joistain paikoista saada australialaiseen tyyliin aurinkosuojakäsiteltyjä lasten paitojakin (rashie) mutta ei ihan joka paikasta. Tavallinenkin vaate auttaa.

Kyllä ihmetyttää mikä ihmisiä vaivaa ettei voi yhtään hyödyllistä vastausta antaa vaan pelkkää pottuilua. Mitä ihmeen vikaa on lasten kanssa matkustamisessa, jos vaan itse jaksaa niin ei kai niiden tarvitse olla mikään pallo jalassa jota ei voi kotikaupungista ulos viedä?! Kummaa porukkaa.

Veljeni on tulossa joulun alla 4-vuotiaan tyttären kanssa käymään ja kovasti odotamme miten aaltojen kanssa pulaaminen onnistuu, en kyllä ole huolehtinut asioista vaan olen iloinen että haluavat tulla ja avartaa lapsenkin maailmankuvaa.

Hyvää matkaa! :)

Äänestä
  • Suomen kieli taipuu noilla "taikuilla"...ei paikallinen.

    Äänestä

  • mitään muuta tekemistä vaan joutaa roikkumaan netissä? Mene kuule kiillottaa turistien kenkiä ja pois täältä roikkumasta. Jos sinä olet taikuissa niin minä kirjoitan kuusta.

    Äänestä

  • naurattaa kirjoitti:

    mitään muuta tekemistä vaan joutaa roikkumaan netissä? Mene kuule kiillottaa turistien kenkiä ja pois täältä roikkumasta. Jos sinä olet taikuissa niin minä kirjoitan kuusta.

    Ei kaikki ole lomalla, olen ollut Phuketissa nyt vuoden töissä ja elämä on sitä mitä muuallakin, eli koneen ääressä istutaan suurin osa päivää, toki iltaisin on muunlaiset vapaa-ajanviettomahdollisuudet kuin Suomesta löytyy. Eikä ole pimiää. Että revi siitä.

    Äänestä

  • ihme juttu kirjoitti:

    Suomen kieli taipuu noilla "taikuilla"...ei paikallinen.

    No vuosi on oltu, eipä se tietty Thaimaalaiseksi tee mutta laitoinpa vaan merkiksi että täällä vietettyä aikaa on hiukan enemmän kuin satunnaisella turistilla.

    Äänestä

  • positiivisesta viestistä ja neuvoista. Oli todelllakin huomionarvoista tuo auringolta suojautuminen. Pitää varmasti tehdä pienemmälle sellainen vilpoinen safari asu niin ei altistu tuolla auringolle niin paljoa.

    Nuo suomalaisessa ruuassa pysymis vinkit pienemmällä sain neuvolasta vaikka tiedänkin että hyvinhän sieltäkin ruokaa saa..

    Itse asennoiduin niin että kaikkea saastaa tulee ja paljon joten se ei ollut yllätys. Ihmettelenkin miksi asioista ei pystytä keskustelemaan ilman yleistämistä ja tunteenpurkauksia. Toisaalta noiden palstahäirikköjen tyylin alkaa jo tuntemaan kirjoituksesta joten halvat (lähes ilmaiset) huvit joillakin todella on..:)

    Kiitos sinulle ja hyvät jatkot.

    Äänestä

  • Hei!
    Toivottavasti olet vielä "paikallinen" täällä!
    Me olemmekin lähdössä kolmen lapsen ja yhden mummon kanssa (siis tietenkin myös me vanhemmat ;) ) Thaimaahan joulun jälkeen.

    Kovasti kaikki jo odottaa matkaa, eikä meille tulisi mieleenkään että lähtisimme kaksistaan! Lapsilta tietenkin kysyttiin että haluaako he tulla mukaan, eihän sinne ketään voi väkisinkään raahata, ja intoa piukassa ollaan!... ainiin, mummoltakin kysyttiin :)

    No, asiani kuitenkin on se, että nuorimmaisella on useita ruoka-aine allergioita, mitenkäs niiden kanssa toimitaan paikanpäällä, esim. ravintoloissa? Tietääkö paikalliset ruoka-allergioista? Käsittääkseni tämä on enempi tällainen pohjoismainen "vaiva". Suurin osa lapsemme allergioista on juuri tällaisia pohjoismaalaisia tuotteita.. (kotimaiset viljat, lehmän maito, rypsi)

    Toivottavasti kommentoijista löytyisi joku muukin allergia lapsen kanssa matkustellut !

    Ap;lle, oikein mukavaa ja onnistunutta matkaa!

    Äänestä

ei kiitos jouluhössötykselle ja istua liki 30 tuntia lentokoneessa. MInä kuule olen ihan joulun kotona omassa tuolissani. On ihmeellistä että kuvitellaan että matka on helpotus koti joululle? Olen itse 3 kertaa Thaimaassa käynyt ja aina mennyt pari viikkoa että reissusta palautuu.

Äänestä
  • Me olemme käyneet kolmeen otteeseen Thaimaassa neljän lapsemme kanssa ja kaikki on mennyt tosi hyvin.Ensimmäisellä kerralla lapset olivat 3,5,7,ja8.Olemme lentäneet aina yöllä ja lapset ovat nukkuneet koko lennon ajan. viime talvena lapset nukahti jo ennen koneen nousua ja heräsi,kun laskeuduimme perille.
    Meillä kaikki lapset osaa uida hyvin joten olemme paljon kiertänyt Thaimaan eri saaria ja rantoja. kolme vanhinta Rakastaa isänsä kanssa Snorklaamista. Ensimmäisellä kerralla kävimme myös norsu safarilla,käärmenäyttelyssä ,eläintarhassa sekä upeas Phuket fantasy shoussa.
    Kaikkia ruokia ollaan syöty eikä kellekkään ole tullut vatsatautia.
    Ekalla reissulla rasvasin lapsia noin tunnnin välein 40 kertasella rasvalla,mutta silti lapset pääsivät palamaan.Hotellissa oli hyvät lääkärit joilta saatiin hyvät rasvat auringon polttamiin kohtiin.seuraavilla kerroilla rasvasin lapsia 50 kertaisella noin puolen tunnin-tunnin välein ekat kolme päivää ja sitten vähensin kertoimia eikä kukaan palanut.
    Meillä lapset rakastivat thaimaassa ihaanaa turkoosia merivettä mikä oli noin 30 lämmintä.Sekä saarilla käymistä.Phi Phi saari oli mieltön kokemus.Saarille menimme aina omatoimisesti ,eli ajoimme taksilla satamaan josta paikallinen vei meidät veneellä ja odotti sielä niin kauan, kun me halusimme siellä olla.Oikein ihanaa matkaa koko teidän perheelle ,Thaimaa on ihana paikka meillä lapset ja vanhemmat nautti kovasti.Ensi talvena meidän perhe lentää mauritiukselle ,saa nähdä onko tämä paikka niin hieno ,kun siitä puhutaan.

    Äänestä

  • teidän perheellle kirjoitti:

    Me olemme käyneet kolmeen otteeseen Thaimaassa neljän lapsemme kanssa ja kaikki on mennyt tosi hyvin.Ensimmäisellä kerralla lapset olivat 3,5,7,ja8.Olemme lentäneet aina yöllä ja lapset ovat nukkuneet koko lennon ajan. viime talvena lapset nukahti jo ennen koneen nousua ja heräsi,kun laskeuduimme perille.

    omat snorklaus kamat lapsilla mukana vai ostitteko / vuokrasitte sieltä. Poika on nyt säästänyt snorklauskamoja ja on jo osan hankkinutkin mm. lasit. Kamat ovat vain aika kalliita täällä kotosuomessa ja jos niitä sieltä saa on varmaan turha niitä täältä raahata / ostaa..

    On innokas vesipeto kesäisin kun asutaan noin 300m meren rannalta joten kesällä uidaan meilläkin noin 5-6 kertaa päivässä:)

    Hyvät vinkit annoit tuohon auringonottoon ja aionkin noudattaa tuota neuvoa 50 kertaisesta rasvasta. Oletko havainnut jonkin merkin paremmaksi kuin muut / hyväksi..?

    Toivottavasti nautitte Mauritiuksesta yhtä paljon kuin olette nauttineet näistä reissuista. Olisi kiva kuulla miten matka sinne meni ja kokemuksia kun palailette..

    Hyvää syksyä / talvea ja kiitos hyvistä vinkeistä..

    Anneli

    Äänestä

  • oliko teillä kirjoitti:

    Ostin apteekista jotain aurinkovoidetta,mutta en muista nimeä.Luulen ,että kaikki apteekin voiteet on ihan yhtä hyviä.Käytin apteekin voidetta kolmisen päivää ja sitten ostin paikallista voidetta kertoimia20.Viimesellä viikolla käytimme vain 10 kertaista voidetta.
    Snorklausvälineet ostettiin paikanpäältä lapsille.Lasten hyvät välineet maksoi noin15e ,mutta 5-10e sai myös jotain välineitä.
    Jos menette saarille niin hintaan kuuluu välineet, joten niitä ei tarvitse ostaa.
    Käykää ihmeessä phi phi saarella se on ihan mieletön paikka.Hiekka on kuin perunajauhoa ja vesi ihan turkoosin kirkasta.Meidän lapset oli ihan halitoissaan tästä paikasta.

    Äänestä

  • teidän perheellle kirjoitti:

    Me olemme käyneet kolmeen otteeseen Thaimaassa neljän lapsemme kanssa ja kaikki on mennyt tosi hyvin.Ensimmäisellä kerralla lapset olivat 3,5,7,ja8.Olemme lentäneet aina yöllä ja lapset ovat nukkuneet koko lennon ajan. viime talvena lapset nukahti jo ennen koneen nousua ja heräsi,kun laskeuduimme perille.
    Meillä kaikki lapset osaa uida hyvin joten olemme paljon kiertänyt Thaimaan eri saaria ja rantoja. kolme vanhinta Rakastaa isänsä kanssa Snorklaamista. Ensimmäisellä kerralla kävimme myös norsu safarilla,käärmenäyttelyssä ,eläintarhassa sekä upeas Phuket fantasy shoussa.
    Kaikkia ruokia ollaan syöty eikä kellekkään ole tullut vatsatautia.
    Ekalla reissulla rasvasin lapsia noin tunnnin välein 40 kertasella rasvalla,mutta silti lapset pääsivät palamaan.Hotellissa oli hyvät lääkärit joilta saatiin hyvät rasvat auringon polttamiin kohtiin.seuraavilla kerroilla rasvasin lapsia 50 kertaisella noin puolen tunnin-tunnin välein ekat kolme päivää ja sitten vähensin kertoimia eikä kukaan palanut.
    Meillä lapset rakastivat thaimaassa ihaanaa turkoosia merivettä mikä oli noin 30 lämmintä.Sekä saarilla käymistä.Phi Phi saari oli mieltön kokemus.Saarille menimme aina omatoimisesti ,eli ajoimme taksilla satamaan josta paikallinen vei meidät veneellä ja odotti sielä niin kauan, kun me halusimme siellä olla.Oikein ihanaa matkaa koko teidän perheelle ,Thaimaa on ihana paikka meillä lapset ja vanhemmat nautti kovasti.Ensi talvena meidän perhe lentää mauritiukselle ,saa nähdä onko tämä paikka niin hieno ,kun siitä puhutaan.

    Hei!

    Ihanalta kuullostaa teidän matkat!
    Sellaista kysyisin, että paljonko noin kannattaa varata rahaa noihin retkiin?
    Olemme kanssa ajatelleetainakin yhden päivän safaria, eläintarhaa Phuketissa ja juuri tuota Fantasy show;ta.. Ja kuusi hlö;ä meitäkin on.

    Meillä kanssa vanhimmat lapset rakastaa snorklailua, sitä varmaankin odottavat kaikkein eniten. Millainen paikka se phi phi saari on, kauvanko sillä matkalla menee? Meillä myös nuorimmainen 3.v.

    Äänestä

On aivan oikein,että lapsiperheetkin matkustaa,tekee hyvää jokaiselle päästä näkemään muutakin maailmaa.Mutta: onko aivan pakko raahata alle kävelyikäisiä mukana,etenkin noin pitkälle matkalle? Taitaa olla lähinnä vanhempien kova halu lähteä,1v:sta viis...............

Äänestä
  • kärsivätkö pienet siitä niin hirveästi; yhdet tutut matkustaa työsyistä Phuketin ja Sydneyn väliä 6 vkon välein 8-kk poikansa kanssa eikä tuo tunnu olevan moksiskaan. Aikas monta tuntia on sekin matka.

    Äänestä

Hei, luin viestisi ja ajattelinkin udella että minnepäin Thaimaata olette matkalla? Mekin olemme matkalla jouluksi Thaimaan auringon alle vajaa 2-vuotiaan tyttäremme kanssa. Me vietämme muutaman päivän ensin bangkokissa josta siirrymme pariksi viikoksi Samuille.

Äänestä
  • ei olla kyllä menossa samoille seuduille. Me menemme Phukettiin..

    Hyvää matkaa teillekin..:)

    Äänestä

Meidän kolmilapsinen perheemme on reissannut myös Thaimaassa, ja aion kyllä ottaa 1v3kk pojalle purkkiruoat, pikapuurojauheen ja maitojauheen mukaan. Aina aamupalalla ja ravintolassa olemme saaneet kiehuvaa vettä, jos olemme tarvinneet, joten puuron saa kätevästi tehtyä. Aion kyllä syöttää pojallemme hedelmiä, jotka voin itse kuoria, sillä hänelle on pistetty twinrix-rokote, joka kuulemma on alle 2-vuotiaalle tehokkaampi kuin havrix.

Syksyllä 2006 poikamme oli kolmikuinen ja todella kiva matkakaveri, kun söi tissiä ja vähän maissimössöä! Isosisko, tuolloin 2,5v sairastui salmonellaan, joten on matkoilla riskinsäkin, mutta kun isillä ja äidillä on loma ja on lämmintä ja saa uida on kaikenikäisillä lapsilla varmasti mukavaa, jos vaan eivät sairastu!

Mukavaa matkaa ja sallikaa matkailu myös meille perheellisille!

Äänestä
  • olin viime jouluna silloin 1v2kk ikäisen lapseni ja perheemme kanssa Thaimaassa. roudasin joitakin puuropurkkeja, mutta ihan turhaan. viimeisenä iltana kaupittelin niitä lapsiperheelle, joilla oli paljon pienempi lapsi. lapseni söi samaa ruokaa kuin me aikuisetkin, hyvällä ruokahalulla ilman mitään vatsatauteja. havrix oli meillä otettuna.

    vaippoja käytettiin todella vähän, pissatettiin puskiin ja varmasti lapsella oli paljon mukavampaa kuin hiostavien vaippojen kanssa. kestovaippoja mulla oli muutamia mukana, niitä pesetettiin samoin kuin muita vaatteitamme tai pesin itse. paikalliset vaipat oli myös ihan käypiä.

    oikein antoisaa matkaa!!

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    olin viime jouluna silloin 1v2kk ikäisen lapseni ja perheemme kanssa Thaimaassa. roudasin joitakin puuropurkkeja, mutta ihan turhaan. viimeisenä iltana kaupittelin niitä lapsiperheelle, joilla oli paljon pienempi lapsi. lapseni söi samaa ruokaa kuin me aikuisetkin, hyvällä ruokahalulla ilman mitään vatsatauteja. havrix oli meillä otettuna.

    vaippoja käytettiin todella vähän, pissatettiin puskiin ja varmasti lapsella oli paljon mukavampaa kuin hiostavien vaippojen kanssa. kestovaippoja mulla oli muutamia mukana, niitä pesetettiin samoin kuin muita vaatteitamme tai pesin itse. paikalliset vaipat oli myös ihan käypiä.

    oikein antoisaa matkaa!!

    31.10. 11 yötä.
    Toki on hienoa, kun saa kirjoitella.!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joulu 2007 kirjoitti:

Lapsia on kaksi 1v ja 10v.

Pienemmälle otan tuttelijauheen ja keitän vettä mistä saamme maitoa. Kaikki mahdolliset rokotukset jotka saa on otettu paitsi havrix mitä ei saa näin pienelle mutta toisaalta hän ei syö paikallisia ruokiakaan sillä otan myös ruuat mukaan. En näe mitään syytä ostaa paikallista ruokaa kun matkalaukut kerran menomatkalla lähes tyhjät toki paikalliset vaipat varmasti otamme käyttöön..

Isommalla on Havrix sekä normaali rokotesuoja..

Mitä hyviä vinkkejä muilla matkaavilla vanhemmilla on meille. Toki käyn vielä tekemässä apteekissa ensiapupakkauksen mitä suosittelevat immodiumit yms..

Me olemme matkasta innoissamme ja se on peruttu niin monta kertaa mm. sairauden ja tämän pikkuvauvelin takia joten me menemme nyt ja nautimme matkasta..

Vauvalle ja isommallekin ajattelin ottaa pitkähihaisia, hyvät lippikset sekä rajua suojakerrointa mukaan. Toki otamme myös hyvän matkafiiliksen..

Kerrankin ei mitään jouluhössötystä..

Tiedän saavani kaiken maailman ikävää kakkaa niskaani mutta ei se mitään sanalla ette pysty minua loukkaamaan joten antaa tulla vaan jos jollain on oikein paha mieli. Toki keskustelisin mielummin asiallisesti muiden vanhempien kanssa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu