taitaa tulla vain lisää sille, joka omistaa hyvän asunnon.
Hyvän lisävakuusvuoden tunnuksia:
-vuokrien on ennustettu alkavat nousevan jopa moninkertaisina verrattuna inflaatioon
-inflaation ennustetaan lisääntyvän
-maailman talous on kovassa kasvussa, erityisesti kehittyvissä talouksissa ja euroopassa
-tilastossa näkyy jo asuntojen vuokrien elinkustannusindeksiä suurempi nousu, se tarkoittaa sitä, että asuntojen markkinavuokrat ovat kohoamassa
-palkkoja korotetetaan historiallisen suurilla prosenteilla
-öljyn hinta on huipputasolla ja lisää vielä osaltaan inflaation vauhtia
-vuokra-asuntopula pahenee
-rakennuskustannukset nousevat vuodessa yli muun kustannustason nousun
-asuntojen peruskorjauksien määrät ja kustannukset lisääntyvät
-aso-asuntojenkin vuokrat ovat myös nousukierteessä
-asuntojen rakentaminen on vähenemässä voimakkaasti
-vahva euro vetää korkeine korkoineen lisää pääomaa (varsinkin öljyntuottajamaat sijoittavat dollareissa kalliin öljyn tulojaan) euromaihin (Nyt Yhdysvaltojen sijaan)
-palkkojen korotukset lisäävät inflaatiota pidemmällä tähtäimellä
-vuokra-asuntojen rakentaminen on melkeinpä tyystin loppunut
-yhteiskunta ei tuunu saavan yhtikäs mitään aikaiseksi kaavoituspuolella kovasta puhumisesta huolimatta
-media tuntuu ottavan jostain syystä tulevat vuokrankorotukset innolla esille, joka varmasti ei ole jäänyt asunnon ostoa suunnittelevilta huomaamatta
-työllisyyden ennustetaan paranevan edelleen
-markkinakorot ovat alkaneet laskea
-bkt-ennuste on ensi vuodelle korkea
Lisäksi joukossa on paljon asioita, jotka vain vahvistavat ja ruokkivat toisiaan.
En löytänyt yhtään järkevää syytä joka vaikuttaisi päinvastaiseen suuntaan.
Ehkäpä Yhdysvaltain tilanne?
Tuntuu kuitenkin olevan jo menossa vähän ohi, kun pankit tekevät sen vaatimat alaskirjaukset.
Ihmeen vähän on vaikuttanut tänne. Täällä taisi olla hyvässä muistissa oma pankkisotkumme, kun ei riskiluototukseen lähdetty oikeastaan lainkaan.
Tuokin kääntyy oikeastaan positiiviseksi asiaksi: Globaalit markkinat eivät ilmeisesti olekaan enää niin herkkä isonkaan maan vaikeuksille kuin aiemmin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
pitäisi ensiksi selvittää, mistä tässä viime aikojen tilanteessa on oikeastaan ollut kyse ja katsoa tilannetta vähän laajemmasta perspektiivistä. sitä kautta palaset alkavat sitten loksahdella paikoilleen.
Rommauttelijat rommautteloo, samat tyypit joka palstalla: aina kin Kirjoitus virheistä päätellen. mitään JÄRKISYYTÄ asuntojen hintojen laskulle ei ole... Eikä myöskään vuokrien NOUSUA estä MIKÄÄN, koska PÄÄOMALLA on tapana ottaa omansa pois! HA!!
Tuulipukuni (Errea) suhiskoon mukavasti syystuulien tahdissa, kun frouvan kanssa reippailemme Vaasan rantatietä... Spurgut ja muut kuoriaiset on onneksi kadonneet... minne lie?
mutta parempaakin tietoa kyllä löytyy sille, joka haluaa etsiä.
Ihan varmasti sinänsä hyviä pointteja kun varmasti niitä positiivisia asioita hakemalle haet..No, sehän on sinänsä velkaisen ihmisen merkki se..
Muutama kommentti. Tässä markkinatilanteessa taloudellisten ennusteet eivät varmasti ole oikea tie edetä, vaan pohtia riskejä mitä markkinoilla on! Ja vain hölmö on sitä mieltä että sellaisia ei olisi ja paljon..Riskit ovat paljon tärkeämpi näkökanta tässä tilanteessa koska jos ne laukeavat pahimmalla mahdollisella tavalla, voit pyyhkiä noilla sinänsä mukavilla ennustuksilassi sitä itseä..
Hauskin kohta jutussasi on tämä:
Ehkäpä Yhdysvaltain tilanne?
Tuntuu kuitenkin olevan jo menossa vähän ohi, kun pankit tekevät sen vaatimat alaskirjaukset.
Kuitenkin finanssialan yritykset ovat raportoineet heikoimpia tuloksia vuosikymmeneen. Viisi amerikkalaispankkia kertonut tällä viikolla varautuvansa tappiohin asuntolainapuolella.
Katso huviksesi käyriä jossa jenkkien asuntohinnat vs. kulutus niin ymmärrät mistä puhutaan. Ja katso sen jälkeen lukuja mitä jenkkikulutus vaikuttaa maailmantslouteen. Siinä yksi Eurooppa on kärpasen paska ja Suomen voit suhteuttaa sen mukaisesti.
Niin, ja tiedoksesi että nyt mennään pari pinnaa miinuksella jenkkipörsseissä että OHI ON!!