siis miten

voiko toinen osapuoli vaatia oikeudessa mitään, jos on 8v. avoliiton loputtua vaatia jotain, jos on aikanaan muutaman kymmenen tuhatta markkaa sijoittannut yhteiseen omaisuuteen enemmän. esim. asuntoon, mökkiin ja muuhun kiinteään omaisuuteen.
3455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oikeudessa voi vaatia paljonkin asioita (mutta onko tuomari samoilla kannoilla on ihan eri juttu) ... ja AVOLIITON "osituksessa" jos omaisuus on kummankin nimissä, niin se erotellaan 50/50, tästä oletuksesta syystä lähteä.

Jos on päättänyt joskus sijoittaa yhteiseen enemmän, on se ollut hänen valintansa olla vaatimatta samalla omaistussuhteen muuttamista (tai merkitsemistä alun pitäenkin vaikka 40/60)... turha sitä nyt on vuosien päästä "vinkua".

Äänestä
  • Päättynyt avoliitto voi olla eri asia kuin avioliitto, mutta kyllä voi vaatia ja saadakin vielä jälkikäteen alkuvuosina yhteiselämään pistettyjä rahoja, vaikka osuutta ei olisi edes paperilla toisen nimellä olevaan omaisuuteen, eikä yhteistaloutta enää vuosiin.

    Äänestä

  • takautuva perintä kirjoitti:

    Päättynyt avoliitto voi olla eri asia kuin avioliitto, mutta kyllä voi vaatia ja saadakin vielä jälkikäteen alkuvuosina yhteiselämään pistettyjä rahoja, vaikka osuutta ei olisi edes paperilla toisen nimellä olevaan omaisuuteen, eikä yhteistaloutta enää vuosiin.

    >

    Se on täysin eri asia, kun ruvetaan puhumaan omaisuuden erottelusta ja yhteisomistuksen purkamisesta.

    Juridisesti aivan sama jos minä ja kaverini omistamme yhdessä veneen. Riitaannumme kalareissulla ja vaadin oikeusteitse yhteisopimstuksen purkua kun Reijo ei suostu myymään venettämme Sepolle eikä lunastamaan osuuttani veneestä joka rekisteröity meidän molempien nimiin. Oikeus VOI otta huomioon sen, että olen pistänyt veneen hankintaan enemmän rahaa 8 vuotta sitten, toisaalta Repa saattaa esittää että hän on maksanut keväthuollot...

    Yo. esimerkissä veneen voi korvata asunnolla, ja Repan avopuolisolla... aivan sama kuvio. Ja todennäköisesti tuomari päättää että jako menee 50/50


    >

    Voi voi... kuinka todennäköistä se on ... onkin jo eri asia. Mutta onnea vaan oikeudenkäyntiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onkaan kirjoitti:

voiko toinen osapuoli vaatia oikeudessa mitään, jos on 8v. avoliiton loputtua vaatia jotain, jos on aikanaan muutaman kymmenen tuhatta markkaa sijoittannut yhteiseen omaisuuteen enemmän. esim. asuntoon, mökkiin ja muuhun kiinteään omaisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu