Tämä sivusto on hyvä monellakin lailla ja se toimiin hyödyllisenä viesti ja mielipidekanavana, kulloinkin esille tulevista romaniaosiosta keskusteltaessa.
Kuitenkin näyttää siltä, että sivusto on aivan niiden asioiden ja teemojen varassa mitkä ovat lähtöisin jokseenkin pienestä osasta romani väestöä. Näyttää myös siltä, että osalitujen keski-ikä on aika nuori ja, että vain harvalla vanhemmalla on valmiuksia kirjoittaa asioitaan ja muistelojaan sivustolle.
Romanisivusto alkaa siis potea selväsit todellisien asioiden ja teemojen köyhyyttä ja se on enemmän viesti ja ”actual comentar”, tyyppinen sivusto. Kuitenkin on niin, etteivät romaniasiat, ei kulttuurillisesti, eivätkä yhteiskunnallisesti rajoittuu suomen kokoiselle alueelle. On olemassa monta romaniyhteisöä joita kaikkia yhdistää lähes yhdenmukainen historia ja kulttuuri, ja nämä kummatkin lähes muuttumattomana ovat jatkuneet, vaikea sanoa kuinka pitkään - mutta kaikissa tapauksissa puhutaan vuosisadoista.
Voisi olla hyvä jos yhä useammat romaniyhteisöt, jäseniensä kautta kykenisivät olemaan yhteydessä keskenään ja vertailemaan historiaansa ja valitsevaa tapa ja arvokulmuriaan.
Yhteinen kieli kuitenkin rajoittaa kansakäymistä ja sellaiset väitteet - että olisi jokin kansaivälinen ja yhtenäinen romanikieli, jolla romanin voisivat kaikkialla vaihtaa mielipiteitään – voi jättää huomioimatta, sillä sellaista kieltä ei ole. Yleisin kieli on romanien käyttämä romanienglanti, joka on romanisivustojen kieli. Tuo romanisivustoilla käytetty kieli, monine romani sanoineen ja lyhenteineen on erittäin sopiva ja ilmeikäs ’usage’ slangi, tai miksi häntä sitten kutsuttaisikin, kertomaan ja ilmentämään niiden tarinoiden sisältöä ja ajatusta jotka romanit tulien äärissä ovat kertoneet ja kertovat toisilleen.
Kaikkein parasta näillä sivustoilla on se etteivät romanit ole pyrkineen akatemisoitumaan, näyttääkseen yleistä tietämystään ja liittymistään sivistyneihin, kuten on laita monen vähäpätöisenä pidetyn kansaosan tarve.
Olen varastanut yhden noista tarinoista jotka esiintyvät Journy folks sivustolla iso Britanniassa.
Kirjoittaja on Boshomerga ja esiintyy sivulla Life of Romanychal.
Päivän laulamat. ( päivän laulama, sanonta jota karjalan mustalaiset käyttivät auringon polttamista.)
Kaajo on jo vastassa, kun pyrit sisälle.
Ei tänne, tääl on täynä. Ei paikkaa.
Kiitän ja käännyn pois.
Menen toiseen. Täynnä, vaikka näyttää tyhjältä.
Mihin mennä,
Hukkua vai uida.? Maantielle vaan, jatka matkaa. mutta mihin ?
Ennen oli toisin, oli vanhoja hylättyjä hiilikenttiä, Oli tien pätkiä ja maamiesten hakoja, mennä ja olla, Paikkoja vaunuille seisoa.
Nyt on toisin, kaikkialla parkkipaikkoja autoille, mut ei meille. Betonilähiöitä, Sementti reservaatteja. Mutta mihin mennee ja missä syttyjää nuotionsa maantien kulkija, tämän sinisen teltan alla jota taivaaksi kutsutaan. Boshomerga jatkaa:
Minä tiedän, että matkaajat ja romanit ovat saaneet pahan maineen roskaajina ja epäjärjestyksen tuojana, vierailijoina jotka jättävät törkyjä jälkeensä.
Mutta minä voin kertoa, että kaikki ne romanit mitä minä tunne, taikka yksikään minun perheeni jäsen ei ole roskannut yhtään aluetta, tai jättänyt jälkeensä minkäänlaista törkyä alueille missä on vieraillut taikka viipynyt. Jos jokin, tai jotkut, niin me elämme maan ja luonnon kanssa sopusoinnussa, emme tärvele sitä, emmekä saastuta vesiä. Isäni ohjeet olivat minulle pienestä pitäen puhdistaa jälkensä ja olla heittämättä mitään kädestään, mikä roskaa ympäristöä.
Useimmat gaajeet eivät luota romaneihin ja minun kyllä täytyy sanoa, että useimmalla on syynsä. Mutta se ei ole yksistään romanien vika, siellä on huonoja hyviä, huonojen maine kantaa pitemmälle kuin hyvien. Kaikenkankiaan me kumminkin olemme kunnon sakkia ja rauhalista väkeä, mutta siellä on niitä jotka tekevät väärin ja me saamme niistä syyt päällemme ja meidät kaikki luetaan samaan väkeen. Kiitos sille, että asiat viimeinkin siltä osin ovat hiljaa muuttumassa, ja uskon, että ihmiset ovat alkaneet enemmän luottaa romaneihin. Mihin hyvänsä me olemme menneet vaunuinemme olemme siellä tavanneet ystäviä ja solmineet tuttavuuksia. Ja olemme kutsuneet kaikki nuo tervetulleeksi meille ja jakaneet kaiken sen mitä meillä kulloinkin on ollut pöytään panna. Me useammat romanit olemme saaneet kärsiä erottelusta ja rasismista, koitamme kuitenkin selvitä parhaamme mukaan omassa elämässämme. Monesti kun olemme gaajeiden taholta saaneet kokea rasismia, niin olemme saaneet sitä kokea myös matkaajien, (kulkurien) taholta, joista monet kutsuvat meitä mustalaiseksi ja mustaturviksi, mutta siitä nimestä olemme ylpeitä. Jo silloin kun minä kasvoin Skotlannissa minua kutsuttiin likaiseksi Muttilaiseksi, sillä monin minun sukulaisistani on ulkonäöltään erittäin tumma, toiset taas eivät, mutta silti saamme kantaa tuota samaa kutsumanimeä. Tuosta kaikesta huolimatta olemme eritäin ylpeitä geneettisestä ulkonäöstämme. On myös hauskaa todeta, että useammat niistä matkaajista, joita olen tavannut, haluaisivat olla mustanaama romani, se on asia, joka panee oikeat mustalliset naureskelemaan ja hymyilemään.
Mustalaiskansa näinä päivinä muodostuu monenlaisista, monenkokoisista ja monen värisistä, jotkut heistä ovat mustatukkaisia ja ruskeaihoisia, jotkut ovat valkoisia, johtuen heimon ulkopuolisista suhteista ja myös monista aviosuhteista matkaajiin. Mutta ollaksesi oma itsesi, sinulla on oltava tummaverinen. Ja se jonka suonissa virtaa tumma veri muistaa kaikki vanhat tavat, muistaa ja tuntee koko sukunsa historian pitkälle ajassa taaksepäin, asioita joista muut voivat vain lukea ja kopioida. Me kasvatamme hevosia, hoidamme koiria ja metsästämme, keräilemme metalleja, elämme niin kun aina olemme eläneet. Merkittävin asia koko elämässämme on suku ja perhe. Siellä mihin me jäämme ja Rakenamme, siellä meidän on mahdollista selvitä vain olemalla ylpeitä omasta syntytyperästämme, eikä mikään voi sitä meiltä riistää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.