Eli ilmottauduin täsä äskettäin semmoseen ohjaaja koulutukseen,josta pääsee sitte ohjaamaan nuoria (ei itseäni kovinkaa nuorempia) leireille..ni tarvisin vähän keinoja kohottaa itsetuntoo ku mulla se on ihan perseestä,että pystyy leikityttään niitä yms..normaalisti oon ihan sosiaalinen ihminen,mutta ku pitää esim:esiintyä isommalle porukalle ni syke nousee 100 lyönnin/s nopeuteen,punastuu,(vapisenki joskus),puhe alkaa takkuilla ja tulee äkkiä kuuma..että mitä keinoja nuille ois muuta ku popsia beetta salpaajia ku niihin tarvii kai reseptin ja en semmosta uskalla alkaa hankkiin
Nyt tarvis hyviä neuvoja !!!!!!!!!
?=)(/&%¤#"!½>>
1558
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En ole itsekään ikinä ollut mikään esiintymislavan kiintotähti. Muistan ikuisesti sen ensimmäisen esitelmän, joka piti pitää luokan edessä ala-asteella, ja pelotti niin paljon, etten meinannut pysyä jaloillani ja paperit luiskahtelivat sormista. Opettaja luonnollisesti huomasi, että "lievässä" paniikissa oltiin (eikä muuten vähiten pelottanut se opettaja itse), keskeytti mun änkytyksen ja sanoi: "Rauhoitu". Sen jälkeen esitelmä meni nappiin ja sain kympin.
Eihän tuo nyt mitään parantanut :) oikeasti. Mutta joskus 14-15v menin sitten faijan kanssa vetämään pikkuisille (pienimmät 3-5v, isoimmat 11-15v) treenejä. Olin apparina ja vedin jumppia ja lämmittelyitä, koska faija oli yhtä notkea kuin rautakanki, eikä yksinkertaisesti osannut edes perusvenytyksiä näyttää. En ikinä ajatellut sitä esiintymisenä, eikä pahemmin jännittänyt. Serkun kanssa joskus tehtiin piruuttamme ihan näytöksiä niille pienimmille :) Heitettiin puolivoltteja ja huijattiin, että niiden pitää tehdä sama seuraavaksi.
Ja kyllä, mokasin aika montakin kertaa. Nolasin itseni täysin useastikin. Kaikkein paras ehkä oli se kerta, kun ennen treenejä piti leveillä ja esitellä ja näyttää, kuinka kevyesti saan vedettyä spagaatin. Kevyestihän se menikin, ison rysähdyksen kera ja siinä sitten seuraavat viikot paranneltiin revähtänyttä nivusta. Ja olen myös huutanut ristiriitaisia käskyjä niin, että ainakin nappulat olivat täysin sekaisin siitä, mitä piti tehdä, ja itse vain karjuin naama punaisena, kun kukaan ei tajunnut :) Silloin hävetti, nykyään hihityttää.
Kannattaa vaan mennä tilanteeseen ja katsoa, mitä tapahtuu. Liian paljon ei kannata harjoitella ennakkoon, koska tositilanteessa et taatusti enää muista mitään. Kyllä muakin edelleen jännittää mennä koulussa luokan eteen pitämään pitkästyttävää esitelmää jostain markkinointiaiheesta, kun kaikki kyylää ja tekee muistiinpanoja, mutta melko kevyesti voisin naapuritarhan pihalla vetää peikkotanssin.
Ja jos mokaat tai teet jotain väärin, muista nauraa itsellesi :) Sitä voi nimittäin märehtiä yhtä virhettä koko loppuikänsä, mutta huomattavasti helpommalla pääset, kun purskahdat nauruun ja toteat, että olipa tyhmästi tehty. Ja sitten jatkuu.