Naiviutta

Olen ollut tosi naivi.Kun realitysarjat alkoivat aikoinaan,uskoin ihan täysillä,et kaikki tosiaan tapahtui.Ihan oikeesti.Esim Selviytyjissä;et ihmiset oikasti näkivät nälkää ja janoa.No,kyllähän sen pitäisi järki sanoa et mahdotonta.Oikeasti nälkää ja janoa kokeneena et kykene hurjiin fyysisiin suorituksiin.Tai sitten suomalaiset sarjat,kuten Sinkkuäidille "sulho".Johan kesällä kirjoitettiin ettei eräs äiti saanut itse valita ehdokastaan.Minuun ei siis enää "pure" nämä ohjelmat,suorastaan tyhmiltä tuntuvat.
8547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olen ihmetellyt samaa, että miten sitä jaksaa janoisena ja nälkäisenä ponnistella siinä mitassa, mutta tosiasia kyllä on, että hirveästihän he laihtuvat kilpailun aikana.

Erään kerran mukana oli joku kaupunkilainen, tummaihoinen kaveri, joka oli pumnpannut lihaksensa kauniiksi kimpuiksi, ja kulki mielellään lannevaatteessa. Hän oli kaikkein heikoin lenkki kilpailuissa, jäi jäi pois vapaehtoisesti heti alkukamppailuissa.
Hänen vartalonsa olisi mennyt pilalle siellä, kun olisi pitänyt käyttää voimia ja olla vähällä ruualla.
Se kilpailun osa, missä kilpailijat joutuvat syömään eläviä toukkia tms. on aina inhottavin katsottava, tai siis en katso sitä osuutta. Muutenkin tuo ruuattomuus tuntuu niin vastenmieliseltä, sillä siinähän voi mennä terveys loppuiäksi.

Suomalaisia kilpailijoita ei yritetty näännyttää nälkään. Ehkä meillä jo lakikin suojelee kilpailijoita.

Jostain luin, että amerikalainen tuottaja oli sanonut, että hän vaan odottaa sitä päivää, kun joku kilpailija kuolee, silloin on kysymyksessä todellakin tosi-tv!

Äänestä
  • taikka juuri tästä syystä ,olen jäänyt "jälkeen"

    On nähty vilua ja nälkää.

    Ha ,haa, ihan naurattaa.

    Tämä yhteiskunta ei tiedä nälästä mitään , toista se oli sotaaikana.
    Niin ei silloinkaan kaikki nähneet nälkää, jopa vaurastuivat "mustalla pörssillä".

    Minä kaupunkilais lapsena silloin en saanut kunnon ateriaa kotona joka päivä.
    Suuri kiitos sen aikaiselle koululaitokselle ,sielä ruokittiin Suomalaiset lapset , vaikka kaurapuurossakin oli kaunoja enemmän kun ryyniä.

    Äänestä

  • Katsoin jonkin ensimmäisen selviytyjä-tyyppisen sarjan, nimeäkään en enää muista, mutta se riitti. Yksinkertaisesti ihmettelen, miten tuollaiset aiheet kiinnostavat ja olen ollut ihmeissäni, että niitä jatkuvalla syötöllä tehdään. Kiinnostusta siis muilla nähtävästi riittää. :) Minusta, kun on nähnyt yhden, on nähnyt kaikki. Valikointia, mollaamista selän takana, kieroilua, kilpailua ja kärsimistä turhan takia, tyhjänpäiväistä. Mentaliteetti on yhtä ikävä kuin Heikoin lenkki -ohjelmassa, jota kestin katsoa vain yhden kerran. En pidä ilkeilystä tv-ohjelmissa.

    Noh, tunnustaa täytyy, että katson kyllä itse muunlaisia tyhjänpäiväisiä sarjoja, mutta en juuri selviytyjä-tyyppisiä. Onneksi valintaa voi suorittaa. :) Tosi-TV polkee minusta kyllä jo aika lailla paikallaan.

    Äänestä

  • ullamirjami kirjoitti:

    taikka juuri tästä syystä ,olen jäänyt "jälkeen"

    On nähty vilua ja nälkää.

    Ha ,haa, ihan naurattaa.

    Tämä yhteiskunta ei tiedä nälästä mitään , toista se oli sotaaikana.
    Niin ei silloinkaan kaikki nähneet nälkää, jopa vaurastuivat "mustalla pörssillä".

    Minä kaupunkilais lapsena silloin en saanut kunnon ateriaa kotona joka päivä.
    Suuri kiitos sen aikaiselle koululaitokselle ,sielä ruokittiin Suomalaiset lapset , vaikka kaurapuurossakin oli kaunoja enemmän kun ryyniä.

    Joskus ei ollut leivän murentakaan kaapissa, kun nälkäisenä juoksin kotiin ottamaan välipalaa. Äiti oli töissä ja toi tullessaan illalla, mitä oli mukaansa saanut. Talvisaikaan sentään koululla tarjottiin jonkinlainen ateria.

    Sairastuinkin pahaan anemiaan ja olin sairaalassa hoidettavana, joten on sitä nähty nälkääkin. Viluakin sanoit kokeneesi, niin myös minä. Vesi jäätyi pakkasella kattilassa hellalla yön aikana. Ihme, että tuosta jotenkin selvittiin.

    Pettuleipäkään ei ollut vieras minulle.

    Enpä juuri välitä noista "realitysarjoista". Hönppää kaikki tyyni.

    Äänestä

Reality sarjojen runkona on aina se formaatti mikä määrää mitä siellä oikeasti saa tapahtua. Näyttelemistähän tuo on.
Katsoin ensimmäisen suomalaisen selviytyjät, sen jälkeen ei kiinnostusta oikein ole ollut. Samat asiat niissä toistuu, oli sitten jenkkilässä tehtyjä tai täällä. Big Brother ei voisi vähemmän kiinnostaa.
Maajussille morsian ja sinkkuäidille sulhanen ovat sarjoja mitä katselen ihan viihteenä, jos sattuu olemaan aikaa. Eipä nuo minussa itään suuria tunteita herätä.

Äänestä
  • ...että "selviytyjiä" videoidaan moniin maihin, ja kilpailut ja majoitukset järjestetään samoille paikoille kustannussyistä. Niinpä sitten joka maassa ryömitään, uidaan, kiipeillään ja kontataan samalla tavalla, eri päivinä vain. Ehkäpä ulkoisia puitteita jonkin verran muutetaan, ettei asia tule ilmiselvästi esiin.

    Mahtaa niillä "asumattomilla" etelämereten saarilla olla kuhinaa, kun filmiporukat väistelevät toisiaan viidakossa, kilpailijoista puhumattakaan.

    Äänestä

En katso tosi-tv ohjelmia, mutta väkisinkin tulee mieleen että yhteispeliä pelaavat kaupallinen tv sekä iltapäivä- ja juorulehdistö. Lehdissä jaksetaan jauhaa BB- nuorten toilailuja. Oikeusjuttu tietysti on ihan nannaa näille. Lehdet menevät kaupaksi. Taitaa olla sama omistajataho kyseessä näillä medioilla ja strategiat laaditaan yhdessä voiton maksimoimiseksi.

Äänestä
  • Viime vuonna katsoin pari kertaa pätkän maajussien morsmaikuista. Joskus olen nähnyt myös osan näistä suomalaisten erämaasaikkailuista.
    BB on jäänyt kokonaan katsomatta, mutta jenkkien maailmanympärikilpailua olen silloin tällöin katsonut sekä viime että tänä vuonna.
    Olen siitä oppinut, mitä on todellinen inhottavuus ja teeskentely. Parit haukkuvat härskisti kanssakilpailijat, tekevät heille jalkakamppeja ja tappelevat keskenään. Kun sitten joku pari putoaa, halaavat muut ja itkevät korokotiilin kyynelin menetystä. Pudonnut pari hymyilee hammasta purren ja vakuuttaa, että rakkaus tai ystävyys on vain vahvistunut, vaikka jompikumpi tai molemmat ovat päättäneet, että kilpailun jälkeen tehdään ikuinen ero moiseen paskiaiseen.
    Kilpaillaan verissä päin. Matkailun ilo ja leikkimieli puuttuvat kokonaan.

    Missä on kotimaisten ohjelmantuottajien mielikuvitus? Eikö kukaan keksi mitään omintakeista, kun pitää maksaa näistä ulkomaisisita formaateista, joiden anti on vain ilkeily ja teeskentely.

    Yksi syy, miksi viihdyn kantakahvilassani, on se, että siellä vallitsee se leppoisa kahvihuoneen henki, jolla mainostetaan 70 -palstaa.
    Siellä poikkeavat erilaiset ihmiset, mutta kukaan kanta-asiakkaista ei ole paheksunut sitä, että melikuvituksella on siivet.
    Joku leipoo virtuaalipullaa, toinen koheltaa, mutta siellä erilaisuus on rikkaus.

    Jonkinlaista rikkautta toivoisin televisiosarjoihinkin. Vaikka onhan se niin, että leppoisasta ja hyväntuulisesta porukasta ei saa aiheita kissankokoisiin lööppiotsikoihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


main-eko kirjoitti:

Olen ollut tosi naivi.Kun realitysarjat alkoivat aikoinaan,uskoin ihan täysillä,et kaikki tosiaan tapahtui.Ihan oikeesti.Esim Selviytyjissä;et ihmiset oikasti näkivät nälkää ja janoa.No,kyllähän sen pitäisi järki sanoa et mahdotonta.Oikeasti nälkää ja janoa kokeneena et kykene hurjiin fyysisiin suorituksiin.Tai sitten suomalaiset sarjat,kuten Sinkkuäidille "sulho".Johan kesällä kirjoitettiin ettei eräs äiti saanut itse valita ehdokastaan.Minuun ei siis enää "pure" nämä ohjelmat,suorastaan tyhmiltä tuntuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu