Vain tanssimassako

Tammikuussa alkanut tanssiharrastukseni sai tänä syksynä uusia piirteitä ja vivahteita. Olen ihastunut tanssiseurassani olevaan mieheen.

Tällä hetkellä ratkaisunani on ollut asian kiertäminen. En hakeudu oma-aloitteisesti/ vapaaehtoisesti tämän miehen pariksi. En jotenkin halua, että tämä mies huomaa asian.

Tanssiseurassani kuitenkin harrastetaan harjoituksissa aika ajoin ja useimmiten ainakin joka toinen kerta kiertävää parinvaihtoa, aloittelijoita kun olemme. Siinä sitä sitten riittääkin jännittämistä..
Jotenkin en haluaisi lopettaa/pilata tanssiharrastustani asian vuoksi. Kurssejakaan ei aloittelijoille niin mahdottoman paljon täällä järjestetä.

En tiedä onko tämä aloittelijan kykenemättömyyttä erottaa harrastusta ja tunteita toisistaan. Minulta se ei tunnu onnistuvan. Mitä teenkin olen aina kokonaisena läsnä.

Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia samankaltaisesta tilanteesta.
173902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kyllä sitä varmaan joku joskus joutuu oikein tarkoituksella mainitsemaan miellyttävän peliseuran flirttaillessa, että "kuule, minä olen täällä vain golfaamassa". Samoin esim. pesäpallossa, "minä olen täällä vain pelaamassa". Tai kaupassa shoppaillessa hyvinkin vetävännäköiselle ja silmää iskevälle myyjättärelle, että "olen vain ostoksilla".

Näin on helpoin välttää harrastusta tai muuta aktiviteettia häiritsevät eroottiset tai jopa romanttiset sivujuonteet.

Sitä minä en kyllä ole tullut ajatelleeksi, että seesteistyneiden ja flirttimielessä jo rauhoittuneiden aikuisten lavatansseissa joku voisi olla tällaisesta kovin puberteettisesta tunnekuohuilusta kiinnostunut. Tämä liikunnallinen harrastus hikisine paitoineen ja hengästyneine hyppelyineen ei oikein ole mitenkään romanttiseen kanssakäymiseen aktivoivaa, eihän ?

-Kaks Vasenta Jalkaa-

Äänestä
  • Kuvaamissasi tilanteissa sinä olet ollut objekti ja toinen liehuva liekinvarsi subjekti. Kysyjällä on asia päinvastoin.

    Niin noh, varsinaista hyppelyä ei loppujen lopuksi ole ihan kaikissa tansseissa.

    Ken vois liekin sammuttaa, silloin kun se leimahtaa alla (vähemmänkin) kuuman auringon?
    Monta tielles lennähtää virvatulta viehkeää, yks' vain niistä kaunein on:
    Liljankukka lumivalkoinen, sun kerran poimin, mutta tiennyt en, jäi muisto mulle kaunein, jäi kaipauskin, ja se on yhä sammumaton. Liljankukka, arvannetko tuon, on aatos lämmin jonka sulle suon. Ei toista löydy koskaan niin kuin sinä vaan. Ystäväin, sulle syömmeni jäi.
    (Toivo Kärki)

    Äänestä

Siinä se nähdään eli: Tanssihan on pystysuora ajatus vaakasuoralle halulle. kaikki vain eivät valitettavasti ole sitä hokanneet ja siksi täällä palstalla on niitä valittajia jotka eivät ymmärrä tanssin taikaa

Äänestä
  • Lähden tänään taas tanssiin ja saan uutta pimppii.. Olen itse kehittänny systeemin joka minulla ainakin pelittää, viikolla vaan tanssimassa Viikon lopulla sit pyhitetään seksipainoitteissiin tansseihin joka kyllä tuokin kiitettävän runsaasti rakasstelukokemuksia, Saattaa olla kolme neljä eri pimppiä pe-su. välillä

    Äänestä

  • tanssijaM kirjoitti:

    Lähden tänään taas tanssiin ja saan uutta pimppii.. Olen itse kehittänny systeemin joka minulla ainakin pelittää, viikolla vaan tanssimassa Viikon lopulla sit pyhitetään seksipainoitteissiin tansseihin joka kyllä tuokin kiitettävän runsaasti rakasstelukokemuksia, Saattaa olla kolme neljä eri pimppiä pe-su. välillä

    ja sana kulkee. pimpin metsästäjä saattaa kohta huomata olevansa melko pimpitön.
    työpaikoillakin on heitä, jotka heti haluavat kellistää uuden naistulokkaan. joten ei tanssijat ole yhtään sen huonompia tai parempia kun muidenkaan lajien harrastajat.

    Äänestä

  • tanssijaM kirjoitti:

    Lähden tänään taas tanssiin ja saan uutta pimppii.. Olen itse kehittänny systeemin joka minulla ainakin pelittää, viikolla vaan tanssimassa Viikon lopulla sit pyhitetään seksipainoitteissiin tansseihin joka kyllä tuokin kiitettävän runsaasti rakasstelukokemuksia, Saattaa olla kolme neljä eri pimppiä pe-su. välillä

    threesome-porukoita? Tai orgiaporukoita?

    Äänestä

  • sellaisia kirjoitti:

    threesome-porukoita? Tai orgiaporukoita?

    Yhdet tanssit jäi mieleen, kun saattelin kaksi naista asunnolleni ja harrastimme kolmestaan kaikenlaisia kivoja juttuja. Mukavinta oli katsella naisten keskinäisiä puuhia. Toinen naisista oli silloinen elämänkumppanini.

    Äänestä

ihastumisen..ujo kun olen,niin ihastumistani en ole uskaltanut kertoa hänelle ja toisalta olen miettinyt,sitä,että olenko ihastunut mieheen vai hänen uskomattoman hyvään tanssitaitoon.Onko sinulle tämä ero tanssijan ja tanssimisen välillä ok?
Selvitä nämä erot itsellesi ja teen sitten ratkaisut..:)

Äänestä
  • Kiitos, viestisi sisältö oli minulle merkityksellinen ja se sai suuntaamaan ajatukseni ihan konkreettisiin asioihin. Valinta "itse miehen" ja "hänen tanssitaitonsa" välillä ei kuitenkaan ole joko-tai vaan sekä-että.

    Pidän molemmista.

    Äänestä

Et taida olla yksinäsi tuon "ongelmasi" kanssa sillä taitaa minulla olla/oli sama "ongelma" ,mutta huomasin ajan kuluessa millainen naistenmies kyseinen herra on niin siihen se loppu..

asiaa kiertämällä ei ole todennäköisesti mitään hyötyä ainakaan omalla kohdallani.

älä turhaan lopeta hyvää harrastusta :)

Äänestä

Kukaan sinkku ei ole koskaan vaintanssimassa. Joka
näin väittää, puhuu paskaa.

Myös varatuilla asiaan liittyy aina virityksiä.
Ja varatut on tilapäisen seuran etsinnässä
sinkkuja parempi vaihtoehto. Parisuhteen tylsyys tai muut ongelmat ajaa varatun vieraisiin. Ja lavoilla kysyntää ja tarjontaa riittää.


Ihania varattuja pyörii lavoilla, monet tuttuja nimeltä tai muusta yhteydestä.

Usein valitsen tanssipaikan sen mukaan, näkyykö suosikkihenkilön nikki tällä sivulla:

http://tanssi.net/keskustelu/minne.html

Äänestä
  • "Kukaan sinkku ei ole koskaan vaintanssimassa. Joka näin väittää, puhuu paskaa."

    Kyllä minä olen lavalla lähes aina vain tanssimassa. Joskus harvoin minulla on jotain muitakin odotuksia illan suhteen, mutta yleensä menen sinne pitämään vain hauskaa tanssin merkeissä. Satunnaiseen tarpeeseen naisia löytyy helpommin muista paikoista. Pidempää suhdetta en tällä hetkellä edes halua.

    Äänestä

Eiköhän kyseessä liene ihan tavallinen ilmiö: etäältä tapahtuva ihastuminen, kaukorakastuminen. Kaikkialla, työpaikoilla, harrastuksissa, opiskelussa jne törmätään vastaavaan ilmiöön.

Joillekin se saattaa olla täyttymättömyydessään raastaavaa ja kestämätöntä piinaa, toiselle pelkkä elämän pikantti suola joka saakin jäädä vain etäiselle ihastumisen asteelle ilman sen vakavampaa seurausta.

Äänestä

Jos oot tanssiharkoissa ja rupeat seurustelemaan jonkun siellä olevan kanssa oikeesti, mikäs siinä. Minulla se ei toiminut, kun tämän ystävättäreni piti koko ajan esittää olevansa seuralaiseni. En ainakaan minä voinut keskittyä tanssiharkkoihin tuolloin. Tietenkin oli helppo käydä hänen kanssaan tansseissa lavoilla ja kokeilla kursseilla opittua. Näin oppiikin enemmän. En jatkanut hänen kanssaan myöskään yksityiselämäni takia. Se taas otti hänelle niin koville, ettei hän voi käydä samoissa harkoissa, mikä on tietenkin sääli.
Niin että eipä tuohon voi antaa neuvoja kuin että: kuuntele sydämesi ääntä.

Äänestä

Olen miettinyt asiaa nyt viikolopun yli ja päätynyt seuraavaan ratkaisuun. Mitään välttelyä ja väistämistä en aio enää tehdä. Se mikä on tapahtuakseen saa tapahtua. Jos minä ihastun vapaaseen mieheen se on ihan ok - tapahtukoon se sitten kaupan kassajonossa tai tanssikurssilla.

Seuraava askel on sitten olla odottavalla kannalla. Onko tämä vain yksipuolista vai saanko kenties vastakaikua. Tunnusteluni aion tehdä äärimmäisen hienovaraisesti. Siihen sopiva tanssi on tango ;-).


Tommy Tabermannin sanoin

Epäröinnin hetkellä kysyn itseltäni - kuinka paljon rohkeutta aion tänään jättää käyttämättä.

Ja vielä lopuksi

Sitä saa mitä tilaa?

Äänestä
  • Ihan hyväksyttävä päätös. Ota kuitenkin huomioon että saatat polttaa siipesi. Ihannesuhteeseen tarvitaan aina kaksi osapuolta. Jos se toinen ei innostukaan tai alkuihastuksen jälkeen vetäytyy.

    "Ja sydän vereslihalla, sisimpäsi paljastaneena jäät riutumaan tunteittesi armoille.
    Mutta, ah niin ihanaa, niin polttavaa ja raastavaa - sitä kaikkea tämä elämä voi olla.
    Mutta se kannattaa elää kaikesta huolimatta.
    Elämätön elämä.
    Mitä se on?
    Tylsää."

    Äänestä

  • Kyllä sen kestää kirjoitti:

    Ihan hyväksyttävä päätös. Ota kuitenkin huomioon että saatat polttaa siipesi. Ihannesuhteeseen tarvitaan aina kaksi osapuolta. Jos se toinen ei innostukaan tai alkuihastuksen jälkeen vetäytyy.

    "Ja sydän vereslihalla, sisimpäsi paljastaneena jäät riutumaan tunteittesi armoille.
    Mutta, ah niin ihanaa, niin polttavaa ja raastavaa - sitä kaikkea tämä elämä voi olla.
    Mutta se kannattaa elää kaikesta huolimatta.
    Elämätön elämä.
    Mitä se on?
    Tylsää."

    Tuttu tunne tanssikursseilta. Se on vaan äärimmäisen vaikeaa saada selville toisen tunteista, kun muutenkin flirttailee joka toisen tanssipartnerin kanssa. Mikä on sitten totta ja mikä ei.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tanssin taikaa kirjoitti:

Tammikuussa alkanut tanssiharrastukseni sai tänä syksynä uusia piirteitä ja vivahteita. Olen ihastunut tanssiseurassani olevaan mieheen.

Tällä hetkellä ratkaisunani on ollut asian kiertäminen. En hakeudu oma-aloitteisesti/ vapaaehtoisesti tämän miehen pariksi. En jotenkin halua, että tämä mies huomaa asian.

Tanssiseurassani kuitenkin harrastetaan harjoituksissa aika ajoin ja useimmiten ainakin joka toinen kerta kiertävää parinvaihtoa, aloittelijoita kun olemme. Siinä sitä sitten riittääkin jännittämistä..
Jotenkin en haluaisi lopettaa/pilata tanssiharrastustani asian vuoksi. Kurssejakaan ei aloittelijoille niin mahdottoman paljon täällä järjestetä.

En tiedä onko tämä aloittelijan kykenemättömyyttä erottaa harrastusta ja tunteita toisistaan. Minulta se ei tunnu onnistuvan. Mitä teenkin olen aina kokonaisena läsnä.

Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia samankaltaisesta tilanteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu