Tiina

Miksi tuollaisia törkimyksiä päästetään edes taloon. 24/7 katsoessa ei voi kun järkyttyä sen naisenalun kiroilusta. Kaikissa tehtävissä v-sanat soivat. Ruokajuttu oli kyllä kaiken huippu.Jos olisi oma lapsi niin "korville antaisin". Arvosteli ruokaa siihen malliin, että pahaa teki. Hiukan hysteerinen ja älyttömän, ärsyttävän kovaääninen.
7633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kaikessa yksinkertaisuudessaan tyhmä amismuija

Äänestä

koko 3-kautisen BB historian suurinpia munauksia. Se on kyllä aika uskomatonta kuinka yksi lortto voi koko olemuskellaan pilata koko 24/7 BB.n . Tiina kuvittelee olevansa joku huippu viihdyttäjä. Rääkyy niin etta korvissa soi ja koittaa jatkuvasti tuoda omat tyhmät juttunsa esille. Jos edes pystyisi puhua jatkuvasti kiroilematta voisi ymmärtää, mutta ei kyllä enään..

Äänestä
  • Ihanaa, että on muitakin näin ajattelevia. Itse kuulen työssäni ja vapaa-ajalla kaikenlaista puhetta, mutta Tiinan jutut vetää kyllä pohjat. Toivottvasti se rääväsuu pääsee pian kotiin.

    Äänestä

hän kantaa vaatteitaan :D persehoro näkyy kokoajan niiku jollain rekkamiehellä :D

Äänestä

Mitä jos kaikki olisivat Sauleja?
-Se onnistuisi jopa Suomessa.
Mitä jos kaikki olisi Einareita?
-Se onnistuisi jopa Suomessa.

Mitä tämä ohjelma olisi jos kaikki olisi ns.hyviä tyypejä?

Vittu kun oot TYHMÄ.

Ainoa asia mihin EI VOI VAIKUTTAA on KATSOJAT.

Äänestä
  • rappiojuoppo mitä toi Tellu on.

    Äänestä

ruma leukapussi ja muutenkin epäimiellyttävimmän näkönen eukko talossa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nmn kirjoitti:

Miksi tuollaisia törkimyksiä päästetään edes taloon. 24/7 katsoessa ei voi kun järkyttyä sen naisenalun kiroilusta. Kaikissa tehtävissä v-sanat soivat. Ruokajuttu oli kyllä kaiken huippu.Jos olisi oma lapsi niin "korville antaisin". Arvosteli ruokaa siihen malliin, että pahaa teki. Hiukan hysteerinen ja älyttömän, ärsyttävän kovaääninen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu