Neuvos pilannut tämän palstan

kun jotkut näyttävät olevan, kovasti sitäkin mieltä ja kukahan kertoisi millä tavalla se on tapahtunut ja vielä omalla nimellään niin kuin minäkin teen, Eero Antero Seppänen Suomussalmelta

16

938

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katri*

      Ei ole Neuvos pilannut palstaa, päinvastoin tuo
      oman, erilaisen lisänsä palstan kirjoituksiin.

      Ihmettelen tätä rekisteröidyillä nimimerkeillä kirjoittavien ajottain ilmenevää panettelua.

      Syy taitaa ollakin kainuulaisessa kateudessa,
      haukutaan muita, kun ei itse uskalleta tehdä mitään.

    • Kuokkija naapurista

      perusta arvosteluista yhtään mitään. Antaa heidän mankua joutavia, ei vissiin ole järkevämpää sanomista. Et sinä palstaa pilaa, päinvastoin on mukavaa, kun olet mukana. Tuot oikein mukavan persoonallisia tuulahduksia tänne. Jatketaanhan vaan turisemista kuten ennenkin.

    • Ihan totta

      Neuvos ei ole sattunut huomaamaan yhtä pientä asiaa: tämä on Suomussalmi-palsta eikä Rantaneuvos-palsta.

      Neuvos pyörii oman napansa ympärillä eikä huomaa, että Suomussalmella on noin 10.000 muutakin suomussalmelaista.

      Jos nuo kaikki muut käyttäytyisivät täällä Rantaneuvoksen tapaan, loppuisi Suomi24:n servereistä kovalevytila kesken eikä kukaan ehtisi lukea tätä palstaa siinä tahdissa kuin tänne tulee tekstiä. Ei ehtisi eikä varsinkaan viitsisi.

      Kirjoittaisit Suomussalmi-aiheista etkä omasta, ihmistä suuremmasta persoonastasi, niin kaikki olisi (melkein) hyvin!

      • ei sellaista päivää tulekkaan Suomussalmi palstalle että me kaikki, alle 10 000 olisimme tänne kirjoittamassa tai sitten lukemassa.
        Neuvoksen on helpoin tapa kirjoittaa omista henkilökohtaisista asijoista, ettei niitä tarvitse enää kenenkään lähteä muuksi muuttamaan ja kirjoittelee jopa henkilö kohtaisella nimellään Eero Seppänen, nimimerkkiä "Rantaneuvos" käyttäen, ettei epäillä muita Eero Seppäsiämme, syksyä ja antaa talven tulla.

      • haihattelua

        Ootteko huomanneet, että yleensä nimimerkeillä kirjoittavat puolustavat joka käänteessä toisiaan, mikä siinä on. Niin no, olisko se ylempiarvoisuus heillä ällissä.

      • haihattelua kirjoitti:

        Ootteko huomanneet, että yleensä nimimerkeillä kirjoittavat puolustavat joka käänteessä toisiaan, mikä siinä on. Niin no, olisko se ylempiarvoisuus heillä ällissä.

        siitäkin, kuka kutakin puolustelee ja millä perusteilla, arvailusi ei tietenkään ole etes tarpeen.
        Arvauskeskus toimii tien toisella puolella Ämmässä ja lopputulos onkin jo kaikkien tiedossa.

    • sääliäkö

      kerjäät! Tottakai tänne mahtuu niitäkin, jotka ovat samalla älyllisellä tasolla, kuin sinäkin ja he lukevat typeryyksiäsi varmasti hyvinkin mielissään. Mutta sinä pilkkaat joutavuuksillasi sen suuren enemmistön älyllisyyttä, noilla itsesi ja oman egosi nostamiseen tarkoitetuilla lapsellisuuksilla!

      • kaikkien kukkien kukkia

        Tällä palstalla on sana vapaa, ollaan iloisia, ettemme kaikki ole samanlaisia, se olisi pirun tylsää. Naristaan, nauretaan, vitsaillaan, vinoillaan ja aina välillä kirjoitellaan asiaakin, ettei totuus ( mikä se sitten lieneekin) unohtuisi.

      • oteta selvää, jokaisella on sellainen äly, jonka on jo synnyinlahjaksi saanut ja sillä pitäes taivaltaa, tämä ainut kertainen taival.
        En kerjää kumpaakaan vaan kirjoittelen siinä missä muutkin kun kerran on löyänyt tälläisen mahdollisuuden.
        Älä sinä ees hätäile sitä, ihminen vanhenmuuten tulee jo toisen kerran lapseksi, toiset aikaisemmin kuin toiset, jääden talvea tuloa odottelemaan, vaikka tulee se kyllä aivan odottamattakin.

      • Ällitälli.
        rantaneuvos1 kirjoitti:

        oteta selvää, jokaisella on sellainen äly, jonka on jo synnyinlahjaksi saanut ja sillä pitäes taivaltaa, tämä ainut kertainen taival.

        Katsoppa peiliin rantis,sinä kirjoittelet mitä mieleen juolahtaa ja kun joku ei olekkaan sinun kanssa samaa mieltä,nostat ötäkän ja uhkailet muita kirjoittajia rikosilmoituksilla,leikit vielä poliisiakin,niin johan syntyy rakentavaa keskustelua,menee niin överiksi ettei tänne viitsi enää monikaan kirjoitella.eikä tänne ole tarkoituskaan omalla nimellä kirjoittaa vaan nimimerkillä tai ilman,samanarvoisia kumpikin.muilla ei ole niin kovaa pätemisen tarvetta saada oma nimi näkyviin.jos kerran olet jonkun sortin kirjailija,niin eikö kannattaisi tekstin sisältö tarkistaa ennen kun laittaa sen muiden luettavaksi.

      • 1940-luvulla syntynyt

        Ettei lukijoilla ja arvostelijoilla tule luppohetkiä.

      • Ällitälli. kirjoitti:

        kun haluan luopua partakarvoistani.
        Piti tässä jonkun asettua järjestyksen pitoonkin kun muukaan ei enää näyttänyt auttavan ja sillä siisti. Minä rantaneuvos Eero Seppänen Suomussalmelta en jatkossakaan suvaitse sellaista toisten solvaamista, panettelua ja herjaamista.
        Suomenkieli on rikaskieli ja käyttäämme sitä myös sellaisenaan ja ennen kaikkea, meillä on oma murteemme, jota toivoisin enemmän tänne keskusteluumme.

      • 1940-luvulla syntynyt kirjoitti:

        Ettei lukijoilla ja arvostelijoilla tule luppohetkiä.

        sen vuoksi että kunse on muillakin, vaan sitä varten että minä myös tätä käytänkin.
        Tietokoneeni on auki, yleensä aamusta puolelleöille ja kun nyt laitoin kotisivuilleni valokuvia, jopa aamuyölle, katso www.rantaneuvos.com

      • valtaisat

        Oli hyvä kuvagalleria, kiitos, oli mielenkiintoinen.

      • kaikkien kukkien kukkia kirjoitti:

        Tällä palstalla on sana vapaa, ollaan iloisia, ettemme kaikki ole samanlaisia, se olisi pirun tylsää. Naristaan, nauretaan, vitsaillaan, vinoillaan ja aina välillä kirjoitellaan asiaakin, ettei totuus ( mikä se sitten lieneekin) unohtuisi.

        perusoikeuksiamme että voimme ilmaista itseämme.

      • valtaisat kirjoitti:

        Oli hyvä kuvagalleria, kiitos, oli mielenkiintoinen.

        neuvoksen kotisivuilla ja hyvää syksyn jatkoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      147
      3942
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      12
      3491
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      47
      2943
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2872
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      144
      2531
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      50
      2194
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      16
      1428
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      100
      1400
    9. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      63
      1314
    10. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      38
      1179
    Aihe