kuopio

kuopiossa elokuun lopulla oli asuntokohteita myynnissä noin 680 kpl, tällä hetkellä näyttäisi olevan 770 kpl. Savon Sanomat kirjoittaa samaan aikaan välittäjien kertomuksia siitä että kauppa käy hyvin ja hinnat tulee maltillisesti nousemaan. Useassa kohteessa ollaan kuitenkin tultu useita tuhansia euroja pyynneissä alaspäin, ja eivät silti mene kaupaksi.
6320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

vielä normaali. monessa paikoin on tultu jo kymmeniä tuhansia alaspäin. mm. kajaanissa.

Äänestä

Hintapyynti on aina vain pyynti,sen varaan ei ole todellisia taulukoita mitään järkeä rakentaa.Kukaan ei osta asuntoa sen pyyntihinnalla,ja järjettömästi ylihintaiset raakataan heti pois kun on huomattu ettei kukaan tartu täkyyn.Siksi siis hinnat "pudonneet".
Kohde menee kaupaksi heti,kun sille löytyy oikea ostaja,ei siis sen takia että sen hinta on halpa.

Äänestä
  • Pyynti on pyynti, mutta ainoastaan järkevällä hinnalla se menee kaupaksi eikä roiku kuukausia tai jopa vuosia myyntilistalla.

    Täällä meilläpäin on pahimmat tapaukset olleet myynnissä yli puoli vuotta ja pyyntihinta on laskenut jopa 30t€. No jos lähtökohta on 50-luvulla rakennettu talo, jonka remonttia ei tehty loppuunasti kunnolla, niin saattaa se alkuhintana ollut 230t€ olla vähän liikaa Kainuussa.

    Äänestä

  • jos sillä on edes jollain t... kirjoitti:

    Pyynti on pyynti, mutta ainoastaan järkevällä hinnalla se menee kaupaksi eikä roiku kuukausia tai jopa vuosia myyntilistalla.

    Täällä meilläpäin on pahimmat tapaukset olleet myynnissä yli puoli vuotta ja pyyntihinta on laskenut jopa 30t€. No jos lähtökohta on 50-luvulla rakennettu talo, jonka remonttia ei tehty loppuunasti kunnolla, niin saattaa se alkuhintana ollut 230t€ olla vähän liikaa Kainuussa.

    Jännä nähdä laskeeko rakenteilla olevien kohteiden hinnat Kuopiossa, uusia kämppiä ennakkomarkkinoinnissa/markkinoinnissa on jo liki 100 kappaletta.

    Äänestä

Joensuussa käy kauppa tosi hyvin. Kohteita on enemmän mutta niin on myytävääkin.

t. Välittäjämies, ystäväsi

Äänestä
  • Mitä sinä yritit sanoa? Kohteita ja myytävää on paljon. Onko ostajia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


herja kirjoitti:

kuopiossa elokuun lopulla oli asuntokohteita myynnissä noin 680 kpl, tällä hetkellä näyttäisi olevan 770 kpl. Savon Sanomat kirjoittaa samaan aikaan välittäjien kertomuksia siitä että kauppa käy hyvin ja hinnat tulee maltillisesti nousemaan. Useassa kohteessa ollaan kuitenkin tultu useita tuhansia euroja pyynneissä alaspäin, ja eivät silti mene kaupaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu