Hiljaisen kuiskauksen kaiku
palaa takaisin luokseni
kallioluolan seinämistä.
Ikäväni pakahduttava
tunto kulkee edelläni,
se ei armoa jakele.
Kyyneleeni katovat erämaan
hiekkaan, raviten niitä
jotka suolaa tarvitsevat.
Ei kirjoita tylsistynyt
kynäni, eivät näe
sokeat silmäni.
Vaivunko epätoivon
ammottavaan kitaan
ja kipuni lakkaavat.
En.
Minä nousen,
tartun ojennettuun
käteen, Suojelusenkelin.
palaa takaisin luokseni
kallioluolan seinämistä.
Ikäväni pakahduttava
tunto kulkee edelläni,
se ei armoa jakele.
Kyyneleeni katovat erämaan
hiekkaan, raviten niitä
jotka suolaa tarvitsevat.
Ei kirjoita tylsistynyt
kynäni, eivät näe
sokeat silmäni.
Vaivunko epätoivon
ammottavaan kitaan
ja kipuni lakkaavat.
En.
Minä nousen,
tartun ojennettuun
käteen, Suojelusenkelin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Auttaa..mutta ei teroita kynää.
niin huonostihan se oli teroitettu
ja se oli kokonaan minun vikani....
Ei se aina ole yhtä terävä.
Tuossa on jotain eeppistä, ylevää ja moraaliltaan putipuhdasta.
Se nostattaa mua korkeammalle.
Lennä, ystävä, varovasti :)
tarttuu käteesi, ohjaa ja opastaa Sinut perille.
Niin hauraan kaunista ja koskettavaa tämä runo,
ja täytyy sanoa, etten minäkään enää kohta osaa
keksiä sanoja, joilla runojasi kommentoisin.
Tongin tuolta vanhan runoni, joka eittämättä
tuli mieleeni;
Kaiut
Kaihoisa sävel
itkevässä sumussa
vuori vastaanottaa
kaikuna korviini palauttaa.
Varjona viivähdit
kosketit koskettamatta
jättäen jäljen näkymättömän.
Uuvutan itseäni
valvon ja vatvon
jätettyä jälkeesi
käännellen.
Alku auvoinen
antoi toivoa,
valoa varjoihin.
Tyhjiön täyttymisestä
piilotettujen tunteiden
tuhlaamisesta
haaleuden muuttumista
räiskeiksi.
Hiekan lailla
kaikki valui sormiemme
välistä.
Tyhjien sylien
surulliset kaiut
kaiut kiertäen kalliossa
vuorelle pysähtyäkseen.
Ja kakkosversio, myöhemmin synnytetty;
Kaihoisa sävel
itkevässä sumussa.
Varjona viivähdit
kosketit koskettamatta.
Uuvutan itseäni,
mietin ja valvon.
Toivoa annoit minut herättämällä,
kutsumalla tanssiin
haaveeni salaisimmat,
tyhjiön minusta poistit.
Mitä tein, sitä kadun.
Päästin kaiken hiekan lailla
valumaan sormieni lävitse pois.
Tänään
kaipuuni laulaa kallioilla,
kaiku suruna vuorilla viipyy.
---
Mutta tuo Sinun versiosi - se on aivan omaa luok-
kaansa, vertaansa vailla - kiitos.
Sinun runosi ovat koskettavia,
tyylisi on mahtava,
sen sanon, koska se on totta.
Olen niin alussa tällä runomatkalla,
näen virheeni sitten aina myöhemmin.
Sinun runoissasi en virheitä nähnyt.
Vaan kiitän, enkä odota ihmeitä,
minulle riittävät ystävät,
jotka voivat myös toimia Suojelusenkeleinä ja ystävistä tässä oli kysymys,
vaikka lukija voi/saa tulkita omalla tavallaan.
En vieläkään "kumarra" syvään
(ehkä jo huomenna), mutta olen sanoistasi iloinen ;)
Faniklubisi perustamista suunniteleva Mar.
on ihana oivallus. Runosi on hyvin koskettava. Pahimman olotilan keskellä onkin syytä muistaa suojelusenkelin olemassaolo. Se tuo lohtua olevaisuuteen, jos muu ei auta. Kiitos nautinnollisesta lukuhetkestä.
Padme, sanoistasi, kiitän kovasti ;)
Sinusta löytyy tuota samaa päättäväisyyttä jota Lindassakin aina ihailen =)
Menette läpi harmaan alakulon kuin ei mitään estettä olisikaan - minä juuttuisin jo kengänpohjistani !
Se on jotenkin niin... suomalaista - tykkään siitä!
"paha Suomalainen sisu" ei riitä, niin menen sitten perätuupparilla.
Kiittelen "junamatkustajaa" miellyttävästä seurasta.
Kiitos kuuluu Sinulle!
:)
koskettavaa ja herkkää
kuin enkelin siipi
siinä se on aina vierellä suojelusenkeli
sekä ystäväkin voi olla "se enkeli"
tai joskus ihan tuntematonkin enkelisiipinen,
ojennan käteni,,
Tuo kohta erityisesti, mistä pidin on; "kyyneleeni katoavat erämaahan hiekkaan,,,
mutta kokonaisuus erittäin hyvä *wow* marin,,,
kiitos ja rauhaisaa pyhäpäevää** :)))
Siipiesi viuhahdus oli lämpöinen.
Mukava kun huomasit minut ;)
Kiitän.