vähä-älynenkö?

Mitä ihmettä ex.n päässä liikkuu, olemme olleet erossa parisen vuotta ja hänellä uusi vaimo, toinen kylläkin tämän kahden vuoden ajalla.(siis neljäs kaiken kaikkiaan)

Tänä aikana jonka olemme erossa olleet hän on aina silloin tällöin ilmaissut haluavansa olla kanssani, ei kuitenkaan elää yhdessä arkielämää, vaan pitää minua niinkuin "toisena naisena", ei hän asiaa niin ole suoraan ilmaissut, olen itse sen hänelle sanonut.

Hän haluaisi pitää minun kanssani hauskaa, koska sängyssä meillä meni tosi hyvin ja olen kuulemma muutenkin erittäin mukava ja hyvä keskustelu kumppani.

Olen kysysnyt miksi hän ei pidä hauskaa vaimonsa kanssa? Selitykset ovat ihmeelliset. Kun ei se juttu nyt oikein ole sellanen, ei ole sellasia tunteita kun sua kohtaan.
Miksi hän sitten on uuden siippansa kanssa, uusi vaimo on hyvä kotiäiti(heillä ei yhteisiä lapsia, molemmilla 2 omaa)taloudellinen ja huolehtii kaikista asioista.

Olen sanonut ettei kukaan ole kenenkään kanssa pelkästään noitten asioitten takia.

Olen myös tehnyt asian mielestäni selväksi jos ei arki elämä kanssani miellytä ei minun kanssani pelkästään hauskaa pidetä.

Sekä se ihmetyttää miksi hän ylipäätään selittää minulle mitä tekee lapsen kanssa kun hakee tämän luokseen. Niinkuin taas kerran he menevät tyttärensä ja meidän yhteisen lapsen kanssa kolmisin telttailemaan.

Todellisuudessa he menevät sinne koko perhe. Miksi ihmeessä hän valehtelee tai edes kertoo mitään jos ei puhu totta.
En ole kertaakaan pyytänyt mitään selityksiä mitä hän lapsen kanssa tekee tai minne menee.
Koska asia ei kuulu minulle, se on heidän yhteisiä juttuja.

Olenko minä vähä-älyinen, vai pitäisikö minun ymmärtää jotain mitä en ymmärrä???
3253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

..hän ei vieläkään ole sinusta päässyt irti? en tarkoita että hän rakastaisi tai haluaisi palata takaisin yhteiselämään kanssasi, vaan sitä, että jollain tasolla hän edelleen on sinussa kiinni. Haluaa ystävyyttä, yhteistyötä, hyväksyntääsi?

Äänestä

ex-miehellänikin. Hän on luultavasti keke-tyyppiä, pakko olla useampi nainen kenen luona käydä, että miehinen itsetunto pönkittyisi. Sellaisenkin tapauksen olen kohdannut, että kun vaimo oli vauvan odotuksen tai vastasyntyneen takia estynyt seksistä, niin mies haki aina silloin seksin muualta, ilman ei muka voinut olla. Kammottavaa naisen kannalta ja sitten vielä ne taudit, mitä kotiin tulee.

Äänestä
  • Iljettävää ja sitten nämä niin "ihanat" miehet ihmettelevät mikseivät he kelpaa joillekkin naisille. Eivät osaa ajatella muuta kuin munalla. Munalla töihin ja munalla joka paikkaan. YÖK!
    Puhuisivat edes joskus jostain muusta kun vain siitä ja sen kestävyydestä. Mutta ei, niiltä ei voi odottaa mitään järkevää, näiltä Keke tyypeiltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rikkaruoho kirjoitti:

Mitä ihmettä ex.n päässä liikkuu, olemme olleet erossa parisen vuotta ja hänellä uusi vaimo, toinen kylläkin tämän kahden vuoden ajalla.(siis neljäs kaiken kaikkiaan)

Tänä aikana jonka olemme erossa olleet hän on aina silloin tällöin ilmaissut haluavansa olla kanssani, ei kuitenkaan elää yhdessä arkielämää, vaan pitää minua niinkuin "toisena naisena", ei hän asiaa niin ole suoraan ilmaissut, olen itse sen hänelle sanonut.

Hän haluaisi pitää minun kanssani hauskaa, koska sängyssä meillä meni tosi hyvin ja olen kuulemma muutenkin erittäin mukava ja hyvä keskustelu kumppani.

Olen kysysnyt miksi hän ei pidä hauskaa vaimonsa kanssa? Selitykset ovat ihmeelliset. Kun ei se juttu nyt oikein ole sellanen, ei ole sellasia tunteita kun sua kohtaan.
Miksi hän sitten on uuden siippansa kanssa, uusi vaimo on hyvä kotiäiti(heillä ei yhteisiä lapsia, molemmilla 2 omaa)taloudellinen ja huolehtii kaikista asioista.

Olen sanonut ettei kukaan ole kenenkään kanssa pelkästään noitten asioitten takia.

Olen myös tehnyt asian mielestäni selväksi jos ei arki elämä kanssani miellytä ei minun kanssani pelkästään hauskaa pidetä.

Sekä se ihmetyttää miksi hän ylipäätään selittää minulle mitä tekee lapsen kanssa kun hakee tämän luokseen. Niinkuin taas kerran he menevät tyttärensä ja meidän yhteisen lapsen kanssa kolmisin telttailemaan.

Todellisuudessa he menevät sinne koko perhe. Miksi ihmeessä hän valehtelee tai edes kertoo mitään jos ei puhu totta.
En ole kertaakaan pyytänyt mitään selityksiä mitä hän lapsen kanssa tekee tai minne menee.
Koska asia ei kuulu minulle, se on heidän yhteisiä juttuja.

Olenko minä vähä-älyinen, vai pitäisikö minun ymmärtää jotain mitä en ymmärrä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu