kadi ulos.

- Timppa on rehti ja iloinen kaveri, josta pidetään talossa. Kadi taas on ollut melkein joka kerta äänestyksessä, eikä selkeästi ole kovin pidetty talossa.
- Timppa on aina ensimmäisten joukossa hereillä, ja on aamusta asti pirteä ja osallistuu aktiviteetteihin. Kadi herää viimeisenä ja niin myöhää kuin mahdollista ja on silti väsynyt ja osallistuu yhteisiin aktiviteetteihin vain jos on pakko.
- Timppa osaa ottaa alkoholia kohtuudella ja sillä tavalla että hänen menoa muiden asukkaiden kanssa on hieno seurata. Kadi juo tunnissa kaiken minkä käsiinsä saa, ja on loppuillan muiden holhottavana kunnes joku käsketään laittamaan hänet nukkumaan.
- Timo ei vihaa naisia. Kadi vihaa miehiä.
- Timon ystäviä on lähtenyt talossa yksi toisensa jälkeen, kun taas Kadi on saanut kaikki inhokkinsa ulos talosta vuoronperään (Heka, Aki, Maxine ym.).
- Timo on ystävällinen ja omaa oikeasti suuren sydämen. Siitä kertoo miten Timppa antaa nimeämispisteitä oikealla tavalla, eikä mene henkilökohtaisuuksiin. Kadi taas sanoi taas viime kerralla antaessaan pisteitä Timolle todella törkeitä asioita ja piikkejä. Ei varmasti tunnu Timpasta kovin hyvältä nähdä sitä pätkää.
- Timo ei kanna kaunaa. Kadi kantaa kaunaa.
- Timo ei käyttäydy ylimielisesti. Kadi käyttäytyy ylimielisesti.

TIMOLLE PLUSSAA
5226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mutta finaalissa vasta :)

Äänestä

uusia kikkoja keksivä kuten talon-naisten kilvan rakastama peräpään töräyttelijä.Nikokin joutui evakkoon kun akat tunki Timon sänkyyn ja tyhmä Kadi kun ei huomioi ihanaa haisulia.Tämäkö on teidän ihanne mies?

Äänestä

Timon ystäviä on lähtenyt talosta niin sitten hän ikävöi heitä ja haluaa mennä jutustelemaan heidän kanssaan. Siinä on jo heti yksi hyvä syy lähettää Timolle miinuksia, eli TIMO-

Äänestä
  • of the home!
    Sitä niin ärsyttää kun ei saa enää ketään naista sänkyynsä Sadun jälkeen, saa sitä haukkua sitten esim. Suviakin, itse on p.... olevinaan!

    Äänestä

  • Valtakunnantoimittaja se haluaa vain välittää uutisen: Kadi on ihana, ja plus-ääni hänelle lähtee tänä iltana varmasti, ilmoitan teille: täältä tähän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


timo +++ kirjoitti:

- Timppa on rehti ja iloinen kaveri, josta pidetään talossa. Kadi taas on ollut melkein joka kerta äänestyksessä, eikä selkeästi ole kovin pidetty talossa.
- Timppa on aina ensimmäisten joukossa hereillä, ja on aamusta asti pirteä ja osallistuu aktiviteetteihin. Kadi herää viimeisenä ja niin myöhää kuin mahdollista ja on silti väsynyt ja osallistuu yhteisiin aktiviteetteihin vain jos on pakko.
- Timppa osaa ottaa alkoholia kohtuudella ja sillä tavalla että hänen menoa muiden asukkaiden kanssa on hieno seurata. Kadi juo tunnissa kaiken minkä käsiinsä saa, ja on loppuillan muiden holhottavana kunnes joku käsketään laittamaan hänet nukkumaan.
- Timo ei vihaa naisia. Kadi vihaa miehiä.
- Timon ystäviä on lähtenyt talossa yksi toisensa jälkeen, kun taas Kadi on saanut kaikki inhokkinsa ulos talosta vuoronperään (Heka, Aki, Maxine ym.).
- Timo on ystävällinen ja omaa oikeasti suuren sydämen. Siitä kertoo miten Timppa antaa nimeämispisteitä oikealla tavalla, eikä mene henkilökohtaisuuksiin. Kadi taas sanoi taas viime kerralla antaessaan pisteitä Timolle todella törkeitä asioita ja piikkejä. Ei varmasti tunnu Timpasta kovin hyvältä nähdä sitä pätkää.
- Timo ei kanna kaunaa. Kadi kantaa kaunaa.
- Timo ei käyttäydy ylimielisesti. Kadi käyttäytyy ylimielisesti.

TIMOLLE PLUSSAA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu