Varsinkin sisävesillä pienehköillä ja vähän suuremmillkin järvillä vetouistelukisat rasittaa vesistön ekosysteemiä ja kalakantaa kohtuuttomasti. Lyhyellä ajalla vähenee järven kuha-, taimen- ja lohikannat kun vetopellet ryöstää liki alamittaista kalaa pois ja kaiken lisäksi kalat vielä menee rehuksi ja kaatopaikalle. Sitten nämä humalaiset "kalamiehet" kusee, paskoo ja muuten roskaa järviä uistellessaan. Nyt peräänkuulutetaan vesialueiden haltijoilta suoraselkäisyyttä ja uskallusta torjua tuota terroria ja järjestelmällisesti estää uistelukisat järvillämme!
TULISIKO VETOUISTELUKISAT KIELTÄÄ?
23
4056
Vastaukset
- hyvä kohtuullinen
läpi mee ei!
- armasko?
Kateus vie kalat vedestä, näkyy vanha sananlasku pitävän edelleen paikkansa.
Uistelu on kalavesien hoitoa parhaimmillaan. Tuskin ne muutamat kalat, jotka kisassa saadaan menevät kaatopaikalle, varsinkin jos ovat kirjoittajan mainitsemia kaloja.
Ilmeisesti myös uistelukisojen osanottajat kirolevat järvellä, HYI HYI. - muuta
pitää kieltää.sensijaan on suosittava verkkokalastusta.kaveri piti kolme vuorokautta kahta verkkoa matalassa lahdessa,ja tulos oli yhteensä 74 alamittaista kuollutta kuhaa,että haista sinä pitkä vittu.
Kyllähän ne on juuri nämä unohdetut ja muuten sillon tällön koettavat verkot jokka rassaa järvien ekosysteemiä ja tappaa pikku kaloja.
Itse olen harrastanut vetouistelua kerran vuodessa kainuussa ja kyllä sielä aina heitetään pienet takas kasvamaan ja sitähän on turha verkkoihin tukehtuneille tehdä.
Ens kesänä saan sit omalla veneellä kalastella ja kyllähän vedellään uistinta harva se päivä.
Tällä vetouistelun vastustaja on ilmeisesti niin persaukinen ettei ole varaa vedellä muuta ku käteensä.
- jel
tää on samaa rataa kun kerran olin laskemassa venettä rampilla niin paikallinen isäntä tuli valmetin kanssa viereen ja alkoi kysellä et miks on noin monta vapaa veneessä että eikö vähempi riittäisi ja oli oikeen 6kpl itse herra pitää n.10 verkkoa kuha paikoilla,,,,, omalla kokemuksella ei oikeen voi verrata saalis tulosta keskenään,,,,,, kyllä verkoilla tulee kalaa huomattavasti enemmin etenkin alamittaisia kuhia jotka takertuu harvaankin verkkoon suusta kiini ja tukehtuu niitä ei enää voi laskea takaisin kasvamaan....
- ???????
Vetouisteluhan on varsinaista ryöstökalastusta. Veneissä on 15, jopa 20 vapaa, joilla taatusti tyhjennetään muutamassa vuodessa suomen järvet särkiä ja kiiskiä myöten.
Parasta kalavesien hoitoa olisi lisätä troolikalastusta entisestään.
Uistelijathan esim. tyhjentivät Inarinjärven muikusta, jolloin troolarit jäivät rannalle ruostumaan.- vanha pieru
Eivät kuulu suomalaiseen kalastuskulttuuriin. Ja mitä tulee siihen, että kisoissa on tavallinen kalapussin paino, joka puntarille tuodaan on 50-100 kg, näillä heinän niittäjillä.
Vai ei ryöstökalasteta, ja nuo kalat kylläkin päätyy roskikseen.
- 13vnuorikalamies
Ei tulisi kieltää. Ainakin puulalla kangasniemen kisassa vedetään haukea ja kuhaa ei lohta. Ja siellä on haukea niin paljon ja siinä on vielä lohen kutukoski josta ei varmastikkaan mene yhtään lohta isoille selille jos ne salmet on täynnä haukea joka syö ne kaikki.
- soutuveneilijä
Ei kieltää, mutta rajoittaminen on hyvä ajatus. Eli soutamalla tapahtuva uistelu on luonnonmukainen tapa hoitaa kalavesiä ilman saastepäästöjä. Kyllä soutumieskin sen "parven" saa leviämään niin että jalokala kiinnostuu.
- Turskamagneto
Olen aina ihmetellyt , miten tuommoinenkin kilpailu edes sallitaan nykytilanteessa...on uhanalaista Taimenta ym ym... haukikin on hyvä olla vesistössä , pitää sopivasti kalakannat sopivana Ja kalat isona.
- voivitunvittu
Tässäpä idiootin avautuminen yhdeltä foorumilta:
" Tämä kesä on ollut mielestäni tähän mennessä todella huono kuhastuskesä. Viime kesänä vedeltiin VIIKOSSA parhaillaan 150-200 kuhaa. Tänä kesänä on tullut vain muutamia sattumakuhia, mutta ei niitäkään joka reissulla. Reissujakin on toki ollut vähemmän, mutta vuosi sitten sai aina.
Eilen isä oli käynyt P****vedellä pienen kuhastuslegin heittämässä, oli saanut 12 kuhaa, joista neljä oli yli 45-senttisiä. Paranemaan päin, mutta huonoa edelleen. "
Kaikenlaisia idiootteja sitä riittää.- kusipäisyysperiytyvää
Ja samaisella foorumilla toinen idiootti lesoilee kuinka ei oikeen edes pakkaseenkaan mahdu filettä. Sitten ihmettelevät, että miks niitä kuhia ei enää tule. Kaikenlaisia pellejä sitä on olemassa, samaa kastia kuin verkottajat.
Alhaista ihmisroskaa.
- Hidastuotoinen_järvi
Hyvänä esimerkkinä vetouistelukisojen vaikutuksesta on Kilpisjärven Tosirautu-uistelun vaikutus. Kisan alkuvuosina rautuluokassa suuria kaloja tuli läjäpäin ja kun sitä harastettiin vuosikymmen niin saatiinhan ne suuret rautumammat sieltä järvestä haravoitua pois.
TULOKSIEN KEHITTYMISEN VOI ITSE KUKIN KÄYDÄ TSEKKAAMASSA KISOJEN OMIEN SIVUJEN TULOSKOOSTEESTA: http://www.tosirautu.fi/tilasto.html
Miten on jos vaikka seuraavaksi joku pistäisi pystyyn Kilpisjärven Tosi-Troolaus mestaruuskisat?- LopettakaaKatkeruus
Voi vittu oikeesti teitä kateellisia ja katkeria valittajia! Joku uistimella saatu sattuma rautu ei kyllä todellisuudessa ole järven ekosysteemistä pois jos on edes paikallinen verkkokalastuskaan. Kumma kun taas vastaavien pohjoisten järvien kääpiörautu kannasta et puhu mitään jossa pää syy kannan kääpiöitymiseen on järven liiallinen rautu kanta. Suomessa on 2 miljoonaa vapaa ajan kalastajaa joista pelkkiä sunnuntai kalastajia enemmän kun puolet tyyliin kesä laituri ja mato onki. Sitten näitä kakskyt vapaa ja vene vetäjiä joitain tuhansia ja lisäksi suomessa on 200 000 järveä. Laskekaa huvikseen montako vaapun tai madon uittajaa mahtuu neliökilometrille? Nämä kaikki kun suhteutetaan niin yrittäkää nyt kateelliset pellet tajuta että näillä vapa välineillä ei järviä tyhjennellä vaikka kaikki alamitat ja rauhoitukset poistettaisiinkin. Jos mua joku asia tässä maassa pistää vihaksi niin metsästyksen, kalastuksen, marjastuksen yms touhuamisen sairaalloinen katkeruus toisia kohtaan joka on tosin suomalainen perisynti. Jos toisten onnistumisesta pitää olla katkera olisi paikallaan peiliin katsominen ja ehkä mielenterveyspalvelut.
- Hidastuotoinen_järvi
Et sitten pystynyt sanallakaan itse asiaa eli Kilpisjärven rautujen kokoa kommentoimaan, suorastaan välttelet sitä??
Huomaan että sivuutat Tosirautu-uistelun suurten kalojen määrän romahtamisen vuosi vuodelta ja vedät mukaan avaukseen nähden aivan toissijaisia seikkoja kuten kääpiöityneitä rautukantoja. Sattuiko väite arkaan paikkaan?
- itselle_kalastan
Olen kalastanut jo lähes 50-vuotta, mutta koskaan en ole uistelukilpailuun osallistunut kun ei ole kilpailuviettiä ja silloin, kun satun saamaan pari kolme kalaa uistellessa yleensä tuumaan , että lähden kotia eiköhän tämä jo riitä tälle kertaa
- Nestori_Miikkulainen_
Ehdottaisin kompromissia! Vapojen määrä max 4 vapaa per venekunta! Sama verkoille: max 4 verkko per ruokakunta. Tämä on käytössä monessa Suomen pikku- ja keskisuuressa järvessä. Itselle uistelen yleensä 2 vavalla soutuvenellä, joskus hyvin harvoin 3-4 vavalla ja hyvin riittää. Menee maku ja tulee välineurheilua koko hommasta, jos on 12-18 vapaa uitossa. Eihän siinä ole enää mitään mieltä!
- rapuuuno
Kuinka paljon nämä uistelijat, levittää välineillään rapuruttoa. Ravustajia kyllä kehoitetaan, desinfioimaan pyyntivälineensä ja veneensä, siirtyessään järvestä toiseen.
- korjausliike
Vapa rajoitus olisi hyvä ja neljä vapaa venettä kohti olisi hyvä maksimi. Toinen seikka on tämä pisteytys systeemi että lohelle ja kuhalle plussaa haukiin ja ahveneen verrattuna. se pitäisi olla päin vastoin kun markkinoidaan kalavesien hoitona.
Tulee kieltää.
Pohjois-Päijänteellä Livonluodon alue (Pirronsaari), Harasaaren-Wehkakivien alue, Sudensaaren alue ja Leppäluotojen alue ovat 15.5 - 30.6 välisen ajan kaikelta kalastukselta kielletty ELY:n määräyksellä, ei edes jokamiehen oikeudet ole sallittuja. Ovat tarkoitettu lähinnä kuhan kutualueiksi.
On varsin hyvä ja toimiva ajatus. Pohjois-Päijänteelle on noiden kuhien ympärille rakennettu uistelukisoja ja oikeen Kuha-Cuppikin. Kuinka ollakkaan tuollainen Kuha-Cupin yökisa sattui viikonvaihteeseen 1.7-2.7 väliseksi yöksi juuri kun kesäkuu oli vaihtunut heinäkuuksi. Voittaja kertoi saaneensa kuhat tuolta Pirronsaaren vesiltä (kutupaikalta). Voittajalla oli kuhia 15 kpl keskipainoltaan 1,1 kg, juuri niitä kuhia, jotka ovat ensimmäistä kertaa kuteneet. Tuo koiraskuha on melkoisen ärhäkkä ottamaan uistimeen, kun se kutupaikalla vartioi mätimunia. Siinä sitten herkutteli muut petokalat kuhan mätimunilla kun vartioimassa olleet koiraskuhat vietiin puntarille. Tuo uistelukisa ei ole ainoa Pohjois-Päijänteellä keskellä kesää, Päijänne-Cupin kisa 15.7 samoilla vesillä. On turha ihmetellä heikkoa kuhakantaa, kun ei anneta kuhan lisääntyä rauhassa. Nuo tuollaiset kuhakisat tulisi lailla kieltää ja nuo rauhoitusalueet hieman suuremmiksi ja kalastuskielto ympärivuotiseksi.- Säästäjä
Verkkokalastajat on katoava luonnonvara. Vai tunnetteko 2-3-kymppistä verkkomiestä, joka kalastaa kesät ja talvet?
- tuumailua
Jos kerran uistelemalla kalat viedään järvistä niin miksi ammattikalastajat käyttää muita pyyntimenelmiä?? Ja ihmetyttää miten verkot osaa pyytää vain mittakaloja??
- Anonyymi
Hienosti kirjoitettu.Provosointi arvosss
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292384
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702002M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52882Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 18700
- 53700
- 25689
- 135623