bodomilaisten

monenmoisia.
Tytöillä paritkin kengät mukana, ne suht siististi teltan lähellä, ei viety.
Sepin prätkälonttoset vietiin, mistä? mihin eli noin 300-500m päähän teltasta helppoa reittiä pitkin ja piilotettiin huolellisesti tunkien kiven koloon.
Ne olivat hiemana vereentyneet.
Nilsin kengät vietiin, mistä?
Löytyivät huonommin piilotettuina ja verisinä Sepin kenkien läheltä tien toiselta puolen heinikosta kasvien alta.
Sepin kengät viety mennessä toiset piilotettu tullessa kiiruussa pois jaloista huonommin heinikkoon.
Nilsin kengät temppuilivat, pois jalasta kun meni
nukkumaan, hyppäsivät teltan päälle Void, vereentyivät,takaisin jalkaan(Salosen havainto kengistä) ja silti vereentyneinä mäen verestä, nilskö nukkui kengät jalassa?- pois jaloista kuuden jälkeen
ja siitä metsään.
Kenkien vieminen siksi , että
-joku ajatteli kenkin/jälkien olevan raskauttava todistekappale
- piti saada aikaan vaikutelman , että teltassa oli nukuttu, siis kengät riisuttu
- ulkopuolisen vaikutelman aikaansaaminen
- joku muu vienyt ja pöllinyt.

Nilsin itse en vuosien seuraamisen jälkeen ole lukenut missään maininneen kengistä mitään?

Kivilahti näki matkan päässä heinikossa metsässä kävelijällä mustat puolikengät, oli tarkka silmäinen poika, ei uskottavaa.


Todennäköisimmältä tuntuu kun moni vannoo, että teltan päällä makasi Nils, kuinka on mahdollista, että veriset kengät jalassa??????

Kuuden mies saattoi olla joku lukuisista ohi/muutoin rannalla liikkujista.
pelästyi näkemäänsä tai ei voinut kerto eri syistä johtuen miksi siellä liikkui.

Mies ja kengät, siinä meillä pähkinä.
5355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Murhateltan päällä makasi siis kello kuusi mies, jolla oli jalassaan tärkeät todisteaineistoon kuuluvat kengät!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Joku vaan sotki ne todistepussin veristen riepujen kanssa yhteen seuraavana päivänä.

Äänestä
  • kenkiin tuli?

    Äänestä

Oliko tarkoitus lavastaa Sepi tekijäksi piilottamalla hänen kenkänsä, ja hävittää sitten Boismanin ruumis, joka oli kiedottu teltan liepeisiin, mutta suunitelmat muuttui paniikissa...

Äänestä
  • että kenkä sai void alueen roiskeita kun N jätti kenkänsä suuaukkosivulle ja Mäen veri roiskeet tulivat kakkossivun päälle, kenkä hyppäs teltan päälle?????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kenkiä kirjoitti:

monenmoisia.
Tytöillä paritkin kengät mukana, ne suht siististi teltan lähellä, ei viety.
Sepin prätkälonttoset vietiin, mistä? mihin eli noin 300-500m päähän teltasta helppoa reittiä pitkin ja piilotettiin huolellisesti tunkien kiven koloon.
Ne olivat hiemana vereentyneet.
Nilsin kengät vietiin, mistä?
Löytyivät huonommin piilotettuina ja verisinä Sepin kenkien läheltä tien toiselta puolen heinikosta kasvien alta.
Sepin kengät viety mennessä toiset piilotettu tullessa kiiruussa pois jaloista huonommin heinikkoon.
Nilsin kengät temppuilivat, pois jalasta kun meni
nukkumaan, hyppäsivät teltan päälle Void, vereentyivät,takaisin jalkaan(Salosen havainto kengistä) ja silti vereentyneinä mäen verestä, nilskö nukkui kengät jalassa?- pois jaloista kuuden jälkeen
ja siitä metsään.
Kenkien vieminen siksi , että
-joku ajatteli kenkin/jälkien olevan raskauttava todistekappale
- piti saada aikaan vaikutelman , että teltassa oli nukuttu, siis kengät riisuttu
- ulkopuolisen vaikutelman aikaansaaminen
- joku muu vienyt ja pöllinyt.

Nilsin itse en vuosien seuraamisen jälkeen ole lukenut missään maininneen kengistä mitään?

Kivilahti näki matkan päässä heinikossa metsässä kävelijällä mustat puolikengät, oli tarkka silmäinen poika, ei uskottavaa.


Todennäköisimmältä tuntuu kun moni vannoo, että teltan päällä makasi Nils, kuinka on mahdollista, että veriset kengät jalassa??????

Kuuden mies saattoi olla joku lukuisista ohi/muutoin rannalla liikkujista.
pelästyi näkemäänsä tai ei voinut kerto eri syistä johtuen miksi siellä liikkui.

Mies ja kengät, siinä meillä pähkinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu