Nyt on taas sellainen olo, ettei tiedä miten olisi. Tytär 6v. tapasi isin kolmen vuoden tauon jälkeen...
Eipä tämä tauko minusta ole johtunut, vaan siitä, että kyseisellä herralla tuntuu aina olevan tärkeämpääkin tekemistä. On pari uuttakin tenavaa ja ero aikoinaan johtui päihteistä ja niiden mukanaan tuomista ongelmista. Itse olen kuitenkin alusta asti ollut sillä kannalla, että lapsella on AINA oikeus tavata isäänsä ja isälle olen sanonut, että hän on koska tahansa tervetullut kunhan tulee selvänä...
Oma isäni on kuollut kun olin alle kouluikäinen ja varmasti sekin vaikuttaa siihen, että tahdon mahdollisuuksien mukaan oman lapseni tutustuvan isäänsä, kaikesta huolimatta...
Onhan hän tässä kolmen vuoden aikana soitellut ja luvannut tulla, mutta eipä vaan ole sitten oven taakse löytänytkään, selitykset tulee sitten parin viikon viiveellä. Tänään hän soitti ja TULI!! Tyttö oli ulkona ja tuli hetken kuluttua sisälle, ei tuntenut isäänsä enää. Nieleskelin siinä sitten kyynelitä ja sanoin, että etkös tunne, siinä on iskä. Pikkuneidin reaktio sai tämän äidin sydämen nyrjähtämään paikoiltaan totaalisesti, neiti nimittäin meni ja halasi isiä ja kiipesi syliin ja istui siinä tasan niin kauan kuin isi jaksoi paikalla viipyä, 15 minsaa siis. Sitten olikin jo muka kiire. Kuitenkin näin, että tytön reaktio liikutti häntäkin melkoisesti. Hän sanoi tulevansa myöhemmin tänään ja puhuttiin muistakin tapaamisista kesän aikana.
Tyttö oli innoissaan, minä vähän epäilevällä kannalla, mutta taas kerran parasta toivoen.
No ei tullut herra uudelleen, puhelimeen ei saanut yhteyttä...
Täällä sitten lohdutin isäänsä itkevää lasta, katselimme yhdessä valokuvia ja juttelimme kunnes hän lopulta rauhoittui.
Mitä ihmettä tällaisessa tilanteessa voi tehdä?
En minä mitään joka toisen viikonlopun tapaamisia edes edellytä, tässä tilanteessa olisin onneni kukkuloilla, jos isi vaivautuisi vaikkapa kerran kuussa edes kahville ja pariksi tunniksi leikkimään, lukemaan, pelaamaan, ihan mitä tahansa. Olisin valmis vaikka viemään tytön sovittuun paikkaan ja itse poistumaan takavasemmalle, kunhan hän vain voisi edes silloin tällöin tavata isäänsä, mutta kun mikään ei tunnu auttavan.
Mutta kai tässä pitää taas varautua siihen, että saa selitellä isin puolesta tytölle ummet ja lammet ja hän sitten ilmestyy taas kolmen vuoden kuluttua oven taakse. Ihmettelen vaan, että kuinka kauan tyttö on valmis hänet avosylin ottamaan vastaan. Kuinka kauan hänelle riittävät selitykset kiireestä ja pitkästä välimatkasta tai se, että kerron isin kuitenkin rakastavan ja ajattelevan häntä.
Että tuntuu pahalta, kun ei voi omaa rakkaintaan suojella kaikilta näiltä pettymyksiltä. Tämän asian takia itketään varmasti vielä monet itkut.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisi parempi kun saat siihen isään yhteyden tee hänelle selväksi ettei hän voi lasta satuttaa noin.
Siis jos haluaa pitää tyttöön yhteyttä niin tekee sen sitten ja pitää mitä lupaa.
Jos ei pysty lupauksia pitämään, poistuu tytön elämästä kokonaan, ei tule edes kolmen vuoden välein, repimään auki niitä haavoja joista tyttäresi on päässyt irti.
Jos ei mies ymmärrä että tuo sattuu enemmän lapseen kuin se ettei tapaisi isäänsä lainkaan, niin jo on tyhmä mies.
Luulen että hän kävi katsomassa lasta vain siksi että saa omaatuntoaan rauhoiteltua, ei lapsen takia.
Jos haluat suojella lastasi tee tämä asia selväksi isälle.
Se ei ole pelkästään tämän hetken ongelma että isä pettää luottamuksen kerta toisensa jälkeen, vaan tulee vaikuttamaan tyttäresi elämään myös myöhemmin.
Pahimmassa tapauksessa hän ei tule ikinä luottamaan yhteenkään mieheen ei edes aikuisena.
Koska se ensimmäinen mies malli on tytölle oma isä, mikä todella vaikuttaa tulevaan elämään.
Ja tässä tapauksessa mies malli on aikas syvältä.
Jos ja kun elämmääsi tulee uusi mies (en tiedä onko nyt) toivottavasti hän on parempi miehen malli tyttärellesi, ja tyttö huomaa ettei kaikki miehet toimi tosiaankaan samallalailla kuin hänen isänsä.
Kiitos, olen samaa mieltä.
Meillä on kyllä onneksi parempiakin miehen malleja. Eli isän isä on ihana ja lämmin ihminen, jonka luona on ilo käydä. Hän puuhailee tytön kanssa kaikenlaista. Lisäksi elämäämme kuuluvat oma isoisäni, ja isäpuoleni. Ja tietysti minun uusi tai no ei nyt enää niin uusi elämänkumppanini, joka suhtautuu tyttöön todella luontevasti. Elämme kuitenkin ns. etäsuhteessa joten mitään yhteistä arkipäivää ei ole.
Nämä kolme hiljaiselon vuotta ovat sujuneet aika hyvin, en ole tytölle ikinä sanonut, että isä on tulossa, koska en ole voinut luottaa siihen että hän todella tulee. Joten pettymys on aina eiliseen asti ollut omani. Nyt vaan tyttö itse oli paikalla kun isä lupasi tulla vielä takaisin, eikä sitten tullutkaan.
Mutta onhan tuo tyttö aina välillä ihmetellyt, että miksi isi ei käy ja koska hän näkee isin.
Se tässä on tarkoituksena, että jollain keinolla koittaa saada nämä tapaamiset säännöllisiksi. Eilen ajattelin, että ehkä se nyt onnistuu kun neiti on jo noin iso ja hänen kanssaan voi tehdä niin paljon kaikenlaista. Ei tarvitse enää käyttää aikaa sellaiseen "hoitamiseen" kuin pienemmän lapsen kanssa. Nyt voi mennä elokuviin, pitsalle, luistelemaan, pyöräilemään, uimaan, pelata vaikka mitä jne. joten isän olisi vaivatonta viettää aikaa, mutta taisin toivoa turhia. No tästä asiasta keskustellaan vielä, kunhan pääsen ko herran kanssa taas joskus puhumaan.
Pelkään vain sitä vaihtoehtoa, että hän muutaman kuukauden tapaa neitiä säännöllisesti ja sitten kyllästyy...
Mutta kai siitäkin sitten selvitään.
Aurinkoisempia kesäpäiviä odotellessa =)
Ei voi muuta kuin toivoa sinulle jaksamista ! Jälleen kerran häpeän miessukupuolen vuoksi. Kuinka usein olenkaan kuullut samanlaisia tarinoita lapsen hylänneistä isistä. Itselleni on tullut tilanne ajankohtaiseksi, koska seurustelen naisen kanssa, jonka lasta isä ei tapaa kuin kerran vuodessa. Puhumattakaan, että joskus edes soittaisi ja kysyisi kuulumisia. Mikä tuleekaan olemaan roolini tulevaisuudessa ? Ainakin vastuuni on suuri, jos joudun toimimaan miehen mallina. Saa siinä sitten oikea isä olla katkera, jos lapsi kiintyy minuun. Kuitenkin lapsi muistelee niitä vähiä hetkiä, joita on saanut viettää isänsä kanssa. Tytär on sentään kuusi vuotias ja kaipaa ihan selvästi isäänsä. Tuntuu välillä tosi pahalta lapsen vuoksi. Ei voi sanoa muuta kuin, että jotkut miehet jäävät jostakin syystä varhaisnuoren tasolle.
...mutta tällästä elämä aina joskus vaan on. Onneksi on paljon fiksuja ystäviä joille voi puhua ja tännekin voi kirjoittaa, jos oikein alkaa ahdistaa.
Turha sitä sinunkaan on hävetä, jos tuollaisia ääliöitä sattuu miesten joukossa kulkemaan. Meitä on niin moneen junaan ja osa jää vielä asemallekin =)
Onneksi suurin osa (tai näin ainakin tahdon kaikesta täälläkin lukemastani huolimatta uskoa) meistä ihmisistä on kuitenkin ihan mukavia ja osaavat kantaa vastuun teoistaan.
Sitä minä tässä eniten ihmettelen, että eikö se ex ollenkaan tajua, että mitä kaikkea se menettää?!?! Täällä olis tollanen tomera neiti, joka olis onnesta sekaisin, jos herra vaivautuis sen kanssa vaikka hetkeks pelaamaan tai mitä tahansa. Itselle ainakin eniten antaa voimia jaksaa kaikki tollaset pienet ihan arkiset hetket. Välillä tuntuu, että sydän pakahtuu ylpeydestä kun katselee lastaan sen touhuillessa omiaan. Tai kuinka ihanaa onkaan viikonloppuisin pitkittää ylösnousemista ja vaan jutella sängyssä kaikista asioista, kuusi vuotiaalla on jo ihan fiksuja mielipiteitä vaikka mistä =)
Aurinkoisempia päiviä teille kaikille!!!