kysyisinkin haluaako 50set sitoutua vai etsiä irtosuhteita kun naisena törmään aina tähän juttuun.Itse haluaisin sitoutua yhteen ihmiseen.Vai pörräänkö vääris paikois tai onko aika nyt vaan vapaanpi.kertokaas mielipiteenne..
sitoutuminen
kukkavoi
722865
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
muuta syytä saakin sitten etsiä. Ja et ole enää hedelmällisessä iässä.
Miksi sitoutua vanhalla iällä. Seukata voi toki ilmankin.
niinpä onko sitten nuorenpana helponpi sitoutua kuin vanhenpana....
Toisille lie helppoa oli sit nuori tai vanhempi..Ja sit meille muutamille vaikeaa nuorena ja vanhana...:-(
Eiköös soo syntiä sellaaset seukkaamisehet, iliman papiin aamenta??? Ensin mennähän vihille ja pappi lukoo luvut niinkuun pruukatahan ja sitten aletahan seukkaamahan,hih.
Siinä seukateshan voi vaikka mennä tissi suuhun ja sehän se ny oliis ainaki se paha asia. Jos sattuus toiskaan Maija huoamaamahan karteekin raosta notta siellähän naapuriis seukatahan, niin siitä se urakka tuliis Maijalle vierä uutista etehenpäin.
En kyllä tierä mitä se sukkaaminen on??? Onkoos se samaa ku friijaaminen??
Tuas päivisin käy mun luona nuata kuorma-autoo miehiä ja osa jo eläkeikähän asti varttuneeta. Niin siinä alakas yks jo liioon vanhee leskimies puhumahan notta hänellä on sellaanen kaharentoista lapsen äiti friijattavana ja hän on ny kolomastoista joka on rinnalla ja kehui eriinomaaseksi. Kysyyn häneltä notta "sinäkö oot ensimmäänen joka imee seisaaltansa"hih. On niillä nualla ukoolla jutuut, välihin nauretahan notta mahaan oikeen koskoo.
Notta naimisihin ilimanmuuta, sitä mieltä mä oon ja oman kohtani niin aatellu.
Tämä meirään seurakunnan kirkkoherran kans ollahan oikeen hyviä kavereita, hän käy täs minun luonani ja itte liion heillä. Oikeen rovastin arvoonen mies, kyllä hän tehtävänsä taitaa ja pistää aamenet lukkohon notta pääsöö seukkaamahan ku se aika tuloo, jos on tullaksensa.
terv. seppä ja pieni kultaanen Tiitu-kani täältä meirään kotoa pohojanmaalta.
monen 50 naisen on mahdollista 'hedelmöittyä', kovin yksilöllistä "menopaussin tuleminen" on!
Tunnen ensisynnyttäjän aivan viidenkympin rajalta, ja uskon hänen suorituvan, vielä usen vuoden ajan lapsen synnyttämsestä, jos hän haluaa.
Tosi helppo hänellä oli koko raskaus aik, kuten myös itse synnytys.
Tämä nyt oli vähän tarkoitushakuista, mutta niinkuin aina tilastotiede tai stereotypiat eivät yksilöi.
Siis, miten voit tietää aloittajan hedelmällisyydestä?
Minunkin vaimo täytti juuri 52-v., eikä vaihdevuosien alkamisesta ole mitään enteitä, ja tiedän monen muun olevan vielä hehelmällisessä iässä viidenkymmenen rajapyykin jälkeen.
Miksi ei sitoutua vanhalla iällä?
Eikö sopivan kohdattua, ole enemmän plus tekijöitä, kuin ikisinkkuna? Kuitenkin lähes jokaiselle hyvä parisuhde on tavoite ja ainakin haave.
Siis: "Jokaiselle joku on kai rakkain".
jk. Sanot seukata voi toki ilmankin.
Miten on mahdollista seurustella ja olla sitoutumatta. Onko se mahdollista?
Minusta seurusteluun liittyy aina jonkinasteinen sitoutuminen, jonka syvyys on tietty aina henkilöstä itsestä kiinni.
Ei ole seukkaamista satunnaiset tapaamissessioit, harrastettiin niissä sukupuoliyhteyttä tai ei.
naista kotiis päästää ilman selityksiä. aikuistu nyt hyvä mies. tämä on sinun elämäsi, yksinäytöksinen. ei siellä enää teirän pastoria näy ku haural.
Täällä pohojanmaalla riiputahan ja roikutahan kuka ny missäki. Ja jos se ei miellytä niin tellätähän sellaanen ruokooton lapsen trasuu leuan alle ja laitetahan kasvamahan,hih. Kyllä siinä silloon naima haluut lähtöö,hih.
Soon oikia rovasti tuas toiskaas, eikä mikään pastori. Kävi tänäänki mun luona tualla pajaas.
Vierahia naisia en tohori tänne kotia päästää, soon heti kohta tissi suus ja siitä pian alakas se seukkaaminen. Soon ny uskottava!!!!!
terv. seukkaamattomat seppä ja ihan tietämätöön pieni Tiitu-kani pohojanmaalta.
Käyrä seuhkaamassa,soon silleen notta Rovastin silimää sinne yllä.
voi sitä sen kummemmin olla sitoutumattakin, itse olen asunut sitoutumatta avoliitossa jo 26v,eikä valittamista.
Minä olen aina ollut aivan perinteinen yhden naisen mies.Mitään haaremia ei ole ikinä olluit
tarve kerätä.Ihminen joka kiltteyteni ja tällaisen tunteellisen,ajattelevan ja ulkoistavan miehen hyväksyy.Ei kapakoissa vaan luonnossa viihtyvän.
Se riittää minulle.Ja mikä sen hienompaa kun hyvää parisuhdetta joka päivä vähän ehostaa ja rakentaa lisää.Näin miehenä luulen,että miehen
pettämisen ja petollisuuden taustalla on se,että mies ei luota itseensä.Ei tunnista valintojaan ja itseään sieltä.Vahvan itsetunnon omaava mies ei koskaan petä.Hän rakentaa parisuhteen,joka
toimii.Se on osa miehen vahvuutta.
Oli aika mikä tahansa ,niin kyllä tämä on se lähtökohta.Vahva mies ei petä.
Mutta nyt syömään ja töihin.Oikeen kivaa iltaa sinulle!
Hyvä kirjoitus! Tielleni ei jostain syystä ole osunut oikeanlaisia miehiä. On kai säkästä kiinni... Minulle ei kai sitten ole tarkoitettu tunteellisia, toisen huomioivaa, luonnossaliikkuja-tyyppiä. Ise olen taiteellinen, tunteellinen ja hoitoalalla. No...elämää tää on vaan ja loppuelämän ehkä etsin oikeaa jos sellainen on minulle tarkoitettu niin löytyy...katsotaan ja toivotaan.
sitten joskus sopiva mies niin sitten käy niin,että nainen rupsahtaa ja lopettaa itsensä kunnossa pitämisen ja ulkomuodostakaan ei välitä.
Mies pikkuhiljaa kyllästyy ja vähitellen suhde ajautuu pisteeseen,että taas ollaan yksin.
Niin, kyllä kipinää löytyy vielä. Yritetään pitää kunnossa kehoa sopivasti. Minäkin luulin löytäväni aidon ihmisen, ihastuin ja hoikistuinkin 10kg mutta nyt tuo ihmissuhde on ohi. Silti pitää kipinää olla ja tsempata eikä pidä antaa ajan hampaan liiaksi ottaa valtaa.. no kyllä näillä eväillä mennään...
onko sittenkin ulkonäkö ratkaisevin tekijä et suhde loppuu tai yleensä alkaakaan.Entäs luonne arvot yhteiset harrastukset...
paljonkin merkkaa, niin suhteen alussa kuin siinä jos suhde päättyy kyllästymiseen toisen lihottua suhteen aikana.
Se on kumma kun seurustelun alkaessa pidetään kiloista tarkasti huolta mutta kun sitten kumppani on löytyny ja suhde jatkuu niin alkaa kiloja olla kaksinverroin seurustelun alkuun verrattuna.
Varmasti toiseen ajanmyötä kyllästyy kun läskejä aikansa kattelee.
niin ajattelen omallakin kohdalla kaikki vaan ollaan erinlaisia ihmisiä ja etsitään erinlaisia suhteita minä vaan etsin vakisuhdetta niin kuin useimmat ihmiset.tsemppiä sulle...etsi vaan niin minäkin teen
Onko sulla mitään tietoa, kuinka yleinen syy ylipaino on erotilanteissa?
Eiköhän alkoholi lieveilmiöineen ole yleisenpi syy, kuin ylipaino.
Tämä vain esimerkkinä.
Yleisellä tasolla voisin väittää, että luonneominaisuudet ovat eroon johtavista syistä yksi merkittävin.
En tunne ensimmäistäkään, joka olisi ylipainon vuoksi eroon päätynyt.
Kyllä toisen ja mieluisan ihmisen löytäminen on
paljon onnen kauppaa ja sattumaa.Melkein aina se tulee yllättäen ja paikassa,missä ei olisi ikinä kuvitellut hänen löytyvän.Ja paljon riippuu sinun omista asenteista.Omilla asenteillaan voi aiheuttaa toiseen paineita ja hän ei pysty olemaan rento,oma itsensä.Ja kuitenkin juuri se ensi vaikutelma on vähintään 80% koko asiasta.On vaikea jatkaa,jos heti alkuun tuntuu että "ei tämä".Jotenkin pitää siis toinen päästää lähelleen rentona itsenään.Ja itse
pyrkiä olemaan vain itsensä.Silloin
todennäjöisemmin tulee se vapautuminen ja
päästään edes alkuun.Meitä kunnollisia
miehiä kyllä on ja varmasti kohdallesi piankin sellainen osuu.Olen siitä varma!!!
Kiitos kirjoituksestasi,oli mukava lukea ja
oikeen kivaa iltaa sinulle!!!
se on totta mutta en kulje laput silmillä vaan ihan silmät auki katselen maailmaa.Uskon että kunnon perusmiehiä on liikenteessä.Niin kuin tavallisia 50v naisiakin Missä niitä sit vastaan tulee onkin eri asia.Eikä miehen tarvitse olla hyvä vaan että on oma itsensä niin kuin minäkin ja haluaa sitoutua yhteen ihmiseen kerralla.Jokainen itse tietää mitä etsii minun juttu on tämä.toivon että törmään tai mies minuun.jatkoja kaikille.
Kukkavoi, vai voikukka??
Kyllähän nuata tavallisia ukkoja on joka paikaas, vapaanaki. Mutta kuulemma sepät on hakuuses, oikia seppähän vastaa miten se tutkimus ny meni,,,, niin kymmentä tavallista äijää,hih.
Joo suorat sivuut pitää olla parisuhtehes ja elämäs muutoonkin. Sellaanen salaalu on ketkun ja kelemin hommaa. terv. seppä ja pieni ja rehellinen Tiitu-kani täältä pohojanmaalta.
Juuri noin, rehtiä, reipasta toimintaa, siinä naisen ja miehen ohjenuoraa. Ja näin pitkästä aikaa kun pääsin tänne, en malta olla laittamatta terveisiä meidän pieneltä, ihanalta pupu-pojalta Tiitulle. Ja sepälle itselleen lämmin halaus. :)
jos hankkii itselleen vakituisen hoitopaikan? (kuten eräs herraystäväni asian ilmaisee...)
hän noin löydettyään vakiystävän, aika hauska ilmaus..:)
Jos ihmisen itsetunto on kunnossa, hänen elämänsä ja onnellisuutensa ei ole riippuvainen toisesta ihmisestä. Heikko ihminen rakentaa tulevaisuutensa kumppaninsa varaan, ja uskollisuuden valoilla hän pyrkii varmistamaan, että tämä ei löydä häntä parempaa ystävää.
Papin edessä ei vannota rakkautta ja uskollisuutta kuolemaan asti, koska kukaan rehellinen ihminen ei sellaista valaa voi antaa. Vihkikaavassa kysytään viisaasti "tahdotko", ei "lupaatko".
Heikkoudesta yritetään tehdä ansio ja riippuvuudesta rakkauden mittari.
Nuo on vähän asioita,joitas on helppo sekoittaa,ymmärtää väärin.Ottaa toinen huomioon,
huomioida hänet ja hänen mielipiteensä.On helppoa
tästä käytöksestä sanoa,että olet riippuvainen
ja et voi itsenäisesti tehdä päätöksi!!!
Eli kyllä minusta vahvan itsetunnon omaava mies juuri jos kuka ottaa naisen ja hänen mielipiteen huomoon.Hänellä ei ole tarvetta koko ajan
näyttää itsevarmuutta tai pelätä etteikö olisi itsenään riittävä naiselle."Tahdotko","lupaatko",
nuo eivät ole olennaisia.Toimiva parisuhde ja siihen liittyvä Rakkaus,luottamus,on tärkeintä.
Jokainen ihminen on aika ajoin heikko.
Rakkaus tekee heikkoudestakin vahvuuden,
kun asian oivaltaa.Mikään muu ei sitä tee.Rakkautta ja siihen liittyvää heikkoutta tuskin voi ansioksi nimitää.Mutta inhimillisesti kauniimpaa tapaa olla toisesta ihmisestä
riippuvainen,ei ole olemassa!!!
ollakseen koko totuus.
Vaikka ihmisen itsetunto on kunnossa hän voi silti savuttaa, tulla 'onnellisemmksi', kuin saman itsetunnon omaava ihminen joka ei "tarvitse" elämäänsä sellaista rakkaussuhdetta, joka myös tähtää huomiseen.
Ei elämä ole pelkkää stereotypiaa ja tilastotiedettä.
Hyvä itsetunto ei poissulje tulevaisuuden rakentamista parisuhteessa eikä mielestäni onnellisuus ole itsetunnon ohjaama automaatti.
Kaipa me ihmiset olemme hiukan inhimillisempiä, kuin annat ymmärtää.
Myöskään parisuhde ei ole ojalan laskuoppi! Voi olla, että kahden panos on enemmän kuin kaksi, joskin myös voi todeta, että kahden liiton tulos saattaa olla vähemmän kuin yksi.
Ja ajattelen tässä elämänkaarta yleensä, joka sisältää myös onnellisuuden.
Yhteensopivat kemiat ja rakkaus voimanlähteenä antaa summaksi enemmän kuin kaksi tai sanotaan enemmän, kuin samat erillään!Ilman toisiltaan saatuja katalyyttejä kannustusta, ymmärrystä, vaatimuksia, ym,ym.
On monen kohdalla väärin sanoa, yleistää, että uskollisuus perustuu lupaukseen toiselle. Olen uskollinen rakkauteni vuoksi, koska en halua uskottomuuden aiheuttamaa mielipahaa hänelle, jota rakastan ja joka antaa minulle enemmän, kuin ikinä yksin tai jonkun muun tuntemani henkilön kannssa olisin saanut.
Lisäksi rakkaus toiseen henkilöön, poistaa uskottomuuden tarpeen, voin omakohtaisesti sen taata.
Hiukan voin kertoa entisestä 'minästäni' sillä saralla. Monta suhdetta koin ja en edes tuntenut pettäväni, koska osa kultuuriani oli hippielämä, jossa sitä sanaa ei juuri kuullut.
Mutta saman tein myös usealle ei hippitytölle, enkä ole ylpeä niistä teoistani
Siis, minulle ja hyvin monelle muulle, uskollisuus on rakkaudesta johtuva seuraus, ei muuta.
Olen sen aiemminkin sanonut, jos vaimo löytää hänelle vielä suuremman, voimakkaamman rakkauden jostain toisesta henkilöstä(ilm.miehestä), niin sen hälle suon. Siksi, että haluan hänelle kaikein parhaan elämän, mitä hän voi saada.
Vaikka olen hyvin sitoutunut ja riippuvainen puolisostani, en 'tunnusta' omaavani huonoa itsetuntoa.
Kaikkea, mitä kirjoitat vastauksessasi, en osaa yhdistää aiheeseen. Onnellisuuden voi saavuttaa eri tavoin, ja - niin kuin sanoit - elämä ei ole stereotypioita. (Kumpi meistä muuten niitä edustaa?)
En puuttunut sanallakaan vapaaehtoiseen uskollisuuteen, se on luonnollisesti jokaisen oma asia. Puhuin uskollisuuden vaatimuksesta, ja siinä ei ole mitään ihailtavaa: se on itsekkyyttä, menettämisen pelkoa ja heikkoa itsetuntoa.
Siitä olemme samaa mieltä, että parisuhde ei ole laskuoppi. Siksi siihen ei myöskään ole yhtä oikeaa ratkaisua, eikä kukaan voi sitä toiselle antaa, vaikka yrittäjiä näkyy riittävän.
Puhumme eri asiasta: sinä puhut rakastamisesta, minä uskollisuuden vaatimuksesta.
eksyn helposti aiheen sivuun, sori.
Silti, sain sen käsityksen vastauksestasi aloitukseen, että hänellä(kin) on itsetunto huonossa hapessa, jos hän etsii sitoutuvaa seurustelukumppania.
Sen suhteen voi olla jopa niin, että itsetunnon puutteesta kärsivä henkilö onkin sitoutumiskammoinen, koska tuntee olevansa riittämätön.
Protestoin kirjoituksesi pelkistystä, siitä puuttui ne inhimillset tekijät, jotka jokaisella ovat erityiset sekä niiden yhteisvaikutus erilaisien persoonien kohdatessa.
Eihän aloituskaan ollut puolesta vastaan sitoutumista, ilmoitti vain halunsa tutustua toiseen sitoutumisorjentoituvaan henkilöön.
Jos kyse on 'kahden kaupasta' sen suhteen, niin eikö se ole OK.?
Eihän aloittajakaan esittänyt mitään argumenttia, että hän "pakottaisi" sitoutumaan.
Ainoastaan kysyi, onko vielä heitä (ilmeisesti vapaaehtoisia) 'sitoutujia' joita ei tarvitse pakottaa.
Kumpiko meistä stereotypioita edustaa?
Jaa'a taidamme olla molemmat marginaaleja, kumpikin tavallaan.
Minä todennäköisesti viljelen huomaamattani puheissa/kirjoituksissa niitä, ja eräs syy on, etten osaa pelkistää, kun taas sinä osaat jäsentää oleellisen käyttämättä "savolaisuutta" ytimeen pääsemiseksi.
Kommenttini oli protesti yksioikoista uskollisuuden korostamista vastaan - sitähän lähes kaikki puheenvuorot tässäkin keskustelussa ovat.
Koskaan en ole väittänyt, ettei uskollinen voisi olla onnellinen tai että hänellä olisi itsetunto-ongelmia. En myöskään, että sitoutumattomuus osoittaisi itsetunnosta yhtään mitään. Vain, että uskollisuuden korostaminen on osoitus epävarmuudesta, menettämisen ja pettymisen pelosta, omistamisen halusta.
Rakkaudelle ei ole yhtä määritelmää. Mustasukkaisuudella ja suvaitsemattomuudella kerskaileminen ja uhoaminen osoittavat mielestäni kyvyttömyyttä tasapainoiseen suhteeseen.
Minusta Rakkaus,itseluottamus ja uskollisuus,aika tavalla nivoutuvat yhteen.Rakkaus on miehen epäitsekkäin tunne.Epäitsekkyys jos mikä,vaatii itseluottamusta.Olet ehdoitta valmis avaamaan
itsesi kokonaan toiselle.Ei sen suurempaa
rohkeuttam,itseluottamusta, ole.
Uskollisuus minusta ei ole vaatimus,eikä itsetarkoitus.Minusta se on luonnollinen osa toimivaa parisuhdetta.Itselleni ei ainakaan ole
koskaan tullut koko asia mieleen parisuhteessa.
Kyllä sitä luonnostaan keskittyy ihmiseen,jota rakastaa.
...samaa mieltä 57 -vuotiaan kanssa:O. Ihmiset ovat tietysti eri tavoin rakennettuja, mutta minä en näekään muita miehiä jos olen yhteen tykästynyt. Eli uskollisuus ei kyllä ole minulle mikään ikävä velvollisuus vaan itsestäänselvyys.
Tuohon minulla ei ole mitään lisättävää.Miehenä
koen juuri niin kuin sinä.
Viisaasti sanoit,että olemme eri tavoin
rakennettuja.Mutta rakkauden perusta on aivan
se sama.Siihen jota rakastaa,häneen kaikki
keskittyy todella aivan luonnostaan.
Kovasti pidän ajatuksistasi ja oikein kivaa päivää
sinulle!
Puhumme edelleen eri asiasta,enkä yhdy ehdottomiin väitteisiisi:
- Rakkaus ei suinkaan ole epäitsekkäin tunne, vaan itse asiassa hyvin itsekäs, mikä näkyy mustasukkaisuuden yleisyydessä.
- Parisuhde ja rakastaminen ovat kahden ihmisen sopimuksenvaraisia asioita, joihin ulkopuolisen ei tule asettaa ehtoja tai normeja.
- Luonnollista uskollisuus ei ole, vaan luonnossa pariuskollisuus on erittäin harvinaista.
Useimmat ihmiset, varsinkin nuoret, tuntevat aivan samoin. Mutta vaaditko rakastetultasi uskollisuutta?
Minä puhuin siitä, en omasta uskollisuudesta tai halusta olla uskollinen, en liioin halusta olla uskoton.
Voiko uskollisuutta vaatia ja mitä lopulta on uskollisuus?Voiko inhimillisten tunteiden ja
arvojen keskelle vetää sellaisia rajoja ja
rajoitteita? Jos minä rakastun ja rakastan,niin
kyllä siinä on mukana keskinäinen luottamus ja oma luottamus että minun rakkaus hänelle riittää.
Minusta rakkaus kuolee hyvin pian,jos siihen liittyy jotain epäilyä tai erityisiä uskollisuus vateita.
Ja Rakkaus joka ei uudistu joka päivä,muuttuu
tavaksi ja se taas orjuudeksi.
En usko että rakkaudessa tarvitsee ajatella
uskollisuutta,riittää kun ajattelee rakastamista.
Miksikähän jokainen nainen (ja sinä tietysti mukana) korostaa nimenomaan uskollisuutta? Vaatimuksena te sen nimenomaan esitätte, ette minään vapaaehtoisena valintana.
...että uskollisuus on miehille yhtä luontevaa ja itsestäänselvää kuin minulle. Mutta niin se taitaa olla, että naiset ja miehet ovat tässä asiassa täysin erilaisia. Tietysti aina on poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön. Yksiavioinen mies on yhtä harvinainen kuin moniavioinen nainen.
Vaadinko uskollisuutta, kysyit. Siis minähän en yleensä vaadi yhtään mitään. Kokemus vain on opettanut, että minun rakkauteni ei kestä uskottomuutta. Näin kävi avioliitossanikin, eräänä ei niin kauniina päivänä vaan huomasin, että rakkaus oli kuollut. Järjen tasolla ymmärrän asioita, mutta tunteet eivät ole järjellä ohjailtavissa.
Tässä ympäristössä sanat ovat mielestäni synonyymejä.
Kumpikaan ei ole harvinaisuus, ei uskollinen mies eikä uskoton vaimo. (Ehkä uskollinen mies sentään harvinaisempi, paitsi tällä palstalla, missä vakinikillä esiintyy pelkästään uskollisia naisia ja miehiä.)
Ja vielä viidenteen kertaan: en minä paheksu sitä, että joku vaatii uskollisuutta - siihen jokaisella on eittämätön oikeus. Moitin vain sitä, että heikkoudesta halutaan tehdä vahvuus ja moraalinen itsestäänselvyys.
vaatiahan sellaista ei voi. Tahtoo vaan olla niin, että jos/kun tunteet saavat vallan, niin järki lamaantuu joksikin aikaa. Ja siinä sitä taas ollaan:(
Olen kyllä miettinyt sitä, olisiko pitänyt vaatia mieheltä moniakin asioita. Monet miehet ovat ihan tyytyväisiä siellä tossun alla. Mutta ehkä se on niin,että sellaiset miehet eivät ole minun tyyppiäni. Voi kun olisivatkin;)
Mistä sinä keksit tuon "vaatimisen"?
Aloittaja ei vaatinut uskollisuutta, hän halusi sitoutua.
Ei kukaan aikuinen ihminen tosissaan luule voivansa VAATIA mitään toiselta...ei uskollisuutta, rehellisyyttä ym.
Rakkaussuhteessa ja ystävyydessä voit vain toivoa että tunteisiisi vastataan...
Jos sitoutumisen ymmärtää yksioikoisesti molemminpuolisen uskollisuuden synonyymiksi, ja hakee sellaista suhdetta, siihen sisältyy automaattisesti uskollisuuden vaatimus myös kumppanille. Vai katkesiko päättelyketjuni jossakin kohdassa?
Jos taasen haluaa pelkästään sitoutua vaatimatta kumppaniltaan uskollisuutta, tilanne on kokonaan toinen. Mutta sitähän avaaja tuskin tarkoitti.
tehdä myös niin, että aloittaja haluaisi löytää vastapuolen joka ajattelee sitoutumisesta samoin.
Tällöin ei kukaan "vaadi" vaan molemmat tahtovat omana henkilökohtaisella valintanaan tehdä niin.
Heille tämä uusi mahdollinen suhde ei aseta vaatimuksia, koska se on jo aiemmin omaksuttu tapa seurustella.
Voiko siis päättely mennä myös näin?
Yhtälailla tällaisen liiton voi purkaa, mutta se tapahtuu niin, että ensin suhde päätetään ja sen jälkeen kummatkin ovat vapaat.
Kymmenen kertaa olen nyt lukenut aloittajan viestin. Enkä vieläkään ole löytänyt VAATIMUSTA!!
Hän vain haluaa sitoutua...pitkäaikaista suhdetta.
Mutta sinähän voisit VAATIA häntä selittämään tarkemmin mitä hän HALUAA.
;)
Vaatimisen ja edellyttämisen vastakohta on, ettei vaadi, ei edellytä. Tätäkö aloittaja sinusta tarkoitti?
Oikein päätelty!
Luulenpa että aloittaja voi allekirjoittaa tulkintasi.
Hän ainoastaan etsi seurakseen henkilöä, joka ajatteli sitoutumisesta samoin.
Ei tarvitse hakea vastakohtaa asialle, josta molemmilla on yksiselitteisesti samainen käytäntö.
Tässä oli kyse kahdenvälisestä asiasta, joten mikä on se pointti, ettei kaksi samanlaista käsityskantaa riitä?
Minä käsitin juuri näin aloituksen.
Se olenko käsittänyt aloituksen oikein, on aloittajan pääteltävissä, ei kummankaan meidän.
Mutta jatketaan sitten sillä linjalla. Siteeraan Nykysuomen sanakirjaa kohdasta "vaatimus":
"- - että jkn on oltava tietynlainen, täytettävä määräehdot - -".
Jos minä vaadin autoltani luotettavuutta, ei se tarkoita sitä, että esittäisin vaatimukseni autolle. Minä vain edellytän, että auto, jonka valitsen, täyttää asettamani ehdot eli on luotettava. Tätä ymmärrän aloittajan tarkoittavan, ja ellei hän sitä tarkoita, hän ei sitten edellytä uskollisuutta.
Sinänsä kirjoitettu teksti elää omaa elämäänsä, eikä aloittaja ole sen tulkinnassa parempi asiantuntija kuin kuka muu tahansa. Oman ajattelunsa hän tietenkin voi kertoa, ja luulen, että tulkintani sopii hänenkin ajatuksiinsa.
Sanatarkasti on niin kuin sanot. Kontekstista päättelen, ettei hän siltikään hyväksyisi uskottomuutta, vaan vaatii uskollisuutta. Aloitus on teksti, ja tekstiin minä vastasin, en kirjoittajan ajatuksiin.
Ei keskusteluni tarkoitus ole keskustelusta keskustelu, saivartelu, siis esim. juttelu tulevalle autolle.
Tarkoitus oli ainoastaan tuoda eriävä näkemys keskustelun avaukseen antamaasi puheenvuoroon.
Sen verran vielä kiinnostaa, miksi minun päätelmäni ei voi olla mahdollinen?
Siis lähtökohta oli: kahden eri ihmisen; aloittaja ja hänen toiveensa löytää samanlaisesti sitoutumiseen orjentoitunut henkilö.
Jos ja kun hän tapaa samoin ajattelevan ehdokkaan niin minun päätelmäni tässä kahdenvälisessä asiassa on, että kumpikaan ei vaadi, he ainoastaan elävät sen kohdaltaan, niinkuin ovat ennenkin eläneet.
Mikä tässä on vaatimista, ainakaan toiselta henkilöltä?
Tämä(kään) ei ole saivartelua, toistoa kylläkin, mutta miten osoitat päätelmäni menneen vikaan.
Tästä olen erimieltä ollut kanssasi, en muusta.
Tähän kun saan vastauksen, niin asiahan on yhteenvetoa vailla valmista historiaa.
Henkilö, joka haluaa sitoutua, vaatii kumppaniltaan yleensä samaa. Jos kaksi samoinajattelevaa kohtaa, vaatimus luonnollisesti täyttyy.
Vaatimus se silti on, vaikkei sitä ole ääneen lausuttu, aivan samoin kuin minun vaatimukseni autoni luotettavuudesta. Hylkään ne, jotka katson epäluotettaviksi, jotka eivät vaatimuksiani täytä, ja näin toimii sekin, joka hakee ihmissuhdetta.
Sinä käytät sanaa toive, mikä tässä yhteydessä on sama asia kuin vaatimus, koska kukaan, joka ei ehtoa täytä, ei tule kysymykseen. Sana vaatimus tarkoittaa siis ehtoa, jonka tulee täyttyä, ennen kuin suhde syntyy.
Ensin sanalle toive, synonyymini siihen olisi haave.
Tällä tarkoitin tilannetta, missä aloittaja on.
Hänen toiveensa tai haaveensa joko toteutuu tai ei toteudu.
Sitten pieni yhtenveto:
Ymmärrän ajatuksesi, itseasiassa olen sen ymmärtänyt koko keskustelun ajan.
Mutta se mutta!
On kyse kahdesta ihmisestä, ja niinkuin myös totesit, jos he ovat samoinajattelevia, niin vaatimus täyttyy, sehän on selvä.
Se "mutta" on siinä, että voiko olla siinä tapauksessa heidän kahden välillä vaatimusta, kun ei ole ristiriitaakaan.
Kaikkien muiden suhteen asetelma sisältää vaatimuksen, muttei mielestäni "heidän välillään" , koska se on ollut molempien käytäntö, ajatusmalli.
Sainkohan yhtään valaistua mitä tarkoitin?
Innoistuin pitkästä aikaa vähän perinpohjaisempaan sanailuun, mutta en missään vaiheessa kirjoitellut saivarrellakseni. Pyydän anteeksi, jos se siltä vaikutti.
No hyvät yöt, jos satut lukemaan vielä tämän, tai nythän on varhainen aamu, joten hyvää huomenta.
Empä alkaisi suhdetta miehen kanssa, joka ajattelee eri tavalla sitoutumisesta kuin itse. Tosin ketään ei voi vangita, niin sanottu sielun vapaus pitää suhteessa olla, samassa tilassakin vapaasti "hengittää" ilman, että pitää koko ajan kontrolloida jopa sanomisiaan.
Sitoutua, luottaa kumppaniin joka tilanteessa, se on se "elämäisen ehto" suhteessa, ilman toista "kyyläämättä", kuten nuoriso sanoo.
...että kun uskollisuus on sinulle negatiivinen asia, vaatimus tai edellytys, miten vaan, niin et ole vielä löytänyt sitä elämäsi naista? Eräs ystävä totesi omissa hässään, että "nyt sitten ei auta kattella muita kun on naimisissa". Se kuulosti jotenkin pahalta. Ja eipä siinä kauaa mennytkään kun se avioliitto oli ohi. Nykyisen vaimon kanssa hänellä on ihan eri meininki, en ole kuullut syrjähypyistä ja onni kukoistaa.
on vain lupautua elämään rinnalla, ei toisen sitomista mihinkään.
Huomenta sinne täältä aamusta :)
kommenttini tähän loppuunkaluttuun soppaan...
Minulla on ystävä, jonka kanssa tapaamme, kun se meille molemmille sopii... Tavatessamme nautimme täysin siemauksin toistemme seurasta... Elämme kumpikin omaa elämäämme emmekä ole tililivelvollisia tekemisistämme toisillemme... Päivittäin olemme netti / puhelinyhteydessä toistemme kanssa...
Uskon, että ensimmäinen vaatimus meidän välillämme nostaa ensimmäisen "kiven suhteen karista" tyynen veden pintaan... Siitä on lyhyt matka haaksirikkoon....
Tässä tapauksessa haave ja toive voivat kohdistua kumppanin löytymiseen. Toiveena ja haaveena on, että kumppani löytyisi, mutta kelvatakseen löydetyn on ehdottomasti täytettävä uskollisuuden vaatimus. Vai eikö mielestäsi näin ole? Jos ei olisi, muös uskoton kelpaisi.
En ilmeisesti ole osannut kyllin hyvin selittää vaatia-sanan merkitystä, vaikka mielestäni olen käyttänyt sitä aivan oikein - ainakin jos uskomme Nykysuomen sanakirja, ja miksipä emme uskoisi.
Uskollisuus on tässä tapauksessa ehdoton edellytys kumppanin valituksi tulemiselle, ja kun se on ehdoton edellytys, se on selkeästi myös vaatimus aivan siitä riippumatta, lausutaanko se ääneen vai ei.
Jokainen ihminen asettaa kumppanilleen lukemattomia vaatimuksia, jotka tämän on täytettävä. Sinun vaatimuksesi on, ettei ehtoja lausuta ääneen, ettei niitä sanella, tai että asutaan erillään ja ettei selityksiä vaadita. (Sivumennen: vaatimuksesi kuulostavat hyviltä.)
Käytin tuossa edellä esimerkkinä auton valintaa. Autollekin asetetaan ehtoja, joiden täyttyessä kauppa syntyy. Sama on tilanne kumppanin valinnan kohdalla.
Naisten asettamia ensimmäisiä vaatimuksia täällä näyttävät olevan uskollisuus ja absolutismi - eivätkä ne ole mitään vienoja toiveita ja haaveita.
Missä minä olen sanonut, että uskollisuus olisi minulle negatiivinen asia? Negatiivista on vain se suvaitsemattomuus, mikä kohdistuu niihin liittoihin, joihin uskollisuus ei kuulu. Niitä ei esimerkiksi pidetä sitoutumisena lainkaan.
En anna sukupuoliasioille niin tärkeää osaa elämässäni, että asettaisin fyysisen uskollisuuden kaikkien muiden arvojen edelle. Minusta sellainen on seksin ylikorostusta.
JK. Minun naisasiani eivät liity keskusteluun millään tavalla.
Pidä sinä vaan pääsi... Luulen, että voit juosta täysillä seinään "myöntämättä kipua"...
Ilmeisesti et tunne auton, mekaanisen lelun ja kumppanin, elävän ihmisen käyttäytymisen välillä mitään eroa... "Näyttää" juttuja ei pidä yleistää... Me kaikki olemme yksilöitä...
kirjoituksen 'uusiksi'.
Taisin tehdä jo yöllä loppuyhteenvedon, joten ei olis korrektia jatkaa.
Jos et ajatustani tajua, vika on varmaankin siinä, etten ole ole kyennyt asiaani kyllin selkeästi ilmaisemaan. Ongelma on tietenkin kokonaan minun.
...mennä henkilökohtaisuuksiin. Olisi pitänyt käyttää passiivimuotoa, mutta ei näitä juttuja aina tule niin loppuun asti hiottua.
Jokaisessa liitossa on omat käytäntönsä. Sellainen asia, joka yhdessä liitossa johtaa eroon, voi toisessa liitossa pitää kumppanukset yhdessä.
Olen muuten sitä mieltä, että uskollisuuteen kuuluu myös henkinen sitoutuminen. Satunnaiselle fyysiselle retkahdukselle ei kannata laittaa kovin suurta painoa. Pahinta uskottomuutta minusta on, jos etsii koko ajan aktiivisesti uutta kumppania vaikka antaa ymmärtää muuta. Siis vaikka teko jäisi pelkäksi yritykseksi.
Sitoutuminen ei ole uskollisuuden synonyymi, vaan kahden kumppanuksen välinen sopimuskysymys. Mielestäni se, joka hylkää puolisonsa uskottomuuden takia, on tosiasiassa heikosti sitoutunut.
Kaikenlaiset yleistykset ja itsestäänselvyytenä pitämiset saavat minut takajaloilleni. Kenelläkään ei liioin ole oikeutta kirjoittaa kaikkien kunnollisten miesten nimissä, vaikka pitäisi itseään kuinka mallikelpoisena. Ei sellaista mandaattia ole kenellekään annettu.
Ja kaiken lisäksi sinulla, ja minullakin, on vajavainen kyky lukea "rivien välistä".
Yrittää todella ymmärtää, mitä joku toinen viestillään haluaa sanoa... juttu menee helposti sanojen tulkinnasta kinasteluksi.
Ehtoota vaan :) osasit sanoa sen paremmin kuin minä.
kaikille.Missä on ilosi ,siellä aarteesi.Missä on aarteesi,siellä sydänmesi.Missä sydänmesi siellä onnesi.
Olen usein yllyttänyt kirjoittajia määrittelemään käsitteet, joita he käyttävät. Helposti käy todellakin niin, että asioista ollaan eri mieltä kahdella eri tasolla: kielen ja reaalimaailman. Ja kun tasot menevät sekaisin, syntyy väärinkäsitys.
Tässäkin keskustelussa puhuttiin valmiudesta sitoutumiseen, millä minä ymmärrän halua pitkäkestoiseen suhteeseen. Joku muu saattaa pitää sitoutumista uskollisuuden synonyyminä.
"Vaatimus" voi tarkoittaa suullisesti tai kirjallisesti esitettyä vaadetta, mutta myös vaatijan mielessä olevaa julki lausumatonta ehtoa, jonka hän edellyttää täyttyvän.
Kun epäilet kielellistä kompetenssiani, varmaankin kerrot tarkemmin, missä kohdassa jouduin harhapoluille ja mikä konteksti minulta on jäänyt ottamatta huomioon? Esimerkki auttaisi ehkä minua ymmärtämään.
mieluumin, kuin asittomuuksiin tai vihjailuun.
Esimerkki.Sitaatti." Kenelläkään ei liioin ole oikeutta kirjoittaa kaikkien kunnollisten miesten nimissä, vaikka pitäisi itseään kuinka mallikelpoisena. Ei sellaista mandaattia ole kenellekään annettu.
Miten tämä liittyy tähän keskusteluun ja kuka on kirjoittanut kaikkien kunnollisten miesten nimissä?Esimerkki?
Väärinkäsityksiä-viestini toinen kappale, johon viittaat, käsittelee jo tämän palstan keskustelua yleensä. En jaksa käydä koko avausta enää läpi, nähdäkseni, onko tässä mainituntyyppisiä kommentteja.
Sinä olet varmaan hyvinkin kunnollinen mies, mutta en muista koskaan törmänneeni teksteissäsi kuvaamaani ilmiöön. Päinvastoin olet hyvin korrekti kirjoittaja tässäkin suhteessa, niin että aivan suotta otit itseesi - jos otit. Pahoittelen.
Hiararkia se tätäkin keskustelua 'pinnallistaa', koska koneen mielestä oli liiankin syvä.:)
En ole herkkähipiäinen, mutta ihmettelin miten sellainen viittaus oli sinun kirjoitukseen joutunut.
Mitä olen seurannut, pysyt 'poikkeuksetta' aloituksen aiheessa. Tässä ketjussa aiemmin totesit, että "saivartelisin sanojen merkityksillä ja että jatkettaan sitten sillä linjalla".
Sitten tämä sitaatti tässä polussa, jonka lainasin ja vastasin kysymyksellä.
Nämä kaksi asiaa sai aikaan johtopäätöksen, että onko 'tunteet jo pinnassa' ja ilmenevät ylilyönteinä ja osoittaen jonkinasteista hiiltymistä.
Samaa arvelin jo aiemmin ja ilmaisin se otsikossani, "Alkaa mennä yli!".
Ironia ja sarkasmi ovat makuuni, mutta tässä kohden en nähnyt niistä kumpaakaan, vaan koin, että syy viittauksiin oli hieman turhautuneen henkilön reaktio.
Ja kuten jo aluksi totesin, en ole herkkähipiäinen, enkä esittänyt kysymystä "esimerkistä" siksi, että olisin loukkaantunut vaan kuten sanoin, ajattelin että 'otan selvää , 'mikäs nyt mättää'.
Sehän tämän lajin viestinnän yks paha puute on, kun kaikki muut nyassit jäävät arvailujen varaan, kuin teksti.
Siitä aiheutuu varmaan monta väärinkäsitystä aivan suotta.
Yleensä yritän pysyä asiassa, mutta otan aina silloin tällöin kantaa keskustelun henkeen yleensä, ja joskus esim. puskailuun. Tapanani on myös lähteä mukaan keskustelun sivujuonteisiin, jos sieltä löytyy mielenkiintoisempia kommentteja.
Saivartelulla tarkoitin sitä, että takerruit vaatimus-sanaani, ja tulkitsit sen mielestäni tässä kontekstissa väärin. Siksi sitaatti NS:sta.
Missään keskustelun vaiheessa en tuntenut olevani heikoilla enkä hiiltynyt. Pysyn kannassani edelleen, ja uskon yhä, että väittelyn perussyy oli sanojen erilaisessa tulkinnassa. Aihe voi olla arka muutamille, mutta minulle se on pelkästään mielenkiintoinen.
Huomaan, että aika harvoin löydän aiheita, jotka minua kiinnostavat. Hymistelyä saa palstalta lukea riittävästi ilman minuakin eli koen sen osaltani turhaksi, ja siksi kommenttini tahtovat olla usein kriittisiä ja herättää närkästystä.
Kirjoitusviestinnän huono puoli todella on, että esim. juuri sarkasmi tai ironia menevät perille vain muutamille, ja siksi syntyy väärinkäsityksiä. Tässä keskustelussa olen pyrkinyt pysymään asiaproosassa.
Hymiöt helpottaisivat, mutta niihin tosimies ei sorru. ;))