Siinähän irtisanoudutte. Kun sanoo itse itsensä irti, niin turha kortistosta on kysyä rahaa. Karenssi iskee.
Köyhä
Joulu
6240
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
johon rahaa toki tarjottiin, mutta ei kelvannut. Olisi se riittänyt vielä laatikoihin ja rosolliinkin.
ne monet hoitsut leveilleet hyvätuloisilla miehillä. Eläkööt miestensä rahoilla.
meillä on myös sairaanhoitajalla hyvätuloinen mies,
varatuomari,
kaikki lapsetkin saavat yli viisikymppiä vuodessa kolmekymppiä pääomatuloja.
kiitos lastenkasvatuksesta kuuluu taitavalle sairaanhoitaja äidille.
No eihän sitä nyt kortistoon uskalla mennä. Lähettävät vielä väkisin samaan paikkaan töihin, josta juuri on päässyt eroon.
Mä luulen muuten, et kortistosta on ihan turha kenenkään pyytää rahaa. Juuri sieltä en tiedä kenenkään sitä saaneen. Taitavat olla kaksi eri asiaa, raha ja kortisto.
http://www.kuvamaja.com/p/Vaalilupausten_pit%E4vyys_jpg
eiköhän tuo auta, kun muistaa Kokoomuksen arvot.
superilaisilla ei ole köyhä Joulu, kun saivat kinkun,
vasta ensijoulu on kun on vain muistot kinkusta.
Mutta on todella sopimatonta antaa niinkin "epäterveellistä" kuin kinkku tämänlaisena aikana kun ei sairaanhoito ole turvattua.
taivaan linnutkin, vaikkeivat ne kylvä taihi niitä. Siihen minä uskon. Kukaan ei kuole nälkään nykysuomessa.