"Rikoslain 24. luku 9 §, Kunnianloukkaus
Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen."
Törkeää Timolta ne puheet.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Syyllistyi huumausaineen käyttörikoksen yllytykseen muutama viikko sitten. Lisäksi kuvaili kaveriaan, jonka äiti kuulemma huora. Kadi vielä totesi, että tämä kaveri joutui myöntämään asian näin olevan vaikka asia oli ollut kaverille yllätys!
Joten, kyllä talossa puhutaan kaikenlaista.
Kertoa jotain kuultua, tai nimitellä toista, ovat kaksi täysin eri asiaa.
Näytä toteen, jos sinulla on jotain sanomista, äläkä sävellä omiasi.
Suomen kieltä.