hiirenkarkoitin?

Onko kenelläkään kokemusta elektronisesta hiirenkarkoittimesta taloudessa, jossa on kissa/kissoja? Meille tulee näin syksyisin aina muutama hiiri keittiön kaapiston alle ja sieltä niitä on loukulla pyydetty. Nyt on kuitenkin ongelma. Ilmeisesti lattian alla vilistää hiiri/hiiriä, koska yksi kissoistamme vain vahtii lattiaa samasta kohtaa. Säälittää jotenkin, koska sieltä lattian alta hiirtä ei pois saa ja selvästi se häiritsee kissaa.

Ajattelimme, että hankkisimme sellaisen elektronisen hiirenkarkoittimen, niin saisi kissakin rauhan, eikä sen tarvitsisi vahtia lattiaa... Mutta mitenhän sellainen karkoitin toimii? Onko se kissalle epämiellyttävä? Lähteekö siitä jotain ääntä, jonka kissa kuulee?

Vaikka hiiri olisi saatava häädettyä, niin ei kuitenkaan sillä tavalla, että kissa saa hepulin.

Kokemuksista kiittäen,
Terhi
54950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Elektroninen- ja elävä hiirenkarkoitin ei oikein sivi samaan talouteen (korkeataajuinen ääni, jota ihmiskorva ei kuule). Kumpiko lähtee ensin? Kissa vai hiiret.
Ei se ole kissalle ongelma, päin vastoin.
Hiiret usein mahtuu tiskipöydän alta viemärin raosta keittiöön (ok talo). Olen jättänyt yöksi ko. kaapin ovet auki ja Kissa on asettunut ruokapöydälle "kytikselle". Jossain vaiheessa yötä kuuluu tömähdys, kun Kissa loikkaa ja hiiri on näpeissä ja kissa on onnellinen.

Äänestä

...Säälittää jotenkin, koska sieltä lattian alta hiirtä ei pois saa ja selvästi se häiritsee kissaa.

kissakin rauhan, eikä sen tarvitsisi vahtia lattiaa...

Älä nyt hyvä ihminen kissaltasi huvia evää. Sehän nauttii tuosta vahtimisesta.

Äänestä
  • Ei se kissaa häiritse. Pikemminkin päinvastoin. Sehän on kissasi elämän kohokohta, jos kerrankin saisi napattua hiiren kiinni. Kissa on hyötyeläin.

    Äänestä

Kauas on menty kissan alkuperäisestä elämäntarkoituksesta kun mietitään hiirenkarkoitinta, ettei katti ahdistu. Kyseinen myyrä on kattisi hobby, harrastus. Se viettää onnellisen tovin toisensa jälkeen kuunnellessaan kummajaisen rapinaa ja jos hienosti käy, pääseepä vielä kissan omimpaan harrastukseen, metsästukseenkin tutustumaan. Myyrä on täydellisen terveellinen välipala katillesi, joten anna toiselle mahdollisuus.

1Äänestä

ei ne vehkeet toimi. saat vain omiin korviin tinnitystä ja se kovaääni on korkea et kuule mutta kissat koirat tuntee sen mutta jos haluut testata niin ole viikon sen äänessä et nuku öitäsi kun korvat kitisee. ollaan petytty niihin joo kuuroksi ne hiiret tulee siihen kuin meluun yleensäkkin,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


terhi kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemusta elektronisesta hiirenkarkoittimesta taloudessa, jossa on kissa/kissoja? Meille tulee näin syksyisin aina muutama hiiri keittiön kaapiston alle ja sieltä niitä on loukulla pyydetty. Nyt on kuitenkin ongelma. Ilmeisesti lattian alla vilistää hiiri/hiiriä, koska yksi kissoistamme vain vahtii lattiaa samasta kohtaa. Säälittää jotenkin, koska sieltä lattian alta hiirtä ei pois saa ja selvästi se häiritsee kissaa.

Ajattelimme, että hankkisimme sellaisen elektronisen hiirenkarkoittimen, niin saisi kissakin rauhan, eikä sen tarvitsisi vahtia lattiaa... Mutta mitenhän sellainen karkoitin toimii? Onko se kissalle epämiellyttävä? Lähteekö siitä jotain ääntä, jonka kissa kuulee?

Vaikka hiiri olisi saatava häädettyä, niin ei kuitenkaan sillä tavalla, että kissa saa hepulin.

Kokemuksista kiittäen,
Terhi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu