Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Raportti

Harpon puolijuoksua portaita ylös, kaulassa roikkuvat avaimet hakkaavat vasten pomppivia rintojani. Aamuvuoron raportti alkaa kohta ja olen taas viimeinen joka ryntää ovesta sisään. No, ehdin kuitenkin. Kumma kun iltavuoroon tulo meinaa aina jäädä viime tippaan.. tippaan, hmm, en olisi halunnut jättää sitä viimeistäkään tippaa nuolematta tuon ihanan kyrvän päästä.. ajatukseni katkaisee aamuvuorolaisen ääni kun hän aloittaa raportin. Potilas se oli tehnyt sitä ja potilas tämä ei .. samaa rutiinia kuin ennenkin. Yritän keskittyä töihin, mutta ajatukseni häiriintyvät kun rintataskussa värisee ihanasti. Olin pistänyt kännykän äänettömälle mutta nyt kaivan sen puolisalaa kämmeneeni. 1 viesti tullut. Avaan viestin ja yritän näyttää siltä kun kuuntelisin tarkkana muiden puheita. APUA! Jos kännykkä voisi valua naimisen eritteitä niin käteni olisi tahmassa. Viesti oli pitkä ja äärimmäisen rivo. Tunsin punan kohoavan kasvoilleni. Yritin keskittyä raporttiin mutta jouduin nieleskelemään tyhjää kun tunsin poltteen leviävän alapäässäni. Pilluni lihakset alkoivat elää omaa elämäänsä ja tunsin kuinka kosteus levisi pitkin pikkupöksyjäni. Puristin reiteni yhteen jotta valuva pilluni ei kastelisi penkkiä jolla istuin. Naitatti aivan sairaasti. Silmieni edessä leijui tuon ihanan sykkivän kyrvän kuva. Oloni kävi yhä vaikeammaksi kun tajusin että yhteenpuristettujen pakaroideni välissä valui jotain kuumaa ja liukasta. Purin hampaat yhteen jotta en olisi huutanut kun tuo kuuma puro etsi tiensä ihopoimujen välissä ja lopulta kohtasi supistelevan peppureikäni joka edellisyöstä oli muutenkin tavallista herkempi. Yritin pysytellä ulkonaisesti tyynenä vaikka alapääni oli tulessa ja alavatsan värinä kertoi että kohta mopo karkaa käsistä. HELVETTI enhän mä voi tässä saada.. toisaalta en voinut liikahtaakkaan koska tiesin että kun nousen tuolista minun on pakko päästä suoraan vessaan! PHUHH, raportti loppui ja aamuvuorolaiset toivottelivat rauhallista iltapäivää. Vapisevin jaloin kampesin itseni tuolista puristaen alapäätäni yhä tiukempaan pakettiin jotta en jättäisi lammikoita lattialle. Puolijuoksua vessaan, ovet lukkoon ja samalla liikkeellä likomärät pikkarit pois jalasta. Istuin väärinpäin pöntölle että sain nojata otsaani kylmään kaakeliin ja nyt jo tulviva pilluni sekä värisevä peppureikäni olivat levällään tyhjän päällä. Kuvittelin alleni alastoman miehen jonka kasvoilla istuin.. Koko kehoni värähti kun varovasti kosketin kivikovana sykkivää klitoristani. Tungin märät pikkarit suuhuni jotta huutoni ei kuulu naapuriosastolle. Vein etusormeni supistelevalle peppureiälle, peukaloni pillun aukolle ja survaisin ne yhtä aikaa sisään. OOOHH, tunsin kuinka tuo ihana, tuttu aalto lähti taas liikkeelle jostain syvältä sisästäni.. hieroin sisälläni olevia sormia yhteen ja tunsin sormenpääni välissä olevan ihon läpi.. aaahhh... aaaHHH.. ARRRGGGHHH.... suussani olevat pikkarit vaimensivat ulos pyrkivän huudon kun nytkähtelin raivokkaan orgasmin kourissa itseäni pöntöllä levittäen, pää vasten kylmää kaakelia....
Tullessani ulos yksiöstä työkaverini kysyi huolestuneen näköisenä onko minulla vatsavaivoja kun viivyin vessassa niin kauan? En voinut olla nauramatta kun puristin märkiä pikkareita salaa nyrkissäni ja vastasin hänelle: eiei, kaikki on ihan hyvin.. tosi hyvin...
12059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tahtoo kuulla myös yöraportin:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Wilma kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu