Putkaan toisen juopuneen kanssa - tappelu!

Jouduinpa putkaan viimelauantaina, samaan putkaan toisen naisen kanssa, hämäriä mielikuvia siitä että tappelimme yöllä, kummatkin olimme aika lievästi sanottuna agressiivisessa kunnossa tuolloin, ja sain turpiini, aamulla olikin koko kroppa mustelmilla, joka paikkaan särki, silmä mustana.. No olinpa itsekin iskenyt tälle toiselle naiselle mustelmia, aamulla olimme ihan sovussa, kumpaakin hävetti yöllinen rähinöinti, eli ihan sulassa sovussa siinä aamulla oltiin, eli missään rikosilmoituksentekomielessä en tässä nyt ole..

MUTTA, en voi käsittää tätä että kaksi juopunutta laitetaan samaan putkaan.. Kukaan ei tullut muistaakseni väliin, sellainen muistikuva on että jossain vaiheessa tajusin että nyt on pakko lopettaa, muuten tämä menee liian pitkälle ja käy huonosti, ja kummatkin sitten sammuimme ilmeisesti. Uskomatonta että putkaan ihan yksistäänkin joutuessa otetaan kaikki napakourua ja nenäkoruakin myöten pois, ettei voisi itseään satuttaa, mutta sitten kuitenkin pistetään toisen juopuneen ja agressivisen ihmisen kanssa samaan putkaan, mistä mitä todennäköisimmin syntyy tappelua jolla voisi olla vieläkin vakavampia seurauksia, niin sitä en voi käsittää.. Käsittämätöntä!
71274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ihan sama jos olitte samassa kopissa. Kytät halusi viihdettä buahaaha!

Kuinka tyhmä on juopunut akka joka tappelee?

Äänestä

jumankavita pakko ryypätä niin paljon, että tolkku menee? Todella hienon naisen käytöstä!

Äänestä

laitat känniääliöt kun putkat on täynnä?
Palautat kadulle?
Teitä känniääliöitä kun saa kantaa joka viikonloppu niin putkaan kun terkkarillekin enemmän kun kapasiteettia olisi.

Äänestä

Et näköjään osaa rahastaa.
Heti aamulla putkasta päätyäsi olisit juossut median luokse. Olisi tullut hirveät lööpit iltapäivälehtiin, kun olisit väittänyt poliisien sinut hakanneen ja samalla olisit tienannut medialta mukavasti.
Ja käräjillä olisit pysynyt tiukasti väitteessäsi ja vaatinut valtiolta korvauksia.

Äänestä

>>putkaan ihan yksistäänkin joutuessa otetaan kaikki napakourua ja nenäkoruakin myöten pois, ettei voisi itseään satuttaa

Äänestä
  • kun ette kuitenkaan muista kuinka pieni mulla on ?

    Äänestä

... kumpi voitaa suljetussa tilassa. Sammuitte paskat molemmat, nahkis koko vedosta , perkele.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


en ymmärrä ... kirjoitti:

Jouduinpa putkaan viimelauantaina, samaan putkaan toisen naisen kanssa, hämäriä mielikuvia siitä että tappelimme yöllä, kummatkin olimme aika lievästi sanottuna agressiivisessa kunnossa tuolloin, ja sain turpiini, aamulla olikin koko kroppa mustelmilla, joka paikkaan särki, silmä mustana.. No olinpa itsekin iskenyt tälle toiselle naiselle mustelmia, aamulla olimme ihan sovussa, kumpaakin hävetti yöllinen rähinöinti, eli ihan sulassa sovussa siinä aamulla oltiin, eli missään rikosilmoituksentekomielessä en tässä nyt ole..

MUTTA, en voi käsittää tätä että kaksi juopunutta laitetaan samaan putkaan.. Kukaan ei tullut muistaakseni väliin, sellainen muistikuva on että jossain vaiheessa tajusin että nyt on pakko lopettaa, muuten tämä menee liian pitkälle ja käy huonosti, ja kummatkin sitten sammuimme ilmeisesti. Uskomatonta että putkaan ihan yksistäänkin joutuessa otetaan kaikki napakourua ja nenäkoruakin myöten pois, ettei voisi itseään satuttaa, mutta sitten kuitenkin pistetään toisen juopuneen ja agressivisen ihmisen kanssa samaan putkaan, mistä mitä todennäköisimmin syntyy tappelua jolla voisi olla vieläkin vakavampia seurauksia, niin sitä en voi käsittää.. Käsittämätöntä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu