Menen ulkomailla ulkommalaisen kanssa naimisiin ja teen avioehdon. Kävin tapaamassa suomalaisia täällä ollessani suomalaisten kuukausittaisessa kokoontumispaikassa, jossa paikalla oli parikymmentä suomalaista. Pyysin heiltä nimiä tosistajaksi avioehtoon (suomenkielinen, siitä virallinen käännös englanniksi ja siitä virallinen käännös harvinaisempaan aasialaiseen kieleen. Olin todella hämmästynyt, että kukaan henkilöistä ei uskaltanut auttaa minua. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut paetkuttaa ketään, vaan minulla ei vaan täällä ole yhtään suomalaista ystävää tai tuttavaa, sillä olen pyörinyt vaan tämän maan kansalaiste ja muiden ulkomaalaisten kanssa täällä ollessani. Mietin jälkeenpäin, että mistä tämä heidän arkuutensa olla kirjoittamatta johtui. Kysyisinkin tämän palstan lukijoilta, mistä tämä arkuus mielestänne johtui? Kysymyshän oli vain minun tietääkseni siitä, et heidän olisi tarvinnut todistaa, että minä olen minä ja vaimoni on oikeasti hän. Olisimme molemmat kyllä näyttäneet henkilöllisyyspaperit. Onko tässä todistaja-asiassa siis vain kysymys nimien oikeaksi tosistamisesta. Menin Suomen suurlähetystöön ja siellä he maksua vastaan lupasivat todistaa suomenkielisen ja englanninkielisen version. Ihmettelen, että sama asiahan se on, että eiväthän he suurlähetystössäkään tunne minua henkilökohtaisesti ja kuitenkin todistavat. Miksi siis eivät nämä "Suomikerhon" ihmiset? Ja vielä toinen kysymys, eli kun en siis saa apua kolmannen tämän maan kielelläolevan käännöksen todistamiseen, niin riittääkö sen todistamiseen kaksi tämän Aasian maan kansalaista Suomen lakien mukaan? Myös olen harkinnut, että todistutan englannin kielisen version tämän maann ystävilläni säästääkseni rahaa. Onko tämä lainvoimaista?
Todistajat
todistajat kadonneet
141464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Käsittääkseni avioehto on virallinen vain, jos se on kirjattu maistraattiin. Todistajat ja teidän välinen paperi ei ole oikeuskelpoinen.
... mistä asiassa oli kysymys.
Mutta itse asiaan: Kannattaa kysyä, saisiko todistajat maistraatista. (Jolloin siis kaikki avioehdon kappaleet allekirjoitettaisiin maistraatissa.)
Kiitoksia edellisille vastaajille! En kuitenkaan vielä saanut vastausta kaikkiin kysymyksiini. Olen siis ulkomailla, enkä voi mennä nyt Suomeen maistraattiin.
Jotta avioehto olisi Suomessa lainvoimainen on se rekisteröitävä maistraatissa. Sen rekisteröinnin voi kyllä antaa valtakirjalla juristinkin tehtäväksi.
Ellet "vapaaehtoisesti" saa siellä ketään tutuistanne allekirjoitustenne todistajiksi, niin minkäs tuolle mahtaa. Silloin teidän käännyttävä lähetystön puoleen... en usko että suuria summia maksaa.
Tarvittavien käännösten määrästä ja kielestä en osaa sanoa.
>>Jotta avioehto olisi Suomessa lainvoimainen on se rekisteröitävä maistraatissa. Sen rekisteröinnin voi kyllä antaa valtakirjalla juristinkin tehtäväksi.
Aikanaan oli hieman vastaava tilanne itsellä, asuimme ulkomailla ja palasimme Suomeen "häiden viettoon". Ystäväni ja lakimieheni hoiti rekisteröinnin etukäteen... siitä tosin selvisi kiitoksella. Mutta hyvä tietää että postitsekin pitäisi sujua.
Ota huomioon myös se, että Suomessa avioehto ei ole tae sille, että kumpikin saa pitää avioehtoon merkatun omaisuuden, vaan eron koittaessa omaisuus jaetaan toisin, jos toinen puolisoista sitä vaatii (hyväksyttäviä syitä voi olla vaikka mitä ja myöskin joudut maksamaan juristien kustannukset, jos et ole valmis sopuratkaisuun puolisosi haluamalla tavalla).
Todistajilla ei liene mitään muuta vastuuta, kuin juuri se, että todistaa ko. kahden tunnistettavan ihmisen tehneen ko. sopimuksen. Ihmiset saattavat kuvitella, että joutuvat todistamaan siinä muutakin.
Siis mitä? Minusta avioehdon alaisen omaisuuden saa kyllä pitää. Sehän on juuri ehdolla poissuljettu osituksesta. Ei kait poissuljettu puoliso voi vaatia esim. että perinnöksi saatu kesämökki jää hänelle, jos hän haluaa??
Osaako joku antaa oikean vastaksen?
Yllä viitataan avioliitolain 103b pykälään, joka käsittelee osituksen sovittelua. Liitän sen tähän loppuun, ja mielestäni on hyvä että sellainen on jotta selkeät epäoikeudenmukaisuudet voidaan korjata niin avioehdollisen avioeron osituksessa, kuin avioehdottomassakin (esim. ns. lyhyt avioliitto).
Sovittelu on aina poikkeus ja hyvin tapauskohtainen juttu, etenkin jos toinen vaatii "pakkosovittelua" jonka voi tehdä oikeuden määräämä pesänjakaja. Se sovitellaanko lainkaan, tai osin... ja miten... on pesänjakajan vallassa ja harkinnassa.
Avioehdollisessa avioerossa tällainen tilanne voisi tulla eteen jos 20 vuotta sitten vaimolle on tullut perintönä tila (testamentissa avio-oikeus suljettu pois, tai heillä avioehto muuten), jota ylläpitäneet ja kehittäneet yhdessä aviomiehensä kanssa. Heille tulee ero, ja mies pistetään pihalle rahatonna ja työttömänä kun emäntä oli löytänyt uuden isännän. Mies voi vaatia osituksen kohtuullistamista vedoten työpanokseensa, joka olisikin oikeudenmukaista.
TAI, tilanne missä avioehdollinen pariskunta on ostanut kesämökin vaimon nimiin, mutta velka otettu miehelle ... miksi näin joku menettelisi, en tiedä... mutta mahdollista se olisi ja ääriesimerkki siitä miksi sovittelupylää joskus tarvitaan.
Ei, sovittelupylälään turha vedota avioehdollisessa avioerossa jos sinulla on perintönä tullut kesämökki jolla miehesi on tehnyt normaaleja "kesälomalaisen" hommia (hakannut halkoja, kantanut vedet, tervannut veneen, paikannut saunan vuotavan katon, jne.)
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
103 b § (16.4.1987/411)
Ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.
Ositusta soviteltaessa voidaan määrätä:
1) että puoliso ei saa avio- oikeuden nojalla toisen puolison omaisuutta taikka että sanottua oikeutta rajoitetaan;
2) että tietty omaisuus, jonka puoliso on ansainnut tai saanut puolisoiden asuessa erillään tai joka puolisolla on ollut avioliittoon mentäessä taikka jonka puoliso on saanut avioliiton aikana perintönä, lahjana tai testamentin nojalla, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta;
3) että omaisuus, johon toisella puolisolla ei avioehtosopimuksen nojalla ole avio- oikeutta, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus.
Osituksen sovittelua koskeva vaatimus voidaan tehdä joko osituksessa tai osituksen jälkeen. Kun sovitteluvaatimus tehdään osituksen jälkeen, on noudatettava, mitä osituksen moitteesta ja osituksen pätemättömäksi julistamisesta on voimassa.
M36:n vastaus on oikea: osituksen sovittelu tulee kysymykseen vain poikkeustapauksissa, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua.
Pienen tarkennuksen se kuitenkin vaatii:
>>Avioehdollisessa avioerossa tällainen tilanne voisi tulla eteen jos 20 vuotta sitten vaimolle on tullut perintönä tila (testamentissa avio-oikeus suljettu pois, tai heillä avioehto muuten) // Mies voi vaatia osituksen kohtuullistamista vedoten työpanokseensa, joka olisikin oikeudenmukaista.
... joka entisestään "korostaa" testamentissa perijän puolisoa koskevan "avio-oikeusrajoitteen" painoa ja vaikutusta.
Tuohon liittyen... ilmeisesti ei kuitenkaan mitään estettä ko. testamentin ehdosta huolimatta, että aviopuolisot tekevätkin "anti-avioehdon" perinnön tultua, jolla nimenomaisesti antavat avio-oikeuden toistensa omaisuuksiin, vaikka olisi ristiriidassa testamentin ehdon kanssa? TAI, osituksessa vapaaehtoisesti sovittelevat ositustaan niin että perintö olisikin mukana osituslaskelmassa.
Totta, varmaan aika teoreettinen pohdinta... mutta silti...
En ymmärrä mitä haet tuolla "anti-avioehdolla". Tuo on ainakin minulle aivan uusi aviovarallisuusoikeudellinen käsite. Avioliittolain mukaan avioehtosopimuksella voidaan sopia avio-oikeuden ulottuvuudesta. Tehtyään avioehtosopimuksen puolisot voivat myöhemmin halutessaan muuttaa avio-oikeuden ulottuvuutta tekemällä uuden avioehtosopimuksen muotomääräyksiä noudattaen. Ei ole estettä sille, että puolisot laajentavat tai supistavat avioikeuttaan toistensa omaisuuteen tällä tavoin.
Oikeuskirjallisuudessa vallitsevan kannan mukaan testaattorin testamentissaan antama avio-oikeutta koskeva määräys sitoo testamentinsaajaa sillä tavoin, että hän ei voi puolisonsa kanssa pätevästi syrjäyttää testaattorin tahtoa itseään sitovasti. Sama koskee myös osituksen esisopimusta. Puolisot eivät voi keskenään sopimalla syrjäyttää testamenttimääräystä aviovarallisuusyhteyden kestäessä. Aviovarallisuusyhteys katkeaa ositusperusteen syntyhetkellä (kun avioerohakemus saapuu käräjäoikeuden kansliaan tai kun toinen puoliso kuolee taikka julistetaan kuolleeksi).
Kokonaan toinen asia on, että osituksessa puolisot voivat halutessaan toimittaa osituksen testamenttiehdon syrjäyttäen. Tässä on kyse sopimusvapauden periaatteen ilmentymästä.
En selvitä tarkemmin oikeuskirjallisuudessa tuolle yllä lyhyesti esitellylle kannalle esitettyjä perusteluja. Totean vain, että vastaus liittyy testaattorin tahdon toteuttamiseen ja toisaalta saannon vastikkeettomuuteen. Yllä esitetty koskee myös lahjakirjaan liitettyä po. ehtoa.
Olet aivan oikeassa. Kysymys on todellakin käytännön oikeuselämälle vieras.
Tiedän ettei "anti-avioehto" ole juridinen termi. Mutta olen sitä joskus käyttänyt, keskusteluissa joissa harkinta-aikana ositusta tekevä henkilö pohtii mitä tapahtuu elleivät avioeroakaaan. Kun kerron, että ositus jää voimaan eikä heillä ole avioliittonsa jatkuessa enää avio-oikeutta toistensa omaisuuksiin... alkaa ihmettely, koska ei heillä ole avioehtoa koskaan ollut. Kun on tullut puhe kuinka avio-oikeus palautetaan ko. tilanteessa, olen kirjoittanut "anti-avioehdosta"... puhekielessä kun yleensä avioehto ymmärretään pelkästään tuon oikeuden rajoittamiseksi.
Jälkimmäinen selvennys ja tieto oli hyvä saada, kiitos. Eli, aviopuolisot voivat eronsa osituksessa vapaaehtoisesti sovitella sitä myös toiselle testamentilla tulleen omaisuuden osalta, vaikka siinä avio-oikeuksia koskeva ehto. Oikeudenmääräämä pesänjakaja ei.
Asia on sen verran komplisoitu, että kehottaisin kysyjää selvittämään avioliiton taloudelliset vaikutukset ennen avioliiton solmimista lakimiehen kanssa. Itse en enempää tässä asiaan syvenny.
Suomen avioliittolaissa säännökset ovat lain 4. luvussa:
Avioliittolaki
4 luku (13.12.2001/1226)
Aviopuolisoiden oikeussuhteet
Suomen tuomioistuinten kansainvälinen toimivalta
(Pykälät 126 - 138)
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234?search[type]=pika&search[pika]=avioliittolaki