Pitkä parisuhde

Olemme nelikymppinen pariskunta ja olleet yhdessä yli kaksikymmentä vuotta. Tuntuu että meillä ei ole enää ketään ystäväpariskuntaa, joilla menisi hyvin; yhteiset illanvietot ovat nykyään omituisia, jos viinaa juodaan niin heti pariskunnistakin vähintään toinen alkaa katsomaan muita sillä silmällä. Pahimmassa tapauksessa yrittää meistä jompaakumpaa, lääppii, flirttailee tms. Emme voi oikeastaan käydä yhdessä enää missään kahdestaankaan, sinkkuja ja eronneita on niin paljon eikä sillä tunnu olevan mitään väliä tuleeko pippaloihin oman parin kanssa vai ilman, nämä yksinäiset yrittävät kaikkensa saadakseen jomman kumman meistä pauloihinsa. Pidämme huolta kunnostamme, pukeudumme nuorekkaasti ja näytämme suhtkoht nuoremmilta mitä olemme. Haluaisimme käydä jossain joskus viikonloppuisinkin eikä aina nyhjätä kotona, mutta jos jonnekin lähdemme, yleensä ilta päättyy mahtavaan riitaan, koska toista on yritetty iskeä. Itse olen hirvittävän mustasukkainen, samoin puolisoni. Minua masentaa tämä nykypäivän touhu. Eivätkö sinkut löydä toisiaan, miksi täytyy katsella ja yrittää toisen omaa?
121481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Omassa parisuhteessaan epäonnistuneet naiset käyvät varattujen miesten kimppuun.

Äänestä

Poikkeuksen ja paljastan hieman itsestänikin.
Olen muutaman kerran törmännyt pariskuntiin, joi-
den emännät ovat osoittaneet halukkuutta flirttiin
normaalia voimakkaammin.

Ei pitäisi olla kovin yllättävää, että väljähty-
vässä suhteessa haetaan sähköä fyysisen mielihy-
vään suhteen ulkopuolelta. Monet rouvasihmiset
ovat sensuellisempia ulosannissaan ja samasta
syystä myös miehen tuntosarvet ovat herkemmät
kielletyn hedelmän äärellä. Sellaista voi kyllä
vastustaa, mutta jos suhde selvästi heijastaa
ulospäin välinpitämättömyyttä ja orastavaa lop-
pua, sen hedelmän nauttiminen saa sallimuksen
makua.

Äänestä
  • Se ei ole kaikilla niin, että mitä pidempään ollaan yhdessä, sitä väljähtäneempää fyysisyys suhteessa on. Omasta kokemuksestani voin todeta, että seksuaalisuus pääsee aivan uusiin ulottuvuuksiin pitkässä suhteessa. Ehkä se näkyy sitten ulospäin sensuellisuutena ja viattomana flirttinä? Mikä sitten on tavallista voimakkaampaa flirttiä? Ja kummat reagoivat flirttiin enemmän, miehet vai naiset? Kuka kunnioittaa enää toisen omaa?

    Äänestä

  • mustat sukat kirjoitti:

    Se ei ole kaikilla niin, että mitä pidempään ollaan yhdessä, sitä väljähtäneempää fyysisyys suhteessa on. Omasta kokemuksestani voin todeta, että seksuaalisuus pääsee aivan uusiin ulottuvuuksiin pitkässä suhteessa. Ehkä se näkyy sitten ulospäin sensuellisuutena ja viattomana flirttinä? Mikä sitten on tavallista voimakkaampaa flirttiä? Ja kummat reagoivat flirttiin enemmän, miehet vai naiset? Kuka kunnioittaa enää toisen omaa?

    siihen mikä minut sai aloituksessasi miettimään, tuo mustasukkaisuus lienee ongelmanne.

    Ja tästä kirjoituksestasi välittyi että, sinä pidät flirttailua sallittuna, vaikkakin viattomana. Ravintolassa viatonkin flirttailu saatetaan ymmärtää väärin, joten ehkä sinun ja miehesi olisi ravintolassa vain syytä keskittyä katselemaan toisianne silmiin.

    Äänestä

  • mustat sukat kirjoitti:

    Se ei ole kaikilla niin, että mitä pidempään ollaan yhdessä, sitä väljähtäneempää fyysisyys suhteessa on. Omasta kokemuksestani voin todeta, että seksuaalisuus pääsee aivan uusiin ulottuvuuksiin pitkässä suhteessa. Ehkä se näkyy sitten ulospäin sensuellisuutena ja viattomana flirttinä? Mikä sitten on tavallista voimakkaampaa flirttiä? Ja kummat reagoivat flirttiin enemmän, miehet vai naiset? Kuka kunnioittaa enää toisen omaa?

    En yleistänyt. En ole eilisen päivän koira.

    On totta, että pitkäaikainen suhde voi tuoda fyy-
    siseenkin suhteeseen syvyttä, mutta kolikolla
    on aina toinenkin puoli. Harva nykysuhde kestää
    vuosikymmeniä, puhumattakaan liitoista.

    Tavallinen flirtti on sitä, mitä onkin, usein
    vain sanahelinää. Kun flirttiin istuu mukaan
    selkeä ruumiinkieli sekä selkeät vihjailut ja
    koskettelun halu on selvää, että silloin on
    molempien päätettävä mihin suuntaan viisari
    värähtää. Lisäksi tapaamillani rouvilla on ollut
    voimakas ulosanti, jota sinkut voivat vain ka-
    dehtia.

    Toisen oma? Tuossakin on vedettävä raja. Elämme
    nykyaikaa, jossa röyhkeätkin lähentymisyritykset
    ovat arkipäivää - niin miehillä kuin naisillakin.
    Itsellänikin on ollut muijaystävä, joka teki melko
    selväksi, ettei ole toisen oma. Se suhde kesti
    vajaan vuoden. Kauaa en katsellut tuota "vapauden-
    kaipuuta".
    Monet kertovat vasta lakanoista vapauduttuaan,
    että paperiliitto on olemassa, toiset taas
    tekevät sitä kaikkien tieten ja jopa nähden.

    Jos taas alistuu tilanteeseen - sitähän "kave-
    reiden" luo meneminenkin on - voi varautua teke-
    mään heti selväksi, missä mennään. Sallimalla
    kerran, voi varautua jatkoyrityksiin.

    Voi, kun voisikin sanoa, että kaikki ihmiset
    pystyvät kunnioittamaan toisen omaa. Ikävä vain,
    että kunnioitus on nykyään enää immateriaalista
    tai esineeseen kohdistuvaa, ei esim. avioliittoi-
    hin.

    Nostan hattua sellaisille suhteille, jotka kestä-
    vät vuosikymmeniä. Se selkeyttää elämää pitkän
    päälle. Olen tavannut pariskuntia, harvoja tosin,
    joiden pitkään kestäneessä suhteessa on hyvä har-
    monia ja tavattoman leppoisa ilmapiiri ja häpeä-
    mättömiä hellyydenosoituksia.

    Jos tämä kuulostaa sinusta puolustuspuheelta, sitä
    se ei ole. Omia tärkeitä kulmakiviäni on juuri tuo
    lähimmäisen olemassaolevan parisuhteen kunnioitus.

    Elämällä vain sattuu olemaan monenlaisia karvoja.

    Äänestä

  • mustat sukat kirjoitti:

    Se ei ole kaikilla niin, että mitä pidempään ollaan yhdessä, sitä väljähtäneempää fyysisyys suhteessa on. Omasta kokemuksestani voin todeta, että seksuaalisuus pääsee aivan uusiin ulottuvuuksiin pitkässä suhteessa. Ehkä se näkyy sitten ulospäin sensuellisuutena ja viattomana flirttinä? Mikä sitten on tavallista voimakkaampaa flirttiä? Ja kummat reagoivat flirttiin enemmän, miehet vai naiset? Kuka kunnioittaa enää toisen omaa?

    siitä se muidenkin kunnioitus lähtee. Jos ette itse kunnioita parisuhdettanne, miksi muut niin tekisivät. Kaikki flirtti, joka voi tapahtua puolison silmien alla on ok, eikä johd mihinkään kähmintään.

    Jos olette mustasukkaisia ja epävarmoja itsestänne sekä puolisostanne, miksi ylipäätään flirttaillette.

    Ihan vinkiksi vain miettimistä kun valitit ettei enää löydy onnelisia pariskuntia...ehkäpä he eivät viihdy mustasukkaisessa seurassanne!

    Äänestä

ei pääse mihinkään, kuuluu elämään.
Jotkut käyttävät niitä jokapäivä,jotkut harvemmin.

Ai niin..reikäkin niihin joskus tulee ja korjata ei voi, sekin kuuluu elämään :)

Äänestä

Jos olette olleet yhdessä yli kaksikymmentä vuotta ja olette vielä molemmat yhä edelleen "hirvittävän" mustasukkaisia, on jotain pielessä. Mustasukkaisuus ei ole välittämistä vaan omistushalua ja viesti puolisolle, ettei luottamusta ole.

Miksi pidätte toisianne noin epäluotettavina? Ei kai ole teidän vikanne jos joku yrittää lääppiä tai iskeä? Kai osaatte sanoa ei...tai sitten ette osaakaan ja siitä riitanne syntyvät.

Kovin lapselliselta parisuhteenne vaikuttaa vaikkakin on jo noinkin vanha.

Puhun kokemuksesta sillä olen itse ollut myös hyvin epävarma ja mustasukkainen kunnes ymmärsin olevani mieheni rakkauden arvoinen ja sen, että hän rakastaa minua ja häneen voi luottaa. Ei edes pieni flirtti enää haittaa koska voimme luottaa toisiimme. Ja tietenkään emme ota vastuuta toisten käytöksestä emmekä provosoidu siitä niin, että pilaisimme esim. oman iltamme.

Kasvakaa siis aikuisiksi tai hakekaa apua ammattilaiselta!

Äänestä
  • Lapsellista tai ei, välitämme toisistamme todella.Osaavatko ammattiauttajatkaan todella auttaa? Nykypäivän meno on vain juuri sitä, että kukaan ei enää pysy yhdessä, avioliitto on vain sanahelinää.

    Äänestä

  • mustat sukat kirjoitti:

    Lapsellista tai ei, välitämme toisistamme todella.Osaavatko ammattiauttajatkaan todella auttaa? Nykypäivän meno on vain juuri sitä, että kukaan ei enää pysy yhdessä, avioliitto on vain sanahelinää.

    olla uskomatta avioliittoon ja pitkään suhteeseen jos kerran itse sellaisessa elät?
    Jos suhteenne on hyvä luulisi että pystytte kestämään ulkopuolisten flirtin ilman hirveitä riitoja.Tietenkin riidatkin kuuluvat parisuhteeseen mutta tuntuu kyllä oudolta aiheelta pitkässä,"hyvässä" suhteessa jos se on aiheetonta mustasukkaisuutta

    Äänestä

  • mustat sukat kirjoitti:

    Lapsellista tai ei, välitämme toisistamme todella.Osaavatko ammattiauttajatkaan todella auttaa? Nykypäivän meno on vain juuri sitä, että kukaan ei enää pysy yhdessä, avioliitto on vain sanahelinää.

    Ammattiauttajista on apua, jos haöluaa apua. Jos ei todellisuudessa ole halukas tilannetta muuttamaan, ei kukaan voi auttaa.

    Olen ollut mieheni kanssa yhdessä lähes 30 vuotta ja lähes tulkoon saman verran myös kaikki ystäväperheeni. Ehkä se sosiaalinen ympäristö, jossa elät sattuu sisältämään näitä epävakaita parisuhteita, joita taivastelet.

    Yhä edelleen väitän, että aito ja oikea välittäminen ei ole mustasukkaisuutta vaan luottamista ja toisen kunnioitusta. Välittämisen ja muka-rakkauden nimissä tehdään paljon pahaa ja vääriä asioita parisuhteen kannalta. Rakkaus on aina positiivinen voima eikä aiheuta kenellekään pahaa tai pahaa mieltä.

    Äänestä

  • seurassa?! kirjoitti:

    Kiitos kommentista!Taidanpa laittaa kaikki menot ja ystävyyssuhteet suurennuslasin alle ja annan piutpaut turhauttaville menoille ja kavereille. Todellisen ystävyyden tunnistaa, siinä ei yritetä kaverin omaa. Ehkäpä myös maiseman vaihto kannattaisi, eli uudet menot entisten tilalle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mustat sukat kirjoitti:

Olemme nelikymppinen pariskunta ja olleet yhdessä yli kaksikymmentä vuotta. Tuntuu että meillä ei ole enää ketään ystäväpariskuntaa, joilla menisi hyvin; yhteiset illanvietot ovat nykyään omituisia, jos viinaa juodaan niin heti pariskunnistakin vähintään toinen alkaa katsomaan muita sillä silmällä. Pahimmassa tapauksessa yrittää meistä jompaakumpaa, lääppii, flirttailee tms. Emme voi oikeastaan käydä yhdessä enää missään kahdestaankaan, sinkkuja ja eronneita on niin paljon eikä sillä tunnu olevan mitään väliä tuleeko pippaloihin oman parin kanssa vai ilman, nämä yksinäiset yrittävät kaikkensa saadakseen jomman kumman meistä pauloihinsa. Pidämme huolta kunnostamme, pukeudumme nuorekkaasti ja näytämme suhtkoht nuoremmilta mitä olemme. Haluaisimme käydä jossain joskus viikonloppuisinkin eikä aina nyhjätä kotona, mutta jos jonnekin lähdemme, yleensä ilta päättyy mahtavaan riitaan, koska toista on yritetty iskeä. Itse olen hirvittävän mustasukkainen, samoin puolisoni. Minua masentaa tämä nykypäivän touhu. Eivätkö sinkut löydä toisiaan, miksi täytyy katsella ja yrittää toisen omaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu