Hei
En halua nyt mitään kommentteja bioäideiltä että olen rahan perässä juoksija. Mietin nyt kovasti että jos ryhtyisin työkseni sijaisvanhemmaksi mutta elääkö tällä ammatilla? Eli jos otan kaksi tavis lasta kotiini asumaan millaista palkkiota kuukaudessa tulen saamaan jos ovat perushoidettavia?
Minulla on kasvatuspuolen koulutus mutta paikkakunnalla jossa asun, ei ole alan työtä tarjolla. Sijaisvanhempia etsitään kyllä kovasti joten tämäkin olisi yksi vaihtoehto. Taloomme ei kyllä mahtuisi enempää kuin yksi tai kaksi sijaislapsi tai sitten taloamme pitäisi laajentaa ullakollepäin.
En halua nyt mitään kommentteja bioäideiltä että olen rahan perässä juoksija. Mietin nyt kovasti että jos ryhtyisin työkseni sijaisvanhemmaksi mutta elääkö tällä ammatilla? Eli jos otan kaksi tavis lasta kotiini asumaan millaista palkkiota kuukaudessa tulen saamaan jos ovat perushoidettavia?
Minulla on kasvatuspuolen koulutus mutta paikkakunnalla jossa asun, ei ole alan työtä tarjolla. Sijaisvanhempia etsitään kyllä kovasti joten tämäkin olisi yksi vaihtoehto. Taloomme ei kyllä mahtuisi enempää kuin yksi tai kaksi sijaislapsi tai sitten taloamme pitäisi laajentaa ullakollepäin.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Kysyi siitä elääkö sijaisvanhemmuudella. Kyllä sillä varmasti toimeentulonsa saa, mutta mieti silti kaksi kertaa ennenkuin alat hommaan. Laitat hommassa koko perheesi likoon. Kokemuksen rintaäänellä ein suosittele sijaisvanhemmuutta enää kenellekään. Kun ongelmia tulee, jäät yksin asian kanssa. Sos.työntekijän ratkaisu on aina se, että lapsi lähtee, siis siirtyy seuraavaan paikkaan. Siitäkin huolimatta, että psykologin on testannut lapsen ja todennut hänen kiinnittyneen perheeseenne. Siinähän sitten jäätte oman perheenne kanssa yrittämään selviytymistä. Kukaan ei enää sen jälkeen kysy, että miten voitte. Kukaan ei huolehti siitä, että yhteys lähteneeseen lapseen säilyy. Perhe on usein niin suosssa, että sieltä ei voimavaroja riitä enää yhteydenpidon järjestämiseen.
Sijaisvanhemmuuden alussa luvataan tukea ynnä muut, mutta todellisuus on toinen. Tosin tässäkin on iso rooli sillä kuka työntekijä teillän on. En siis yleistä, koska tiedän, että löytyy myös empaattisia, asiansa osaavia sos.työntekijöitä. Jotka ottavat huomioon kaikki osapuolet myös keskeytyvissä sijoituksissa. Meillä ei vain ollut näin.
Itse olen tässä prosessissa menettänyt täysin itsetuntoni ja sairastunut masennukseen. Painiskelen voimakkaiden katkerien tunteiden kanssa ja yritän kuitenkin pitää jäljellä olevan perheen jotenkin kasassa. Joten harkitse asiaa ennnenkuin päätät.
Hyvä kuulla näitä varjopuoliakin. On kyllä todella varmaan raskasta jos sijaislapsi revitään taas perheestä toiseen,,,mitähän sekin auttaa tätä lasta. Sijaislapseen kiintyy varmasti kovasti ja jos lapsi lähtee pois ovat tunteet pinnassa. Mietin kovasti, jäikö teille olo että petitte tämän sijaislapsen ja eikö tämä sijaislapsi luule, että tekin hylkäsitte hänet, kun ette voi pitää yhteyttä..
Tosi surullista.
Kyllä me petimme lapsen, näin tunnen. Käsitykseni mukaan tässä sijoituksen purkuhommassa tuhoutui meidän perheen elämämme lisäksi myös ainakin iso osa hänen elämäänsä ja luottamustaan aikuisiin.Ja siitä tunnen aivan valtavaa tuskaa. Tämä tuska ei anna minulle rauhaa ilmeisesti yhtenäkään päivänä enää elämässäni.
Voin kyllä kuvitella että olet koko loppu elämäsi pahoillasi. En voi kuvitella miksi lapsella aiheutetaan näin suurta tuskaa. Miten sossut perustelevat ettei lapseen saisi enää pitää yhteyttä? Ei tässä ole kyllä ajateltu lasta yhtään. Voin vain kuvitella mitä lapsen päässä on pyörinyt kun hänet on viety uuteen perheeseen, lapsi miettii mitä pahaa hän on tehnyt, eivätkö entiset sijarit pitäneetkään minusta jne...anteeksi jos käännän veistä haavassa mutta näin asia varmaan todellisuudessa on.
Eikö tällaisesta pitäisi valittaa jollekkin taholle, ei tämä ole enää lapsen suojelua!
Eikö Pride-koulutuksessa opetettu, että sijoitukset ovat väliaikaisia ja tavoitteena on sijoituksen purku ja lapsen palaaminen omaan kotiinsa. Jos Pride-valmennus olisi tehty oikein, ei teille olisi tullut purku yllätyksenä ette olis pettyneitä vaan olisitte asennoituneet ammattimaisemmin tehtäväänne. Eikö teille anneta uutta sijoitettua enää vai oletteko lopettaneet sijaritoiminnan nyt.
Lapsi kokee itsensä petetyksi ainoastaan, jos olette puhuneet hänelle vastoin totuutta, että hän jää kokonaan tiedän sijareiden lapseksi täysikäisyyteen asti. Pride-koulutuksessa on kämmätty, kun teille kävi noin surkeesti väärinymmärryksen takia.
Helinä-keijulle, lapsi ei siirtynyt kotiin, vaan toiseen perheeseen. Tämä siksi, että emme saaneet tukea lapsen kanssa elämisessä ilmenneisiin ongelmiin, vaan sos.työntekijän ratkaisu oli lapsen siirtäminen toiseen perheeseen, vaikka psykologi oli testannut lapsen ja ilmoittanut, että siirto ei ole lapsen edunmukainen. Vaan tuki ja apu olisi pitänyt nimenomaan järjestää perheellemme, jotta olisimme selvinneet lapsen kanssa. Sos.työntekijät eivät ole kieltäneet meitä tapaamasta lasta nyt sijoituksen katkettua, vaan ongelma on se, että he eivät sitä millään tavalla enää tuekaan. Mikä kertoo siitä, että heillä ei ole käsitystä siitä, mitä tämä kaikki tulee lapselle jatkossa merkitsemään. Myöskään uusi perhe ei tue yhteydenpitoa, heille me olemme vain yksi epäonnistunut kamaluus. Sos.työntekijöille tämä tapaus on vain yksi muiden joukossa ja homma jatkuu.
Tottakai tekin nyt tukea vailla olevana lapsiperheenä olette oikeutettu lastensuojeluun, mutta käsittänet, että teidän perheestä tulee sitten lastensuojelun asiakkaita. Jos teillä on lapsia, niin kannattaa olla tarkkana, ettei heitä huostaanoteta, kuten niin monelle avunhakijalle on käynyt. Jos menet valittamaan teidän onnettomuudesta ja masennuksesta, herätät epäilyt sossulassa.
Mielestäni olisi kyllä ollut aika hullua tukea teitä sijaisperheenä silloin kun teillä vielä oli sijaislapsi. Sijaisperheeltähän edellytetään juuri sellaista vahvuutta, mitä lapsen omasta bioperheestä ei löytynyt. Tätä juuri on valitettu, että vasta kun lapsi on saatu siirrettyä vieraaseen perheeseen, niin sitten annetaan tukea, mutta niin kauan kuin laspi on omassa perheessään, ei tukea tipu, mikä onkin koomista. Ilmeisesti tässä nyt on jotain tajuttu sossulassakin. Sitten vielä ihmettelen, eikö ennemminkin lapsen yhteydenpitoa omaan biosukuunsa pitäsi tukea, eikä suinkaan yhteydenpitoa ex-sijareihin. Jotkut lapset ovat heittopussina useammassakin perheessä, ja jos näihin kaikkiin tuetaan ja ylläpidetään yhteyksiä, niin lapsiparan aika ei kertakaikkiaan riitä uusien ja vanhojen sosiaaliverkostojen ylläpitämiseen. Hän saattaa kokea ex-sijareiden yhteydenpidon itselleen velvollisuutena ja rasituksena. Siksi varmaan on valittu toi tie, mitä teidän kohdalla sovelletaan. Toki näitäkin olis pitänyt Pride-koulutuksessa valaista sijariammattiin päätyviä.
että sij.vanhemmuus on todella ammatti, jossa lapsi tulee perheeseen hoidettavaksi, siksi aikaa, kunnes kotiasiat ovat kunnossa. Lähtökohtaisesti sijoitus on aina väliaikainen. Joissakin tapauksissa vanhemmat onnistuvat ja saavat lapsensa kotiin ja se ei saisi KOSKAAN olla sij.perheelle surullinen asia, vaan pitäisi osata iloita lapsen puolesta.
Tämä on lasten suojelua, ei sijaisperheiden.
Ihmettelenkin tuota edellistä kirjoitusta, kuinka siinä sijari on noin pahasti katkeroittanut itsensä aivan normaalista käytännöstä.
Kuten itsekin tiedät sij.perheistä on huutava pula.
On vain onnellista, jos yksi lapsi lähtee, niin voi tarjota seuraavalle kodin, niin kauaksi aikaa kun hän sitä tarvitsee. Ei pidä ruveta toisten lapsiin tuolla tavoin roikkumaan.
Kahden lapsen kanssa ei voi puhua taloudellisesta pärjäämisestä mitenkään. Vähintään neljä pitää olla, jos aikoo saada itselle jotain palkan tapaista. Kaikki menee.
ehkä ymmärsin väärin? Siis sanoit vain, että lapsi lähtee. Siis lapsi meni mihin?
Toiseen sij.perheeseen vai biokotiin?
varmasti itsekin tuntisin samoin. Anteeksi, kun en heti tajunnut mistä oli kysymys.
Sun on vaan jotenkin yritettävä kovettaa mielesi ja vapauttaa itsesi kaikesta syyllisyydestä, koska ratkaisun on tehnyt sossu ja hänelle myös kuuluu kantaa vastuu tekosistaan.
Tässä jälleen yksi esimerkki sossujen "ammattitaidosta". Tällä kertaa vain sijarin kertomana. Miten samat sossut ovat näin ammattitaidottomia sijareiden suuntaan, mutta jos biot kertovat töppäilevistä sossuista, niin heidän pitää löytää vastaus peilistä, joidenkin sijareiden mielestä.
Sinulle vielä sanoisin, että jos tuntuu, ettet jaksa sen teidän sossun kanssa enää olla missään tekemisissä, niin ota yhteyttä suoraan johonkin toiseen kuntaan, jossa pulaa sij.perheistä. Etäisyydestä riippuen esim.Helsinki ja Tampere ovat isoja kuntia joissa kova pula.
Älä jää siihen nyt murehtimaan asiaa, jolle et mitään voi. Jatka töitä jonkun toisen lapsen auttamiseksi, ehkä saat siitä edes vähän lohtua ja tasoitusta itsellesi, kun huomaat, että edes joku toinen lapsi saa sinusta apua, vaikka tätä ensimmäistä et saanutkaan pitää. Tuntuu kovalta, mutta sun on nyt pakko katsoa eteenpäin, et voi mitään ja käytä siis energiasi murehtimisen sijasta siihen, että auta jotain toista lasta.
Eri lastenkodeissa on paljon lapsia, jotka odottavat syliäsi. Mieti sitä ja unohda kaikenlainen itsesääli.
Jos ei ajattele itseään niin pitää ajatella ainakin omia biolapsiaan, haluaako heidän elämänsä pilata
Ymmärsit väärin. Lapsi ei palannut kotiin, vaan hänet sijoitettiin toiseen perheeseen. Olen kanssasi ehdottomasti samaa mieltä, että kotiutus on aina (useimmiten) työvoitto ja positiivinen asia. Mutta tässä tapauksessa siitä ei siis ole kyse.
jatkamme edelleen perhehoitajina.Hän ei ollut ainoa perheeseemme sijoitettu lapsi. Kovasti toivoisin vielä pientä lasta, mutta sinäkin kokeneena perhehoitajana tiedät varmasti sen, että kun kerran olet astunut sos.työntekijän varpaille, niin tie on siltä osin kuljettu. Eli kunta ei sijoita perheeseenne enää lapsia.
Olen kuullut vastaavista tilanteista ja siihen sijaisperheille pitäisi olla jotain tukea antaa.
Miettivätkö sijoittajat ollenkaan sitä, miten nuo teille muut sijoitetut voivat? Jos asiat ovat huonosti, että pitää muualle sijoittaa niin miten ne selittivät että osa lapsista jää teille? Vai ovatko ne toisesta kunnasta?
Olen vain kuullut tuttavaltani, että joutuivat vaikeuksiin myös muiden lasten kanssa kun yksi oireili ja sossut siirsivät toiseen perheeseeen.
sympatiseeraan sinua. Olen ollut myös itse vastaavassa tilanteessa.
Emme saaneet lapselle hänen tarvitsemaansa apua, eikä minua uskottu, kun yritin puhua hänen puolestaan. Tunsin lapsen parhaiten ja tiesin, etten itse pysty antamaan sitä mitä hän olis tarvinnut.
tilanne ajautui sitten siihen, että lapsi oireili niin pahasti, että meidän oli itse luovuttava hänestä, toivoen, että hän sitten saisi sen avun mitä meillä olessa ei saanut.
Vaan eipä saanut. Katsottiin vain hänen ongelmiensa johtuneen meidän kodista ja kun hän pääsi "huippuhyvään" (lue kalliiseen) kotiin, niin hänen ongelmansa poistuivat. Ei häntä siis perheen mielestä, eikä sossujenkaan mielestä tarvinnut terapioihin ohjata, eikä selvittää todellista ongelmaa. En voi yksityiskohtaisemmin asioita kertoa, mutta lopputulos oli hyvin surullinen eikä hän ole pystynyt edelleenkään yksin ongelmiaan ratkomaan, eikä varmaan edes myönnä, että tarttis tehdä ja paljon, jotta voisi joskus eheytyä ja kypsyä aikuisuuteen.
Voisin sullekin privaatisti kertoa lisää ja mahdollisesti antaa, lähes saman kokeneena jonkinlaista henkistä tukea, jos tunnet tarvetta jutella, niin kirjota tohon [email protected]
Haluaisin yrittää tukea sinua, ettei sun tarvis mennä yhtä pohjia myöden kuin missä itse kävin.
niin onhan mahdollista, että sosiaalityöntekijä on alunperinkin ollut osaamaton ja typerä huostaanottaessaan lapsen omasta kodistaan. Ehkä se olikin aiheeton ja järjetön ratkaisu kanssa. Järki ei sossutantalla ole kasvanut matkan varrella, vaan lapsi otettiin sitten teiltäkin. Mites oli, tuettiinko lapsen bioperhettä heidän menettäessään lapsen, tuettiinko yhteydenpitoa omiin vanhempiin vai katkaistiinko ne samalla tavalla kuin teiltä nyt.
Emme voi luottaa tämän lapsen sosiaalityöntekijän mihinkään ratkaisuihin, aikeisempiin eikä tuleviin, kun kerran sijarikin on epäpätevyyden ja tyhmyyden lapsen asian hoidossa joutunut huomaamaan. Miten epätoivoisessa tilanteessa sitten lapsen bioperhe onkaan ollut. Sitä voidaan vain arvailla.
vaihtelevat kunnittain suuresti. Ota selvää omasta kunnastasi.
Ota myös huomioon, että tämä työ ei lopu silloin kun tavallinen työaika päättyy, vaan tämä on 24/7-työtä, kuten äitinä oleminen yleensäkin.
Palkkatyöhön verrattavaa palkkaa et millään saa yhden tai kahden sijoitetun hoitamisesta toimeksiantosopimuksella.
Moni kunta maksaa alinta mahdollista STM:n hyväksymää palkkiota, joka on tänä vuonna 310,44 €/kk/lapsi ja esim. Vantaan kaupunki 517,40 €/kk/lapsi.
Sijaisvanhemmuus on koko perheen juttu l. siinäkään mielessä ei ole kyse ammatista. Jos puolisosi ja kotona asuvat lapsenne ovat mukana pohdinnassa, niin kannattaa ensin pyrkiä seuraavaan valmennusryhmään ja jatkaa pohdintaa sen aikana ja jälkeen.
lapsilisän n. yht. vähän yli 600 €/kk/yksi lapsi.
2 x n. 1200€/kk.
Mutta kaikki menot ja kulut on laskettu yhtä lasta kohti n. 480 €/kk:ssa (perhelehti kertoi joskus, mitä lienee nykyisin se) eli jää "käteen" kaiken jälkeen n. 240€ lopullista palkkaa, tosin kuntien maksutavasta riippuen, suhtautettu ns. alimpaan maksuluokkaan!
Kyllä työnteosta jää todella paljon enempi käteen!
Eihän, jos töissä olisit, tarvisi maksaa jonkun lapsien ruokia ja niitä merkkivaatteita ja kännyjä ja tietsareita ym. mitä he kinuavat mitä eivät kotona saaneet ja biovanhemmat sanovat heille, että teillä ne tienaavat pirusti, vaatikaa parasta!
Ei niille yleensä kelpaa normi kotiruoka, pitää olla kaikenmaailman pizzerian pitsat ja limut ja herkut, katos kun me kotonakin saatiin niitä!
Just ever!
Ja arvaas
, kun he "omissa huoneissaan" tapetoivat seinäsi sinitarroilla julisteita täyteen ja pitää tilata heille kaikenmaailman suosikkeja ja sinä ja minää ym. lehtiä, voisin sanoa, että aika tyhjänpäälle jää sijaisperhe!
Ja hiukset pitää leikata parturissa ja värjätä joka kuukausi eriväriseksi ja merkkimeikit ostat
ja maksat viikkorahat ja mää en tee mitään kotityötä ellei mulle siitä makseta!
No, maalasin aika "piruja seinille", mut suurin osa tietämistäni s-lapsista elää noin,
Ja ne somaattiset sairaudet...siinä lisänä, mul on maha kipee tai pää, en mää jaksa mennä nyt kouluun jne. valitukset!
Voimia siinä tarvitaan, koska et sinä "saa antaa sijarina rakkautta" heille, etkä saa "myötäelää" lasten kanssa, niinhän ne biot tuolla mesuaa!
Fakta homma!
et tienaa tulevaa eläkettäsi juuri mitään,
kannattaa ottaa vapaaehtoinen eläke.
Eli miinukselle menee niin että hulina käy.
hoitamisesta muuta kuin nimenomaan siinä, että yhteiskunta maksaa lapsen kulut ja sijarille palkan?
Ja kyllä oli taas niin suurta rakkautta pursuava kirjoitus, että oikein palleaan alkoi koskea kun kuvittelee, että kenenkähän lapset siihen hukkumaisillaan ovat tuossakin perheessä.
Laskekaa heidät kotiinsa sieltä!
Mitä tämä viesti nyt oli olevinaan? Tuollaisia ovat omatkin lapseni, siis sellaisia kun lapset ovat nykyään.
Tietyn ikäiset haluavat tietyn merkkisiä vaatteita, pojatkin, hiusten väri, malli kiinnostaa, poikiakin. Uusimmat kännyt pitäisi aina olla (juttu, joka en todellakaan ymmärrä, miksi vanhemmat ostavat lapsilleen kännyjä kaiken maailman herkuilla kamerasta alkaen??!) ja 13-vuotias itku silmässä selittää, että hän tarvitsee oman kannettavan?! Kyllä kaikille lapsille (omille ja sijoitetuille) on jokaiselle tilattu yksi oma lehti (Suosikista alkaen Hevoshulluun) ja jokainen saa minun puolestani vaikka kattoa myöten laittaa julisteita huoneeseensa (niin kuin tyttäreni on liimannut hevosen kuvia). Viikkorahoja maksellaan ja kotitöitä vaaditaan tehtäväksi. Pizzaa kinuavat niin omat kuin sijoitetutkin.
Mutta haloo, ei kai sitä lapsille kaikkea pidä antaa mitä kinuavat? Ja ei tuo kinuaminen ole mikään sijaislasten erityisominaisuus. Älä nyt viitsi dramatisoida, ihan tavallista lasten toimintaa tuo on.
Mitä sitten kuvittelit sijariksi ryhtyessäsi? Että rikastuisit ja saisit pyhimyskehän ja kiitollista hyminää? Latteasti sanoen, paljon se ottaa ja paljon se antaa, ihan sama ovat lapset omia tai lainassa.
tunnistin siitä "provo"tekstistä kyllä hyvin myös meidän perheen tilanteen. Tuttua oli, eli puhuttiin luultavasti jo vähän isommista lapsista kuten meilläkin on.
Eihän heille mikään näytä riittävän. Kun saavat meiltä omastakin mielestään ihan hienot lahjat, niin kuitenkin joku kaveri on saanut vielä hienomman ja heti tulee valituksia, eikä lahja enää tyydytäkään.
Ottavat myös selvää kaikista hinnoista, että kuinka arvokasta tai halpaa olemme heille hommanneet.
Ihan kertovat kavereidensakin selvittäneen heidän lahjojensa hintoja. Ei se oikein kivalta tunnu.
Kaikkea on saatava ja vielä parasta.
Ei meillä siltikään ole lähdetty sille linjalle, että yli varojemme heidän toivomuksensa yrittäisimme täyttää. Sellaista ostetaan mihin varat riittävät. Lapset sen kyllä tietävät on sitä sen verran toitotettu, ettei meilläkään raha puussa kasva, mutta silti aina joku keksii jotain valittamisen aihetta.
Mun täytyy kyllä sanoa, että mun omat lapset olivat paljon vaatimattomampia. He ymmärsivät, että jos rahaa ei ole, niin sitä ei ole.
He eivät koskaan vaatineet mitään ja olivat iloisia, kun pitkänkin odotuksen jälkeen jotain toivomaansa lopulta saivat. Olihan se aikakin silloin vähän erilainen. Ei niin paljon ollut kaikkea muillakaan, mutta silti. Kyllä nää lapset vaatia osaa, eihän se tarkoita, että tarvii kaikkeen lähteä mukaan. Sanonkin aina, et joopa, joo. Mitähän muuta vielä, kun lähtee ne toivomukset ihan käsistä.
Tuon otsikon mukaisesti olen sitten yleensä tokaissut, eli meillä eletään näin, muiden touhut eivät kuulu minulle.
Minusta tuntuu myös, että mikään ei tunnu riittävän. Vähän sen jälkeen, kun digiboksi hankittiin, joku jo valitti, kun meidän oma ei ollut tallentava. Jonkun luokkakaveri oli saanut PlayStation 3:n (halvimmillaankin liki 700 euroa!!), meillä on "vain" pleikka 2. Lasten luokkakavereilla näyttää olevan arvokkaampia kännyköitä kuin minulla ikinä. Viimeksi poika näki jollakulla digikameran, jossa oli suuri näyttö ja totesi, että olisi kiva tuollainen "kunnon" kamera, ikään kuin meidän kameralla ei kuvia saisi. Joka huoneessa pitäisi olla telkkari ja mielellään myös DVD-laite yms. jne. Jos ei muuta valittamista keksitä niin joku tuote on vääränvärinen niin siksi pitäisi saada jo uusi, toinen. Materialismi tuntuu kukoistavan jo esiteineillä tavalla, jota en tule koskaan ymmärtämään.
Omat lapseni ovat aivan samanlaisia. Ei tämä mitenkään sijoitettuihin meillä rajoitu.
minä yleensä annan. Sanon, ettei meillä muutenkaan käydä naapureilta kyselemässä mitä syödään tai päälle laitetaan. Me elämme sen mukaan mihin meidän rahat riittää.
Nyt ovat keksineet jo alkaa valitta ihan kaikista ruoista. Leivän päällisistä. Millon ei kelpaa kinkku, sitten kun ostetaan makkaraa, joka on jonkun mielestä hyvää, niin toinen jo valittaa, et miksei enää osteta kinkkua ja miks aina tota samaa juustoa.
Muita juustoja kun on yritetty ei ole kelvannut.
Nyt olen tehnyt uudella leipäkoneella joka päivä tuoretta leipää, niin vanhin näistä keksi jo valittaa siitäkin, et eiks vois ostaa kaupan leipää, kun muka mun leipä kuivuu ja homehtuu nopeesti.
Totuus on ettei päivässä ole ehtinyt kuivua, eikä myös homehtua, mutta se on vaan sitä vali, vali, koko ajan.
Jotenkin perhanat osaavat vielä sanoa niin syyllistävästi, et vähän aikaa on sellanen olo, että teenkö oikeesti jotain väärin ja olenko nyt huono äiti. Tulee ihan tarve ruveta puolustautumaan ja selittelemään, kunnes taas tajuun kuinka älytön koko tilanne on.
Jotenkin noi lapset vaan saa meidät hyppäämään niiden pillin mukaan.
Kai se on takaraivossa se tunne, ettei vaan kukaan mistään, koskaan pääsis valittamaan.
Kasvatuksellisesti se on aivan sairas tilanne, kun pitää olla tavallaan varpasillaan. Joudun sanomaan itselleni monta kertaa, et järkiinny, et ole orja tai piika, vaan "äiti".
Tästä mikään ei riitä-jutusta on tehty ihan tutkimustakin. Toki tietyssä iässä useimmat lapset ovat materialistisia hinkujia, mutta... Varhaslapsuudessa koetut traumat tai ilman perushoivaa jääminen vaikuttavt ihmisen aivoissa tietyillä mm moraalia säätelevillä alueilla niin että niiden kehitys häiriintyy tai jää vajaaksi. Siksi todella monilla varhaislapsuudessa kärsineillä lapsilla ilmenee esim. näpistelyä ja tätä mikään ei riitä-syndroomaa, vaikka olisi tullut sijoitetuksi onnistuneesti jo vauva iässä. Hyvä puoli on se että näitä puutteita voi oppimalla ja toistolla korjata, mutta huono puoli on se että päätä on pakko lyödä seinään monta kertaa ennen kuin viesti menee perille.
Onko niin, että omalta äidiltä näille sijoitetuille riittäisi pienen pienikin ele.
Tässä nähdäkseni on se perustavaa laatua oleva ero, että vain oma äiti kelpaa. Vaikka vieras nainen menisi solmuun, niin se ei riitä. Minusta niiden biologisten äitejen, jotka aiheetta ovat menettäneet lapsensa huostaanottoputkeen, on hyvä ja lohdullista se tietää.
suunnilleen noin on. Siksi olen sitä paljon toitottanutkin sitä omien vanhempien tärkeyttä, ei pelkästään äitien.
Sama ulottuu myös muihin sukulaisiin. Vaikka mun sukulaiset tekis ja antais mitä, niin ei sillä tunnu juurikaan olevan mitään merkitystä, mutta jos omilta sukulaisilta saa vaikka käytetyn bussikortin, niin sitä pidetään kuin suurempaakin aarretta.
Elikkäs tämä toimii myös sitten päinvastoin.
Yhtä paljon kuin on merkitystä biovanhempien positiivisilla eleillä, niin vähintään yhtä isossa merkityksessä on se negatiivisten eleiden tuoma mielipaha.
Voin ihan suoraltakädeltä sanoa, että sijari ei koskaan pysty yhtä pahasti lapsen mieltä pahottamaan, kuin mihin pystyy oma äiti tai isä.
Se tunnetaso ja odotus, ovat aivan eri sfääreissä.
en tuollaisesta tutkimuksesta tiennytkään.
tuo oli lohdullista luettavaa, kiitos vielä kerran.
11 v. On asunut "omassa" huoneessa pari vuotta. On soittimet ja TV ollut koko ajan. Nyt kesällä lapsi sai uuden isomman telkkarin ja dikiboksin. Siivosin huoneen ja pesin ikkunan. Laitoin uuden television ja digiboksin paikalleen uudelle tasolle. Halusin yllättää lapsen. Lapsi tuli kotiin ja meni yläkerran omaan huoneeseen. Ajattelin, että sieltä tullaan hetken päästä " riemusta kiljuen". Kantapäät paukkuen tultiin... "Jos asuisin oman äidin kanssa minulla olisi kunnon huone. Nyt tuolla on niin ahdasta, ettei siellä voi olla" Se siitä yllätyksestä. Huone on kuitenkin ihan normaalin kokoinen vaatehuoneineen.
tykkäisin niin kovin antaa lapsille kivoja ylläytksiä, tai yleensäkin jotain sellasta, mistä voisi nähdä, että tulivat iloisiksi.
Ei jouluna, ei koskaan muulloinkaan ole onnistuttu niin hyviä lahjoja ostamaan, mihin oltais vielä seuraavanakin päivänä tyytyväisiä.
todella nopeesti selvittävät kavereidensa saamat lahjat ja hintataason. Jos yksikin löytyy, joka on saanut jotain kalliimpaa, menettää meiltä saatu lahja täysin merkityksensä.
Aivan sama peritaatteessa, mutta näiden lasten kanssa ei tosiaan koskaan saa kokea sitä antamisen iloa. Etupäässä pelkkää pahaa mieltä, epäonnistuneesta yrityksestä.
Pride koulutuksessa jo kertoa sijareiksi aikoville mitä amalia kokemuksen rintaäänellä sanoi eli toisin sanoen, lapsi on lahjomaton.
Korruptoituneet äköön vaivautuko.
ovat. Se on ok, mutta kun ovat myös ilahtumattomia, niin se surettaa.
Sijoitettukin lapsi saattaisi ainakin hetkeksi ilahtua, jos joku yllättäisi täyttämällä hänen oman toiveensa sensijaan että tuputtaisi antajan toivetta.
Sensijaan, jos jo niin pahaksi on päässyt, ettei lapsella ole enää omaa tahtoa tai toiveita lainkaan, niin sitten tavikselta on keinot vähissä. Pitää Pride-koulutuksessa ruveta miettimään miten sijoitetuilta lapsilta katoaa oma tahto, kuka nujertaa heidät sijoituksessa ja miten. Tähän tietenkin vakiovastauksena on sijoittajataholta, että se oma tahto on nujerrettu lapsuudenkodissa ja jos näin on, niin silloin sijoitus on aiheellinen. Ei ole kuitenkaan tavatonta, että lapsen oma tahto nujerretaan vasta sijoituksessa, ja miksi näin tehdään, sitä kysyn.
on pyritty järjestämään juuri lasten toivomusten pohjalta, siten, että olen heitä jututtanut, mistä tykkäisivät ja mikä olis kiva juttu. Mitä toivoisivat.
Ei heiltä yleensä edes tarvi utsia, vaan vaatimus/toivomuslista on pitkä.
Se vain on ongelma, kun tuota rahaa on käytettävissä hyvin rajallisesti, niin ei pysty kaikille kolmelle esim. joululahjaksi yhtä aikaa kaikkein kalleimpia vempaimia hommaamaan. Periaatteena meillä kuitenkin on se, että kaikki saavat tasapuolisesti, yhtä kallista, ettei kukaan tunne itseään syrjityn.
Kun ei niitä kaikkein kalliimpia markkinoilla olevia juttuja sitten pystytä antamaan ja joku kaveri onkin saanut kalliimman, niin siitä sitten se valitus. Kuitenkin nää lapset ovat kovia rikkomaan tavaroitaan sekä hävittämään, aivan riippumatta siitä kuinka kallista vehkeestä on kysymys. Saattaa siinäkin mielessä ilo jäädä heillä hyvin lyhyeksi.
Onhan tän kanssa jo tottunut elämään, mutta nyt taas joulun lähestyessä mietityttää. Ei kauheen kivalta tunnu se lahjojen miettiminen, kun tietää jo etukäteen, mitä siitä itselle seuraa.
Valituksia ja hukkaan heitettyä rahaa, kun ei joko kelpaa, tai sitten myyvät tai kadottavat lahjansa.
Vaatteetkin saattaa olla yhden käyttökerran jälkeen riekaleina.
Jouluna sitä toivoisi, että kaikilla olis hyvä mieli, siis myös itsellä.
Meidän 9 v. sijoitettu tuli mummolasta, jossa tapasi myös isäänsä. Ei ollut kunnolla saanut vaatteita pois, kun haki Anttila-lehden. Olivat isän kanssa katsoneet mitä joululahjaksi.Sitten huudettiin, että "äiti me katottiin K kanssa mulle joululahja. En tarvitse sitten muuta. Tässä se on: PS3-pelikonsoli hinta 699 e."
No meillä on 5 omaa lasta ja 3 sijoitettua. Kaikille saman hintainen lahja, ei maksa kuin 5592,00 e. :)
sinulla on hyväpalkkainen puoliso ;) Esim. Tampereella kokoaikaisesti lasta kotona hoitava saa 600 e/kk palkkiota (josta maksetaan vero) ja 370 e kulukorvausta. Lisäksi tulee veroton lapsilisä. Alussa saa käynnistämiskorvauksena max. 720 e kuitteja vastaan tarpeellisista hankinnoista ja kesäkuussa lomarahaa, mitäs se nyt oli, n. 260 e jos oikein muistan. Nämä siis aina yhtä lasta kohden.