nirso koira

Onko pennulle haitaksi jos sille syöttää vain maksalaatikkoa,jos se ei suostu syömään mitään muuta?
9715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ensinnäkin, kyseiset valmisruuat eivät ole koiranruokaa, sisältävät ihan liikaa mausteita, suolaa ja lisäaineita, eikä koiralle ja varsinkaan pennulle saa syöttää liikaa maksaa.

Äänestä

Luuletko tosiaan että maksalaatikko voisi olla tasapainoista ruokaa kasvavalle koiralle? Maksalaatikko ei ole pennulle sopivaa ruokaa jo pelkästään a-vitamiinin yliannostus vaaran takia. Rusinat ovat myrkyllisiä, aiheuttavat munuais vaurioita pidemmän päälle. Koira ei saa oikeastaan mitään kasvuun tarvitsemia vitamiineja ja hivenaineita tuollaisella ruokavaliolla.

katso peiliin jos olet tehnyt koirasta nirson.

Äänestä

jos pentukoira nirsoilee. Yleensä kasvuikäiselle pennulle kelpaa kaikki ruoka mitä kuppiin laittaa. Oletko antanut koirallesi matolääkityksiä? Loiset voisi olla yksi syy ruokahaluttomuuteen.

Koirasi ei nälkään kuole, jos joku ruokakerta jää välistä. Ota kuppi pois, jos ruoka ei kelpaa ja jonkin ajan päästä uudelleen tarjolle. Sinä olet sen isäntä ja määräät mitä teidän huushollissa syödään.

Äänestä
  • a vitamiini vaikuttaa d-vitamiinin imeytymiseen ja sitä kautta kalsiumin imeytymiseen.Eli liika a vitamiini vaikuttaa luuston kuntoon.

    Äänestä

  • että liika kirjoitti:

    a vitamiini vaikuttaa d-vitamiinin imeytymiseen ja sitä kautta kalsiumin imeytymiseen.Eli liika a vitamiini vaikuttaa luuston kuntoon.

    A ja D-vitamiinit ovat molemmat rasvaliukoisia vitamiineja. Eli ne kertyvät rasvakudokseen eivätkä poistu kuten vesiliukoiset, eli rasvaliukoisista vitamiineista voi saada yliannostuksen joka johtaa myrkytykseen. Myrkytystila voi aiheuttaa mm. sisäelinvaurioita ja lihasheikkoutta, pienille pennuille epämuodostumia, eli asia kannattaa ottaa vakavasti.

    Äänestä

Harmi, ettei täällä kaikilla riitä ymmärrystä!
Tiedän, että on myös sellaisia ihmisiä, jotka syöttävät pennuilleen pelkkää maksalaatikkoa. Tai vielä pahempaa, nimittäin pelkkiä nakkeja ja ranskalaisia! Mutta meille koirien terveys on tietysti tärkeämpää kuin ihmisten!

Meillä on myös ihan alusta alkaen nirso koira, ei meinannut mikään kelvata. Sotkin lopulta pentukuivamuonaan pentupurkkiruokaa, ja kasvattaja oli siitä tosi vihainen. Olisi kuulemma vaan pitänyt juottaa rasvaista piimää ja uittaa kuivamuona voissa. Mutta kun ei sekään tahtonut kelvata! Suosittelen kuitenkin mieluummin hitaasti siirtymistä pentupurkkiruokaan, siis sotkemalla sitä vähitellen yhä enemmän ja enemmän maksalaatikon joukkoon.

Myöhemmin meille sitten selvisi, että ruoka-aineallergiaa on monenlaista, eli nirsous voi liittyä myös siihen. Nyt on taas tarkka dieetti meneillään: ainoastaan peuraa, perunaa ja kania! Sitä vielä ihmettelen, ettei koirille mitään allergiatestejä osata kehittää! Ja sitäkin, miten kalliita voi koirien allergiaruuat olla. Itse taidankin tyytyä pelkkään perunaan...

Äänestä
  • kun koirilla on niin paljon ns. allergioita. Itse olen ollut koiraharrastaja jo pienestä tytöstä lähtien, kun kotona oli koiria ja sen jälkeen on itselläni ollut 13 koiraa 3 eri rodusta eikä yhdelläkään ole ollut mitään allergiaan viittaavaa. Eikä yhtään ainoaa nirsoa koiraa ole meillä asunut.

    Liekö koirillakin samoin kuin ihmisillä, että kun elinympäristö on liian steriili, niin syntyy allergioita. Syövätkö sudet astianpesukoneessa pestyltä posliinilautaselta teollisesti valmistettua lisäainein ja väriainein maustettua pehmeää mössöä???

    Äänestä

  • ihmettelijä :-/ kirjoitti:

    kun koirilla on niin paljon ns. allergioita. Itse olen ollut koiraharrastaja jo pienestä tytöstä lähtien, kun kotona oli koiria ja sen jälkeen on itselläni ollut 13 koiraa 3 eri rodusta eikä yhdelläkään ole ollut mitään allergiaan viittaavaa. Eikä yhtään ainoaa nirsoa koiraa ole meillä asunut.

    Liekö koirillakin samoin kuin ihmisillä, että kun elinympäristö on liian steriili, niin syntyy allergioita. Syövätkö sudet astianpesukoneessa pestyltä posliinilautaselta teollisesti valmistettua lisäainein ja väriainein maustettua pehmeää mössöä???

    "lisäainein ja väriainein" kyllästettyä ruokaa, se se ihmistenkin allergisuuden aiheuttaa. Kun elimistöön tulee liikaa kuormaa se reagoi herkistymisellä joka sitten ilmenee allergioina. Kaikki lisäaineet ja väriaineet on syytä kiertää hyvinhyvin kaukaa jos haluaa säilyttää elimistönsä puhtaana ja oireettomana. Niin ihmisen kuin eläimen. Kaikki kuivamuonat sisältävät monikertaisia määriä kaikenlaista säilöntä-väri- ym. ainetta, en suosittele yhdellekään koiralle näitä, herkistävät allergisoitumaan ties mille.

    Äänestä

itseasiassa meillä oli hieman sama ongelma viikko sitten, kun seropi-pentumme kotiutui kasvattajalta. pentu oli saanut ruuaksi nappuloiden lisäksi maksalaatikkoa, raejuustoa ja piimää. luovuin melko pian tuosta maksalaatikon antamisesta. nyt pentumme saa nutro choice'n puppy nappuloiden lisäksi hyla raejuustoa ja/tai hyla piimää. välillä pentu nirsoilee, ja olenkin pitänyt tapanani, että, jos pentu ei syö ruokaansa 10 min. aikana, nostan kupin pois. kyllä sitten seuraavalla kerralla jo maistuu. pentumme saa aterioita kolmesti päivässä, ja nappulat tuntuvat maistuvan tälle pennulle parhaiten kuivina. vettä täytyy vain muistaa pitää aina tarjolla. siirry pikkuhiljaa maksalaatikosta esim. koirannappuloihin. kaikki muutokset ruokavaliossa pitää pehdä "silkkihansikkain", ettei masu mene kuralle. koita nyt vain olla välittämättä koirasi nirsoiluista, muuten sinulla on tiedossa nirso aikuinen koira.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.......... kirjoitti:

Onko pennulle haitaksi jos sille syöttää vain maksalaatikkoa,jos se ei suostu syömään mitään muuta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu