Kuinkas moni on täyttänyt just 30? Itse kuulun tähän kastiin. Noin 25-30 vuoden iässä pohti elämää enemmän ja nyt kun täydet kolkyt tuli täyteen, niin on hyvä olla. Olen suurinpiirtein sinut itseni kanssa, enkä jaksa enää stressata pienistä. että ei ole kriisiä iskenyt tai näköpiirissä.
juuri 30-v
täyttäneitä
131734
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
parisuhteet kunnossa kun noin kirjoitat. Ei tartte maata joka yö eri vuoteessa. Hieno juttu!
Ei mulla parisuhde ole kunnossa, mutta empä jaksa siitäkään niin kauheasti stressata, niin kuin aiemmin tein. Nyt itseasiassa olen ihastunut naiseen, jota näen (liian) harvoin harrastukseni parissa...mutta eipä tämä ihanainen tiedä tästä mitään...ehkä katseistani kuitenkin. Aika näyttää.
Elämäni kivuliaimmat vuodet sattuivat kolmenkympin pintaan (ja näin kirjoitan vaikka elämäni ei ole lähelläkään sen luonnollista loppua).
Tämä oli elämässäni ajanjakso, jota kutsun "unelmien sielunmessuksi". Murphy sanoo, kun sataa, sataa kaatamalla.
Kaksikymppisen optimismi, idealismi ja narsismi kärsivät voimakkaan kolauksen. Oikeasti olin selvinnyt helpolla ilman pahempia ikäkriisejä ja kapinointeja olemalla kiltti.
Yht'äkkiä elämä mureni alta. Elämä muuttui loputtomaksi, harmaaksi siperialaiseksi rämeeksi.
Allikkoa, silmäkkeitä, rimpeä, vaivaiskoivua, sumua, virvatulia ja sääskiä. Vuodet naksahtelivat eteenpäin 27..28..29...30...31... kuin ohjelma pesukoneessa tuomatta mitään muutosta lohduttomuuteen ja apatiaan.
Nyt, kun olen 38 olen alkanut päästä kuivemmalle maalle. Pyyhin hikeä otsaltani ja kun käännyn katsomaan taakseni, näen valtavan usvan peittämän rämeen.
Suo johtui siitä, että tein nuorena virheitä, jotka kyseenalaistivat minun harkitsemiskykyni.
Minun oli pakko elää ilman riskinottoa. Minulla ei ollut varaa uhkapeliin.
Rakkaus kuitenkin vaatii riskin ottamista.
Rakkautta olisin tarvinnut pystyäkseni lyömään masennuksen.
Kun sain terveyteni kuntoon, myös eväät (kirjaimellisesti), masennuksen lyömiseen löytyivät. Sitten saatoin ottaa riskejä, jolloin saatoin rakastua, joka taas auttoi minut masennuksesta. Kun masennus oli lyöty, tuli mieleen nuoruus ja nuoruuden säännölliset tavat, kuten liikunta. Myös liikunnasta oli minulle apua.
Samaan aikaan ikätoverit ovat rappeuttaneet kuntoaan tai heille on tullut omanlaisiaan ongelmia tai hidasteita, lapsia; avioeroja, irtisanomisia myös.
Nyt olenkin rämetaipaleen jälkeen saanut kiinni oman ikäluokkani, mutta minussa on nyt herännyt vanhan urheilijan tavoin taistelutahto.
joo masennuksen partaalla on niin monta ihmistä. varsinkin kun on se kolmekymmentä mennyt rikki eikä oikeen viellä tunne itseään. Välillä on tosi hukassa. Ei ollut helppo edes tulla näille sivuille ku ei tiedä mikä on oikein ja väärin.
tietää, mikä on oikein ja väärin :)
itse tiedän mikä on oikein. Haluan vaan olla hyväksymättä sitä. voi ku toi ihmisen mieli on outo. haluaisin keskustella asiasta sellasen henkilön kanssa joka on jo päässyt sen asian kanssa sinuiksi.
On toki helpompi olla itsensä kanssa, kun hyväksyy tosiasiat. Uskon, että "vanhemmalla" iällä herännyt tietoisuus ihastumisesta naisiin, on vaikeammin sulatettavissa kuin nuoresta pitäen.
minkä ikäinen olet,mutta nimimerkillä aikuinen nainen luulisin että olet ylittänyt 30. Mulla on neljä lasta ja olen olut naimisissa miehen kanssa helvetin liian pitkää. Nyt kun olen yksin antaa luvan jollekkin sellaiselle minkä on aina itse kieltänyt.
Tuo viestisi selventikin jo paljon. Arvaan, että perhe on juuri se este, minkätakia et halua hyväksyä totista asiaa. Mut sehän on hieno piirre naisessa, et asettaa perheen etusijalle. Ei perhettä nuin vaan heivata jonkin naiseen ihastumisen vuoksi.
Niin olen rutkasti päälle 3-kymppinen :)
jo mutta nyt alkaa olla täyttä näillä sivuilla. miten löydän sinut jostakin muualta kun täältä
mutta tässä muutaman viikon sisään napsahtaa tuo 30 mittariin.
Kolmekymppiä tuli ja meni parisen vuotta sitten :))
Tiettyä aikuistumista on kieltämättä ollut ilmassa vaan siltikin ikä on vain numeroita paperilla ;) Pysähtyä en aio niin fyysisesti kuin henkisestikään ennen kuin on ihan pakko eli sitten kun jalat eivät yksinkertaisesti enää kanna :D Sitä ennen voi huristaa vaikka rollaattorilla :D
Ensi vuoden puolella naksahtaa 30 mittariin. Vaikeita aikoja elelin tossa 23-28 ikävuosina. Olin jo miltei antamassa periksi, niin syvällä kävin. Nyt kun kolmekymppiset koputtelee ovella olen jo hiukan paremmassa olotilassa. Monet kysymykset askarruttavat mieltä. Mitä haluan elämältä? Mistä saan vakituisen työn lyhytaikasten työsuhteiden tilalle, hankinko lapsia.....ja eihän voi edes tietää saako niitä edes vaikka yrittäisikin...Varmaankin kun 40 täytän, tiedän vastauksia ainakin joihinkin kysymyksiini...toivottavasti;-)