Hoitokissa

Voiko kissa viettää päivän syömällä tuntuvasti vähemmän ihan muuten vain? Ihan yhtäkkiä. Kissa on tänään vain naukkaillut ruokaa. On normaalisti aika ahmatti, joten ruoan saantia on täytynyt rajoittaa. Nyt ei näytä mikään kelpaavan. Kissa on jo yli kymmenvuotias.

Miten on katkarapujen kissalle antamisen kanssa? Onko tieto oikea? Olen kuullut, ettei niitä pitäisi antaa kissalle niiden suuren kolesteroliarvon vuoksi. Kissa kuitenkin rakastaa niitä rajattomasti.

Ajattelin kokeilla, että kelpaavatko edes ravut. Vai pitäisikö kissan antaa vain paastota ja katsoa, että jatkuuko tuo ja jos jatkuu, niin viedä sitten lääkäriin?

En haluaisi turhaan viedä, kun tämä hellyyttä jatkuvasti kerjäävä kissa muuttuu eläinlääkärissä pedoksi, jonka rinnalla leijonakin alkaa tuntua kesyltä kotikissalta. Viimeisin eläinlääkäri totesi, ettei ole koskaan nähnyt yhtä hurjaa otusta. Kissa on keskimääräistä suurikokoisempi ja voimakas.

Kissa on minulla omistajan sairauden vuoksi, joten minun pitäisi ratkaista tämä juttu ihan itse.
17803
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

viettää.Ja ainakin stressitilanteissa se halua syödäkään. Katkaravuista en osaa sanoa. KSeuraile tilannetta, jos on muuten hyvinvoivan näköinen, eli leikkii ja pissii ja kakkii niin ok.Muista tarjota ainakin juotavaa..

Äänestä
  • Kissa EI kestä paastoa!! Jotain ruokaa on saatava menemään, muuten sisäelimet vaurioituvat! katkarapuja voi antaa kohtuudella mutta ne on huuhdeltava hyvin.

    Äänestä

  • Missään nimessä!!! kirjoitti:

    Kissa EI kestä paastoa!! Jotain ruokaa on saatava menemään, muuten sisäelimet vaurioituvat! katkarapuja voi antaa kohtuudella mutta ne on huuhdeltava hyvin.

    eihän kissa voi syödä koko ajan! JOs kisu on hetken päiväsä syömättä, tai on päiviä siellä täällä ettei ruoka maistu, ei kissan sisäelimet siihen kuiva. Ethän sinäkään syö koko ajan. Silloin kun kissalla on stressiä tai se ei kuluta tarpeeksi ei varmaan ruokakaan maistu. JOs pidempi aika kuluu ettei jostain syystä maistu, silloin kannattaa huolestua...

    Äänestä

  • Missään nimessä!!! kirjoitti:

    Kissa EI kestä paastoa!! Jotain ruokaa on saatava menemään, muuten sisäelimet vaurioituvat! katkarapuja voi antaa kohtuudella mutta ne on huuhdeltava hyvin.

    Kauan sitten kissamme katosi maalla. Etsittiin kyllä ahkerasti ja toivo löytymisestä alkoi loppua. 11 päivän kuluttua kissa raahautui kotiin takapäätä vetäen. Luoti oli osunut lonkkaan. Ei taatusti ollut pystynyt metsästämään ruokaansa, vettä oli nähtävästi jostain löytänyt. Eläinlääkärissä käynnin jälkeen herra alkoi tervehtyä. Pieni ontuninen jäi. Ampujakin selvisi. Paikallinen "eläinsuojelija", joka piti huolta pikkulinnuista joutui kiinni toisen kissan ampumisen yhteydessa naapurinsa pihalta.
    Paastosta ei ollut suurempaa haittaa. Oli tosin hirvittävän laiha.

    Äänestä

  • Niin älä keksi kirjoitti:

    Meidän pikku pentu on vain näykkinyt ruokaansa kolme päivää. Käy ulkoilemassa, nukkuu ja leikkii mutta ei syö edes herkkuja mitä yleensä on syönyt. Nappuloita menee jonkunverran. Kun tämä asia nyt tuli esiin ajattelin kanssa kysäistä milloin pitäisi olla huolissaan? Aiemmin on syönyt lihaa raakana ja jonkunverran kalaa, lohta ja silakkaa. Kakki tänäaamuna ja pisulla käy normaalisti.

    kissalle paasto on pahasta.
    vuorokausi on maksimi paasto aika, koska sen sisäelimet kärsii.

    lihavaa kissaa ei saa paastottaa lainkaan, se voi olla hyvinkin vaarallista.

    Äänestä

  • huolestunut:( kirjoitti:

    Meidän pikku pentu on vain näykkinyt ruokaansa kolme päivää. Käy ulkoilemassa, nukkuu ja leikkii mutta ei syö edes herkkuja mitä yleensä on syönyt. Nappuloita menee jonkunverran. Kun tämä asia nyt tuli esiin ajattelin kanssa kysäistä milloin pitäisi olla huolissaan? Aiemmin on syönyt lihaa raakana ja jonkunverran kalaa, lohta ja silakkaa. Kakki tänäaamuna ja pisulla käy normaalisti.

    Kyllähän noin pienelle 3 päivää ilman kunnon ravintoa ottaa jo koville, kuitenkin se että juomista tarvitsee.Oletko madottanut/rokottanut?Onko syönyt jotain sellaista mitä ei ennen ole? JOs mietityttää, itse soittaisin elukkatohtorille varmistaakseni, sehän soitto kun ei maksa ja kun on vielä pienestä kyse..

    Äänestä

  • Mirrikkä78 kirjoitti:

    Soitin jo eilen eläinlääkärille, käski katsella vielä pari päivää ja laskea tarkkaan kuinkapaljon kisu on syönyt. Tuntui vähän että suhtautui minuun vähättelevästi koska näin on tapahtunut jo kerran aikaisemmin. Silloin tosin oli syömättä vain kaksi päivää. Tänään ei ole aamusta syönyt mitään kupistaan vaikka tarjosin lohta, nautaa, kalkkunanjauhelihaa, sydäntä parin tunnin välein.
    Eläinkaupasta ostettuja nappuloita söi varmaan yhteensä kymmenen ja joi vähän vettä.
    Ulkona oli tunnin ja nukkui senjälkeen työpöydälläni. Nyt pyysi taas ulos. Leikkii kyllä ja kohnaa mutta ruoka ei maistu.
    Mitään erikoista ruokaa ei ole saanut.
    Viime kerralla ell epäili että sillä oli kurkku kipeänä ja näin varmaan olikin asia koska naukuminen oli suoraan harakan suusta, nyt ei ole mitään sellaisia oireita.
    Pitää kai sitten luottaa ell:n sanaan ja odottaa vielä pari päivää.
    En vaan ymmärrä mitä sille vielä tarjoaisin kun kaikki on jo kokeiltu. Ai niin eilenillalla annoin kananmunankeltuaisen myöhään illalla, söi siitä halulla puolet mutta muuhun ruokaan ei sitten koskenutkaan.

    Äänestä

  • huolestunut(: kirjoitti:

    rokotukset ja madotukset kunnossa.

    Liikkuuko vapaana ulkona ollessaan? Entä jos syökin jotain ulkoilun aikana? Antaako joku naapuri mahdollisesti jotain herkkua? Tai joko mahdollisesti pyydystää jotain itselleen?

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    rokotukset ja madotukset kunnossa.

    Jos annat lihasta/kalasta keitettyä lientä? Varmaan se kananmunakin on hyvä vaihtoehto. Itselläni kun ei juuri ole kokemusta tuollaisesta, mutta kun toinen on vielä niin pieni, niin luulisi ettei kauaa jaksa ilman ruokaa.HYvä että juo, se on tärkeää. Onko masu sitten kova? Onko ulkoillessa saanut suuhunsa jotain?

    Äänestä

  • Jos... kirjoitti:

    Liikkuuko vapaana ulkona ollessaan? Entä jos syökin jotain ulkoilun aikana? Antaako joku naapuri mahdollisesti jotain herkkua? Tai joko mahdollisesti pyydystää jotain itselleen?

    Kisu on vielä niin pieni ettei liiku takapihalta kuin parimetriä (meillä iso tontti) muutakuin silloin kun joku on sen kanssa ulkona.
    Jos on yksin makoilee terassin alla ja tulee esiin vasta kun joku huutaa.
    Paikat olen tsekannut ettei ole mitään vaarallista (kasveja yms.)en tosin tiedä onko sitten syönyt jotain sopimatonta mutta luulisi sitten oksentavan tai muuten olevan kipeän näköinen.
    Itse ei osaa vielä pyydystää, on ollut ulkoilemassa vasta pari viikkoa päivittäin, kun rokotukset saatiin kuntoon.

    Äänestä

  • Mirrikkä78 kirjoitti:

    Jos annat lihasta/kalasta keitettyä lientä? Varmaan se kananmunakin on hyvä vaihtoehto. Itselläni kun ei juuri ole kokemusta tuollaisesta, mutta kun toinen on vielä niin pieni, niin luulisi ettei kauaa jaksa ilman ruokaa.HYvä että juo, se on tärkeää. Onko masu sitten kova? Onko ulkoillessa saanut suuhunsa jotain?

    Tuo liemen antamisen ohjeen löysin maarupalstalta. Haistoi kuppia ja sitten raapi lattiaa. Aamulla kyllä kakkasi pikkuruisen pötkylän. Ei kai sitä paljon ole tulemassakaan kun raukka ei kerran syö.

    Äänestä

  • Mirrikkä78 kirjoitti:

    Jos annat lihasta/kalasta keitettyä lientä? Varmaan se kananmunakin on hyvä vaihtoehto. Itselläni kun ei juuri ole kokemusta tuollaisesta, mutta kun toinen on vielä niin pieni, niin luulisi ettei kauaa jaksa ilman ruokaa.HYvä että juo, se on tärkeää. Onko masu sitten kova? Onko ulkoillessa saanut suuhunsa jotain?

    Sulla kun on tuollaiset asialliset vastaukset niin kysyisin sulta vielä kun minua kummastuttaa nyt tosissaan tuo meidän pennun (16 vk) ruokailutavat. Ennen se on syönyt kuppinsa tyhjäksi heti aamulla. Sitten ulkoilu ja kun tulee sisälle syö toisen aterian. Nukkuu sitten melkein koko iltapäivän ja taas kun herää syö innokkaasti ja vielä illalla leikin ja riehumisen jälkeen kun talo on hiljentynyt syö kuppinsa tyhjäksi. Olen antanut kaikenlaista lihaa raakana, broikku keitettynä ja kalaa silloin tällöin. Puuroja ei syö ja nappuloita menee silloin tällöin. No nyt se piti kahden päivän paaston, söi vain puolen dl nappuloita ja joi vähän vettä. Mikään ei kelvannut. Eilen illalla sitten vihdoin söi sydäntä, possunsuikaleita johon olin sekoittanut vähän lohta ja puolen silakkafilettä :) Tänäaamuna ei taas koskenut kuppiinsa, olin laittanut nautaa ja vähän broikkua sekaan. Tunnin päästä vaihdoin aterian possun sydämeen josta söi n. 1/4 osa dl. Muuta ei. Mitään teollista en voi sille antaa kun tulee heti ripulille, olen kokeillut kaikki mahdolliset. Varmaankaan kun tulee ulkoa ei syö mitään vaan menee heti nukkumaan. Illalla sitten toivottavasti syö.
    Mikä ihme on muuttanut sen ruokailutottumukset ja ajat näin?
    Pelkään että pentu laihtuu kun syö niin harvoin.
    Ell ei ottanut kantaa kun soitin tänäaamuna, sanoi vaan taas että kyllä se sitten syö kun nälkä tulee.

    Et tietenkään voi antaa mitään varmaa diaknoosia mutta olisi kiva kuitenkin keskutella jonkun kanssa kun tuttavapiirissäni ei ole kenelläkään kissoja. Kiitti etukäteen :)

    Äänestä

  • huolestunut :( kirjoitti:

    mieleen suolitukos tai että vatsa on kovin kovana.Voit auttaa vatsaa toimimaan pienellä määrällä oliviiöljyä(anna kädestä tai jos sinulla on pieni ruisku niin sillä suoraan suuhun)samoin sitä lientä voi antaa suoraan suuhun,kisu ei välttämättä sitä itse kyllä juo. Epäsäännöllisen säännöllisesti näin pienet kisut taitaa syödä. Itse annan 14 viikkoiselle, aamu, aamupäivän, iltapäivän ja illan ruuan. Välillä jättää ruuan kuppiin pitkäksikin aikaa, ei vaan syö. TUntuu että se riippuu myös siitä kuinka paljon virkikkeitä sinä päivänä on. En antaisi kisulle nyt raksuja lainkaan ennen kun alkaa syödä oikeaa ja hyvää ruokaa.. SEuraile ulostetta ja juomista=)Teollisessa ruuassa voi olla se, että siinä on liikaa viljaa, sen vuoksi ripuloi.Eläinkaupasta saa aika hyviä valmisruokia joita voit myös kokeilla.Onko teillä päin muita ell. joille voit soitta ja varmistaa kisusi kunnon? Kertoilehan kuinka kisusi alkaa jaksella..=)

    Kun täälläpäin ei ole kuin yksi ell, tosin kaikki kyllä kehuvat häntä erinomaiseksi mutta töitä ilmeisesti on paljon joten ei ehdi kaikkeen paneutumaan täysillä.
    Kysyit kakista, se on normaalia, joskus löysää joskus ihan kunnon pötkylää.
    Meilläkin tuon ikäisenä kun sinun kisusi on, pentu söi juuri kuin sinunkin, ainakin 4 ateriaa päivässä. Ja nyt sitten tämä syömättömyys.
    Oliiviöljy oli hyvä idea, kokeilen sitä heti tänään.
    Niin ja eikös se auta karvapalloihinkin? Ei ole nimittän niitä oksennellut ainakaan viikkoon.
    En silti tiedä kuinka usein sen niitä pitäisi oksentaa?
    Jätän nyt raksut pois ja katotaan sitten kuinka käy. En kyllä haluaisi sille alkaa antamaan pelkkää sydäntä, joka nyt näyttäisi painuvan vaikka joka aterialla. Nirsoksi varmasti sitä menoa tulee.
    Voi kun tietäis mikä olis paras.
    Kiitti sulle vastauksesta! Terkkuja pennullesi.

    Äänestä

  • sama :( kirjoitti:

    Kyllä sinun kannattaa jatkaa eläinlääkäreille soittokierrosta kunnes löydät yhtä pätevän ja samat tiedot omaavan kuin täällä neuvoja jakavatkin ovat.
    Oliliiviöljystä vielä. Meidän kissan mielestä sen maku on liian voimakas. Tykkää mieluummin rypsi- tai auringonkukkaöljystä tietenkin ruiskulla. Mihin sinä oljyä tarvitset, jos kerran ulostaa, eikä ole kivikovaa.
    Vielä lisäisin. Jos henkilö menee/pääsee eläinkauppaan myyjäksi hänestä tulee välittömästi asiantuntija ja pystyy jo samana päivänä neuvomaan vaikka eläinlääkäreitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Keinoemo... kirjoitti:

Voiko kissa viettää päivän syömällä tuntuvasti vähemmän ihan muuten vain? Ihan yhtäkkiä. Kissa on tänään vain naukkaillut ruokaa. On normaalisti aika ahmatti, joten ruoan saantia on täytynyt rajoittaa. Nyt ei näytä mikään kelpaavan. Kissa on jo yli kymmenvuotias.

Miten on katkarapujen kissalle antamisen kanssa? Onko tieto oikea? Olen kuullut, ettei niitä pitäisi antaa kissalle niiden suuren kolesteroliarvon vuoksi. Kissa kuitenkin rakastaa niitä rajattomasti.

Ajattelin kokeilla, että kelpaavatko edes ravut. Vai pitäisikö kissan antaa vain paastota ja katsoa, että jatkuuko tuo ja jos jatkuu, niin viedä sitten lääkäriin?

En haluaisi turhaan viedä, kun tämä hellyyttä jatkuvasti kerjäävä kissa muuttuu eläinlääkärissä pedoksi, jonka rinnalla leijonakin alkaa tuntua kesyltä kotikissalta. Viimeisin eläinlääkäri totesi, ettei ole koskaan nähnyt yhtä hurjaa otusta. Kissa on keskimääräistä suurikokoisempi ja voimakas.

Kissa on minulla omistajan sairauden vuoksi, joten minun pitäisi ratkaista tämä juttu ihan itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu