Noh täs alus toi otsikko ei oikeen liity tähä, mut jatkossa se selviää =)
Tyttö katsoi peilikuvaansa. Hänen hiuksensa oli tiukalla ponnarilla ja eteen oli jätetty etuhiuksia. Silmiä koristi tummat rajaukset. Tyttö katsoi syvemmälle kuvitellen, että se oli hän. Hän kosketti poskeaan ja säpsähti taaemmas. Hän huohotti hieman ja katsoi pois peilistä, jotta hengitys tasaantuisi. Pian tyttö jo katsoi uudestaan peiliin. Hän kosketti sitä, kuin olisi voinut koskea itseään. Hän luovutti ja istuutui kirjoituspöydän äärelle. Hän kaivoi laatikosta päiväkirjan.
Aivan, tuo tyttö olin minä. Minna Korpi. Minä korpinmustissa hiuksissani ja tummissa silmissäni. Raapustelin nimikirjoituksiani päiväkirjan sivujen reunoille. Aurinko nousi horisontista ja vilkaisin kelloa. Se näytti viittä. Isän herätyskello soi ja pikaisesti sammutin pöytälampun, jottei isä tulisi taas marisemaan: "Älä nyt koko yötä kuku. Koulukin alkaa taas ensi viikolla !" Niinpä niin. Koulut alkoivat todellakin neljän päivän päästä. Isä puki päälleen ja keitti aamukahvit. Riisuin vaatteni ja avasin ponnarin. Kipusin parvelle, joka oli kallein ja arvokkain esineeni asunnossa ja maailmassa. Suljin silmäni ja unelmoin lentämisestä.
Näin kaikki kaupunkimme talot. Niissä oli suurimmassa osassa pimeätä. Olihan nyt yö. Näin kuinka isä nousi autoonsa ja ajoin työpaikalleen. Nousin ylemmäs. Pilviharsojen luo. Lävistin ne untuvikot ja tunsin olevani vapaa. "Tähtiä ", hihkaisin ja lipuin kohti tähtiä. Otin yhdestä kiinni ja painoni kasvoi aivan yllättäen. En jaksanut pitää itseäni paikoillaan ja pian tipuin kiljuen.
Avasin silmäni. Kosketin jokaista ruumiin osaani varmistuakseni elostani. Aurinko oli jo korkealla. Isä oli mennyt töihin kolme tuntia sitten, sillä kello oli yhdeksän. Nousin istumaan, enhän parvella seisomaan päässyt. Kun olin rähmät pyyhkinyt silmistäni, haukotellut ja venytellyt kipusin alas. Lattia tuntui kylmältä paljaille jaloilleni. Puin jonkin nuhjuisen yöpaidan päälleni ja hipsin keittiöön. Laitoin pannun levylle ja paistoin muutaman ylimääräisenkin kananmunan. Sillä isoveljeni Juuso haluaisi herätessään aamupalaa. "Systeri ! Aamupalaa mullekkin !" kuuluikin pian hänen huoneestaan. Jätin loput kananmunat, mitä en lastannut lautaselleni, pannulle odottamaan.
Siemailin kaakaon loppuliruja, kun joku koputti keittiön ikkunaan. "Minna ", kuului jostain alhaalta. "Tiia ", ajattelin ja naurahdin. Hän oli liidan lyhyt yltämään ikkunan verhojen ylitse. Ovikellomme oli rikki, joten ikkuna oli koputus valmiudessa. "Juuso, avaatko ulko-oven ? Mut kato ettei Nasu mee ulos ", huusin Juusolle, joka oli saanut tehtyä aamutoimituksensa. Nasu oli koiramme. Kääpiöspinseri rodultaan. "Eihän se ees oo tääl !" Juuso tokaisi ja meni niin sanottuun tuulikaappiin, joka oli asuntomme ja ulko-oven välissä oleva pieni huone. Pieni räksyttävä koira tuli sisälle Tiian kera. "Ohhoh ", huudahdin ihmetellen. "Tää karkulainen löyty tuolta matkan varrelt ", Tiia sanoi. Hän seisoi Juuson vieressä ja heitä olisi voinut luulla isäksi ja tyttäreksi. Niin lyhyt Tiia oli. "Mennään mun huoneeseen ", sanoin ja korjasin astiat pois pöydältä. "Ne kananmunat on vähän jäähtyneit ", huomautin Juusolle, joka yhä unenpöppöröisenä Nasu jaloissaan haroi vain hiuksiaan. "Toivoton ", naurahdin Tiialle, joka oli jo huoneessani.
"Mitäs sulla oli ?" kysyin Tiialta. "Ei mulla sen kummempia. Aattelin vaa tulla herättämään sut !" Tiia härnäsi ja virnisti ilkeästi. "No okei oli mul muutaki ", hän vakavoitui......
**************************************************
Noh.. jatkuuko =þ
Tyttö katsoi peilikuvaansa. Hänen hiuksensa oli tiukalla ponnarilla ja eteen oli jätetty etuhiuksia. Silmiä koristi tummat rajaukset. Tyttö katsoi syvemmälle kuvitellen, että se oli hän. Hän kosketti poskeaan ja säpsähti taaemmas. Hän huohotti hieman ja katsoi pois peilistä, jotta hengitys tasaantuisi. Pian tyttö jo katsoi uudestaan peiliin. Hän kosketti sitä, kuin olisi voinut koskea itseään. Hän luovutti ja istuutui kirjoituspöydän äärelle. Hän kaivoi laatikosta päiväkirjan.
Aivan, tuo tyttö olin minä. Minna Korpi. Minä korpinmustissa hiuksissani ja tummissa silmissäni. Raapustelin nimikirjoituksiani päiväkirjan sivujen reunoille. Aurinko nousi horisontista ja vilkaisin kelloa. Se näytti viittä. Isän herätyskello soi ja pikaisesti sammutin pöytälampun, jottei isä tulisi taas marisemaan: "Älä nyt koko yötä kuku. Koulukin alkaa taas ensi viikolla !" Niinpä niin. Koulut alkoivat todellakin neljän päivän päästä. Isä puki päälleen ja keitti aamukahvit. Riisuin vaatteni ja avasin ponnarin. Kipusin parvelle, joka oli kallein ja arvokkain esineeni asunnossa ja maailmassa. Suljin silmäni ja unelmoin lentämisestä.
Näin kaikki kaupunkimme talot. Niissä oli suurimmassa osassa pimeätä. Olihan nyt yö. Näin kuinka isä nousi autoonsa ja ajoin työpaikalleen. Nousin ylemmäs. Pilviharsojen luo. Lävistin ne untuvikot ja tunsin olevani vapaa. "Tähtiä ", hihkaisin ja lipuin kohti tähtiä. Otin yhdestä kiinni ja painoni kasvoi aivan yllättäen. En jaksanut pitää itseäni paikoillaan ja pian tipuin kiljuen.
Avasin silmäni. Kosketin jokaista ruumiin osaani varmistuakseni elostani. Aurinko oli jo korkealla. Isä oli mennyt töihin kolme tuntia sitten, sillä kello oli yhdeksän. Nousin istumaan, enhän parvella seisomaan päässyt. Kun olin rähmät pyyhkinyt silmistäni, haukotellut ja venytellyt kipusin alas. Lattia tuntui kylmältä paljaille jaloilleni. Puin jonkin nuhjuisen yöpaidan päälleni ja hipsin keittiöön. Laitoin pannun levylle ja paistoin muutaman ylimääräisenkin kananmunan. Sillä isoveljeni Juuso haluaisi herätessään aamupalaa. "Systeri ! Aamupalaa mullekkin !" kuuluikin pian hänen huoneestaan. Jätin loput kananmunat, mitä en lastannut lautaselleni, pannulle odottamaan.
Siemailin kaakaon loppuliruja, kun joku koputti keittiön ikkunaan. "Minna ", kuului jostain alhaalta. "Tiia ", ajattelin ja naurahdin. Hän oli liidan lyhyt yltämään ikkunan verhojen ylitse. Ovikellomme oli rikki, joten ikkuna oli koputus valmiudessa. "Juuso, avaatko ulko-oven ? Mut kato ettei Nasu mee ulos ", huusin Juusolle, joka oli saanut tehtyä aamutoimituksensa. Nasu oli koiramme. Kääpiöspinseri rodultaan. "Eihän se ees oo tääl !" Juuso tokaisi ja meni niin sanottuun tuulikaappiin, joka oli asuntomme ja ulko-oven välissä oleva pieni huone. Pieni räksyttävä koira tuli sisälle Tiian kera. "Ohhoh ", huudahdin ihmetellen. "Tää karkulainen löyty tuolta matkan varrelt ", Tiia sanoi. Hän seisoi Juuson vieressä ja heitä olisi voinut luulla isäksi ja tyttäreksi. Niin lyhyt Tiia oli. "Mennään mun huoneeseen ", sanoin ja korjasin astiat pois pöydältä. "Ne kananmunat on vähän jäähtyneit ", huomautin Juusolle, joka yhä unenpöppöröisenä Nasu jaloissaan haroi vain hiuksiaan. "Toivoton ", naurahdin Tiialle, joka oli jo huoneessani.
"Mitäs sulla oli ?" kysyin Tiialta. "Ei mulla sen kummempia. Aattelin vaa tulla herättämään sut !" Tiia härnäsi ja virnisti ilkeästi. "No okei oli mul muutaki ", hän vakavoitui......
**************************************************
Noh.. jatkuuko =þ
Vastaukset 2
Vanhimmat
JATKA!!!
...jatkuu tottakai.....tosi hyvä alku!!!