Perusteluja henkilökatsastuksen inhimillistämiseksi

Tässä esitetään muutama perustelu henkilökatsastuksen inhimillistämiseksi. Molemmat lähtevät siitä oletuksesta että tietyt asiat ovat itsessään arvokkaita. Niistä voi toki olla eri mieltä jos esim. pitää ruumiillisen koskemattomuuden loukkaamista itsessään arvokkaana niin päätyy väistämättä eri johtopäätökseen.

(i) Syyttömille ihmisille tehtävien tutkinnallisten toimenpiteiden tulisi olla tutkittavien kannalta mahdollisimman miellyttäviä.

(ii) Henkilönkatsastus voidaan suorittaa kahdella yhtä tehokkaalla menetelmällä: vartaloon tunkeutumisella ja laksatiiveilla aikaansaadulla ulostamisella.

(iii) Useimmat kokevat vartaloonsa tunkeutumisen ilman heidän lupaa epämiellyttävämpänä kuin ulostamisen pottaan.

JP: Henkilönkatsastus tulisi suorittaa laksatiiveilla.


(i) Yksilöllä tulisi olla oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen.

(ii) Yksilön oikeutta ruumiilliseen koskemattomuuteen loukkaa vartaloon tunkeutuminen ilman tämän lupaa.

(iii) Yksilön oikeuksia tulisi loukata rikostutkinnassa vain jos se on välttämätöntä, eli jos ei ole olemassa yhtä luotettavaa menetelmää joka ei loukkaa yksilön oikeuksia.

JP: Henkilönkatsastus tulisi suorittaa laksatiiveilla.

Ja nyt on penetraation kannattajien vuoro esittää perusteluita kannalleen, niitä kun ei ole vielä yhtäkään kuultu vaikka se on vallitseva käytäntö.
5583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sekä penetraatio, että ulostaminen ovat linnankundien murheena aina lomilta palattaessa, kun yritetään kuskata huumeita linnaan.

Huumausainekuriireille taas on pakko suorittaa laksatiiveilla aikaansaatu ulostaminen, jotta vatsassa olevat huumeilla täytetyt kondomit lähtisivät liikkeelle ja tipahtaisivat sellin lattialle.

Äänestä

laksatiivit antaa henkilölle, joka ei suostu niitä nielemään?
Eiköhän jätetä nämä asita niille jotka niistä jotakin ymmärtävät. Ehkä sinunkin pitäisi lukea enemmän pakkokeinolakia ja muutenkin tutkia asioita enemmän ennkuin ehdotat "armeijan suorittamista kirjekursilla"
Jos toinen nielee tai tunkee ahteriinsa tavaraa joka ei sinne kuulu, ottaa silloin tietoisen riskin siitä, että se otetaan sieltä myös pois. Aika yksinkertaista vai kuinka?

Äänestä
  • ...juuri silloin niellyt, ja henkilönkatsastus olisikin tarpeeton, niin mielestäni siinä vaiheessa kun olet rötöstellyt niin kovasti, että linnatuomio on napsahtanut, olet menettänyt osan ihmisoikeuksistasi. Ei siinä tarvitse enää silitellä päätä kun vetelät on housussa.

    Äänestä

  • ...olisikaan.. kirjoitti:

    ...juuri silloin niellyt, ja henkilönkatsastus olisikin tarpeeton, niin mielestäni siinä vaiheessa kun olet rötöstellyt niin kovasti, että linnatuomio on napsahtanut, olet menettänyt osan ihmisoikeuksistasi. Ei siinä tarvitse enää silitellä päätä kun vetelät on housussa.

    mutta niitä voidaan rajoittaa ihan kivasti ;))

    Äänestä

  • "laksatiivit antaa henkilölle, joka ei suostu niitä nielemään?"

    Joku joka ei laksatiiveja suostu nielemään on tehnyt valintansa ja pitää todennäköisesti penetroitumista itselleen vähemmän epämiellyttävänä vaihtoehtona.
    Tämä ei kuitenkaan anna oikeutta ruumiillisen koskemattomuuden loukkaamiseen niille jotka laksatiiveja suostuvat nielemään.

    "Eiköhän jätetä nämä asita niille jotka niistä jotakin ymmärtävät."

    Kysymys "pitäisikö poliiseilla olla oikeus tunkeutua toisen ihmisen vartaloon ilman tämän lupaa rikostutkinnassa vaikka kyseinen tutkimus voidaan suorittaa (laksatiiveilla) tunkeutumatta tämän ruumiiseen?" on puhtaasti moraalifilosofinen ja tämän alan asiantuntijoiden auktoriteetteihin premissini nojaavat.

    "Ehkä sinunkin pitäisi lukea enemmän pakkokeinolakia "

    Pakkokeinolakia on tullut luettua, mutta siellä ei edes yritetty antaa minkäänlaista eettistä oikeutusta nykyiselle käytännölle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


......................... kirjoitti:

Tässä esitetään muutama perustelu henkilökatsastuksen inhimillistämiseksi. Molemmat lähtevät siitä oletuksesta että tietyt asiat ovat itsessään arvokkaita. Niistä voi toki olla eri mieltä jos esim. pitää ruumiillisen koskemattomuuden loukkaamista itsessään arvokkaana niin päätyy väistämättä eri johtopäätökseen.

(i) Syyttömille ihmisille tehtävien tutkinnallisten toimenpiteiden tulisi olla tutkittavien kannalta mahdollisimman miellyttäviä.

(ii) Henkilönkatsastus voidaan suorittaa kahdella yhtä tehokkaalla menetelmällä: vartaloon tunkeutumisella ja laksatiiveilla aikaansaadulla ulostamisella.

(iii) Useimmat kokevat vartaloonsa tunkeutumisen ilman heidän lupaa epämiellyttävämpänä kuin ulostamisen pottaan.

JP: Henkilönkatsastus tulisi suorittaa laksatiiveilla.


(i) Yksilöllä tulisi olla oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen.

(ii) Yksilön oikeutta ruumiilliseen koskemattomuuteen loukkaa vartaloon tunkeutuminen ilman tämän lupaa.

(iii) Yksilön oikeuksia tulisi loukata rikostutkinnassa vain jos se on välttämätöntä, eli jos ei ole olemassa yhtä luotettavaa menetelmää joka ei loukkaa yksilön oikeuksia.

JP: Henkilönkatsastus tulisi suorittaa laksatiiveilla.

Ja nyt on penetraation kannattajien vuoro esittää perusteluita kannalleen, niitä kun ei ole vielä yhtäkään kuultu vaikka se on vallitseva käytäntö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu