Olin jo pitkään aavistellut jonkun tirkistelevän ollessani suihkussa treenin jälkeen kentällä. Olin vaihtarina jenkeissä ja olin ollut siellä jo pari kuukautta.
Kuten aina pituushyppytreenin jälkeen venyttelin nurmella ja kävelin pukuhuoneille, kello oli jo pian yhdeksän illalla. Kentällä oli aina rauhallista siihen aikaan. Pari mustaa poikaa oli korkeushyppypatjoilla makoilemassa.
Katsoin vielä patjoille ennen pukuhuoneeseen menoani, ketään ei ollut enää näkyvissä.
Heitin kamat penkille ja painuin suihkuun, jäin kuitenkin kuulostelemaan oviaukolle suihkun loristessa. Arvelin oikein, ovi kävi pian. Kuulin kuinka siivouskomeron ovi aukesi, mutta en kuullut sen menevän kiinni.
Saippuoidessa itseäni huomasin peilin josta näkyi suoraan komeron ovelle seinän kautta. Yhdistin tirkistelijäni niihin poikiin patjoilla ja päätin antaa pojille kunnon näytöksen.
Seisoin suihkun alla kastellen vaaleita hiuksiani, haroin niitä käsilläni antaen tissieni näkyä vapaasti pojille. Arvelin poikien jo pitelevän elimistään kiinni.
Sammutin suihkun ja jatkoin saippuoimista, tällä kertaa hitaammin. Kaula, olkapäät, vatsa, tissit, peppu, reidet ja jalat. Pyllistin poikien suuntaan saippuoidessani jalkoja. Suihkutin itseni saippuasta ja kävelin vettä valuvana pukuhuoneen puolelle.
Kuivasin itseäni paljastaen pojille peppuni parin metrin päässä. Istuin penkille ja otin voidepurkin laukustani viereeni. Nousin ja kävelin oven taakse. Repäisin oven auki ja olin aikeissa huutaa pojille kurkku suorana.
Jäin kuitenkin tuijottamaan "poikien" kaluja. Kaksi suurinta koskaan näkemääni kullia joita pojat pitelivät käsissään. Muutama tippa jo terskan päässä kimalteli houkuttelevasti.
Pojat sopersivat jotain vaaleasta ihostani, taivaallisesta kropastani, pitkistä jaloistani ja paljaasta pillustani. Joka muuten oli jo aika märkä.
Menin polvilleni poikien eteen ja nuolaisin molempia terskoja kuin maistiaisena. Runkkasin kaluja samalla maistellen niitä vuorotellen. Toinen pojista kävi lukitsemassa oven.
Talutin toisen penkille istumaan ja siinä kyykyssä aloin imeä tuota ihanan kookasta kalua. Kaveri takanani kiusasi mua sormellaan. Sormi vaelsi klitalta pepulle ja välillä pilluuni sisään. Voihkin kalu suussa. Poika jota imin nousi seisomaan ja minä nousin myös edelleen ahmien mustaa kullia. Takanani kieli löysi pimpsani ja peppuni.
Kieli seikkaili pillulla ja pyllylläni käsien puristellessa tissejäni. Ahnaammin imin kaverin elintä saaden pojan laukeamaan suuhuni. Yritin pitää terskaa suussani mutta se oli liian iso ja nopealiikkeinen. Spermaa lensi tisseillenikin.
Takanani poika viritti kortsun kullilleen ja alkoi työntymään liukkaasen pilluuni. Otin toisesta pojasta tukea olkapäistä toisen liukuessa sisääni sentti sentiltä. Ja senttejä riitti.
"be careful..you're so .... biiighh"! nyt se oli sisälläni niin paljon kuin se meni.
Jatkoin kullin imemistä samalta kaverilta ja sainkin sen putsattua ja taas kovaksi.
Kulli pillussani ei kestänyt kauaa vaan laukesi pojan säestäessä kovalla huudolla. Hakkasin peppuani poikaa vasten saaden pojan haukkomaan henkeään.
Menimme suihkun puolelle pesemään toisemme. Toisinsanoen pojat alkoivat saippuoimaan mua ja ihanan hitaasti. Liukkaat kädet tutkivat pakaroitani ja reisiäni. Toiset kädet seikkailivat tisseilläni.
Mitään sanomatta toinen pojista otti mut hajareisin syliinsä ja kiusasi kalullaan pilluani. Katsoin pojan kiimaisia silmiä ja antauduin vietäväksi. Kulli tunkeutui tiukkaan pilluuni hitaasti ja aloin kiimaisen ratsastuksen.
Poika käänsi mut seinää vasten ja nai mua niin kovaa kuin pystyi. Olin pakahtua siitä kalusta ja sen vaikutuksesta. Pojan sormi työntyi peppuuni saaden mut parkaisemaan ja laukeamaan. Sormi hinkkasi peppureikääni ja huohotin pojan korvaan välillä näykkien sitä.
Pian olin poikien välissä ja tunsin kuinka peppuuni alkoi työntymään musta suonikas kyrpä. Pian minulla oli molemmissa rei'issä kalu ja rimpuilin vauhkona poikien välissä melkein tajuntani menettäneenä. Pojat työntelivät hitaasti ja nautinnollisesti.
Minulla oli pepussa iso musta elin, pillussa yhtä kookas elin ja ahnas suu imi tissejäni.
"fuck me...please...hard...i'm comiiiingh!!
Tunsin halkeavani poikien välissä, mutta orgasmi oli valtava. Pesimme toisemme ja lupasimme ottaa uusintakierroksen myöhemmin jossain muualla.
En päässyt seuraavana päivänä hyppäämään.
Urheilukentällä
Mona'90
2
12926
Vastaukset
- Daniel Coohan
Mut mulle jäi epäselväks et miks sä et päässy seuraavana päivänä hyppäämään?
- tyttö/nainen
mä haluaisin myös tummaa, jolla on iso musta kyrpä. Kirjoita lisää kokemuksia mustista miehistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2252960Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1822596Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1101227Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1351144- 701078
Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831055Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2871050Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka3431013Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20959Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22798