Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Täky tiedossa

Olemme 40 kieppeissä oleva pariskunta. Vaimoni Mirja on hyvämuotoisen runsas ja rintava nainen. Punertavaksi värjätyt hiukset kaareutuvat lievästi lainehtien olkapäille saakka. Pituutta on 170, joten olen noin 10cm häntä pidempi. Meillä on lapset jo hyvässä vauhdissa 15-18 välillä, eikä mökkeilyt heitä enää kiinnosta.

Olimme vaimoni kanssa mökillä kolmatta iltaa. Eilen serkkuni Pekka kävi päiväseltään luonamme, kävimme veneellä kalassa ja saunottiin parin oluen voimin. Tänään meille oli tulossa kuitenkin oikein yövieras. Työkaverini Keijo oli lupautunut tulla meille mökkeilemään, meidän ikäluokkaa myös. Hän on ennenkin mökkeillyt kanssamme, ja on myös vaimoni kanssa erittäin tuttavallinen. Olemme saunoneet viime kerrat yhdessä, ja onpa vaimoni pessyt Keijon selänkin. Meillä on kolmistaan hirveän hauskaa ja jutut venyvät usein yömyöhään. Välillä olemme tosin vaimoni kanssa makuuhuoneen puolella haaveilleet, että selänpesu voisi joskus johtaa hieman pidemmällekin. Viime yönä Mirja kostui toden teolla fantasioista kolmen kimpasta, kun rakastelimme mökissämme.

Nyt päivä oli jälleen kuuma ja Mirja oli pelkillä rintsikoillaan sekä ohuella pikkuhamosellaan. Hän oli herkullisen näköinen ja tiesi että myös vieraamme piti muhkeista muodoista vähissä vaatteissa. Jossain vaiheessa Keijo vihdoin tuli mökillemme ja vaimoni halasi hänet tervetulleeksi. Keijo taputti sitten minua olkapäälle ja sanoi, että vaimosi se vain kaunistuu joka kerta. Samalla hän silmäili vaimoni muotoja, joita peitti vain ohuet rintaliivit. Vaimoni naurahti ja katsahti minuun päin hykerrellen. Kyseltiin siinä sitten muitakin kuulumisia, siemailtiin olutta ja nautittiin illasta.

Illan tullen olimme juoneet olutta monta pullollista ja aloimme olla hiprakassa, varsinkin vaimoni kikatti joka jutulle. Saunakin oli jo lämmennyt jonkin aikaa ja kävin välillä lisäämässä puita. Tullessani takaisin Keijo kertoi jotain härskiä vitsiä, jolle vaimoni kikatti rinnat hytkyen. Vaimoni kouraisi samalla minua jalkovälistä, ja sanoi että joko sinne saunaan voi mennä. Sanoin että juu rupeaa olemaan valmista. Keijo nauroi ja sanoi että ”valmista juu”. Tunnelma alkoi olla jotenkin perverssi ja estoton, vaimoni puheet menivät koko ajan alapääpuolelle. Haimme saunavehkeet mökistä ja painuimme saunalle, sihautin kaikille oluet auki.

Emme olleet viimeksi näin humalassa saunomassa. Tulimme saunan eteiseen ja vaimoni riisui estottomasti vaatteensa maahan, ihmetellen miksi me pojat oltiin niin hitaita. Pian saimme sitten mekin vaatteemme pois ja Keijonkin kalu heilui hieman puolijäykkänä. Vaimoni näki varmasti ja saman tien Keijo livahti saunan puolelle. Puristin samalla vaimoni peppua ja hän iski silmää minulle. Laitoin käteni hieman hänen pillun huulilleen ja tunsin miten karvoitus oli aivan kiimanesteessä. Kaluni hieman värähti mutta sain pidettyä sen aisoissa. Sitten menimme perässä saunaan ja kaadoimme hieman vettä päällemme. Vaimoni istui meidän väliin, kuten aina ennenkin. Mutta nyt tilanne oli aivan eri sfääreissä.

Keijo oli kyllä ennenkin salaa vilkuillut vaimoni muotoja, mutta nyt humalatilan aikaansaamana hänen katseensa suorastaan vaelteli vaimoni kaarilla. Samalla juttelimme kaikesta mahdollisesta mistä ennenkin, mutta vaimoni alaston vartalo sai Keijon ajatuksenjuoksun välillä katkeamaan. Vaimoni vinkkasi välillä minulle silmää, ja huomasin miten hänen nänninsä olivat kovina. Heitimme lisää löylyä ja tilanne jatkui entiseen malliin jutellen ja puolipervoja vitsejä kertoen. Lopulta päätimme mennä verannalle vilvoittelemaan ja samalla hakemaan uudet kaljat.

Olimme jonkin aikaa verannalla, ja yritimme välillä jutella jotain säädyllistäkin. Itseänikin panetti aivan hirveästi ja Keijo pinnisteli seisokkinsa kanssa vaimoni nauttiessa tilanteesta. Oluiden jälkeen menimme takaisin saunaan ja heitin hieman topakammat löylyt. Pian vaimoni laittoi jalat estottomasti haralleen Keijoon päin ja kysyi häneltä, ”miltäs tällainen kahdesti synnyttänyt nainen näyttää”. Keijo hieman epäröi katsoa, mutta sai sanottua sitten että ”harvoin tässä pillua näin läheltä näkee, että kyllä sen täytyy hyvältä näyttää”. Vaimoni katsoi hieman minuun ja alkoi hieromaan pilluaan. Samalla Keijo hieman peitteli seisokkiaan, mutta vaimoni rohkaisi häntä näyttämään kalunsa.

Tiesin että vaimoni nautti täysin rinnoin tilanteesta, olimmehan tällaisesta yhdessä haaveilleet. Hän levitti häpyhuuliaan ja samalla Keijokaan ei enää peitellyt seisokkiaan, vaan hänen kalunsa paisui täyteen mittaan. Itsellänikin seisoi jo täysin mitoin. Sitten vaimoni otti kalustani kiinni ja sanoi Keijolle että hän saisi vapaasti katsella meidän touhuja. Keijo nyökkäsi ja alkoi hipelöimään kaluaan.

Saunassa oli mukavan lämmin, emme olleet vähään aikaan heittäneet löylyäkään. Vaimoni otti kaluni suuhunsa ja alkoi imemään ylös ja alas. Pian hän istuutui syliini ja kaluni upposi märkään vaimooni ihanasti. Keijo runkkaili hiljakseen ja katseli meitä, vaimoani. Vaimoni voihki ja keinui lantiollaan sylissäni hitaasti naintiliikkeitä tehden. Tunsin itsekin voimakasta kiihotusta, kun emme olleet kaksin. Vaimoni kosteat pakarat läiskyivät reisiäni vasten ja huokailu täytti saunan.

Sitten vaimoni nousi päältäni ja kävi alemmalle lauteelle selälleen makaamaan, ottaen saunatyynyn päänsä alle. Menin lauteen päädystä hänen jalkojen väliinsä siten että seisoin lattialla, korkeus oli juurikin sopiva. Ainoastaan vaimoni jalat olivat hieman hankalasti harallaan, mutta sopiva asento löytyi pian ja työnnyin jälleen hänen sisäänsä. Vaimoni vilkaisi Keijoa ja vinkkasi hänet lähemmäksi. Keijo tulikin ja asettui seisomaan lauteiden viereen kalu kovana.

Vaimoni katsoi minuun ja alkoi vispata Keijon kalua. Työntelin kaluani vaimoni sisään tahdikkaasti, vaimoni voihkiessa äänekkäästi. Keijo kosketteli vaimoni rintoja vapain käsin, sekä pyöritteli hänen kivikovia nännejään. Vaimoni veti Keijoa kalusta koko ajan lähemmäs itseään ja pian hänen kalu oli vaimoni vatsan päällä. Työntelin menemään voihkinnan säestämänä, samalla vaimoni Keijoa runkatessa. Keijo oli lähes vieressäni, vaimoni reiden toisella puolen. Keijo alkoi huokailla yhä enemmän, ja vaimoni käsi vispasi kalua yhä kiivaammin.

Lopulta Keijon kalu alkoi sykkimään sykäyksittäin valkoista lemmennestettä, jonka vaimoni ohjasi suoraan häpykarvoilleen. Keijo laukesi kuitenkin niin voimakkaasti, että valtava määrä valkoista nestettä ruiskusi paineella reisille sekä koko pillun alueelle, omat karvani sotkeutui myös tähän liisteriin. Kiimani vain lisääntyi kun huomasin miten Keijon sperma liukasti karvamme ja valui joka työnnöllä yhä enemmän vaimoni sisään, tehden paikat todella liukkaaksi. Näin valkoisia pisaroita joka paikassa, joista osa venyi karvojemme välissä. Sitten en enää kestänyt vaan purkauduin räjähtävällä sykkeellä vaimoni sisään ja työntelin vielä jonkin aikaa viimeisiä sykäyksiä.

Olimme hetken aikaa kaikki aivan voipuneina, kunnes vaimoni nousi ylös. Hän sanoi että nyt pojat pesulle. Sitten vaimoni pesi meidän molempien kalut, jotka olivat yhä puoliseisokissa. Hän pyöritteli pussejamme hetken käsissämme ja pesi kalumme perusteellisesti sienen kanssa vaahdottaen. Oman alapäänsä vaimoni halusi pestä itse. Sitten lopetimme saunomiset siltä illalta ja pukeuduimme. Vaimoni kysyi Keijolta vielä, mitä piti näkemästään ja kokemastaan. Tähän Keijo vastasi että kokemus oli antoisa ja nautinnollinen.

Sovimme kuitenkin että ensi mökkireissulla lisää ja enemmän, ehkä makuuhuoneen puolellakin. Nyt olisi aika mennä nukkumaan…
03976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

täkykala kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu