L I E D !

Saadessani kuulla viikonloppuna mestarillista lied-musiikkia nuorten laulajien ja pianistien esittäminä jäin miettimään, että miten saisimme sen enemmän esiin estradeilla kuultavaksemme.
1223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

..lopputulokseen tulit? Menen kuuntelemaan konsertteihin esim. pianisteja (koska kuuluvat omaan alaani) ja siellä on toki paljon muitakin kiinnostuneita yleisössä. MUTTA!!! Ja mutta! Siellä on kuuntelemassa niitä, jotka haluavat kuula heitä, tuskin muita. Olen tullut siihen tulokseen, että on turha tyrkyttää jotakin nimenomaista musiikin alaa niille, jotka eivät siitä ole kiinnostunut. Klassinen musiikki on minulle työtä, oppilaani menevät esiintymään konsertteihin ja kuuntelijoina on ihmisiä, jotka haluavat kuunnella juuri tämän kaltaista musiikkia. Opetan avoimella osastolla myös ns kevyttä musiikkia ja siellä on lahjakkaita oppilaita omalla kevyellä linjallaan. Nykypäivänä ei voi väkisin "tuputtaa" kenellekään mitään musiikin aluetta "väkisin".
Kiinnostaa missä ja mitä olit kuuntelemassa viikonloppuna?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PeerGynt kirjoitti:

Saadessani kuulla viikonloppuna mestarillista lied-musiikkia nuorten laulajien ja pianistien esittäminä jäin miettimään, että miten saisimme sen enemmän esiin estradeilla kuultavaksemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu