Luin illalla joitain viimeisiä kirjoituksia täältä, enkä nyt ehdi hakea, missä ne olivat, joten vastaan omana ketjuna.
Joku käytti nimimerkkinä adoptio/sijariäiti ja suhtautui erittäin negatiivisesti bio-vanhempiin.
Miksi ihmeessä pidät vaihtoehtoina joko adoptio- tai sijaisvanhemmaksi ryhtymistä? En tiedä tilannettasi, onko sinulla vielä kumpaakaan lasta, mutta kuitenkaan nuo eivät missään tapauksessa ole tasa-arvoisia vaihtoehtoja keskenään. Kai sinä sen ymmärrät?
Kun kerran mielessäsi on adoptio-vanhemmaksi ryhtyminen, niin kyllä minä kehottaisin ehdottomasti unohtamaan suunnitelmat sijariksi ryhtymisestä siinä tapauksessa. Kannattaako ryhtyä siihen laittomuuteen mukaan, että yrittää omia toisten lasta itselleen. Ei koskaan voi tietää, milloin laki alkaa toimia sen suhteen tässäkin maassa, että tuo ei onnistu enää yhdenkään sijarin kohdalla. Paitsi tietysti niillä harvoilla onnellisilla, joilla lapsen kotiutuminen ei oikeasti ole mahdollista.
Ja pisteenä i-kirjaimen päälle tuli tuo vihamielinen asenne sijaislasten vanhempia kohtaan, joka kirjoituksestasi roiskui seinille jo tässä vaiheessa. Ei sinusta ole sijaisvanhemmaksi, ota nyt ihmeessä järki käteen jo tässä vaiheessa!
Joku käytti nimimerkkinä adoptio/sijariäiti ja suhtautui erittäin negatiivisesti bio-vanhempiin.
Miksi ihmeessä pidät vaihtoehtoina joko adoptio- tai sijaisvanhemmaksi ryhtymistä? En tiedä tilannettasi, onko sinulla vielä kumpaakaan lasta, mutta kuitenkaan nuo eivät missään tapauksessa ole tasa-arvoisia vaihtoehtoja keskenään. Kai sinä sen ymmärrät?
Kun kerran mielessäsi on adoptio-vanhemmaksi ryhtyminen, niin kyllä minä kehottaisin ehdottomasti unohtamaan suunnitelmat sijariksi ryhtymisestä siinä tapauksessa. Kannattaako ryhtyä siihen laittomuuteen mukaan, että yrittää omia toisten lasta itselleen. Ei koskaan voi tietää, milloin laki alkaa toimia sen suhteen tässäkin maassa, että tuo ei onnistu enää yhdenkään sijarin kohdalla. Paitsi tietysti niillä harvoilla onnellisilla, joilla lapsen kotiutuminen ei oikeasti ole mahdollista.
Ja pisteenä i-kirjaimen päälle tuli tuo vihamielinen asenne sijaislasten vanhempia kohtaan, joka kirjoituksestasi roiskui seinille jo tässä vaiheessa. Ei sinusta ole sijaisvanhemmaksi, ota nyt ihmeessä järki käteen jo tässä vaiheessa!
Vastaukset 14
Vanhimmat
En pikahaulla löytänyt mainitsemasi henkilön kirjoituksia, joten totean vain yleisellä tasolla, että negatiiviset kommentit biovanhemmista saavat kyllä minunkin niskakarvani pystyyn, jos kyse on henkilöstä, joka vasta harkitsee sijaisvanhemmuutta. Asenne on jo valmiiksi väärä. Helppoa sijaisvanhemmuus ei ole ja toimeen joutuu tulemaan monien sukujen kanssa, lasten vanhempien ja isovanhempien jne.
Tulin vain ajatelleeksi, että jos hän onkin jo alalla ja on sekä adoptio- että sijaisäiti ja siksi tuollainen nimmari. Tämä tilanne on nimittäin itselläni pian edessä eli olen ilmeisesti jossain vaiheessa sekä adoptio- että sijaisäiti. Uusia sijaislapsia meille ei sitten enää tulekaan, jos nämä 2 sijoitetuista adoptoidaan ja muut palaavat kotiinsa. Aika aikaansa.
Täällä tuntuu minusta joka toinen meuhkaavan ja asiallist akeskustelua on mahdotonta edes yrittää. Ehkä juuri siksi täällä meuhkataan milloin mistäkin. Henk koht olen bio ja adoptio äiti joka pohtii sijasvanhemmuutta, koska adoptioprosessit ovat venyneet niin kaameasti ja adoptioon on kuitenkin enemmän menijöitä kuin sijaisvanhemmiksi ja tarvetta kuitenkin tuntuu olevan kotimaassakin. Ei ei eihän se ole sama asia kuin adoptio tiedän. Mutta onko väärin pitää lasta niin hyvin kuin omaansa pitäisi ja rakastaa ja helliä niin paljon kuin pystyy. Musta on väärin että biologiset vanhemmat täällä kilpaa haukkuu sijaisvanhempia. Jotakin on taytynyt mennä pieleen kun ei voi itse lapsestaan huolehtia. Oon läheltä seurannut tuttujen sijaslapsia ja tullut siihen tulokseen että ei ne yhteiset hetket niin kovin usein positiivisia ja rakentavia ole biologisten vanhempien kanssa. Onneksi on kai toisenlaisiakin tarinoita.
sijaisvanhemmistakin kuin muutamat tuttavasi ja heidän sijaislapsensa. Ryhdy tukihenkilöksi huostaanottoperheille, istu lukemattomissa palavereissa, tutustu ihmisten huostaanottoasiakirjoihin ja elämäntilanteisiin, lääkärinlausuntoihin, keskustele lasten opettajien, lääkäreiden kanssa, kuuntele nauhoituksia palavereista, joihin et ole itse päässyt paikalle. Siinä noin alkajaisiksi. Sen jälkeen voimme palata asiaan uudelleen.
No et siis vastannut ollenkaan siihen mitä kysyin. Onko väärin rakastaa sijaslasta kuin omaansa. Ja ei, en ala tukihenkilöksi huostaanoottoperheelle, koska siihen ei ole taitoa eikä voimavaroja. Voisin osata olla äidin korvike lapselle, mutten elämän korjaaja ongelmaperheelle. Sitä paitsi tarinoita on yhtä monta kuin tapauksia, joten ihan turhaa sun on vedota mun tietopohjani puutteisiin kun et koko asiasta mitään edes tiedä. Enpä kuitenkaan halua mennä kenenkään asioista yksityiskohtiin, kun täällä ei kai ole tarve ketään tunnistaa.
Minusta on jo aika hyvin, että aloittajalla on kokemusta sijareita toimivista tuttavistaan. Se on enemmän kuin useimmilla sijareina toimivilla tai ylipäänsä tavallisilla ihmisillä. Se, että on omia lapsia, antaa jo aika hyvän kokemuspohjan. Itse en ole saanut erityistä koulutusta, tukiperheenä toimimisen jälkeen meille tarjottiin sijoituslapsia. Nyt meillä on sekä sijoitettuja että tukilapsia.
Mitä hyötyä olisi käydä läpi nuo mainitsemasi palaverit ja paperit? Se ei ole sijaisvanhempien homma. Huostaanottoperheiden tukihenkilön homma on jo eri asia ja mielestäni ammatti-ihmisen tehtävä, rankkaa, rankkaa.
Tukiperheenä toimiminen on hieno homma. Tukimuoto, joka voi estää huostaanoton. Rankkaa hommaa sekin, mutta se voi olla hyvä tapa tutustua siihen millaista on hoitaa toisten lapsia. Siitä saa kuvan millaista on sumplia vanhempien, isovanhempien, omien lasten reaktioiden (ja uteliaiden naapureiden) kanssa.
Sijaisvanhemmat auttavat huostaanotettua lasta, eivät tämän vanhempia. Siis eivät suoranaisesti, mutta auttamalla ja hoitamalla lasta, sijarit tarjoavat biovanhemmille mahdollisuuden oman elämänsä järjestämiseen.
Mutta tämähän voi olla sinun vaikea ymmärtää.
Erilaisesta äitiydestä kirjoittaneelle: ei tietenkään ole väärin pitää lasta niin hyvin kuin omaansa pitäisi ja rakastaa ja helliä niin paljon kuin pystyy. Kunhan vain muistaa sen sijaisvanhemmuuden perusidean: lapsen on tarkoitus palata omien vanhempiensa luo.
Meidän ovien läpi on kulkenut monenlaisia sekä tuki- että sijaisperheitä. Useimmat lapset ovat palanneet omien vanhempiensa luo, yhtä aikaa surullinen ja iloinen hetki. Surullinen tietysti siksi, että lasta on oppinut rakastamaan, mutta iloinen siksi, että kun lapsi palaa vanhempiensa luo niin kaikki on mennyt oikein. Nyt olen siinä tilanteessa, että pienimmät meillä sijoitettuina olevat lapset eivät ilmeisesti pysty palaamaan kotiinsa, adoptiosta puhutaan. Katsotaan nyt. Jos adoptio toteutuu, uusia sijaislapsia en enää ota. Kaksi vanhempaakin lasta on vielä hoidossa omien lisäksi.
on yhtä monta kuin on huostaanottojakin, niin miksi sitten otat oikeudeksesi kuuluttaa näin yleistävästi:
"Jotakin on täytynyt mennä pieleen kun ei voi itse lapsestaan huolehtia. Oon läheltä seurannut tuttujen sijaslapsia ja tullut siihen tulokseen että ei ne yhteiset hetket niin kovin usein positiivisia ja rakentavia ole biologisten vanhempien kanssa. Onneksi on kai toisenlaisiakin tarinoita."
Ei mitään KAI, vaan suurin osa on niitä erilaisia tarinoita, vaikka pelkästään tätä palstaa lukemalla saakin asioista erilaisen käsityksen. Katsantokanta avartuu kun tutustuu asioihin yleisemmin, kuin yhtään tuttavaperheeseen ja heillä oleviin lapsiin.
Olen nimittäin sitä mieltä, että ei kovin moni lapsia todella rakastava aikuinen sijariksi havittelisi, jos tietäisi asioista enemmän tai haluaisi myöntää tietävänsä. Ja suoraan sanottuna sijaislapsi adoption korvikkeena on enemmän kuin arveluttava vaihtoehto. Koska toiveesi on ottaa lapsi omaksi, olisi sinun sijarina oltava valmis luopumaan hänestä koska tahansa. Jos menettelet toisin, rikot lakia. Voithan sinä häntä rakastaa kuin omaasi, mutta ota huomioon, että oman lapsen menettämisestä yleensä taistellaan. Mihin sellainen asetelma sijarin kohdalla sitten pahimmillaan johtaa, voit itse kuvitella omalle kohdallesi. Vai onko sittenkin mielesi pohjalla ajatus, että koskaan tulisi luopumaankaan?
Ja hyvä olisi huomioida sellainenkin seikka, että jos kaikki turhat huostaanotot purettaisiin, ei sijaisperheitä tarvittaisi lisää. Korkeintaan huonoja, alalle sopimattomia sijaisvanhempia voisi vaihtaa tiukkojen testien jälkeen työnsä paremmin hoitaviin.
Ja muuten: Tukihenkilö ei ole kenenkään elämän korjaaja, vaan asiantuntija-apu viranomaisten kanssa asioidessa, koska hyvin harvoilla on laintuntemusta tai kokemusta vastaavasta aikaisemmasta elämästään. Lisäksi järkytys huostaanotolla monesti varsin mielivaltaisesta uhkailusta voi olla niin suuri, että se jopa lamauttaa toimintakykyä sen verran, että tukea tarvitaan.
vastaamatta joitain kirjoituksiasi ennenkin ja täytyy sanoa, että niitä on aina ilo lukea.
Sait kyllä kommentistani aivan väärän käsityksen, mutta toivottavasti nyt tuo edellinen vastaukseni valaisi tilannetta, mitä tarkoitin. E-hei minulla ole pienintäkään vaikeutta ymmärtää tarkoitustasi siitä, että sijari auttaa lapsen kautta parhaimmillaan myös lapsen vanhempia. Sehän juuri sijoituksen alkuperäinen idea onkin!
Luen täällä hyvin harvoin, mutta jos olen ymmärtänyt oikein (enkä sekoita sinua johonkin toiseen henkilöön), olet tilanteessa, jossa olisi järkevää adoptoida jonkun läheisesi lapsi tai lapsia. Melkein tulee kyynel silmään, sillä voiko sen suurempaa rakkautta lasta kohtaan tuossa tilanteessa enää osoittaa. Jos itse olisin vastaavassa tilanteessa, eivätkä lapset voisi palata kotiinsa, hakisin myös adoptiota. Toivottavasti heidän vanhempansa siihen suostuvat.
Sori jo ylireagoin. Väsyttää vain välillä lukea näitä juttuja, kun automaattisesti ollaan sitä mieltä että tämäkin sijari vain haluaa omia jonkun lapset. En ymmärrä miten joku sijaisäiti voi tehdä niin, että katsoo oikeudekseen asettua lapsen biologisen äidin edelle. Jos sijoitetun lapsen äiti haluaa lapsen takaisin ja asiat ovat kunnossa, niin en käsitä miksi kukaan sitä haluaisi ja voisikaan estää. Olen siis sekä idealisti että naiivi. Hm.
Tuosta meidän adoptiotilanteesta lyhyesti. Meillä on tällä hetkellä neljä lasta hoidossa. Sisarukset, jotka ovat olleet meillä ensin tukilapsina ja sitten sijoitettuina. Heidän vanhempansa eivät käy heitä tapaamassa, eivätkä halua että vien lapset heille. Kun lapset olivat pieniä, vanhemmat jättivät heidät yksin kotiin ja lähtivät baariin. Äiti oli kerran sanonut, että ei olisi lapsia ikinä halunnutkaan. Näiden lasten adoptiosta on nyt keskusteltu. Toiset sijoitetut lapset ovat sisareni kaksi poikaa. Heidän perheensä tilanne ei tule paranemaan aivan lähiaikoina, päinvastoin, mutta toivon edelleen voimakkaasti, että sisareni saa otteen elämästään ja voimansa takaisin ja jaksaa alkaa taas huolehtia pojistaan tavalliseen tapaan. Sisareni tapaus on kouriintuntuvan selkeästi osoittanut, että koskaan ei tiedä kuka uupuu, eikä jaksa juuri silloin huolehtia lapsistaan. Poikia ei ole siis virallisesti sijoitettu, he ovat vain hoidossani siskon ja minun yhteisen sopimuksen kautta.
Jos sisarusten adoptio ei syystä tai toista toteudu, sijoitus näyttää kuitenkin aika pitkäaikaiselta. Kun omiakin lapsia on kolme, niin uusia lapsia en enää tule ottamaan. Nyt on aika vähän tasaantua ja rauhoittua.
tuntea olosi kylläiseksi. Ehkä olet saanut lastesi menettämisestä tulleita tarumoja käsitellyksi sijoitetuilla, etkä tunne enää tarvetta toisten lapsiin auttamismielessä. Oletko koskaan ollutkaan oiekalla asialla, vai vain alitajuntasi tarpeen tyydyttämiseksi. Kysäsepäs ihan rehellisesti itseltäsi, älä ensimmäiseksi keskity haukkumaan minua. Ihan yleistäen kirjoitan, aivan kuten itsekin teet. Eivät kaikki sijaisvanhemmat omi toisten lapsia, mutta toiset omivat. Ihan kuten huostaanotokin ovat jotkin aiheellisia ja toiset aiheettomia.
Mitä tarkoitat lasteni menettämisellä? Missä minä sinua (ja kuka oikein olet??) olen haukkunut?
En enää aio ottaa lisää lapsia, koska jos adoptio toteutuu, lapsia on toistaiseksi 7 ja veljesten palattua kotiin siltikin 5. Ja vaikka adoptio ei toteutuisikaan, sisarusten sijoitus näyttää pitkäaikaiselta. Eli tämä lapsiluku riittää tästä eteenpäin. Aika stabiili tila, mikä on hyvä.
En nyt oikein ymmärrä mitä kirjoituksellasi tarkoitat. Tajuan varsin hyvin, että eivät kaikki sijarit toisten lapsia omi, sanoin vain että en ymmärrä niitä jotka sen tekevät. Ja kyllä vaan, jotkut huostaanotot ovat aiheellisia ja toiset eivät. Mistä me siis olemme eri mieltä?!
No voinhan olla ristiriitainen. Ei ole kuitenkaan kyse adoption "korvikkeesta" vaan vaihtoehdosta. Myönnän että mielessäni toivon että jos perheemme hyväksytään sijasperheeksi ja lapsi tulee perheeseemme sijoitetuksi, ettei minun olisi hänestä pakko luopua koskaan. Mutta jos biologisen perheen/äidin/isän yms. tilanne parantuu niin hyväksi että katsotaanolevan lapselle eduksi palata omiensa luo, niin sijaisvanhemman velvollisuushan on silloin toivottaa onnea ja kaikkea hyvää lapselle. En tiedä miksi voitaisiin tehdä ns. aiheeton huostaan otto voiko se olla taloudelliset syyt tms, jolloinhan pitäisi tukea perheen taloutta tai työllistymistä yms. Mielestäni väkivalta henkinen tai fyysinen, lapsen heitteillä tai yksin pitäminen ja muu laiminlyönti tai kyvyttmömyys huolehtia oman terveyden takia lapsesta ovat päteviä syitä, kuten alkoholismi ja huumeriippuvuuskin. Mitä muita voi olla? Olen vaan niin plajon kuullut siitä että kaikki tukitoimet laidasta laitaan on kokeiltu ja kun äiti ryyppää niin se ryyppää ja mikään ei pysy käsissä ja muulla ei ole väliä. Kaikki 4 eri-ikäistä lasta on huostattu moneen kertaan ja "lopullisesti" jo aikaa sitten niin kai silloin voi olettaa että tuskin lapset sinne palaa?
Kiitos inkeri70. Tuntui hyvältä että joku ymmärtää mitä yritin sanoa. Ja olkaa mitä mieltä hyvänsä niin se että on adoptoinut lapsen antaa paljon pohjaa sijoitukselle. Tiedän mitä on kun täysin ventovieras lapsi pöllähtää kotiin ja pistää maailman uusiksi. Kuukausia tuntui siltä että haluaa perua koko jutun ja laittaa lapsen postipaketissa takaisin sinne mistä se on tullut. Mutta on opittu rakastamaan ja tuntemaan hellyyttä ja läheisyyttä ja siinä tuo on nyt oma. En siis odota pilvilinnoja, enkä ole varastamassa lasta keneltäkään. Jos minulla olisi mahdollisuus pitäisin yhteyttä myös adoptiolapsemme biologisiin vanhempiin. Ikävä kyllä heitä ei ole kaukaa maailmalta mahdollista tavoittaa. En ole rahanahnekaan koska kituutamme nytkin yhden ihmisen palkalla, jotta voin olla lasten kanssa kotona. Ja tuntuu että joukossa voisi vielä mennä ainakin yksi jos joku tarvitsisi kotia pidemmäksi tai lyhemmäksi aikaa.
yhtä pahalle korvissa. Kaikkihan tiedämme kuntien rahattomuuden nykyisin ja se on näkynyt lastensuojelussa jo vuosia. Järjettömän kalliisiin huostaanottoihin on varaa, mutta ei oikeisiin, perhettä auttaviin avohuollon tukiin. Siis kuntien sisällä rahat on kohdennettu väärin lapsia ajatellen. Eduskuntaa myöten on myönnetty, että tuki on puuttunut suuressa osassa kuntia jo kauan, jotain poikkeuksiakin toki on.
Mielestäni huostaanotot pitäisi rajoittaa juuri noihin tilanteisiin, joita listasit, ne ovat lain mukaisia perusteita huostaanotolle. Sen sijaan lasten terveydenhoidossa tai opetustoimessa olevia puutteita ei saisi korvata huostaanotolla, koska silloin mennään laittomuuden puolelle, eikä sijoitus auta lapsen tilannetta mitenkään, yleensä jopa pahentaa sitä.
Ei ole ollenkaan harvinainen sellaisenkaan tilanne, että lastenkotiin sisään kävelevien lapsen ja vanhempien vanavedessä harvinaisen rehellinen last.suojelutyöntekijä selittää henkilökunnalle: "Kotona ei ole huostaanottoperusteita, joten ei ole syytä rajoittaa tapaamisia ja lapsen kotilomia." Laitoksen käytännöt ajavat kuitenkin kaikkien lakien ohi ja tällainen perhe saa kokea aivan samaa mielivaltaa sijaishuollon taholta kuin sellaiset vanhemmat, jotka ovat vuosia esim. pahoinpidelleet lastaan.
Suuntaus tuntuu olevan, että päihdeperheiden lapset pyritään huostaanottamaan mahdollisimman pienenä ja sijoittamaan perheisiin. Mutta tiedän perhesijoituksessa olevan myös ns. hoidollisia huostaanottoja - varsinkin aikaisemmilta vuosilta - niin järkyttävää kuin se onkin. He ovat yleensä neurologisten oireyhtymien lapsia, kun vanhemmat ovat lapselle apua hakiessaan erehtyneet psykodynaamisen koulukunnan psykiatrian klinikalle, jossa neurologisen perimän vaikutusta vähätellään tai kielletään täysin. Lapsen ongelmat halutaan nähdä vain väärästä kotikasvatuksesta johtuvina ja joko sen takia tai siksi, että lasten psykiatrisista sairaalapaikoista on pulaa, päädytään huostaanottoon. Tilanteeseen on yrittänyt puuttua myös Autismi-Aspergerliitto, sekä Adhd-liitto, mutta toistaiseksi laihoin tuloksin.
Olet varmasti ihan oikeassa. Onhan paljon asioita, joita ei niin sanotusti haluta nähdä, vaan mieluummin maksetaan niiden seurauksista. Totta on että jos kunnat ainakin tuplaisivat tukipalvelut ja enneltaehkäisevän perhetyön henkilöstön niin takuulla tulisin säästöä, vaikka se nyt tuntuisi isolta panokselta. En ole törmännyt itse tällaisiin aiheettomiin huostaan ottoihin vaan lähinnä juuri noihin selkeisiin syihin asioiden takana.