Sain eilen päätökseen Kate Jacobsin: "Pieni lankakauppa" -romaanin. Se on kirjastossa luokiteltu sarjaan: romantiikka.
Luin uteliaisuudesta, koska ystäväni kehuskeli kirjaa, ja teoksesta on jopa tekeillä elokuva.
Joopasen joo, teoksessa oli 620 sivua. En ole aikoihin tahmannut yhtä vaivalloisesti kirjaa lävitse kuin nyt tein.
Eivät käyneet ystäväni ja minun lukumakuni yhteen.
Kirjan rakenne on kuin amerikkalaiset Tv-sarjat: yhdessä kohtauksessa ei viivytä kuin hetken.
Kirjoittaja lienee katsellut paljon elokuvia, sillä romaaniin on sullottu kokoelma kliseisiä elokuvakohtauksia.
En tiedä, onko se hyvä vai huono asia, sillä visuaalisia mielikuvia lukeminen herätti. Ainoa positiivinen pointti mielestäni.
Kirja kertoo yksinhuoltajaäidistä, joka perustaa lankakaupan ja alkaa pitää neulontakurssia. Lukuisat henkilöt pyöriskelevät näissä kuvioissa.
Jotkin lauseet olivat hauskan huolimattomasti muodostettuja. Esimerkki: " Sukkahousujen läpi Georgia näki, että KC:n sääret olivat kananlihalla".
Siinäpä sitä lukija jää miettimään, olivatko sukkahousut Georgian päässä vai KC:n säärissä.
Tässä tapauksessa ne eivät olleet kuitenkaan päässä.
Mietin vain, että kuinka sukkahousujen lävitse voi nähdä kananlihalle menneen ihon. Näkökulma hieman teennäisen outo.
Päähenkilö neuloo rikkaalle ystävättärelleen ihanan iltapuvun, josta tämä maksaa 15 000 dollaria. Uskomattoman taitavasta kutojasta siis kyse.
Hm... Suomessa on harvemmin nähty neulottuna iltapukua, mutta ehkä piakkoin kirjan innoittamana sekin ihme saadaan taltioitua presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla jonkun vieraan yllä.
Romaaniin on saatu uppoamaan juoni poikineen, ja se tekee kirjasta nimensä mukaisen, lukija selvittelee sotkeutunutta lankavyyhtiä hamaan traagiseen loppuun asti.
Vaan jokuhan saattaa tykätä... itse jouduin pelkällä sisulla kahlaamaan kirjan lävitse.
Pieni lankakauppa... hoh!
Teresita
2
2541
Vastaukset
- arvostelusta!
Mieleeni muistui entisaikojen Netta Muskett ja hänen kaavamaiset, lennokkaat rakkausromaaninsa. Yhden luin kokonaan, paria muuta katselin vain... Joskus 1970-luvulla, mistä lie löytyneet jostain vintiltä.
http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/kysymys.aspx?questionID=42f1fafa-20de-4afa-8e08-bb619955f9dc- Teresita
Voi suuri kiitos kehuista! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä
Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi5710040Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit126795Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro
Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j736095Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?586003Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset114242Oikeistohallitusten aikaan saannokset.
Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja464140Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html2833217Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k572874Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus192861Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?442388