Lööpit varmaan

tänään. Ja on aihettakin, sillä ryömivän ja paljasjalkaisen lapsen löytyminen Myyrmäentien varrelta oli aivan järkyttävä tilanne.

Päivän Hesarin mukaan on vaikea ymmärtää, miksi äitiä ei järjestetä sairaalahoitoon, jos hän todella myös harhaili ulkona vähissä vaatteissa ja kertoi kuulleensa 'ääniä sisältään'.

Ainoa mitä voi varmaksi sanoa on se, että tuollaisessa kunnossa ollut aikuinen ei ollut kykenevä huolehtimaan lapsesta. Jos äidin terveydessä ei aikaisemmin ole ollut huomauttamisen sijaa, on tuollaista tapausta mahdoton estää ennakkoon. Siis ainahan äkillinen mielenhäiriö on mahdollista. Vaikea kommentoida enempää, kun ei tapauksesta voi tietää tarkkoja yksityiskohtia. Mutta tosi surullista lapsen kannalta, ei voi muuta sanoa.
24816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

ketään rekisteröity isäksi? Entäs mummit ja isoisät. Näitähän on lastenlaitokset jo pullollaan näitä lapsia, jotka ovat kuin tyhjästä ponkaisseet maapallolle ilman mitään sukua.

Äänestä
  • Tulossa olevassa lastensuojelulaissa pääpaino asetetaan entisen vieraalle sijoittamisen sijaan sukulaissijoitukseen, joka mielestäni on ihan hyvä uudistus. Joskus on tilanteita varmaan että esim. isovanhemmat ovat niin iäkkäitä tai muita sopivia sukulaisia ei löydy.

    Äänestä

  • Sijaisäiti kirjoitti:

    Tulossa olevassa lastensuojelulaissa pääpaino asetetaan entisen vieraalle sijoittamisen sijaan sukulaissijoitukseen, joka mielestäni on ihan hyvä uudistus. Joskus on tilanteita varmaan että esim. isovanhemmat ovat niin iäkkäitä tai muita sopivia sukulaisia ei löydy.

    ajamassa uuteen lakiin omalla ehdotuksellaan, joka toimitettiin lakia valmistelleelle työryhmälle.

    Äänestä

iltapäivälehtien lööppien perusteella ei kannata koskaan tehdä turhan hätäisiä johtopäätöksiä; jo tänään ne uutisoivat, että ko äiti olisikin ollut amfetamiinin käyttäjä ja huumeiden vaikutuksen alainen.
Huomenna voi olla taas jo jotain ihan muuta.

Äänestä
  • hätäisten johtopäätösten tekijöitä.

    Kyllä ne löytyvät muualta ne henkilöt, jotka lööppien perusteella leimaavat kaikki huostaanottotilanteet samaan kategoriaan kuuluviksi.

    Esim. lapsen kouluongelmien takia tai sairaalapaikkojen vuoksi tehty huostaanotto ovat täysin eri asioita noiden lööppien tilanteisiin verrattuna. Ja yleensäkin vanhempien päihteet tai mielenterv.ongelmat ovat syynä vain alle puolessa kaikista huostaanottotapauksista.

    Ja voi hyvänen aika, kun niitä mielenterveysongelmiakin on joka lähtöön! On otettu huostaan vanhemman keskivaikean masennuksen takia, vaikka lapsesta olisi pidetty huolta ja toivottavasti kukaan aivopesty ei tule selittämään tähän turhaan mitään kiintymyssuhdehäiriöstä.

    Em. huostaanottoa pidän aiheettomana ja se on aivan eri tilanne kuin jos on kyse vanhemmasta, joka elää psykoosin takia kaukana todellisuudesta tai on päihteistä sekaisin kuin seinäkello.

    Äänestä

  • harvemmin ovat kirjoitti:

    hätäisten johtopäätösten tekijöitä.

    tietenkään tehty, vaan niiden puutteen takia lasten terveyshuollosta.

    "Ja yleensäkin vanhempien päihteet tai mielenterv. ongelmat ovat syynä vain alle puolessa kaikista huostaanottotapauksista."

    Mistä tällainen tieto on peräisin? Laittaisitko linkkiä lähteeseesi. Itse olen jo tälle palstalle toiseen keskusteluun linkittänyt kaksikin linkkiä, joissa osoitetaan vanhempien päihdeongelmien olevan suurin syy kaikissa huostaanottotapauksissa.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Valtakunnan tasolla vain noin 37 % oli päihdeongelmien takia huostaanotettuja ja mielenterveydellisistä syistä oli muutama %. En nyt jaksa etsia sitä linkkiä.
    Näin jossain tollasen kertomasi artikkelin, jossa sanottiin valtaosan olevan päihdeongelmien takia, mutta se taisi olla vain parin viime vuoden osuus ja muistaakseni Helsingissä.
    Laita linkki, niin katsotaan mitä siinä lukee.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    "Ja yleensäkin vanhempien päihteet tai mielenterv. ongelmat ovat syynä vain alle puolessa kaikista huostaanottotapauksista."

    Mistä tällainen tieto on peräisin? Laittaisitko linkkiä lähteeseesi. Itse olen jo tälle palstalle toiseen keskusteluun linkittänyt kaksikin linkkiä, joissa osoitetaan vanhempien päihdeongelmien olevan suurin syy kaikissa huostaanottotapauksissa.

    olen minäkin täältä lukenut, mutta en ole arkistoinut itselleni, minulle tämä on päivän selvä asia.

    Yksi luotettavimpia taulukoita asiasta löytyy eduskunnan sivuilta, mutta jostain syystä sinne ei voi laittaa suoraa linkkiä. Voit yrittää hakea sitä www.eduskunta.fi, sieltä valtiopäiväasiakirjat ja aukeavaan kohtaan kirjoitat HE 252, tarkoittaa siis hallituksen esitystä numero 252 ja se tuli eduskuntaan viime syksynä eli vuonna 2006, jos se helpottaa hakemista. Mutta se löytyy kyllä tuolla HE 252:llakin. Sieltä aukeaa parisataa sivuinen asiakirja perusteluja uudelle lastensuojelulaille ja sitä selaamalla on helppo erottaa silmämääräisesti tekstin joukossa olevat taulukot.

    Kun perusteluja haluat, niin oliko viime viikolla täällä Leeni Ikosen kirjoitus Länsiväylä-lehdestä, jossa hän sivuaa myös huostaanottojen syitä. Ikonen on huostaanottoihin erikoistunut asianajaja, mutta lastensuojelun epäoikeudenmukaisuutta runsaasti nähtyään, hän tekee myös paljon vapaaehtoistyötä oman ansiotyönsä ulkopuolella viranomaisvääryyksien korjaamiseksi.

    Lainaus Leena Ikosen kirjoituksessa sunnuntain Länsiväylässä otsikolla VÄKIVALLOIN PÄIVÄUNILLE

    "
    Syrjäytyminen systeemin
    vuoksi -nimisen ilmiön tulisi
    huolestuttaa kaikkia
    päättäjiä. Ilmiön vaikutukset
    alkavat varhain, päiväkodissa.
    Olen toiminut eri puolilla
    Suomea vanhempien avustajana
    päiväkodeissa neuvotteluissa,
    joissa yritetään ratkoa lasten asioita.
    Yllättävän usein ilmenee,
    että lapsen suurin ongelma on
    päiväunille meno. Kun lapsi ei
    suostu menemään päiväkodissa
    päivälevolle, hänen sanotaan
    oireilevan. Vanhemmilla ei
    yleensä ole vaikeuksia kotona
    lapsensa kanssa.
    Neuvotteluissa pohditaan,
    mikä perheen sisäinen tapahtuma
    tai perheen tilanne on
    aikaansaanut ongelman.
    Vanhempien annetaan ymmärtää
    olevan syyllisiä lapsensa
    käytökseen. Erityistä huolta
    vanhemmille esitetään lapsen
    ujoudesta tai vilkkaudesta (siis
    persoonallisuuden piirteistä). En
    ole kuullut pohdittavan päiväkodin
    osuutta asiassa, esimerkiksi
    resurssien puutetta, liian suuria
    ryhmiä tai työtapoja. Kukaan ei
    yleensä kannusta vanhempia,
    jotka selviytyvät temperamenttisen
    lapsensa hoidossa.
    Havaintojeni mukaan
    erityisesti ne vanhemmat, jotka
    ovat eri mieltä lapsen kasvatuksesta
    päiväkodin kanssa,
    joutuvat sosiaalitoimen
    puhutteluun, kun päiväkoti tekee
    lastensuojeluilmoituksen. Tästä
    käytetään nimitystä varhainen
    puuttuminen, jolla siis ei
    välttämättä ole mitään yhteyttä
    varhaiseen auttamiseen.
    Päiväkodin, terveydenhuollon,
    sosiaalitoimen edustajat,
    kiertävät lastentarhanopettajat,
    perhetyöntekijät, vanhemmat,
    vanhempien avustajat, tukihenkilöt
    kerääntyvät, yleensä
    ainakin 10 hengen voimin,
    pohtimaan tilannetta. Tästä
    käytetään nimitystä verkostoneuvottelu
    tai tiimityö. Toiminnalle
    on tyypillistä, että lapsen
    ”ongelma” jää lukemattomista
    neuvotteluista huolimatta
    ratkaisematta.
    Hämmästyttävän usein lapsi
    saa siirron erityisryhmään tai
    erityispäiväkotiin ilman, että
    lasta tutkitaan perusteellisesti.
    Lapsen ”diagnoosin” tekevät siis
    tahot, joilla ei ole mitään
    lääketieteellistä koulutusta
    (joissain tapauksissa perheneuvolakäynnit
    tai lastenpsykiatrin
    puhelinkonsultaatio päiväkodin
    kanssa).
    Ihmisoikeussopimukset ja lait
    kuitenkin edellyttävät, että lapsi
    saa kaiken mahdollisen suojelun
    ja hyvää hoitoa. Ketään ei saa
    perusteetta ja ilman tutkimuksia
    leimata sairaaksi.
    Lapsen polku syrjäytyjäksi voi
    alkaa leimaamisella, varsinkin
    kun lapsi siirtyy erityislapsen
    leimalla kouluun.
    Viime vuosina opettajatkin
    ovat antautuneet, valmiit
    luopumaan arvovallastaan ja
    mieluummin asioivat lapsen
    asiassa sosiaalitoimen kanssa
    kuin lapsen vanhempien kanssa.
    Osa opettajistakin puhuu
    mieluummin lapsen oireilusta
    sen sijaan, että hakisi omille
    työtavoilleen uusia uria.
    Verkostot jatkavat kokoontumisiaan
    ja lapsi itse jää usein vaille
    tukea ja koulukiusaaminen
    jatkuu.
    Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos
    selvittelee noin 15 vuoden
    ajalta kodin ulkopuolelle
    sijoitettujen lasten sijoituspäätösten
    syitä Helsingin kaupungissa.
    Tutkimuksen mukaan sijoitusten
    ensisijaiset syyt löytyvät
    sosiaalisesta vuorovaikutuksesta
    (52 prosenttia) ja kouluvaikeuksista
    (37 prosenttia) eli
    yhteensä 89 prosenttia on muita
    syitä kuin vanhempien päihteiden
    käyttö. Tänä päivänä n.16
    000 lasta joutuu asumaan kodin
    ulkopuolella.
    Päiväkotien psykososiaalinen
    hoito voi olla vanhemmille
    yllätys. Päivähoidon aikana
    tapahtuneet lapsen kiinnipidot
    eli käsiksikäymiset voivat
    paljastua lapsen mustelmien
    takia.
    Kouluissakin lapsiin saatetaan
    kohdistaa kiinnipitoja ja
    retuuttamisia. Väkivaltaisesti
    kohdeltu lapsi todennäköisesti
    turvautuu elämässään väkivaltaan.
    Kodin ulkopuolelle sijoitetuista
    lapsista osa asuu laitoksissa,
    jotka eristävät lapset vanhemmistaan
    ja suvustaan psykoanalyyttisesti
    suuntautuneiden
    lastenpsykiatrien ohjauksella.
    Mitä on ammatillisuus, joka
    sairastuttaa?
    Leeni Ikonen
    Varatuomari
    "

    Lähde:
    http://194.188.93.116/cgi-bin/mediaweb12#

    Äänestä

  • kyllä niitä linkkejä kirjoitti:

    mitään neuvomallasi tavalla. Ja Helinälle ja sinulle tiedoksi, että linkittämäni tutkimus koski tosiaan pääkaupunkiseudun huostaanoton perusteita. Toisaalta tässä viestiketjussa käsitelty tapauskin kai sattui pääkaupunkiseudulla.

    Jos onnistut mitenkään linkittämään suoraan tuohon Hallituksen esitykseen nro 252, olisin kovin kiitollinen, koska näillä yrityksillä se ei löydy, valitettavasti.

    Äänestä

  • en löydä kirjoitti:

    linkin sinne, en tiedä, miksi se ei ole ennen onnistunut:

    http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE 252/2006&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

    Äänestä

  • Nyt sain aukeavan kirjoitti:

    linkin sinne, en tiedä, miksi se ei ole ennen onnistunut:

    http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE 252/2006&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

    en toki noin pitkää juttua lukenut, mutta silmämääräisesti katsottuna sekin osoitti sen, kuinka kaikista suurin yksittäinen syy lastensuojelun tarpeeseen oli vanhempien päihteiden väärinkäyttö. Se on linkin mukaan ollut suurin syy joka vuosi vuodesta 1999 ja on kasvanut vuosi vuodelta. Esim. vuonna 2004 vanhempien päihdeongelmat olivat syynä yli tuplaten kuin toiseksi suurin syy, eli vanhemman muu syy.

    Äänestä

että amfetamiinista harhainen äiti ei hylännyt lastaan vahingoittamistarkoituksessa, vaan luuli jättävänsä lapsen turvaan. Huh-huijaa...

http://uutiset.msn.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Vauvansa hylännyt äiti oli sekaisin amfetamiinista/1135231247511?ref=msn

Vähän aikaa sitten kirjoitettiin eliittipiireissä kytevästä huumepommista. Onko eliittivanhemmilla varaa huumesekoilujensa ajaksi palkata lapsenhoitaja niin, että heidän lapsensa säästyvät lööpeiltä. Se on tietysti eri juttu, mitä neljän seinän sisällä tapahtuu, kunhan kaikki pystytään salaamaan viranomaisilta, jos ei muuten niin rahan voimalla.

Tämä yhteiskunta tarvitsisi voimakasta asennekasvatusta kaikkiin päihteisiin suhtautumisessa. On jo vuosia inhottanut suomalaiset viihdeohjelmatkin, joissa päihdesekoiluja nauretaan ja yleensäkin päihteitä pidetään itsestään selvänä osana ihmisten vapaa-aikaa. Älytöntä!

Äänestä
  • yhteiskunta!
    Kaikesta valituksesta ja tiedottamisesta
    ja esimerkiksi koululaisten ja opiskelijoiden keskuudessa kiertävistä esitelmöitsijäistä ja kampanjoista
    kun on napsastu määräraha pois
    niin yhteiskunnassa ei ole enää ketään tai mitään tahoa
    joka "heristäisi" kasvavien ja varttuvien koululaisten ja nuorison keskuudessa "sormeaan".

    Säästämistalkoissa on kaikenlainen valistaminen ja tiedottaminen näinkin vakavista asioista ja niiden kielteisistä vaikutuksista jäänyt ja asian vakavuus samalla unohtunut.

    Huumeet ovat saaneet levitä ja käyttäjämäärät lisääntyä
    ihan rauhassa.

    Äänestä

  • HUUMEMYÖNTEINEN kirjoitti:

    yhteiskunta!

    kautta vuosikymmenten suomalaiset ovat olleet ulkomailla tunnettuja vodka-turisteja sun muita, aina tunnettuja rajusta alkoholin käytöstä.

    Hesarin keskustelupalstalla nyt raivotaan ja riidellään aiheesta 'pitääkö tuollaisessa tapauksessa lapsi ottaa huostaan vai ei'.

    Ilmankos täällä on niin rauhallista, kun kaikki sekopäät ovat siellä riitelemässä. Minun ei tarvitse riidellä tuollaisesta aiheesta, varmaan lapsi huostaan kuuluu, mutta kun lain mukaan sitä äitiäkin kuuluisi auttaa, mutta huumeiden käyttäjien tilanne hoitoon pääsyssä on vielä huonompi kuin alkoholistien.

    Äänestä

  • HUUMEMYÖNTEINEN kirjoitti:

    yhteiskunta!
    Kaikesta valituksesta ja tiedottamisesta
    ja esimerkiksi koululaisten ja opiskelijoiden keskuudessa kiertävistä esitelmöitsijäistä ja kampanjoista
    kun on napsastu määräraha pois
    niin yhteiskunnassa ei ole enää ketään tai mitään tahoa
    joka "heristäisi" kasvavien ja varttuvien koululaisten ja nuorison keskuudessa "sormeaan".

    Säästämistalkoissa on kaikenlainen valistaminen ja tiedottaminen näinkin vakavista asioista ja niiden kielteisistä vaikutuksista jäänyt ja asian vakavuus samalla unohtunut.

    Huumeet ovat saaneet levitä ja käyttäjämäärät lisääntyä
    ihan rauhassa.

    kyseiseen hommaan, jos vain on aikaa ja viitseliäisyyttä ja todella välittää mitä lapsille ja nuorille käy, olivatpa ne omia tai vieraita. Eli jokainen voi omalta osaltaan valistaa paitsi omia niin toisten lapsia - faktatiedolla tietenkin, ja sellaisella asenteella että nuoret tajuavat puhujan olevan tosissaan.
    Minä olen se kenkku äiti joka "nalkuttaa" jokaiselle nuorelle jonka tunnen ja välillä vaikken tuntisikaan jos näen niitä roikkuvan tupakalla ostarilla, siinä samalla vähän alkoholin vaaroista ja huumeitten seurauksista ja vastaan otto on yleensä niin äärinmäisen hämmentynyttä,koska nykyaikana ei olla totuttu siihen, että vieraat aikuiset tulevat ojentamaan toisten lapsia. Ja loppujen lopuksi silloin tällöin joku tulee vetämään hihasta innoissaan ja sanomaa, että arvaa mitä,mä lopetin tupakan polton tai en ole ryypännyt enään lainkaan jne jne.
    Että kyllä se vanha perinteinen yhteisömalli ainakin joissakin tapauksissa saisi tulla takaisin. Kun vielä uskallettiin komentaa riekkuvaa naapurinkin kakaraa jos oli oikea syy.

    Äänestä

  • kettu.nen kirjoitti:

    ei voi olla kaikkien yksittäisten vanhempien varassa eikä saakaan olla
    niin että yhteiskunta jättäisi
    oman osansa tässä huumeasian tiedottamisessa tekemättä!

    ei olisi joskus 70-luvulla tullut mieleenkään tupruutella tai edes kokeilla,
    kun huumeista oli joka paikasssa tietoa ja aina tietenkin se sama mielikuva luotiin
    paha ja ikävä ja huono, mitä niiden käyttö sai aikaan ihmisten ja nuortenkin kohdalla.
    80-luvulla maailmalla pyöriessä huumekulttuuri oli parempien piirien jälkikasvun iloa ja autuutta.
    tavallinen nuoriso kittasi kaljaa ja drinkkejä
    ei silloinkaan käynyt edes mielessä kokeilla.
    niin vierasta se kulttuuri oli ja mielikuva edelleen takaraivossa siitä
    kuinka pahasta asiasta huumeissa onkaan kyse.
    90-luvulla sai kirjoituksista lukea
    kuinka huumeita käyttivät 40-kymppiset liikemies porukat ja ns. piireissä liikkuva väestönosa.
    ja 2000 -luvulla huumeet ovat jo ihan arkipäivää ja normaalia tavallisen nuorison keskuudessa. vähän pitävät nykynuoret näitä huumeporukoita omituisina ja omassa sarjassaan
    muttei kyllä niiin omituisina
    kuin omina nuoruusvuosina huumeiden käyttäjiä pidettiin ihan yleisesti.

    Äänestä

  • mutta valistaminen kirjoitti:

    aikuisten keskuuteen levinnyt asenne, että vahvat huumeet ovat jotenkin elitististä ja hienoa. Ja samaan syssyyn vähätellään pilven polton vaarallisuutta ja jopa sen laillistamista haaveillaan. Sairasta!

    Äänestä

  • on tuo nuorten kirjoitti:

    aikuisten keskuuteen levinnyt asenne, että vahvat huumeet ovat jotenkin elitististä ja hienoa. Ja samaan syssyyn vähätellään pilven polton vaarallisuutta ja jopa sen laillistamista haaveillaan. Sairasta!

    niin oudoltahan se tuntuu ettei huumeista julkisuudessa puhuta kuin myrkystä taikka todella pahasta asiasta,joka pilaa takuuvarmasti ihmisten elämän. on vain nämä hilabaloot ja hörhöbileet, joissa eliitin jälkikasvu elää ihan omaa maailmaansa, sekoilee omissa piireissään ja juhlii omaa uljauttaan
    muttei tietenkään kärsi huumeista taikka olisi se kadotettu ja elämästä syrjäytynyt kansanosa näiden huumesekoilujensa takia.

    Äänestä

  • varmaankin riittävästi kirjoitti:

    pää sekoaa huumehöyryistä ihan samalla tavalla kuin pienituloisen yh:nkin. On se kumma, että yksityisbileitä kalliin hotellin sviitissä pidetään jotenkin vaarattomampana, kuin työttömän perheen vesan amfetamiinipaukkuja. Hesarin keskustelussakin joku oli kirjoittanut, että "onhan se nyt eri asia yksit.bileissä vetää viiva nokkaan kuin laittaa lapsi yksin pusikkoon". Ai jaa. Miten niin?

    VIP-bileissä ei sattunut olemaan lapsia paikalla, mutta entä sen jälkeen kun nuoret vanhemmat kotiutuvat bileistään. Ja huumeet ovat vaarallisia siinäkin mielessä, että koskaan ei voi tietää, miten monta vaaratonta kokeilua kukakin kestää ja joku ei kestä ensimmäistäkään.

    Äänestä

  • jälkikasvun elitistinen kirjoitti:

    siinä jussikultalusikanperijäänkin samalla tavalla
    kuin riepupetteriköyhäläiseenkin!

    Äänestä

...vähän niin kuin arvelinkin, tänään iltalehti kumosi tiedon, että hylkääjä olisi ollutkaan huumeiden vaikutuksen alainen.
Mitähän huomenna?

Äänestä
  • siellä voi sanoa olevan.

    Ensimmäinen järkevä kirjoittaja ihmetteli, että sen vihan ja raivon vallassako päätös lapsen tulevaisuudesta on tehtävä, jonka vallassa siellä monet kirjoittajat näyttivät olevan. Erittäin aiheellinen kysymys.

    Ja on se kumma juttu, että silmitön viha kasvoi lasten vanhempia kohtaan sen myötä, miten Kauppalehti uutisoi miljoonavoitoista lastensuojelulaitoksissa. Jokaisen terveen aikuisen tunteisiin vaikuttaa lapsen huono kohtelu, mutta tunnetila ei saa sokaista tekemään yhtään ylilyöntiä päätöksissä.

    Veikkaisinpa, että sijaishuolto siellä kirkuu, miten sossun asiakkuus periytyy polvesta polveen joissain suvuissa ja unohtaa tyynesti eliittinuorten keskuudessa kytevän huumepommin, josta myös on kirjoitettu. Ei muuta kuin huostaan vain jokainen teollisuussuvunkin jälkikasvu aina, kun yksikin huumekokeilu vuotaa julkisuuteen.

    Kyllä se sossun asiakkuus alkaa äkkiä periytymään kaikissa yhteiskuntaluokissa, kun sitä asiakkuutta yhtä innolla oltaisiin kaikille jakamassa. Eliittinuoren pää menee yhtä harhaiseksi huumeista kuin pienituloisella yh:llakin, mutta siellä rikkaassa suvussa olisi varaa korvata yhteiskunnalle kaikki huostaanottokustannukset.

    Nyt arvuutellaan äidin huumeiden käyttöä, eikä kukaan huutajista huomaa kysyä, onko hänellä mahdollisuutta hoitoon pääsyyn. Ainakaan pakkohoitovelvoite ei täyttynyt hänen kohdallaan. Joko takana oli huumeet tai sitten ei ollut, vaan jokin tilapäinen mielenhäiriö... Ilmeisesti lapsi nyt sijoitetaan johonkin, mutta entä muutaman vuoden kuluttua, jos jollain viranomaisella on ollut mielenkiintoa seurata äidin elämää ja osoittautuu, että kaikki näyttää olevan vakaalla pohjalla.

    Noille huutajille tiedoksi harmittava tosiasia, että lapsella olisi kuitenkin oikeus äitiinsä.

    Jos taas osoittautuu, että äiti ei ole kykenevä vanhemmuuteen pitkälläkään aikavälillä, toivon lapselle sydämestäni hyviä adoptio-vanhempia. En nyt jaksaisi joka lauseen jälkeen pohtia asian kaikkia puolia, että äidin olisi suostuttava adoptioon jne. Yritän luottaa siihen, että lukija uskoo sen asian olevan selvillä, kun kerran adoptiosta kirjoitetaan.

    Äänestä

Sosiaalipäivystyksen päällikkö Olli Salin kertoo, että monet kaupunkilaiset olivat huomanneet, että pieni lapsi olisi ollutmelko huonokuntoisen oloinen.

Lastensuojelun asiaan puuttumiseen ei vaikuta se, onko ihminen kunnan asukas vai oleskeleeko hän täällä muuten. Keskustelua oli käyty tulkin välityksellä.

Nyt lapsen kunto on kuulema jo kohentunut ja hän on juoksennellyt iloisena pitkin käytäviä ja leikkinyt sekä äitinsä että muiden ihmisten kanssa. Romanialaisten joukossa on myös kaksi muuta alaikäistä lasta. Heidän kohdallaan lastensuojelun tarvetta selvitetään ja saattaa olla, että he pääsevät samaan majoitukseen jo torstain vastaiseksi yöksi.

Salin ei usko, että romanialaiset ovat jäämässä Suomeen pitkäksi aikaa.

Tiedot ovat HS:n tämän päivän lehdestä, sivulta A15.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kirkuvat taas kirjoitti:

tänään. Ja on aihettakin, sillä ryömivän ja paljasjalkaisen lapsen löytyminen Myyrmäentien varrelta oli aivan järkyttävä tilanne.

Päivän Hesarin mukaan on vaikea ymmärtää, miksi äitiä ei järjestetä sairaalahoitoon, jos hän todella myös harhaili ulkona vähissä vaatteissa ja kertoi kuulleensa 'ääniä sisältään'.

Ainoa mitä voi varmaksi sanoa on se, että tuollaisessa kunnossa ollut aikuinen ei ollut kykenevä huolehtimaan lapsesta. Jos äidin terveydessä ei aikaisemmin ole ollut huomauttamisen sijaa, on tuollaista tapausta mahdoton estää ennakkoon. Siis ainahan äkillinen mielenhäiriö on mahdollista. Vaikea kommentoida enempää, kun ei tapauksesta voi tietää tarkkoja yksityiskohtia. Mutta tosi surullista lapsen kannalta, ei voi muuta sanoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu