Piia on kitsevä ja nariseva nainen, jolla on negatiivinen perusasenne kaikkeen. Makaa sängyllä tai istuu nojatuolissa valittaen joka asiasta. Nainen kertoo samat asiat moneen kertaan. Tarinat tosin muuttuvat hieman tarpeen tullen. Kertoi aluksi esim. tapailleensa samalla työpaikalla olevaa miestä n. 1 kk:n ajan. Korosti, ettei ole varma seurustelevatko he mutta haluaisi miehen odottavan häntä. Ei ollut asiasta varma. No nyttemmin hän aina ajoittain "seurustelee" tosi vahvasti: "Jos olisin sinkku jne."
Pöyristyttävää naisessa lisäksi tuo lapsivihamielisyys, kommentoidessaan suhdettaan lapsiin ja lasten hänessä herättämiin tunteisiin, kuultiin koko tämän vuoden Big Brotherin järkyttävintä tekstiä, vastaavaa kuultavaa korkeintaan Kadin kommentit äidistään!
Piia kyllä taktisesti touhuaa tarpeen mukaan viikkotehtävän yhteydessä mutta pitää tarkoin huolen ettei tee "liikaa". Muuten on hyvin passiivinen eikä tee mitään paitsi kitisee, oli juhla tai arki.
Toivon Piian pääsevän takaisin työpaikalleen (jossa on haissut paska tupakointikiellosta lähtien,kuten Piia totesi) "hyväksi työtekijäksi". Mitähän työnantaja, joka toi hänet Helsinkiin kilpailun aluksi, ajattelee mainoksesta. Ettei vaan haju tule naisesta itsestä kun tuo tukkakin vaikuttaa kuin hevosen hännästä tehdyltä
Pöyristyttävää naisessa lisäksi tuo lapsivihamielisyys, kommentoidessaan suhdettaan lapsiin ja lasten hänessä herättämiin tunteisiin, kuultiin koko tämän vuoden Big Brotherin järkyttävintä tekstiä, vastaavaa kuultavaa korkeintaan Kadin kommentit äidistään!
Piia kyllä taktisesti touhuaa tarpeen mukaan viikkotehtävän yhteydessä mutta pitää tarkoin huolen ettei tee "liikaa". Muuten on hyvin passiivinen eikä tee mitään paitsi kitisee, oli juhla tai arki.
Toivon Piian pääsevän takaisin työpaikalleen (jossa on haissut paska tupakointikiellosta lähtien,kuten Piia totesi) "hyväksi työtekijäksi". Mitähän työnantaja, joka toi hänet Helsinkiin kilpailun aluksi, ajattelee mainoksesta. Ettei vaan haju tule naisesta itsestä kun tuo tukkakin vaikuttaa kuin hevosen hännästä tehdyltä
Vastaukset 6
Vanhimmat
kaksinaamaista peliä. Lisäksi ennakkoasenne kaikkiin asioihin hämmästyttää. Nyt viikkotehtävän alkaessa oli ensimmäinen, joka sanoi, ettei öitä hiihdetä. Silti heitteli herjaa lumipuku päällä, että "lähden pelastamaan Suomen". Kyllä siinä bb-talonkin pelastamisessa vaaditaan aivan erilaista asennetta ja työhön sitoutumista! Minun mielestäni Piia oli myös tärkein provosoija Kadin ja Akin välille kehkeytyneessä riidassa.
Näin miesnäkökulmasta katsottuna ei edes hyvä perse!
parempi kuin Kadi. Piia lähtee tehtäviin mukaan paremmin kuin vinkuva Kadi.
Piia ajattelee muita enemmän, kuin itsekäs Kadi.
Piia voi miettiä talossa olon jälkeen, että se on seurustelua... vaikka olisivatkin vain tapailleet. Jos et ole talossa ollut, et voi tietää, miltä talossa oleminen tuntuu.
Totta se on, että ravintoloissa ja pubeissa haisee paska, sen tupakointilain jälkeen. Piia on siellä selvinpäin, joten haistaa paremmin. Kännissä ollessa ei tunne hajuja niin tarkasti. Piia voi olla "nenäihmisiä". He haistavat tarkemmin kaiken. Joku haistaa jopa koiraihmisen linja-autossa.
Kaikki ihmiset eivät pidä lapsista. Mitä sitten? Ei Piia varmasti vihaa lapsia, mutta reagoi vahvasti. Eikö Piialla ollut kummilapsikin?
Tiedätkö itse, että kerrot tarinan aina TÄYSIN samalla tavalla? Jokainen kertoo tarinat aina eri tavalla.
Väitän, että te vaan kiinnitätte huomiota Piian kertomiseen (koska ette pidä hänestä) ja sen takia kuulette hänen kertovan saman tarinan uudestaan (vrt. lapsirakas ihminen ei saa lasta, näkee joka puolella äitejä vauvoineen). Kaikki siellä talossa kertovat samoja tarinoita.
Sinulla on ilmeinen tarve selittää kaikki Piian kannalta hyväksi ja vakuuttaa hänen hyvyyttään. Siihen sinulla on toki oikeus, onhan Suomessa uskonnon vapauskin!
Mainitsen vain yhden asian. Ei toki kaikki ihmiset pidä lapsista, se on nähty ja kuultu. Mutta jos ihminen sanoo: "Kun joku tuo minulle pienen lapsen syliin, sanon, ihan kiva, mutta voisitko viedä pois.", tälläisessä tapauksessa ei kyseessä ole mikään tavallinen "lapsesta pitämättömyys". Tuollaisen sanominen osoittaa kyllä sen, ettei naiselle ole kehittynyt normaalia äidin vaistoa. Aivan toinen asia on, että tuollainen tokaisu on moukkamaista ja loukkaa syvästi lapsen vanhempia, jotka ylpeänä esittelevät lastaan!
Muuten hän mainitsi, että tuossa oli kyseessä hänen kummilapsensa! Tilanteessa talossa mukana olleet Suvi ja Niko olivat aivan sanattomia. Kaikki tutut, jotka näkivät 247:lla tuon tilanteen, sanoivat järkyttyneensä. Usampikin totesi, että toivottavasti Piia ei hanki koskaan omia lapsia ja toivottavasti kertoo kantansa seurustelukumppaneilleen. Olisiko tuossa yksi syy siihen, että nuo entiset kumppanit ovat hänen kertomansa mukaan olleet kaikki enemmän tai vähemmän "outoja".
Muuten tuossa kommentissasi vertailit heti alussa Kadia ja Piiaa, mitä Kadi tähän asiaan kuuluu?!
Piia on naisista paras, sille ei voi mitään. piia on kaikkein sosiaalisin.
Piia on tasapainoinen, reilu, mukava, älykäs ja oikealla asenteella mukana bb:ssa ja tuo apinalaumaan aikuisuutta. Piia tai Sale voittoon!
..kateellinen, juonitteleva, katkera, ruma keski-ikäinen kyttyräniskainen, kalpeanaamainen, valehteleva kitisijä ämmä, joka voi tulla tänne Raumalle hevosen paskaa luomaan!