Millä tavalla seinän ja katon listattomasta rajasta saa telalla maalatessa siistin? Jostain rajaimesta luin jotain juttua, onko se se oikea keino siistiin lopputulokseen? Vai onnistuuko pensselöiden. Maalina on vesiohenteinen himmeä maali.
Seinien ja katonraja
maalit seinille
69760
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
seiniä vai kattoa? Vai molempia?
Rajaajia on olemassa ja nitä voi käyttää, samoin maalarinteippiä.
Yksi keino on käyttää pensseliä.
Rajaamismuotoja on kaksi:
1. Seinä kattoon asti samalla maalilla ja katto omalla
2. seinille jätetään 1 - 5 cm (oman mieltymyksen mukaan) raita samaa maalia mitä käytetty katossa.
Jälkimmäisen olen tehnyt siten, että ensin maalannut katon ja seinän ylälaidasta noin 10 cm.
Kun maali kuivunut, olen rajoittimella maalannut jättäen tuon maaliraidan.
Maalaan vain yhden seinän telalla, katto pysyy "rappapintaisena" ja valkoisena, kuin myös viereiset seinät pysyvät entisellään.
voi käyttää.
hankalimmat kohdat on kulmanurkat.
Itse käytän tarkkuutta vaativassa rajaamisessa enimmäkseen leveää lastaa, jonka teräosaan olen laittanut maalariteippiä.
Mikäli omistaa vakaan käden, voi maalata ilman apuvälineitä.
Itse maalaan rajauksen pensselillä, liuuttaen sitä mukaan lastaa.
Mikäli irroitan lastan, puhdistan sen ensin kostealla rätillä ja sen jälkeen huuhtelen ja kuivaan puhtaalla rätillä.
Pidän lähellä myös kosteaa rättiä, mikäli maalia menee maalausalan ulkopuolelle, saa siten nopeasti pois.
Seinäkulmissa vastaavasti käytän maalarinteippiä seinällä, mihin ei tule maalia
Siinä sellainen niksi, että irroituksen jälkeen pitää puhdistaa
Maalatessa teen siten, että sitä mukaan, kun etenen, maalaan telalla katon- ja lattiarajan vaakasuoraan ja vasta sen jälkeen maalaan seinän.
Tuo toimenpide siksi, että ala- ja ylälaitoihin muuten tulee vähemmän maalia mitä keskelle.
Toisin sanoen, seinä voi näyttää vaaleammalta ylä-ja alalaidoilta ja keskeltä tummemmalta missä enemmän maalia.
Mikäli aiot ripustaa seinälle tauluja, kaupoista saa ripustuslistaa koukkuineen mikä asennetaan katonrajaan.
Halusin hieman leveämmän raidan kuin nuo rajaajat jättää ja teippasin maalarinteipillä. Hyvä tuli.
Teippaaminen voi tuntua hankalalta ajatuksena, mutta eipä tuollaisen 10 m2 huoneen teippaukseen mene kuin varttitunti.
Jos jättää teipin turhan pitkäksi aikaa, se saattaa irroittaa vanhaakin maalia.
Joo, tuo on totta. Teipit kannattaa tosiaankin poistaa vaikka heti maalauksen jälkeen.
Ja jos joutuu maalaamaan kahteen kertaan, niin niiden kertojen välillä ei saa olla päiviä.. Mieluummin pintamaalaus heti, kun 1. kerros on kuivunut ja sitte välittömästi teipit pois.