SURULLINEN MAISEMA
Kuinka tärkeää musiikki onkaan ihmiskunnalle. On ollut ennen, on nykyään ja on monen uskonnon mielestä vielä seuraavassakin ”elämässä”.
Musiikki luo maisemakuvia ihmisen ajatusmaailmaan. Ainakin kaikille jotka machoilultaan suostuvat herkistymään. Maisema voi vaihdella äärimmäisyyksien välillä joka suuntaan, riippuen biisin tunnelman lisäksi jopa kuulijan tilanteesta.
Rumpali laski kolmeen. Neljännellä, kuvitellulla iskulla komppiryhmä aloitti kohotahdilla hitaan, hieman laahaavan foxin ja kitaristi näppäili intron, kaiutetulla rautalankasoundilla tunnelmoiden. Monen artistin esittämä, kansainvälisesti rakastettu iskelmä Autumn Leaves, jonka suomennoksen nimi on Kuolleet lehdet alkoi soljua kaiuttimista. Kuinka surullisen maiseman se luokaan. Jo sävel on mollivoittoinen vaikka duurin puolella välillä käykin. Mutta se lyriikka. Solisti maalaa sielunsa verellä syksyn lehdet putoilemaan puista alakuloisesti. Niitten elämä on päättymässä. Ne hehkuvat ennen sammumistaan kirjavan värikkäinä. Kevyt syystuuli kierrättää niitä ympäriinsä. Hienoinen tihkusade pitää kaiken kosteana ja luotaan työntävän viileänä. Laulaja näkee tulkinnassaan suloisen kesän muistoissa kauniit punaiset huulet ja auringon ruskettamat kädet joita hän silloin rakasti. Syksyn tultua rakastettu lähti pois ja päivät ovat tuntuneet arvottomilta sen jälkeen. Pian soivat talven kylmät urut yksinäiselle kaipaajalle. Mutta uudelleen ja uudelleen, aina kun syksyn lehdet varisevat, laulaja muistaa hänet, halusi tai ei. Ja tuuli vie lehdet pois hienoisessa tihkusateessa… vain suru ja polttava kaipaus jää…
Vaikka ei olisikaan alakuloinen mieliala, on laulajaa kuuntelevienkin helppo nähdä tuo melankolinen, surullinen maisema. On jopa vaikea asettua niin tunteettomaksi, ettei sitä näe.
Vaikka tuo laulu on kaunis, ja samanlaistakin materiaalia orkesterilla olisi lisää, soittavat he seuraavaksi iloisempaa, reippaampaa swingiä, jotta ei kuulijoiden tunnelma jää alakuloiseksi. Samalla kompilla kuitenkin, pariksi edelliselle, koska muutama juhlija on tanssimassa. Ja yleisöhän haluaa tunnelmoinnin lisäksi myös pitää hauskaa.
Ellei kavaljeeri äskeisen laulun aikana onnistunut tunnetasolla lähestymään daamia, ei orkesteri voi enempää asian hyväksi tehdä. Parin on nyt selvittävä omillaan elämän kiertokulun vieteissä.
Ja syksyt tulevat ja menevät. Kuten ihmissuhteetkin.
Kuinka tärkeää musiikki onkaan ihmiskunnalle. On ollut ennen, on nykyään ja on monen uskonnon mielestä vielä seuraavassakin ”elämässä”.
Musiikki luo maisemakuvia ihmisen ajatusmaailmaan. Ainakin kaikille jotka machoilultaan suostuvat herkistymään. Maisema voi vaihdella äärimmäisyyksien välillä joka suuntaan, riippuen biisin tunnelman lisäksi jopa kuulijan tilanteesta.
Rumpali laski kolmeen. Neljännellä, kuvitellulla iskulla komppiryhmä aloitti kohotahdilla hitaan, hieman laahaavan foxin ja kitaristi näppäili intron, kaiutetulla rautalankasoundilla tunnelmoiden. Monen artistin esittämä, kansainvälisesti rakastettu iskelmä Autumn Leaves, jonka suomennoksen nimi on Kuolleet lehdet alkoi soljua kaiuttimista. Kuinka surullisen maiseman se luokaan. Jo sävel on mollivoittoinen vaikka duurin puolella välillä käykin. Mutta se lyriikka. Solisti maalaa sielunsa verellä syksyn lehdet putoilemaan puista alakuloisesti. Niitten elämä on päättymässä. Ne hehkuvat ennen sammumistaan kirjavan värikkäinä. Kevyt syystuuli kierrättää niitä ympäriinsä. Hienoinen tihkusade pitää kaiken kosteana ja luotaan työntävän viileänä. Laulaja näkee tulkinnassaan suloisen kesän muistoissa kauniit punaiset huulet ja auringon ruskettamat kädet joita hän silloin rakasti. Syksyn tultua rakastettu lähti pois ja päivät ovat tuntuneet arvottomilta sen jälkeen. Pian soivat talven kylmät urut yksinäiselle kaipaajalle. Mutta uudelleen ja uudelleen, aina kun syksyn lehdet varisevat, laulaja muistaa hänet, halusi tai ei. Ja tuuli vie lehdet pois hienoisessa tihkusateessa… vain suru ja polttava kaipaus jää…
Vaikka ei olisikaan alakuloinen mieliala, on laulajaa kuuntelevienkin helppo nähdä tuo melankolinen, surullinen maisema. On jopa vaikea asettua niin tunteettomaksi, ettei sitä näe.
Vaikka tuo laulu on kaunis, ja samanlaistakin materiaalia orkesterilla olisi lisää, soittavat he seuraavaksi iloisempaa, reippaampaa swingiä, jotta ei kuulijoiden tunnelma jää alakuloiseksi. Samalla kompilla kuitenkin, pariksi edelliselle, koska muutama juhlija on tanssimassa. Ja yleisöhän haluaa tunnelmoinnin lisäksi myös pitää hauskaa.
Ellei kavaljeeri äskeisen laulun aikana onnistunut tunnetasolla lähestymään daamia, ei orkesteri voi enempää asian hyväksi tehdä. Parin on nyt selvittävä omillaan elämän kiertokulun vieteissä.
Ja syksyt tulevat ja menevät. Kuten ihmissuhteetkin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mitä tuo on tuo esipuhe? Jos kirjoitat jotain novellintapaista, niin ei siihen laiteta esipuhetta siitä, miten tärkeää musiikki on ihmiskunnalle. Myös toinen kappale on silkkaa saarnaamista. Ja tuota keskiosaa voisi tiivistää. Pois semmoiset lauseet kuin kuinka surullisen maiseman se luokaan.
Kun kirjoitat musan kuuntelusta, niin mene kuuntelevan ihmisen nahan sisään ja kirjoita sieltä.
Siinä kaikki, yhdessä tajunnanvirta sanassa.
tämä. Mitä mieltä itse olet Kuinka- alkuisista lauseista... esim. "kuinka tärkeää onkaan musiikki..."jne. Vrt. "Musiikki on tärkeää" tms.
Toinen mikä kiinnitti huomiotani oli "ja samanlaistakin materiaalia orkesterilla olisi lisää, soittavat he seuraavaksi ...", tarkoitan tuota "soittavat he". Mitä mieltä olet ns. väärästä sanajärjestyksestä, eli pitäisikö mieluummin olla "he soittavat".
Syy, että huomasin nuo on se, että itse kärsin samasta taudista. Kirjoitan usein juuri tuohon tyylin, varsinkin "soittavat he" lauseita. Minulle on huomautettu tuosta muutaman kerran ja olen yrittänyt karsia sitä. Haittaisiko se jotenkin välitöntä ilmaisua tms. Aloin kirjoittaa tuolla tavalla kun luin paljon vanhaa, viime vuosisadan alun kirjallisuutta. Siitä on vaikea päästä.
Tästä tekstistä sanoisin, että se tulee kiinnostavaksi minun mielestäni vasta kolmannessa kappaleessa, jossa on suorempaa kerrontaa. Toisaalta alkukin on tarpeellinen. Tämä on ihan ok. en tarkoita mitenkään lytätä. Ei ehkä tyylillisesti ihan yhteinäinen (olipas kummasti sanottu...)
Kaveri on dj ja aikanaan kun pyöritti levyjä paikassa missä soitettiin tanssimusiikkia kertoi, että saman musiikkilajin kappaletta soitetaan peräkkäin.
Eli kaksi tangoa, kaksi valssia, kaksi poppia jne.
Diskossa sitten oli eri juttu.
Jos tänne eksyy joku dj, voisi kertoa miten rytmitetään diskossa, biittijutun tiedän osapuilleen.
Tämä siis pätkä, jonka olet kirjoittanut jossakin kirjoittajapiirissä.
Selasin sun aiempia tekstejäsi taas vertailun vuoksi, ja tuolla aiemmin jotakin tekstiäsi kriitikoidessani olin laittanut mm.:
” olet teksteissäsi filosofinen ja ironinen ja mitä vielä lieneekään, jotakin haperon mielenkiintoista hässäkkää sun kirjoituksissasi mielestäni on. Ei siis mitenkään huonoa... mutta mutta... sun ”otteesi” on vähän piilossa. Jotenkin aavistelen, että et ole päästänyt itseäsi ”rehottamaan täysillä” tässä pätkässä.”
¤
... ja usko tai älä, mutta nyt kun nopeasti siis lukaisin harppoen täällä olevia tekstejäsi, niin olen sitä mieltä, että
et tässäkään pätkässä ole IRROTTANUT tarpeeksi.
Pisteleppä muutamia intervallina, siis lyhyitä pikkujuttuja, ihan vaikka aanelosenpuolikkaita ja anna lentää... unohda itsesi, ole ulkopuolinen.
Anna oma äänesi / itsesi vain rivien väliin niin jopas juttusi kulkee lukijallakin. Kun et liikoja osoittavasti selittele omia tuntojasi muuta kuin outsiderina, niin hyvä tulee, kerta kerralta parempi, ensin kolmiulotteinen ja sitten yht´äkkiä... zimzalabim... neliulotteinen.
Tsemppiä! Kirjoittaja olet.
Kirjoituksissa ja varsinkin runoissa on aika usein aika "female ote".
Mullakin meinasi alussa mennä sellaiseksi. Sitten päätin, että mä olen perkele äijä. Ja näkykööt se tekstissä.
Toi aloituksessa oleva kirjoitus on vanha, kirjoituspiirin kotitehtävä alunperin. Nyt kun luen sen, niin hiukan tuntuu, että se ei oo mun nykyistä ääntä. Hiukan sievistelen siinä.
Thänx scara, kommentistasi. Otan onkeeni (tai ei mul onkee oo, kun en haluaa rääkkää kaloi) ja opettelen irrottamaan.
Kiitos kommenteista!
Kaikille.
Tarpeeseen tulevat. Tai siis vain mun tarpeeseen tiätty.
Mutta koetan antaa palautetta sitten vastaavasti muille, jotka sitä haluavat.