24% isommat

Julkisensektorin KAIKKI työt pitää hinnoitella noin 24% halvemmaksi kuin yksityisensektorin.
Syykin on ihan selvä, kaikki kustannetaan verorahoilla.
Verorahoilla pitäisi työllistää enemmän ihmisiä, ei niin, että isot palkat vähän väkeä.
Yksityiset alat saavatkin houkutella isommilla palkoilla, näin tasapaino ja veronmaksu kyky yhteiskunnassa säilyy.
Kyllä se on nykyäänkin niin, että valtion pitkä ja kapea leipä on myös turvallista leipää.
Viime vuosina yksityiset toimialat ovat saneeranneet ja siirtäneet toimintaansa muualle halvemman työvoimakustannusten maihin.
Kyllä ne tienatut paremmat palkat ja ihmisen hyvinvointi hupenee muutaman vuoden työttömyysputkessa.
4428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei valtion ole tarkoitus kilpailla yksityisen sektorin kanssa, se vääristäisi kilpailun.
Valtion ei ole tarkoitus tehdä maksimaalista voittoakaan.

Äänestä
  • pitää olla tasapainossa, ei niin kuin nykyään velkaa on liian paljon.
    Hullu voin olla, mutta tyhmä en ole.
    Ymmärsitköhän asian oikealla tavalla, yksityiset kilpailevat työvoimasta tarjoamalla korkeampaa palkkaa, siitähän ne verorahat sitten muodostuvat.
    Kun on paljon työttömiä, veroista ei riitä isoihin julkisensektorin palkkoihin ja toisaalta maksaa työttömyyskorvauksia ym muita tukiaisia, parempi jakaa niukkuutta tasaisesti.
    Jos olisi sitä mainostettua jakovaraa, niin sitten siitä vaan, mutta kun ei ole.
    Mutta toisaalta tämän systeeminhän eduskunta on jo romuttanut korottamalla omia palkkojaan välittämättä siitä miten kansalla menee.
    Mitä isot edellä, sitä pienemmät perässä.

    Äänestä

  • talous kirjoitti:

    pitää olla tasapainossa, ei niin kuin nykyään velkaa on liian paljon.
    Hullu voin olla, mutta tyhmä en ole.
    Ymmärsitköhän asian oikealla tavalla, yksityiset kilpailevat työvoimasta tarjoamalla korkeampaa palkkaa, siitähän ne verorahat sitten muodostuvat.
    Kun on paljon työttömiä, veroista ei riitä isoihin julkisensektorin palkkoihin ja toisaalta maksaa työttömyyskorvauksia ym muita tukiaisia, parempi jakaa niukkuutta tasaisesti.
    Jos olisi sitä mainostettua jakovaraa, niin sitten siitä vaan, mutta kun ei ole.
    Mutta toisaalta tämän systeeminhän eduskunta on jo romuttanut korottamalla omia palkkojaan välittämättä siitä miten kansalla menee.
    Mitä isot edellä, sitä pienemmät perässä.

    Velattomia maita.
    Kun menee liian hyvin niin kaikki kärsii.
    Norja ja japani, velattomia ja hyvin menee.
    Niin näkyy hinnoissakin.
    Norjaan ei edes viitsi mennä lomaileen kun on niin pirun kallis maa.
    Ei velattomuus ole mikään itseisarvo.
    JA onko järkevämpää työllistää johonkin turhaan turvatyöhön työttömät niin näyttää tilastossa yvältä?
    Systeemi on ihmistä varten, ei toisin päin.

    Äänestä

  • Katsoa?? kirjoitti:

    Niinpä ei kannata mennä lomailemaan sinne missä on kallista. Norjalaisilla on ostovoimaa muistaakseni valtiontalous kymmeniä miljardeja ylijäämäinen.
    Sinne voitto asiaan vielä, eikä siihen päästä, että "kouluala, terveysala, sosialiala" alkaisi tuottamaan voittoa.
    Rahan ostoarvo, eli mitä rahalla saa on kait se tärkein asia.
    Ja velattomuus on tärkeää, kuka sitä suurpääoman omistajille korkoa haluaisi maksaa, ei ole rahapuuta vielä keksitty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

palkat kirjoitti:

Julkisensektorin KAIKKI työt pitää hinnoitella noin 24% halvemmaksi kuin yksityisensektorin.
Syykin on ihan selvä, kaikki kustannetaan verorahoilla.
Verorahoilla pitäisi työllistää enemmän ihmisiä, ei niin, että isot palkat vähän väkeä.
Yksityiset alat saavatkin houkutella isommilla palkoilla, näin tasapaino ja veronmaksu kyky yhteiskunnassa säilyy.
Kyllä se on nykyäänkin niin, että valtion pitkä ja kapea leipä on myös turvallista leipää.
Viime vuosina yksityiset toimialat ovat saneeranneet ja siirtäneet toimintaansa muualle halvemman työvoimakustannusten maihin.
Kyllä ne tienatut paremmat palkat ja ihmisen hyvinvointi hupenee muutaman vuoden työttömyysputkessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu