Orkku terassilla..

Wilma

Terassilla oli juuri sopivan lämmin, ei liian kuuma. Aurinko paistoi puiden takaa pöytään ja lämmin tuulenvire puhalteli välillä kesämekon helman alta viilentäen mukavasti housutonta alapäätä. Niin, minua kiihoittaa kuljeskella ilman pikkuhousuja, ajatella että voi kunpa tietäisitte te ympärillä olijat ja joskus kun aurinko sopivasti paistaa mekkoni läpi niin ympärillä olevien miesten ilmeet ovat näkemisen arvoisia.
Vastapäätä istuvan miehen paljaat varpaat lepäävät omiani vasten. Hän katselee minua aurinkolasiensa takaa ilkikurisesti hymyillen. Hänen lämpimät varpaansa hyväilevät nilkkojani. Huokaisen ja vaihdan asentoa. Samassa tuulenpuuska kohottaa helmaani niin, että sopivasta kulmasta näkee kaiken. Miehen hymy levenee, ja hänen varpaansa alkavat hyväillä pohkeitani. Se tuntuu hyvältä. Vaistomaisesti avaan jalkojani hiukan enemmän. Miehen varpaat kiipeävät vuoron perään kumpaakin säärtäni pitkin aina polvitaipeeseen asti, jäävät hetkeksi sinne kiusaamaan ja vetäytyvät taas alaspäin. Suljen silmäni ja tunnen kuinka varpaat jatkavatkin reiden sisäpinnalle. Värähdän ja siirrän itseäni lähemmäs pöytää niin että pöytäliina peittää sylini uteliailta katseilta. Onneksi tällä terassilla on liinat käytössä. Lämpimät varpaat hyväilevät polvitaipeitani ja reisiäni käyden välillä pitemmällä ja vetäytyen taasen takaisin. Alapäätäni alkaa kuumottaa ja levitän reisiäni enemmän. Varpaat käyvät kerta kerralta rohkeammiksi kunnes ne kohtaavat pehmeän karvoitukseni. Koko alapääni värähtää. Mies hymyilee ja vaihtaa paremman asennon. Varpaat tutkivat reisieni väliä, tukistavat välillä karvoitustani ja tunnen kuinka isovarvas hieroo häpyhuuliani. Välillä se parkkeeraa klitorikseni päälle ja tekee pientä pyörivää liikettä. Työnnän peppuani lähemmäksi tuolin reunaa, varovasti ettei kukaan huomaa, ja avaan itseäni vielä enemmän. Varvas sukeltaa pakaroitteni väliin. Olen vähällä huutaa kosketuksen tuottamasta nautinnosta. Olen jo aivan märkä ja varpaat muuttuvat hetki hetkeltä liukkaammiksi. Tunnen kuinka varpaat levittävät sykkivää pilluani auki. Valun. Isovarvas käy sisälläni niin nopeasti että en ehdi edes hengähtää. Kurkustani pusertuu hiljainen vikinä. Ympärillä meno jatkuu, kaljatuopit tyhjenevät ja puheensorina peittää huohotukseni. Isovarvas tunkeutuu säälimättä pakaroitteni välin ja painelee hetken peppureikääni. Sitten se palaa pillulleni ja jatkaa saman tien sisälleni, niin syvälle kuin se siinä asennossa menee. Puren hampaat yhteen että en huuda, varvas soutaa pillussani kuin kyrpä ja alan huohottaa yhä enemmän. Jalan liikkeen johdosta muut varpaat hierovat klitoristani, enkä voi muuta kuin täristä tässä käsittelyssä. Minua ei ole koskaan naitu terassin pöydässä, enkä ole koskaan edes kuvitellut että se tehtäisiin varpailla.. Yritän olla tyynen näköinen vaikka se onkin mahdotonta. En uskalla ottaa edes lasia käteeni, se varmaan hajoaisi puristuksestani. Toinen käteni puristaa liinan alla pöydänjalkaa niin että sattuu. Mutta varvas vain jatkaa. Liike nopeutu koko ajan ja tunnen kuinka alapääni alkaa kouristelemaan. Pihisen kuin höyryveturi koska on pakko pitää tilanne ulospäin rauhallisena.. Tunnen kuinka orgasmin aallot lähtevät sisältäni.. painan itseäni kiinni tuohon jalkaan joka säälimättä runkkaa minua keskellä terassia.. tunnen kuinka hampaani natisevat kun koitan olla hiljaa mutta ei.. orgasmin aallot pistävät minut hytkymään tuolilla ja suustani pääsee valittava ääni jonka johdosta naapuripöydän naiset kääntyvät katsomaan. Naama punaisena huohotan orgasmin viimeisten aaltojen kourissa ja saatuani vapinan loppumaan katson heihin päin hymyillen ja lausun: kelpais varmaan teillekkin? Jostain syystä naiset lähtivät..

6

19552

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vexxi

      Hienoa ! Ei se ole aina työkalun
      pituudesta kiinni ! Varmaan julkinen
      paikka voi kiihottaa lisää. Mullakin
      on kokemuksia varpailla duunaamisesta
      muttei julkisesti :)

    • mies

      edes totta tuo tarina ja naisen kirjoittamakaan????
      Kas, kun se pottuvarvas on käynyt siellä anaalin puolella, niin sehän on täynnään kolibakteeria yms. paskaa. Siitä sinne vaginan puolelle vietynä se "saastuttaisi" ja kaiketi aiheuttaisi ainakin lievähkön tulehduksen tai ainakin tod. näk. vaaran/mahdollisuuden siihen.
      Toinen seikka, joka häiritsi oli se, että mies näki kiihottavasti karvoituksesi, mutta sitten yhtäkkiä olikin pöytäliina edessä estämässä vieraita katseita.
      Muuten kirjoitus oli hyvä ja ajatus suorastaan kiihottava. Olisin mielelläni ollut se mies.

      • -neitsyt-

        sori vaan, mutta varpaat kohtaavat karvoituksen, ei sanota mitään näkemisestä.
        Lue ensin kunnolla ja arvostele sitten. Loistavaa, olin saada jo lukiessani ;)


      • neitsyt2
        -neitsyt- kirjoitti:

        sori vaan, mutta varpaat kohtaavat karvoituksen, ei sanota mitään näkemisestä.
        Lue ensin kunnolla ja arvostele sitten. Loistavaa, olin saada jo lukiessani ;)

        mäki meinasin saada!


    • Yllättynyt

      Toi oli hyvä! Ei voi muuta sanoa! :) Jatka samaa rataa...

    • Anonyymi

      vau meinasin pelkästä ajatuksesta saada

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      860
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      552
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe