Piti mennä ostamaan tuota uutta Tiidaa, mutta petyin autoon pahasti
Tiidan parasta antia oli suhteellisen pieni melutaso ja runsaahkot takajalkatilat. Mutta muuten auto oli pettymys. Tavaratila haaveilemassani 5-ovisessa oli yllättävän pieni ja ei auton ajo-ominaisuudetkaan vakuuttanut. Hieman tunnottomalta tuntui tuo auto ajaa.
Liikkeessä oli onneksi juuri tullut vaihdossa vuoden vanha Almera, jonka myös koeajoin ja mielestäni Almera oli tunnokkaampi ajettava ja parempi tavaratiloiltaan. Mietin asiaa vuorokauden ja menin ostamaan Almeraa, mutta eikös se ollut jo myyty. Myyjä kyllä sanoi, että Almerat eivät kauaa säily, mutta enpä olis uskonut, että niin äkkiä häipyi. Toisaalta ihmekös tuo kun auton sai reilu 6000 euroa halvemmalla kuin uuden Tiidan.
Onnekseni löysin yksityisiltä markkinoilta reilun vuoden ikäisen Almeran hintaan 16000 euroa ja tein heti kaupat ja säästin melkoisen summan uuteen Tiidaan verrattuna, jonka ovh on n. 24000 euroa samoilla varusteilla.
Mielestäni Tiida on iso askel taaksepäin Nissanilla, sillä auto on melko huono ajaa ja lisäksi sekä kallis, että ennenkaikkea ruma. Ainoa hyvä puoli Tiidassa on se, että se takaa käytettyjen Almeroiden hyvän jälleenmyyntiarvon, sillä käytetyn Almeran hintaa verrataan aina ylihintaiseen Tiidaan.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei ole Tiida tuolla hinnalla mikään vaihtoehto poistuneelle Almeralle.
Minäkin odotin Tiidaa "hinnat alkaen 19 990 eur"-hinnalla. Nyt menee ostajat Kialle.
En tiedä kenelle tuo Tiida on oikein suunnattu. Almeran korvaajaksi siitä ei ole, eikä ainakaan primeran. Auton ymmärtäisi, jos maksaisi 15 keuroa.
Uusi primera halvimmillaankin on todella hyvin varusteltu. Lisäksi primera sentään näyttää modernilta vieläkin.
Jos primeralle ei ala kohta kunnollista seuraajaa ilmestyä niin taitaa myyntikäyrät laskea aika tavalla. Tiidaan siirtyminen primeran jälkeen tuntuisi jo melkoiselta taantumalta vaikka saman maksaakin.
Vaan onhan niitä muita merkkejä joihin siirtyä, japsejakin...
Primeran omistajana arvostin ostaessani autoa siinä perusmallinkin täydellistä varustelua ja olihan se sentään keskikokoinen auto.
Tää Tiida on Primeraan ja Almeraan nähden törkeän kallis riisipussi. Nissanista siirryn muihin japseihin minäkin. Että tällaiset terveiset vaan Autokeskukselle ( jos siellä joku tajuaa näitä palstoja lukea!)
Me vaihdettiin vaimon kanssa 4:n Nissanin jälkeen merkkiä, koska Nissanin "uudet" tuotteet QashQai ja Tiida ei kiinnostanut/innostanut vaihtoon. Entinen auto oli tai on vieläkin -04 mallinen 1.8 farkku Primera ja siihen oltiin tyytyväisiä, mutta Nissanin uudet mallit eivät iske. Lisäksi ihmetytti se, että vaihtohetkellä Nissanin merkkiliikkeen hyvitys oli vertailuissa melkein huonoin. Hyvitys hinnassa parhaaseen eroa 1500 euroa ja kaikki tarjoukset otettu samaan hintaluokkaan 30teuroa... Edes tämä ei mielestäni kannusta pitämään Nissania.
Samaa 'ihmettelin', kun omasta P12 tarjottiin huonosti uuteen nissaniin.
Väliraha olisi ollut osapuilleen sama uuteen primeraan kuin avensikseen. Toyotaan olisi siis saanut noin 2000e paremman hyvityksen.
...on vaan seitsemän.. ehkä noita myy muutama muukin liike tiedoksi vain.
Odota nyt se Nissanin normaali merkkiuskollisten asiakkaiden hanuriinvetoperiodi (yleensä 12kk) jonka ajan meksikolaisesta köyhien autosta rahastetaan kuin preemiumista.
Heti kun viimeisetkin merkkiuskolliset asiakaat ovat kantaneet pennosensa tiskille ja ajaneet haitari jomottaen liikkeestä GarvaLakki mallin pienimmällä koneella, pudotetaan hintoja 5000-6000€ ja kauppa lähtee taas käymään.
Vuoden päästä saat tuon perusmallin hintaan 17990€ ja 1,8l kaikilla varusteilla maksaa tuollaiset 20490€
mutta on se Tiita silti liian kallis. Pelkästään kamalan ulkonäön vuoksi tuosta kotterosta ei voisi maksaa samaa kuin Hundai Getsistä, joka on ihan asiallisen näköinen ja sentään testivoittaja.
Mutta jos Nissan vielä merkkinä Suomessa on ensi vuoden lopussa, Tiidaa oikeasti saa perusmallina alle 20 000 euroa.
Kun ei kävis Tiidalle kuten Ladalle.
Lujaa laatua Lada... tosin Ladalla on kunnioitettava rooli Suomen autoistumisessa... mutta ei harva niitä enää haluaa...
Perinteiset "Datsunit", jotka tehtiin Japanissa, olivat kylläkin polttoaine- ja kokonaistaloudellisia ja luotettavia ja hintakilpailukykyisiä. Mutta maailma muuttuu...
hintansa väärtti. Lähes kaikki muutkin autot oli silloin melko huonoja.
juttu sama kuin notessa, ratin etäisyyden säätö ah ei ollenkaan,nutta ratti säätyy kyll ylös alas mikä ei niin tärkeä kuin syvyyden muuttaminen.