Koirakoulutusta?

Hei!
Onko kellään tietoa hyvästä koirakoulutuksesta. Meidän 1,5 vuotias narttu koiramme on mennyt takapakkia opetusessa ja tarvitsemme kipeästi apua. Koira ei tottele, vetää hihnassa eikä osaa enää edes peruskäskyjä. Myöskään kynsiä koira ei anna enää leikata. Pahin pelkomme on että koira pääsee vapaaksi, koska se ei palaa ennen kuin itse haluaa ja näin pääkaupunkiseudulla se ei ole turvallista. Opettaminen on ollut aina sen kanssa tuskallista ja raskasta, nyt omat voimamme ovat loppuneet. Pidämme hirveästi koirista ja harkitsemme toisenkin ottamista, mutta ennen kuin nykyinen koiramme tottelee meitä meidän on haudattava ajatus.
Luin kerran jutun, jossa omistajilla oli vaikeuksia koiran kanssa ja kouluttaja lupasi jopa että kolmen viikon kuluttua koiran kanssa voi kävellä kaduilla vapaana, ilman että se edes huomioi muita koiria. Ja näin taisi jopa käydä. Tietääkö kukaan samanlaista koiran kouluttajaa, joka opettaisi koiraa ja käskyt omistajille, jotta he osaavat jatkaa opetusta?
5314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kouluttajista en tiedä ,mutta itselläni on kynsien leikkuun ja vapaana olon kanssa ollut ongelmia, niin meillä näin selvittiin niistä:

Meillä oli yhden koiran kanssa ongelmana kynsien leikkuu, sattui joskus menemään ytimeen kun leikkasin, ja sen jälkeen koira ei ollut oikein yhteistyöhaluinen. Laitettiin sitten koiralle kuonokoppa päähän ja toisen ihmisen avustukselle sitten leikattiin. Kun saatiin yksi kynsi leikattua, niin jätettiin siihen ja paljon kehuja. Ja muutaman päivän päästä taas kokeiltiin yksi kynsi. Tuota sitten toisteltiin ja nykysin sujuu leikkaaminen mallikkaasti taas :)

Vapaana olossa meillä kanssa oli ongelmia toisen koiran kanssa. Koetettiin aina mennä piiloon,että koiralle tulisi hätä että minne se emäntä meni, mutta tuota koiraa se ei haitannu, "parhaimmat bileet" alko ku ei ollut näkyvissä..heh. Kokeiltiin sitten niin että kaveri otti pitkään liinaan koiran, ja aina kutsuin, kun koira tuli niin kehuttiin, mutta kun ei tullut,niin menin koiran luokse, toruin, menin kauvemmaksi ja taas kutsuin. Tuota sitten harjoiteltiin ja nykysin koira on ruvennut tarjoamaan itseään aina. Ja myös silloin alkuaan tein siinä virheen että kutsuin vain kun halusin koiran kiinni, nyt kutsun aina silloin tällöin. Koirakin uskaltaa tulla, koska tietää että tänne käsky ei aina ole se että koira otetaan kiinni ja kaikki hauska loppuu.

Mutta,tässäpä jonkinlaista vinkkiä. :)

Äänestä
  • kiitos vastauksista! Luulen että niistä on hyötyö. Meillä sujui kynsien leikkaus hyvin, kunnes eräänä päivänä leikkasin liikaa ja tuli muutama veri tippa. Korvia ei saa enää putsata koska laitoin viimeksi korvaan puhdistusainetta ja nyt koira pelkää että teen niin aina. Yritämme kärsivällisesti jatkaa koiran opetusta! ja harkinnassa on vielä tottelevaisuus kurssi.

    Äänestä

  • heiska100 kirjoitti:

    kiitos vastauksista! Luulen että niistä on hyötyö. Meillä sujui kynsien leikkaus hyvin, kunnes eräänä päivänä leikkasin liikaa ja tuli muutama veri tippa. Korvia ei saa enää putsata koska laitoin viimeksi korvaan puhdistusainetta ja nyt koira pelkää että teen niin aina. Yritämme kärsivällisesti jatkaa koiran opetusta! ja harkinnassa on vielä tottelevaisuus kurssi.

    Juu,meillä kanssa on tuo korvien puhdistus kanssa ongelmana. Yleensä kun korvienpuhdistus pullon ottaa esille niin koira juoksee karkuun ja hurisee. Mutta,nyt ollaan silleen tehty,että en oo laittanu sitä ainetta korviin,mutta oon sen pullon kanssa häärinyt siinä korvien luona ja aina kun kunnolla niin nami tulee. Kattoa jos tuolla alkais paremmin saamaan aineen korvaan.

    Noissa kynsien leikkuun ja korvien kanssa ei kannata antaa periksi. Itse ainakaan en ole antanut, aina leikataan joko yksi kynsi ja jne. Ei opi että hurinalla saa tahtonsa läpi :)

    Äänestä

  • kemmu03 kirjoitti:

    Kuulostaa kyllä johtajuusongelmalta. Vaikka pahalta kuulostaa, ei sinänsä vaikea korjata oikeilla opeilla. Yhteys ammattilaiseen, sanoisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Heiska100 kirjoitti:

Hei!
Onko kellään tietoa hyvästä koirakoulutuksesta. Meidän 1,5 vuotias narttu koiramme on mennyt takapakkia opetusessa ja tarvitsemme kipeästi apua. Koira ei tottele, vetää hihnassa eikä osaa enää edes peruskäskyjä. Myöskään kynsiä koira ei anna enää leikata. Pahin pelkomme on että koira pääsee vapaaksi, koska se ei palaa ennen kuin itse haluaa ja näin pääkaupunkiseudulla se ei ole turvallista. Opettaminen on ollut aina sen kanssa tuskallista ja raskasta, nyt omat voimamme ovat loppuneet. Pidämme hirveästi koirista ja harkitsemme toisenkin ottamista, mutta ennen kuin nykyinen koiramme tottelee meitä meidän on haudattava ajatus.
Luin kerran jutun, jossa omistajilla oli vaikeuksia koiran kanssa ja kouluttaja lupasi jopa että kolmen viikon kuluttua koiran kanssa voi kävellä kaduilla vapaana, ilman että se edes huomioi muita koiria. Ja näin taisi jopa käydä. Tietääkö kukaan samanlaista koiran kouluttajaa, joka opettaisi koiraa ja käskyt omistajille, jotta he osaavat jatkaa opetusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu