Olen niin väsynyt tähän yhteen ja samaan. Päivät tuovat vain masennusta ja pettymystä päivästä toiseen, ovat tuoneet jo vuosien ajan. Menen aamulla kouluun. Joudun pakottamaan itseni hereille, se vaatii ponnistuksia. Ipanat rääkyvät ja juoksevat ympäriinsä. Syön jotain mutta vain harvoin sillä ruokahaluni ovat melkein olemattomat. Menen mopolla tai pyörällä kouluun sumuisena ja kylmänä aamuna noin viisitoista yli kahdeksan. Myöhästyn lähes poikkeuksetta. Istuudun paikalleni ja kuuntelen opettajan puheita. Koulussa ei tapahdu mitään merkittävää. Yleensä luokassa on vain minä, 4-6 muuta oppilasta ja opettaja. Aina oppitunnin välein pidetään "tupakkatauko" (5 min) jolloin pari oppilasta käy ulkona tupakalla ja muut (mukaanlukien minä) odottavat sisällä uuden opettajan saapumista. Olen aamuisin hyvin väsynyt, enkä jaksa jutella paljoa.
Välillä muut juttelevat mitä tekivät viikonloppuna (juopottelivat) ja miten hauskaa oli. Tämä saa mieleni mustumaan entisestään, ja miettimään "miksi en minä?!" Viikonloppuni menevät täysin turhaan.
Koulusta tultua en tiedä mitä tehdä. Pitäisi tehdä niin paljon mutta mikään ei onnistu. Pitäisi siivota huone, tehdä läksyt, ehkä jakaa lehdet ja olla kavereiden kanssa. Käytännössä luen vaan kirjaa, olen satunnaisesti parin kaverin kanssa, olen tietokoneella ja jaan lehdet (lauantai ja keskiviikko ovat jakopäiviä)
Vanhemmat rassaavat ja syystä. Pienenä pelkäsin että vanhempani tappavat minut, tappavat toisensa,
pistävät minut orpokotiin, hakkaisivat minut, eroaisivat jne jne. Uhkattiin kaikilla näillä asioilla ja monilla muilla kunnes masennuin. Sitten kyllä jaksettiin ihmetellä mikä on vialla.
En enää jaksa tätä rutiinia, nyt täytyy muuttua, on pakko! Miksikö on pakko? Koska minusta alkaa tulla PAHA ja KATKEROITUNUT!! Kyllä! Jos tämä rutiini jatkuu vielä niin alan varastaa, vandalisoida ja muutenkin käyttäytyä häiriintyneesti. Tähän asti olen ollut ns. "kiltti" mutta mitä olen sillä saavuttanut? En mitään. Mitä saavuttaisin olemalla "paha"? En tiedä mutta siihen minut on jo melkein ajettu.
Osaan kyllä olla sosiaalinen ja hauska mutta vain oikeassa seurassa. En ole mielestäni liian vaativa. Ei ole väliä mihin uskot, mille asioille naurat, mitä teet vapaa aikanasi jne kunhan vain haluat olla ystäväni, etkä ole liian tyhmä, itserakas tai täysin eri maailmasta. Mutta mistä löytää näitä ystäviä? Kaikki liikkuvat vain omissa ryhmissä eivätkä välitäkkään tuntea muita.
Entäs harrastukset? Olen kiinnostunut sulkapallosta ja kickboxingista mutta kumpaakaan ei voi täällä Pieksämäellä harjoittaa. Noh rupean varmaan sitten käymään salilla vaikka en uskokkaan tapaavani siellä ketään jonka kanssa voisin ystävystyä...
Ainut mistä saan jotain pientä iloa on saunominen, lukeminen, välillä harvojen kavereiden kanssa oleminen.
:(
Jos jostain syystä haluat katsoa tekemiäni runoja niin tuolta löytää kaikki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=642&posting=22000000029935206
Välillä muut juttelevat mitä tekivät viikonloppuna (juopottelivat) ja miten hauskaa oli. Tämä saa mieleni mustumaan entisestään, ja miettimään "miksi en minä?!" Viikonloppuni menevät täysin turhaan.
Koulusta tultua en tiedä mitä tehdä. Pitäisi tehdä niin paljon mutta mikään ei onnistu. Pitäisi siivota huone, tehdä läksyt, ehkä jakaa lehdet ja olla kavereiden kanssa. Käytännössä luen vaan kirjaa, olen satunnaisesti parin kaverin kanssa, olen tietokoneella ja jaan lehdet (lauantai ja keskiviikko ovat jakopäiviä)
Vanhemmat rassaavat ja syystä. Pienenä pelkäsin että vanhempani tappavat minut, tappavat toisensa,
pistävät minut orpokotiin, hakkaisivat minut, eroaisivat jne jne. Uhkattiin kaikilla näillä asioilla ja monilla muilla kunnes masennuin. Sitten kyllä jaksettiin ihmetellä mikä on vialla.
En enää jaksa tätä rutiinia, nyt täytyy muuttua, on pakko! Miksikö on pakko? Koska minusta alkaa tulla PAHA ja KATKEROITUNUT!! Kyllä! Jos tämä rutiini jatkuu vielä niin alan varastaa, vandalisoida ja muutenkin käyttäytyä häiriintyneesti. Tähän asti olen ollut ns. "kiltti" mutta mitä olen sillä saavuttanut? En mitään. Mitä saavuttaisin olemalla "paha"? En tiedä mutta siihen minut on jo melkein ajettu.
Osaan kyllä olla sosiaalinen ja hauska mutta vain oikeassa seurassa. En ole mielestäni liian vaativa. Ei ole väliä mihin uskot, mille asioille naurat, mitä teet vapaa aikanasi jne kunhan vain haluat olla ystäväni, etkä ole liian tyhmä, itserakas tai täysin eri maailmasta. Mutta mistä löytää näitä ystäviä? Kaikki liikkuvat vain omissa ryhmissä eivätkä välitäkkään tuntea muita.
Entäs harrastukset? Olen kiinnostunut sulkapallosta ja kickboxingista mutta kumpaakaan ei voi täällä Pieksämäellä harjoittaa. Noh rupean varmaan sitten käymään salilla vaikka en uskokkaan tapaavani siellä ketään jonka kanssa voisin ystävystyä...
Ainut mistä saan jotain pientä iloa on saunominen, lukeminen, välillä harvojen kavereiden kanssa oleminen.
:(
Jos jostain syystä haluat katsoa tekemiäni runoja niin tuolta löytää kaikki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=642&posting=22000000029935206
Vastaukset 6
Vanhimmat
on se minullakin. Aamulla kouluun, sitten koneelle, tv ääreen, suihkuun, koneelle ja nukkumaan. Siinä ne päivät sitten kuluvat. En omista ainuttakaan kaveria, en aina puhu edes päivittäin ihmisille (ellei itsekseen puhumista lasketa), vaan olen helposti parikin päivää sanomatta sanaakaan. Lomilla saattaa olla jopa viikkoja etten puhu kenellekkään. Kesälomalla en nähnyt 2kk ketään ulkopuolisia ihmisiä, ainoastaan äitiäni ja siskoani silloin kun he olivat kotona.... asun sen verran mettässä, enkä jaksa poistua kotoa.
Mä todella tiedän miltä sinusta tuntuu. Mä olen hyvin masentunut..ruokahalu vähäinen ja olen kuin kivipatsas joka onoppinut taidon kävellä.
just, no tää ny ei sua auttanu mitenkää, mut toivottavasti joku muu osais neuvoo.
Ei kaavamaisessa elämässä sinänsä ole mitään vikaa, mutta ymmärän tilanteen hyvin jos rutiinit ovat vastenmielisiä..
Elämään pitää löytää jokin "sisältö" vaikka vaan kuinka mitätön, mutta jokin asia jota odottaa ja jonka tekee aina mielellään, se auttaa jaksamaan huomattavasti.
Itse olen jokseenkin samassa jamassa, asun keskellä korpea, ennen en liikkunut koulua lukuun ottamatta mihinkään ja viikonloput menivät poikkeuksetta vanhempien kanssa.
Nyttemmin ajokortin myötä on pieniä muutoksia parempaan tullut.
Mulla alkaa olla sama juttu...
aamulla herään: kouluun, jossa toivon koko aika että pääsen kotiin (tylsää, vaikka onkin kavereita ja tuttuja..) ja kotiin kun pääsen, syön, luen, olen muutenvaan, katson tv:tä, ehkä koneelle, sitten syön taas jne. kotona on tylsää myös, olen menettänyt parhaan ystäväni eikä mulla ole nyt ketään oikeen jonka kanssa olla. äiti aina painostaa mua menemään joillekin koulukavereille ja muille eikä tiedä mun ja entisen bestiksen väleistä... kotona muuten asiat ok, vaikka isä onkin sellainen ettei anna sanoa mielipidettään ja on muutenkin vanhanaikainen...
"ihailen" ihmisiä, jotka on niin sanotusti pahoja.. tai paheellisia, koska heillä on jotakin elämää. itse vaan olen kotona, en tee mitään ihmeellistä, ja on tylsää.. tekee toisinaan mieli tehdä jotain radikaalia, esim mennä kauppaan ja varastaa, mutta siinäkin vain jäisin kiinni ja kusessa olisin..tai vetää tukka pinkiksi tai jotain.. mutta miksi? en tiedä.. kaipaan vaan jotain elämää ittelleni...
joo.. no tuli nyt kirjotettua.. ei auta varmaan sua, mut en oikein osaa auttaa... kun itelläkin on
Sinullahan on hyviä harrastuksia: liikunta, lukeminen, kirjoittaminen jne. Keksi uusia hyviä harrastuksia: musiikki, taide ym. Miksi sulkapallo ei onnistu Pieksämäellä? Käy välillä muualla, esim. liikuntakeskuksissa.
Jos et syö ja nuku tarpeeksi, olet varmasti väsynyt. Nuoret tarvitsevat enemmän unta kuin aikuiset.
Et sinä pahuudella mitään saavuta, voit vain saada aikaan vahinkoa itsellesi ja muille. Se on totta, että kilttejä ei huomata eikä heitä arvosteta. Mutta se on varmin ja turvallisin elämäntapa. Aikuisena huomaat sen arvon.
Vanhempasi eivät taida kannustaa sinua, eivät he ymmärrä kuinka tärkeää on suhtautua nuoriin innostavasti. Et kuitenkaan elä Pieksämäellä koko ikääsi, ja jos se ei kiinnosta, voit hakeutua koulun päätyttyä muualle opiskelemaan ja elämään. Silloin voit muuttaa elämääsi.
Totta. Mä asun espoossa ja olen 19v kundi, mutta mulla ei oo yhtään kavereita ja päivät vaan tuntuu menevän sormien välistä, niinku niillä ei olis mitään väliä. ALoin miettimään itseäni, koska tunsin suunnatonta vihaa muita kohtaan ja tunnen vieläkin, mutta yritän mennä päivä kerrallaan. Olisin tosi energinen ja iloinen jos olisin minä itse, näin ajattelen, mutta ympäristö ei anna minun vahvuuksien tulla esiin, jolloin katkeroidun ja käperryn itseeni. Olen homo ja en ole kertonu siitä kenellekään, sekin varmasti painaa mieltä. Mutta toivon kaikielle keillä on vaikeaa jaksamista. Elämä muuttuu joskus hyvällä tavalla...
niin niistä kaikista kuulsi läpi tarkoituksettomuuden tunne. Onko jotain muuta kuin se, mitä arki tuo? Joku haaveili varastamisesta, pahuudesta ja paheellisuudesta.
Kovuus ja pahuus vain kovettavat. Ne saattavat saada ihmisen tekemään asioita, jotka saavat mielen vielä pahemmaksi. Siitä voi alkaa pahoinvoinnin kierre, joka pahimmillaan voi johtaa ääritekoihin, jopa itsemurhaan.
Yrittäkää löytää jokaisesta päivästä edes yksi hymy. Aloittakaa pienestä, jostain pienestä pilkahduksesta. Miettikää, mistä haaveilette ja ottakaa selvää, miten haave olisi mahdollista toteuttaa.
Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja uskon jokaisella ihmisellä olevan jokin arvokas syy olla täällä ja elää. Yksi tapa kokea itsensä arvokkaaksi voi olla osallistuminen vapaaehtoistyöhön. Auttakaa muita, niin siitäkin voi tulla iloa. Kun katse kääntyy pois omasta itsestä, niin ne omatkin murheet saattavat hälvetä. Menkää leikkimään pikkulasten kanssa, hullutelkaa, mitä vaan. Jos ei auta, niin sitten kannattaa hakea ammattiapua.
Ja aloittajalle, sinulla on hienoja runoja, jatka niiden kirjoittamista.