Olemme lähdössä joulukuussa Aurinkomatkojen järjestämälle kiertomatkalle: Fortaleza - Ubajara - Jericoacoara - Fortaleza. Toivon asiallisia vastauksia kyseisistä paikoista tai reissulla mahdollisesti olleilta. Kiitos etukäteen.
Vastaukset 4
- Tä?
Toivot asiallisia vastauksia, mutta mitkä ovat kysymyksesi?
- kookospönttö
olimme koillisen kierrolla. Fortaleza, no, suuri kaupunki, missä sai ajan kulumaan siihen asti kun päästiin lähtemään kierrolle. Kaupungista on niin paljon juttua keskustelupalstoilla, että siitä ei sen enempää.
Ubarajaan matkalla oli upeita maisemia lähestyväsät vuoristosta. Pousada oli eri kuin mitä tänä vuonna muistaakseni. Mutta siinä oli aivan huippu puutarha. Kävelyretki metsässä ja tippukiviluolaretki oli myös kokemisen arvoisia. Muistakaa vain varata juotavaa matkalle mukaan. Käynti "sokeriruokotehtaalla" antoi kuvan miten sokeria voidann myös tehdä. Käynti erään perheen likööritalossa eli kotona - hieno kokemus. Liköörimaistiaiset hyviä. Pikkupulloja oli pakko ostaa kotiinkin.
Parnaibassa päivän jokiristeily omalla laivalla taskurapuja syöden - voisiko päivää paremmin viettää.
Jerista on paljon juttuja kesk.palstoilla ja kaikki kehumiset ovat paikallaan. Menomatka lava-autoilla upea kokemus. Muistakaa ottaa liina mukaan, koska matka on tuulinen ja pölyinen. Päivän buggy-retkelle (maksullinen)Tatajuba-järvelle kannattaa ehdottomasti lähteä. Ja Jerissä sitten hermo lepää. Ei ihme, että se on jokun jenkkilehden mukaan maailman 10 parhaimman rannan joukossa.
Siirtymiset paikasta toiseen ei olleet rankkoja, koska taukoja pidettiin sopivasti. Ja opas kertoili matkan aikana kaikkea mahdollista Brasiliasta. Mutta jos ruuan jälkeen porukkaa ramasi, niin sitten hän ei kertoillut juttuja. Bussimatkalla näki kaikkea kivaa.
Suosittelen maistelemaan erilaisia juuri puristettuja hedelmämehuja. Nam. Toinen mihin itse ihastuin oli aqua de coco eli kokonainen kookospähkinä mihin porattiin reikä ja mehu juotiin pillillä. Kylmää ja antoi potkua. Jos mahatauti antoi oireita nipistelemällä vatsaa - pähkinä tai pari, eipä ollut tietoa mistään nipistelyistä. Ja kuumalla ilmalla siitä sai sopivasti potkua jaksamiseen.
En tämän tarkemmin kerro kierrosta, jotta ei tule liian tutuksi. Hyvän reissun olette varanneet ja toivottavasti saatte yhtä hyvän porukan matkalle kuin mitä meillä oli.
Hyvää matkaa!- Kiertomatka
Riittääkö kiertomatkalle normaalit perusrokotukset sekä A-hepatiitti ja keltakuumerokotus? Mitä valuuttaa kannattaa Suomesta ottaa mukaan: realeja, euroja? Saako Visalla nostettua rahaa kiertomatkan aikana? Paljonko rahaa keskimäärin kului kyseisellä matkalla? Mikä on Brasilian hintataso Suomeen verrattuna?
- kookospönttö
Kiertomatka kirjoitti:
Riittääkö kiertomatkalle normaalit perusrokotukset sekä A-hepatiitti ja keltakuumerokotus? Mitä valuuttaa kannattaa Suomesta ottaa mukaan: realeja, euroja? Saako Visalla nostettua rahaa kiertomatkan aikana? Paljonko rahaa keskimäärin kului kyseisellä matkalla? Mikä on Brasilian hintataso Suomeen verrattuna?
Meillä oli normaalit rokotukset a b-hepatiitti sekä keltakuume. Muuta ei tarvittu.
Vaihdoin jo Suomessa Forexissa realit valmiiksi. Sitä en tiedä kummassa olisi ollut edullisempaa, mutta helpommalla pääsi kun vaihtoi täällä. 500 euroa vaihdoin euroiksi ja lisäksi korttia höyläsin 120 eurolla. Tää oli siis yhden henkilön budjetti. Ja enemmänkin olis kyllä saanut menemään, jos olis halunnut. Pihistelty ei kyllä missään.Ei paha kahden viikon matkasta, kun tuli shoppailtua, otettiin ylimääräisiä retkiä, syötiin tosi hyvin ja miksei vähän juopoteltukin. Hintataso oli Suomea paljon edullisempi, mutta hintoja en muista enää. Meillä oli Visaa, Masteria ja Electronia mukana. Kortit kävi vaihtelevalla menestyksellä kaupoissa, esim. kun MC ei toiminut niin Electron toimi. Helpompi on kierrolla käyttää puhdasta rahaa, koska paikat on melko pieniä. Nopeampi maksaa rahalla ja aina ei ole edes korttilla mahdollista maksaa. Jerissä kyllä menee yllättävän paljon rahaa. Kyllähän siellä paratiisissa on kaikkea ihana tekemistä ja kun hermon antaa levätä niin on shoppailtavaa löytyy runsaasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.114525Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 55468
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410