Lopputulos tulee olemaan ainakin Tehyn kannalta katastrofaalinen, luultavasti järjestön hajoaminen.
Sairaanhoitajien kohtalon taas ratkaisee jokainen sairaanhoitaja ihan itse.
Se on nyt arvoisat sairaanhoitajat sillain, että Suomen talous on vääjäämättä menossa kohti taantumaa, vähintään.
Korot nousevat, asuntojen myyntihinnat ovat jo dramaattisesti pidentyneet, mikä indikoi juuri vähintään taantumaa, pahimmassa tapauksessa lamaa.
Kunnat ovat jo ennestään ahtaalla, ja tämä kaikki koettelee myös kuntien taloutta.
Ironista on, että ammattijärjestönne Tehyn sekoilut tulivat kunnille kuin taivaanlahjana.
Nyt kunnat pääsevat järkeistämään toimintojaa, ja kunnat tulevat karsimaan kovalla kädellä, esim. vanhustenhoidosta sairaanhoitajia pois.
On tullut viestejä, että on järjetöntä vanhainkodeissa pitää sairaanhoitajia, kun perus/lähihoitajillakin pärjätään.
Sama tilanne on vähemmän akuuteilla sairaalaosastoilla.
Kunnat voivat järkeistää toimintojaa, supistamalla hoitohenkilökuntamenoja n. 15 prosentilla vähintään.
Tämä korkojen nousu tuntuu myös asuntovelallisten kukkarossa.
Oman asunnon takuuarvo alenee, ja lainanlyhennykset nousevat.
Monilla sairaanhoitajilla on asuntolainaa, ja mikäli ei ole rikasta miestä, niin irtisanoutuminen vakityöpaikastaan olisi sulaa hulluutta ja idiotismia.
Tehy pelasi uskomattoman typerästi, kun se lähti painostuslinjalle, ilman ulostulomahdollisuutta.
Nyt se on itse ansassa.
KT on päivä päivältä paremmassa asemassa.
Tehy on jo saanut kansan antipatiat niskoilleen, ja tämä tendenssi kasvaa joka päivä.
Eli irtisanoutukaa vain sairaanhoitajat, jos haluatte tehdä henkilökohtaisen konkurssin ja pilata itsenne ja mahdollisesti paljolti myös lastenne elämän.
Ehkä monelle sairaanhoitajalle tekisi hyvää nähdä mitä on köyhän arki.
Tulee silloin ikävä mukavaa vakityöpaikkaa, työkavereita, juoruja, ym. sosiaalista elämää, mitä työ ihmiselle tarjoaa.
Nyt onkin tullut totuus eteen.
Asiat eivät menneet niinkuin Jaana Laitinen-Pesola lupasi, Suomi ei ole polvillaan, työnantaja ei ole polvillaan, te saatte ihan rauhassa irtisanoutua, mikäli huvittaa.
Nyt kun Jaanan lupaukset osoittautuivat katteettomiksi, niin jokainen sairaanhoitaja ymmärtää varmaan nyt viimeistään, että tämä on suuri henkilökohtainen päätös, ja jos teet väärän päätöksen, niin Jaana ei voi pelastaa mitenkään.
Lopputulos on, että KT: sanelee ehdot tyyliin: ota tai jätä!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos hoitajien palkat ei nouse TUNTUVASTI, lopputulos on: hoitajien joukkopako muille aloille ja ulkomaille jatkuu. Vähän ihmeellistä, kun tämän palstan mukaan huonon koulutuksen omaavat hoitajat kelpaavat ulkomaille vähintään kaksinkertaisella palkalla ja Suomessa hoitajan koulutuksella päässee monille aloille ja saa 1 1/2 kertaisesti paremman palkan kuin hoitajana.
Eli aika olisi tosissaan alkaa rekrytoida hoitajia ulkomailta.
http://www.iltalehti.fi/vaalit/200702125735238_vl.shtml
Lopputulos tulee olemaan ainakin xxxxxxx kannalta katastrofaalinen.
"Tehy pelasi uskomattoman typerästi"
saako ystävällisesti kysyä,
minkä alan henkilöitä olet, kun noin viisas olet ?
sano Jyrkille terveisiä.
"Tässä sotkun lopputulos!"
päästäänkö jo sinusta eroon,
nyt olet laittanut viestiä joka päivä.
hienoa jo oli loppu
Hekin tapasivat tehostekeinona saarnata imperfektissä. Sinä paloit, Israel, kansasi surmattiin. Tehyläiset hävisivät, työtaistelu epäonnistui.
Kuntatyönantajat rimpuilevat vielä, mutta kohta hekin tajuavat, ettei heillä ole muita vaihtoehtoja kuin myöntyä Tehyn kohtuullisiin vaatimuksiin.
elokuvasta hyvän tuoton. Fiktiot ovat aina parasta toimintaseikkailua USA::sa.
... että tämä nykyinen tilanne on täysin kuntien ja valtion syytä. Eivät ole tajunneet korjata laman aikaisia leikkauksia / kohdentaa rahoja sinne mihin oikeasti pitäisi.
Luin tuossa aamulla mielenkiintoisen asian: Markku Jalonen on ollut Tehyn asiamiehenä joskus... :)