Selviäkö tästä kukaan?

Suomussalmelainen tai ulkopaikkakuntalainen.
Hyvää Keskiviikkopäivää kaikille
Kainuulainen kotikasvatus ei ole ollut koskaan palkitsevaa.
Kainuulainen vanha kotikasvatus on yleensä ollut väkivaltaista, suoraan raamatusta lainattua.
Kainuulaisten lapsuus ajettin yleensä pöydä alle, häpeänurkkaan jopa lapsen omassa kodissaan ja pahimassa tapauksessa mierontielle oman onnensa nojaan astelemaan.
Kainuulaisilta lapsilta vietiin itsensä ilmaisu
kyky, lähes kokonaan nyt ne eivät osaa enään ilmaista itseään asiallisella tavalla, joka näkyy myös tälläkin keskustelu palsta levottomuutena.
Joka on kokenut tälläisen nöyrytyksen omassa lapsuudessaan, omat vanhempansa ja isovanhemmat ovat olleet vastuussa lapsensa vastuuttomasta kotikasvatuksesta väkivaltaan.
Vielä julkisesti ihmetellään kun hiljaiseksi tunnettu ihminen on myöhemmin tappaja, viinapäissään agressiivinen ja täysin arvaamaton.
Kainuulainen on kasvannut vuosisatojen ajan synkissä oloissa, puutteen ja kurjuuden keskellä ja suuren herransa nuhteessa.
"Neuvos" vielä hyväksi lopuksi tekee testin, itsensä ilmaisemisesta, kuka kykenee ottamaan yhteyttä minuun puhelinta käyttäen on selviytynyt mainiosti neuvoksen yksinkertaisesta testistä numeroni on johon sinun pitää ilmaista itseään on 040-5944053 tai [email protected]
Viikon on aikaa ilmaista itseään jos siihen löytyy kykyä ja raportoin sitten tänne ensiviikolla.
Kainuulaisilla ovat erittäen huonot perintötekijät
ja selviytyminen elämälle tuottaa kohtuutoman paljon tuskaa ja kyyneleitä jatkossakin.    

3

547

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihan ite

      >Kainuulaisilta lapsilta vietiin
      >itsensä ilmaisu kyky,
      >lähes kokonaan nyt ne eivät osaa
      >enään ilmaista itseään asiallisella tavalla

    • lapsuus?

      Ei ole tainnut Kainuun Valo toimittaa piuhoja perille asti myöhemminkään?

    • farth33

      mielestäsi niin harvinaisen hyvä että piti laittaa toiseen kertaan?
      Tässä sulle vastaus myös toisen kerran.

      Nyt ymmärrän
      Kirjoittanut: farth33 23.10.2007 klo 10.52

         lantaneuvosta jo vähän paremmin. Kun on pidetty nurkassa väkivaltaisesti niin kyllä se halu tulla huomatuksi, nousee elämän päällimmäiseksi asiaksi vaikkei mitään järjellistä syytä esillä oloon olisikaan. Halu tulla huomatuksi menee jo yli omankin ymmärryksen, ja kun siinä vielä surkeasti epäonnistuu, eli kukaan ei huomaa ja noteeraa, on aika syytellä muita.
      Milloin tulee kuvaan väkivalta? Jo nyt on ilmassa aistittavissa sen merkkejä. Väkivalloin tuotetut vihaiset pierut, panevat ihmiset jo pelkäämään pahinta.    

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1949
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1219
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      23
      991
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      89
      695
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      107
      679
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      44
      665
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      635
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      580
    Aihe