Onneksi nyt on perjantai, Nina ajatteli, kun kello soi viimein. Onneksi on viikonloppu, saa nukkua myöhään, eikä tarvitse kiatsella sen yhden virnuilevaa naamaa... Tämä oli vasta toinen päivä siitä kun hän oli nähnyt Tommin ensimmäista kertaa, ja silti aika tuntui ikuisuudelta. Ninalla oli jo nyt vaikeuksia kestää poikaa, ja he olisivat koko loppuvuoden samalla luokalla... No, nyt ei tarvinnut sitä murehtia. Oli perjantai.
Jassu odotti jo luokan ulkopuolella seinään nojaillen. "Moi", se totesi ykskantaan ja heilautti repun selkäänsä. "Tää kouluviikko oli sitten siinä." Nina nyökkäsi. "Enää kuusi viikkoa jouluun ja joululomaan." Jassu huokasi. "Niin... mä sitten rakastan joulua. Kaikkialla on lunta ja valoja... Hei muuten, oletko sä tulossa tänään sinne Jennikan bileisiin?" Nina hämmästyi Jassun äkillistä puheenaiheen vaihdosta. Samassa hän tajusi syyn; Tommi käveli heidän takanaan. "Mitä sä yrität, että Tommikin saa tietää niistä bileistä? Mä en halua sitä sinne!" Nina tiuskaisi hiljaa. Jassu vain hymyili aurinkoisesti. "Ei sun tarvitse sitä siellä katsella, mä pidän huolta että sillä on muuta tekemistä..." Jassu tirskahti ja Nina pudisti päätään. Tytöstä oli tulossa ihan mahdoton. "Luuletko, että se kuuli?" Jassu kysyi, kun he olivat kääntyneet kulman taakse. "Toivottavasti ei", Nina mutisi, mutta Jassu ei kuunnellut. Hän oli niin keskittynyt illan iskutaktiikkansa miettimiseen, ettei huomannut Ninan lähtevän portaiden juurella eri suuntaan.
Täsmälleen kahdeksalta sinä iltana Nina soitti Jassun kerrostalokodin ovikelloa. Jassu oli painottanut häntä olemaan ajoissa, että ehtisivät sopivasti Jennikalle. Jassun pikkuveli Joonatan avasi oven. "Moi", Nina sanoi ja hymyili pojalle joka tyytyi vain tuhahtamaan. "Jassuu!" se huusi ja lampsi takaisin tietokoneen ääreen jättäen oven levälleen. Nina astui sisälle Jassu kodin sekaiseen eteiseen. "Odota hetki", Jassu huikkasi peilin edestä. Nina moikkasi Jassun äitiä, ja katseli kun Jassu ryntäsi ulos vessasta ja veti vaaleat, pitkävartiset saappaat jalkaansa. Nina näki, että Jassu oli nähnyt oikein kunnolla vaivaa ulkonäkönsä eteen. Tytöllä oli päällään uusi polvipituinen beige hame ja kireähkö, valkoinen pusero. Jassu kiinnitti isot renkaat korviinsa, pöyhi kiharapilveään ja loi vielä viimeisen, arvostelevan katseen peilikuvaansa. "Let´s hit the road", Jassu tokaisi ja virnisti Ninalle, "mä olen valmis." "Jasmin, kotiin sitten kahdeksitoista!" Jassun äiti huusi olohuoneen puolelta ennen kuin tytöt lähtivät. "Joo joo", Jassu sanoi ja pyöritti silmiään, "yksinhuoltajaäidit, kaikki samanlaisia."
Jennikan luona oli jo paljon porukkaa kun Nina ja Jassu saapuivat, eikä se ollut ihme. Jennika asui laitakaupungilla isossa omakotitalossa, joka oli kuin luotu bileitten pitämiseen. Paljon tilaa, ei naapureita lähistöllä ja isot viinivarastot. Nina ei itse pahemmin piitannut kellariin pantatuista pulloista, mutta jotkut olivat saapuneet paikalle pelkästään niiden takia. Tunnelma alkoi jo olla aika korkealla, vaikka ilta oli vasta alussa.
Jassu hävisi heti omille teilleen huomattuaan Tommin todella olevan paikalla. Ninaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, ja koska ketään tuttuakaan ei juuri sillä hetkellä näkynyr, hän päätti istua alas. Pöydällä oli kulho erilaisia naposteltavia, ja Nina katseli rauhassa muitten tanssimista musiikin pauhatessa taustalla.
Silmänurkastaan Nina näki tutun hahmon lähestyvän; enne kuin Nina oli huomannutkaan, Joonas oli rojahtanut hänen vierelleen sohvalle. Kundi oli juonut aika runsaasti, ja Nina aikoi lähteä, mutta Joonas veti Ninan takaisin istumaan. "Älä mee, Nina, jutellaan", se sammalsi ja takertui Ninan paidan hihaan kuin pelastusrenkaaseen. "Meillä ei oo mitään juteltavaa", Nina sanoi ja yritti kiskoa itseään irti Joonaksen otteesta, turhaan. Poika vain kietoi kätensä tiukemmin hänen ympärilleen. "Mä en tiedä, miksi sä olet mulle vihainen", Joonas sanoi ja tuijotti Ninaa sameilla silmillään, "mä en tiedä mitä mä oon tehnyt väärin... Nina, miksi sä vihaat mua? Mä luulin, että me oltiin ystäviä..." Nina tuhahti. "Joo, kyllä me oltiin, kunnes yhtäkkiä tuli jotain tärkeempää eteen, vai mitä?" Joonas katsoi Ninaa kuin vähämielinen. "Mä en ymmärrä..." "Niin et kai. Me oltiin ystäviä, enemmänkin, ja mä luulin, että sä oikeasti välitit..." Nina nielaisi kun muistot tulvivat hänen mieleensä. "Sitten tuli Noora ja yhtäkkiä mä en ollutkaan enää mitään, mä olin ruma ja tyhmä ja hei, Noorahan on niin kaunis ja sillä on kivoja kavereita ja siitä pidetään... Se ei oo sellanen surkea luuseri kun MÄ, vai mitä? Sano vaan ihan suoraan", Nina kuiskasi ja tunsi kurkkuaan kuristavan. Joonas vaan tuijotti, ja Nina ei kestänyt katsoa poikaa silmiin. Joonas sanoi hiljaa: "Noora. Mä rakastan Nooraa... Noora on niin nätti..." Nina pyyhkäisi kiukkuisesti silmiään. "No niin on, sanopa muuta", hän sanoi ja nousi seisomaan. Ihme kyllä Joonas ei enää vastustellut, kun Nina lähti pois päin pojasta. Koko huone pyöri Ninan silmissä, kun hän yritti löytää tiensä pomppivan ihmismassan läpi jonnekin muualle. Nina ei tiennyt, mienne oli menossa, mutta hänen päässään oli vain yksi ajatus; päästä mahdollisimman kauas edelleen sohvalla istuvasta Joonaksesta.
Jotenkin Ninan onnistui löytää tiensä talon parvekkeelle. Samalla hetkellä kun hän sulki oven, alkoivat kyyneleet valua hänen poskilleen. Hervottomasti nyyhkyttäen Nina lysähti kaiteen viereen istumaan. "Helvetin helvetti", hän hoki itsekseen, "se ei todellakaan ole sen arvoinen, mitä mä oikein teen! Ja mä niin pyhästi lupasin itelleni etten KOSKAAN roiku kenenkään jätkän perässä...!" Mutta kyyneleet eivät vain lopettaneet tuloaan. Nina kuuli oven takanaan aukeutuvan ja sulkeutuvan uudelleen. Hän käännähti äkkiä poispäin ovesta, ettei tulija näkisi hänen itkevän. "Mene pois, jooko, mä haluan olla rauhassa", Nina sanoi hiljaa ja pyyhki silmiään. Ripsivärit olivat kuitenkin levinneet, mikä näky hän mahtaisikaan olla... Nina kuuli, kuinka tulija seisoi ensin paikallaan ja käveli sitten Ninan luokse, ja käänsi tämän varovasti ympäri. Nina huomasi tuijottavansa Tommia suoraan kasvoihin.
Voi ei, ei nyt... Nina ajatteli epätoivoisesti. Niistä kaikista bileissä olevista ihmisistä... Mitäköhän Jassun suunnitelmille oli tapahtunut? Ihme kyllä Tommi ei virnistellyt, vaan katseli Ninaa suoraan silmiin vakavana. Tommi odotti hetken ja nosti sitten toisen kätensä Nina poskelle ja pyyhki yhden silmästä karanneen kyyneleen pois. "älä itke, neito", poika sanoi hiljaa ja hymyili. Nina ei voinut sille mitään että kyyneleet alkoivat jälleen virrata. "Älä itke", Tommi sanoi uudelleen ja painoi Ninan kevyesti itseään vasten. Nina huomasi suorastaan takertuvansa poikaan, ja vaikka miten järki huusi vastalauseita, ei pystynyt päästämään irti. "Mä tiedän kaiken, mä olen kuullut mitä se kusipää teki sulle", Tommi sanoi ja silitteli Ninan hiuksia. "Mä tiedän ton tyyppiset jätkät ja voin sanoa, ettei se tyyppi ansaitse sua. " Tommin hiljaa silitellessään hänen hiuksiaan ja kuiskaillessa lohduttavia sanoja Nina tunsi itkun hitaasti lakkaavan. Siltikään ei poika päästänyt häntä irti. Vasta kun Nina oli täysin rauhoittunut, Tommi otti kätensä pois hänen ympäriltään. "Sori", Nina aloitti, mutta Tommi hyssytti hänet hiljaiseksi. "Sun ei tarvitse pyytää multa anteeksi mitään", poika sanoi, "vaikkakin sä olisit voinut olla mulle vähän ystävällisempi tässä parina päivänä." "Itse aloitit..." Nina sanoi, mutta ei voinut olla hymyilemättä Tommin katsoessa häneen niin suloisesti. "Eivät pelastettavast neidot pahemmin yleensä tiuski ritareilleen", Tommi sanoi ja naurahti. Nina oli iloinen että ulkona oli pimeää, ettei Tommi voinut nähdä hänen punastuvan jälleen. Poika vain katsoi katsomistaan Ninaan niillä sinisillä silmillään... Kun Tommi siirtyi askeleen lähemmäs ja painoi varovasti huulensa hänen huulilleen, niin Nina ei vastustellut lainkaan; ritari sinisine silmineen oli onnistunut voittamaan neitonsa sydämen.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Tuli vähän pitempi tällä kertaa...
Jätänkö mä tän tähän (kävis lopusta ihan hyvin) vai jatkanko vielä? Mulla olis pari hyvää juttua, mistä sais kehitettyä juonta ja henkilöhahmojen persoonia hieman eteenpäin...
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Jassu odotti jo luokan ulkopuolella seinään nojaillen. "Moi", se totesi ykskantaan ja heilautti repun selkäänsä. "Tää kouluviikko oli sitten siinä." Nina nyökkäsi. "Enää kuusi viikkoa jouluun ja joululomaan." Jassu huokasi. "Niin... mä sitten rakastan joulua. Kaikkialla on lunta ja valoja... Hei muuten, oletko sä tulossa tänään sinne Jennikan bileisiin?" Nina hämmästyi Jassun äkillistä puheenaiheen vaihdosta. Samassa hän tajusi syyn; Tommi käveli heidän takanaan. "Mitä sä yrität, että Tommikin saa tietää niistä bileistä? Mä en halua sitä sinne!" Nina tiuskaisi hiljaa. Jassu vain hymyili aurinkoisesti. "Ei sun tarvitse sitä siellä katsella, mä pidän huolta että sillä on muuta tekemistä..." Jassu tirskahti ja Nina pudisti päätään. Tytöstä oli tulossa ihan mahdoton. "Luuletko, että se kuuli?" Jassu kysyi, kun he olivat kääntyneet kulman taakse. "Toivottavasti ei", Nina mutisi, mutta Jassu ei kuunnellut. Hän oli niin keskittynyt illan iskutaktiikkansa miettimiseen, ettei huomannut Ninan lähtevän portaiden juurella eri suuntaan.
Täsmälleen kahdeksalta sinä iltana Nina soitti Jassun kerrostalokodin ovikelloa. Jassu oli painottanut häntä olemaan ajoissa, että ehtisivät sopivasti Jennikalle. Jassun pikkuveli Joonatan avasi oven. "Moi", Nina sanoi ja hymyili pojalle joka tyytyi vain tuhahtamaan. "Jassuu!" se huusi ja lampsi takaisin tietokoneen ääreen jättäen oven levälleen. Nina astui sisälle Jassu kodin sekaiseen eteiseen. "Odota hetki", Jassu huikkasi peilin edestä. Nina moikkasi Jassun äitiä, ja katseli kun Jassu ryntäsi ulos vessasta ja veti vaaleat, pitkävartiset saappaat jalkaansa. Nina näki, että Jassu oli nähnyt oikein kunnolla vaivaa ulkonäkönsä eteen. Tytöllä oli päällään uusi polvipituinen beige hame ja kireähkö, valkoinen pusero. Jassu kiinnitti isot renkaat korviinsa, pöyhi kiharapilveään ja loi vielä viimeisen, arvostelevan katseen peilikuvaansa. "Let´s hit the road", Jassu tokaisi ja virnisti Ninalle, "mä olen valmis." "Jasmin, kotiin sitten kahdeksitoista!" Jassun äiti huusi olohuoneen puolelta ennen kuin tytöt lähtivät. "Joo joo", Jassu sanoi ja pyöritti silmiään, "yksinhuoltajaäidit, kaikki samanlaisia."
Jennikan luona oli jo paljon porukkaa kun Nina ja Jassu saapuivat, eikä se ollut ihme. Jennika asui laitakaupungilla isossa omakotitalossa, joka oli kuin luotu bileitten pitämiseen. Paljon tilaa, ei naapureita lähistöllä ja isot viinivarastot. Nina ei itse pahemmin piitannut kellariin pantatuista pulloista, mutta jotkut olivat saapuneet paikalle pelkästään niiden takia. Tunnelma alkoi jo olla aika korkealla, vaikka ilta oli vasta alussa.
Jassu hävisi heti omille teilleen huomattuaan Tommin todella olevan paikalla. Ninaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, ja koska ketään tuttuakaan ei juuri sillä hetkellä näkynyr, hän päätti istua alas. Pöydällä oli kulho erilaisia naposteltavia, ja Nina katseli rauhassa muitten tanssimista musiikin pauhatessa taustalla.
Silmänurkastaan Nina näki tutun hahmon lähestyvän; enne kuin Nina oli huomannutkaan, Joonas oli rojahtanut hänen vierelleen sohvalle. Kundi oli juonut aika runsaasti, ja Nina aikoi lähteä, mutta Joonas veti Ninan takaisin istumaan. "Älä mee, Nina, jutellaan", se sammalsi ja takertui Ninan paidan hihaan kuin pelastusrenkaaseen. "Meillä ei oo mitään juteltavaa", Nina sanoi ja yritti kiskoa itseään irti Joonaksen otteesta, turhaan. Poika vain kietoi kätensä tiukemmin hänen ympärilleen. "Mä en tiedä, miksi sä olet mulle vihainen", Joonas sanoi ja tuijotti Ninaa sameilla silmillään, "mä en tiedä mitä mä oon tehnyt väärin... Nina, miksi sä vihaat mua? Mä luulin, että me oltiin ystäviä..." Nina tuhahti. "Joo, kyllä me oltiin, kunnes yhtäkkiä tuli jotain tärkeempää eteen, vai mitä?" Joonas katsoi Ninaa kuin vähämielinen. "Mä en ymmärrä..." "Niin et kai. Me oltiin ystäviä, enemmänkin, ja mä luulin, että sä oikeasti välitit..." Nina nielaisi kun muistot tulvivat hänen mieleensä. "Sitten tuli Noora ja yhtäkkiä mä en ollutkaan enää mitään, mä olin ruma ja tyhmä ja hei, Noorahan on niin kaunis ja sillä on kivoja kavereita ja siitä pidetään... Se ei oo sellanen surkea luuseri kun MÄ, vai mitä? Sano vaan ihan suoraan", Nina kuiskasi ja tunsi kurkkuaan kuristavan. Joonas vaan tuijotti, ja Nina ei kestänyt katsoa poikaa silmiin. Joonas sanoi hiljaa: "Noora. Mä rakastan Nooraa... Noora on niin nätti..." Nina pyyhkäisi kiukkuisesti silmiään. "No niin on, sanopa muuta", hän sanoi ja nousi seisomaan. Ihme kyllä Joonas ei enää vastustellut, kun Nina lähti pois päin pojasta. Koko huone pyöri Ninan silmissä, kun hän yritti löytää tiensä pomppivan ihmismassan läpi jonnekin muualle. Nina ei tiennyt, mienne oli menossa, mutta hänen päässään oli vain yksi ajatus; päästä mahdollisimman kauas edelleen sohvalla istuvasta Joonaksesta.
Jotenkin Ninan onnistui löytää tiensä talon parvekkeelle. Samalla hetkellä kun hän sulki oven, alkoivat kyyneleet valua hänen poskilleen. Hervottomasti nyyhkyttäen Nina lysähti kaiteen viereen istumaan. "Helvetin helvetti", hän hoki itsekseen, "se ei todellakaan ole sen arvoinen, mitä mä oikein teen! Ja mä niin pyhästi lupasin itelleni etten KOSKAAN roiku kenenkään jätkän perässä...!" Mutta kyyneleet eivät vain lopettaneet tuloaan. Nina kuuli oven takanaan aukeutuvan ja sulkeutuvan uudelleen. Hän käännähti äkkiä poispäin ovesta, ettei tulija näkisi hänen itkevän. "Mene pois, jooko, mä haluan olla rauhassa", Nina sanoi hiljaa ja pyyhki silmiään. Ripsivärit olivat kuitenkin levinneet, mikä näky hän mahtaisikaan olla... Nina kuuli, kuinka tulija seisoi ensin paikallaan ja käveli sitten Ninan luokse, ja käänsi tämän varovasti ympäri. Nina huomasi tuijottavansa Tommia suoraan kasvoihin.
Voi ei, ei nyt... Nina ajatteli epätoivoisesti. Niistä kaikista bileissä olevista ihmisistä... Mitäköhän Jassun suunnitelmille oli tapahtunut? Ihme kyllä Tommi ei virnistellyt, vaan katseli Ninaa suoraan silmiin vakavana. Tommi odotti hetken ja nosti sitten toisen kätensä Nina poskelle ja pyyhki yhden silmästä karanneen kyyneleen pois. "älä itke, neito", poika sanoi hiljaa ja hymyili. Nina ei voinut sille mitään että kyyneleet alkoivat jälleen virrata. "Älä itke", Tommi sanoi uudelleen ja painoi Ninan kevyesti itseään vasten. Nina huomasi suorastaan takertuvansa poikaan, ja vaikka miten järki huusi vastalauseita, ei pystynyt päästämään irti. "Mä tiedän kaiken, mä olen kuullut mitä se kusipää teki sulle", Tommi sanoi ja silitteli Ninan hiuksia. "Mä tiedän ton tyyppiset jätkät ja voin sanoa, ettei se tyyppi ansaitse sua. " Tommin hiljaa silitellessään hänen hiuksiaan ja kuiskaillessa lohduttavia sanoja Nina tunsi itkun hitaasti lakkaavan. Siltikään ei poika päästänyt häntä irti. Vasta kun Nina oli täysin rauhoittunut, Tommi otti kätensä pois hänen ympäriltään. "Sori", Nina aloitti, mutta Tommi hyssytti hänet hiljaiseksi. "Sun ei tarvitse pyytää multa anteeksi mitään", poika sanoi, "vaikkakin sä olisit voinut olla mulle vähän ystävällisempi tässä parina päivänä." "Itse aloitit..." Nina sanoi, mutta ei voinut olla hymyilemättä Tommin katsoessa häneen niin suloisesti. "Eivät pelastettavast neidot pahemmin yleensä tiuski ritareilleen", Tommi sanoi ja naurahti. Nina oli iloinen että ulkona oli pimeää, ettei Tommi voinut nähdä hänen punastuvan jälleen. Poika vain katsoi katsomistaan Ninaan niillä sinisillä silmillään... Kun Tommi siirtyi askeleen lähemmäs ja painoi varovasti huulensa hänen huulilleen, niin Nina ei vastustellut lainkaan; ritari sinisine silmineen oli onnistunut voittamaan neitonsa sydämen.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Tuli vähän pitempi tällä kertaa...
Jätänkö mä tän tähän (kävis lopusta ihan hyvin) vai jatkanko vielä? Mulla olis pari hyvää juttua, mistä sais kehitettyä juonta ja henkilöhahmojen persoonia hieman eteenpäin...
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Vastaukset 1
Vanhimmat
...ihmeessä...ja voihan siinä silti käydä hyvin....=)