Neuvoja

Olen fyysisesti sukupuoleltani mies mutta jollain erikoisella tavalla sosiaalisesti hyvin naisellinen. En haluaisi muuttua fyysisesti naiseksi, siis kehoni tuntuu yleensä siedettävältä, enkä tunne mitään halua pukeutua tai muuten tyttöillä. Parhaiten erovaisuuteni tulee esiin siinä, että viihdyn hyvin naisten kanssa, olen pehmeä luonteeltani enkä tavallaan välitä miesten kuvioista. Lisäksi seksissä pidän siitä, että kumppanini on aloitteellinen ja aktiivinen. Varmaan sama pätee myös elämässä yleensä, vaikken nyt pidäkään komentelusta mutta tietty itsevarmuus ja määrätietoisuus viehättää toisessa.

Tämä pieni erovaisuus todella vaivaa minua. Tuntuu, että elämässä uin koko ajan vastavirtaan enkä lainkaan tutustu ihmisiin, jotka uisivat samaan suuntaan. Millä lailla voisin löytyy oikeanlaista seuraa? Tunnun jatkuvasti törmääväni ihmisiin, jotka etsivät jotain ihan muuta kuin mitä olen. Siitä sitten seuraa erinäisiä pulmia kun asioita selvitellään ja mietitään mikä mättää.

Onko sinulla jotain samanlaisia kokemuksia tai tunnetko jonkun jolla olisi? Kaikki ideat siitä miten voisi paremmin viestiä toiveitaan ja miten tutustua oikeisiin ihmisiin olisivat myös kivoja. Tällä hetkellä vaan tuntuu siltä, että miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta ja minä varmaan mustasta aukosta.
92105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Asiat näyttäisivät kertomasi mukaan olevan pitkälti kunnossa, koska et ainakaan tunne omiesi sanojesi mukaan mitään sukupuoliristiriitaa. Satut vaan olemaan hiukan erilainen mies eikä siinä mitään pahaa. Kaltaisiasi lienee monia. Eivät kaikki miehetkään ole ns. miehekkäitä tai ryyppääviä sikoja. Voit yrittää etsiä oikeanlaista seuraa netistä, koska se on helpompaa kun sellaisen löytäminen baareista yms. rumasti(mutta totuudenmukaisesti) sanottuna paskapaikoista.

Äänestä

Heips Kysyjä,

Minulla jonkinlaista tuntumaa tähän asiaan, olen joutunut paljon pohtimaan juuri tämäntyyppistä tilannetta. Olisi mielenkiintoista keskustella aiheesta lisää.

Jos kiinnostaa niin laita viestiä [email protected]

t.EriNainen

Äänestä

Mulla on myös samankaltaisia tuntemuksia.

Haaveilen, olen tunteellinen, rakastan värejä, rakastan melodista musiikkia, rakastan koskettamista, rakastan läheisyyttä, pidän naisista joilla on lyhyet hiukset (siili tai vähän pidemmät) ja urheilullinen kroppa mm. 6-pack ei haittaa ollenkaan.

Omien miespuolisten kavereiden keskustelut eivät monestikaan kiinnosta, pitävät mua muutenkin outona, kun välillä tulee avauduttua omista ajatuksista ja mielihaluista.

Sanovat homoksi, vaikka en tunne itseäni homoksi, sillä en kuitenkaan tunne yleensä vetoa miehiin.

Tuntuu, että olen nainen miehen kehossa, tai oikeastaan tuntuu, että olen nainen, joka on lesbo, miehen kehossa, sillä tahtoisin harrastaa lesboseksiä naisen kanssa.

Sitten kun yritän etsiä seurustelukumppania, niin naiset yleensä odottavat miehisempää miestä. Olen harkinnut, että jospa mun pitäisi yrittää löytää jostain shemale ihminen...jos kerta en naista löydä.

Äänestä
  • "Olen harkinnut, että jospa mun pitäisi yrittää löytää jostain shemale ihminen...jos kerta en naista löydä."

    Mitä parempaa shemalessa sitten olisi. Ainakin Suomessa on shemaleihmisiä todella harvassa, paljon helpompi on löytää nainen joka pitää naisellisesta miehestä.

    Olen naisellinen transnainen ja kiinnostunut miehistä. Kuitenkin jokin karvainen örisevä alfauros tympii, joten voisihan tuollainen naisellinen mieskin olla mieleen, kunhan hän todellakin on mies myös sängyssä.

    Äänestä

  • ll,hlk,rgds kirjoitti:

    "Olen harkinnut, että jospa mun pitäisi yrittää löytää jostain shemale ihminen...jos kerta en naista löydä."

    Mitä parempaa shemalessa sitten olisi. Ainakin Suomessa on shemaleihmisiä todella harvassa, paljon helpompi on löytää nainen joka pitää naisellisesta miehestä.

    Olen naisellinen transnainen ja kiinnostunut miehistä. Kuitenkin jokin karvainen örisevä alfauros tympii, joten voisihan tuollainen naisellinen mieskin olla mieleen, kunhan hän todellakin on mies myös sängyssä.

    oletkos itsekkin mies sängyssä.. tiedät miesten juttut ja pelit..

    Äänestä

  • Niin lienisi aika hakeutua transtutkimuksiin, mikäli transhoidot kiinnostaa ja elämäntilanne moisen mahdollistaa.

    Äänestä

  • taneli.. kirjoitti:

    oletkos itsekkin mies sängyssä.. tiedät miesten juttut ja pelit..

    Siis mitkä pelit? Nainen joutuu tutustumaan miesten "peleihin" ja juttuja voi lukea ja kuulla mistä tahansa.

    En oikein voi olla mies sängyssä kun on naisen "pelit".

    Äänestä

  • Minä olen transnainen, ja lesbo, ja tunsin pitkän aikaa olevani naisen sielu miehen kropassa, ennen kuin tajusin mitä se tarkoittaa. Nykyisin olen prosessin loppusuoralla ja onnellinen siitä että uskalsin siihen lähteä.

    Sitä minä vaan ihmettelen, että mitä ihmettä sinä sen shemalen kanssa haluaisit? Minä olen suuntautunut naisiin, mutta en erottele trans- ja luomunaisten välillä ollenkaan. Persoona ratkaisee, ei kromosomit. Mutta en minä haluaisi olla kenenkään naisen kanssa "shemalena", siis ennen korjausleikkausta. Enkä haluaisi sen toisenkaan olevan joku välimuoto.

    Aika yllättävän usein käy niin, että kaksi transsukupuolista löytää toisensa, kun ei löydä ymmärrystä luomujen joukosta. Mieti sitä ennnen kuin teet jotain josta jää pelkkä paha maku suuhun.

    Äänestä

Valitettavasti en osaa antaa neuvoja koska kaipaisin niitä itsekin. Elämä tuntuu hiukan sellaiselta että, tässä sitä seistään asemalla, juna vain taisi jo mennä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kysyjä... kirjoitti:

Olen fyysisesti sukupuoleltani mies mutta jollain erikoisella tavalla sosiaalisesti hyvin naisellinen. En haluaisi muuttua fyysisesti naiseksi, siis kehoni tuntuu yleensä siedettävältä, enkä tunne mitään halua pukeutua tai muuten tyttöillä. Parhaiten erovaisuuteni tulee esiin siinä, että viihdyn hyvin naisten kanssa, olen pehmeä luonteeltani enkä tavallaan välitä miesten kuvioista. Lisäksi seksissä pidän siitä, että kumppanini on aloitteellinen ja aktiivinen. Varmaan sama pätee myös elämässä yleensä, vaikken nyt pidäkään komentelusta mutta tietty itsevarmuus ja määrätietoisuus viehättää toisessa.

Tämä pieni erovaisuus todella vaivaa minua. Tuntuu, että elämässä uin koko ajan vastavirtaan enkä lainkaan tutustu ihmisiin, jotka uisivat samaan suuntaan. Millä lailla voisin löytyy oikeanlaista seuraa? Tunnun jatkuvasti törmääväni ihmisiin, jotka etsivät jotain ihan muuta kuin mitä olen. Siitä sitten seuraa erinäisiä pulmia kun asioita selvitellään ja mietitään mikä mättää.

Onko sinulla jotain samanlaisia kokemuksia tai tunnetko jonkun jolla olisi? Kaikki ideat siitä miten voisi paremmin viestiä toiveitaan ja miten tutustua oikeisiin ihmisiin olisivat myös kivoja. Tällä hetkellä vaan tuntuu siltä, että miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta ja minä varmaan mustasta aukosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu