meillä on 2 v tyttö ja en ole ikinä ajatellut, kumpa häntä ei olisi, rakastan häntä paljon, sitten syntyi poika ja ekat kolme kuukautta meni niin että hoidin ja hellin poikaa innolla, mutta nyt on tullut tunne, että en tunne poikaa kohtaan mitään, hänen hymynsä, naurunsa ja jokeltelu ei tunnu missään, minulle ei tule ilon tunnetta ja onnellisuutta. Poika on nyt 5 kk.Ja itkukin vaan ärsyttää. Toki hoidan pojan niinkuin tähänki asti, mutta se tunnepuoli on jonnekin hävinnyt. En tunne yhtään mitään kun katson poikaa... Onko kellään ollut samanlaista ja miten siitä on selvinnyt, onko jokin vaihe. Tytön kanssa ei ole koskaan tälläistä ollut, tunteet häntä kohtaan ovat vain vahvistuneet.
tunteet
hukassa...
3396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jospa "tunteettomuutesi" johtuu siitä, että esikoisen kanssa olet jo kokenut eri kehitysvaiheet ts. ne ei pojan kanssa enää tunnu niin ihmeellisiltä.
Tuli mieleen myös, että oletko ollut välillä ilman poikaa omilla asioilla, sillä silloin kaikkein parhaiten huomaa, kuinka sitä pienestä välittääkään? Jos et ole suonut aikaa pelkästään itsellesi, syynä kuvailemaasi tunnetilaan saattaa olla väsymys ja turtuminen perushoitoon. Ja onhan selvää, että kahden noin pienen kanssa riittää kiirettä, eikä homma ole aina niin helppoa..
Myös raskauden jälkeinen masennus voi olla yksi syy. Moni huomaa vasta jälkikäteen, että oli lapsen/lasten syntymän jälkeen masentunut. Sitä ei välttämättä tule ensimmäisenä ajatelleeksi.
Kaikkea hyvää perheellesi!
Minulla oli juuri toisinpäin tuo asia, eli esikoista kohtaan välillä tunteet viilenivät, etenkin kun hän uhmaikäisenä teki mitä vaan ja myös vauvalle. Heräsi suojeluvaisto vauvan puolesta ja sitten sitä myötä esikoinen jäi ilman äidin hyvää huomiota, mikä vain lisäsi pahantekoa.
Olisiko kohdallasi käynyt niin että olet alitajuisesti jännittänyt/pelännyt ettei rakkautta riitä enää esikoiselle? Ja nyt sitten et luo tunnesidettä vauvaasi. Vauvalle olisi hyvin tärkeää tuo tunneside äidin kanssa. Äidin kautta laspi oppii arvostamaan itseään, eli kun vastaat vauvasi hymyyn, hän tuntee itsensä arvokkaaksi ja rakastettavaksi. Tunnekylmyys tekee hallaa vauvan kehitykselle, itsetunnolle.
Minä suosittelisin ottamaan asian neuvolassa puheeksi, sillä ei tuo ihan normaalilta kuulosta, ikävä kyllä.
Onko poika vaativa lapsi?
Mielessä käy toki sekin että kyseessä voisi olla masennusta. Hae ihmeessä apua. Poikasi ansaitsee iloisen rakastavan äidin.
se kuitenkin ole ihan normaalia,että tunteet vaihtelee, kun nyt kyseessä selvästi on lastensa parasta ajatteleva, huolehtiva äiti. Samahan se on myös aviopuolisoa kohtaan, että tunteet saattaa joskus pitkäksi aikaa jäähtyä. Tällöin on hyvä muistaa, että rakastaminen on tahdon ratkaisu, käytännön tekoja. Edellä ihan hyviä neuvoja, hyvä olisi myös perheenä tehdä mukavia asioita.Ja kyllähän se on valitettava tosiasia, että joskus joku lapsista tuntuu jostakin rakkaammalta ja läheisemmältä kuin joku toinen, mutta niin se vaan on, ettei sitä saa IKINÄ lapselle näyttää, on vaan pyrittävä tekemään parhaansa ja osoitettava tuota rakkautta käytännön teoin, vaikkei sellaisia tunteita olekaan mitä toivoisi. Tässä tapauksessa toivon tietenkin, että kyse on vain ohimenevästä vaiheesta, ehkä juuri uupumuksesta ja "arjen harmaudesta" johtuminen, mistä lie...Tsemppiä!